Kuinka suuri mahdollisuus on, että kosteusrempan jäljiltä voisi jäädä kuivaa hometta huoneistoon? Saadanko kosteusmittauksen yhteydessä selville homeen esiintyminen, homehan saattaa piillä mikrobeina jossain? Kuinka homeen olemassaolon voisi helpoiten todentaa ilman rakenteiden avaamisia?
Kosteus -> home
Pekka
91141
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Varmaan paikallistaminen nopeiten ja helpoimmin homekoiralla, jatkotutkimukset muilla alan ammattiihmisillä.
Kosteusmittaus ja homeitiöiden olemassaolo kuivissa sisätiloissa ovat aivan eri asioita. Ilmaamittauksessa (ns. maljakokeilla) saadaan joitakin indikaatioita mutta ei mitään varmuutta. Rakenteissa voi olla kuivatuksenkin jälkeen käynissä orgaanisia prosesseja joita on hankalaa todeta.
Jos yliherkistyy homeelle niin parhasti kun itselleni kävi, niin voi olla mahdollista aistien ja oireilun avulla todeta hyvinkin pienet jäämät. Itselleni kävi niin, että jouduin muuttamaan asunnosta jossa oli ollut vesivahinko, koska oireiluni, lähinnä päänsäryn ja väsyymyksen muodosssa, aina vain jatkui. Ns. Maljamittauksissa (Ilmanäytteissä) ei löytynyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa vaikka mittauksia toistettiin kolmeen otteeseen kahdelle kasvualustalle.
Myrkyllisiä hajuttomia kaasuja ei ole helppo mitata tai todeta. Itse olen nyt paras mittarini ja aistin mielestäni sellaisetkin haitat joita joidenlkin mielestä ei ole edes olemassakaan. Olen selvittänyt valtavasti näitä asioita ja tullut siihen lopputulokseen, että sellaista ei ole olemassakaan kuin "hyvin saneerattua vesivahinkotaloa". Kerran kostuneet orgaaniset aineet vaurioituvat hyvin helposti ja nopeasti umpitiloissa. Pöpöt eivät sen jälkeen häviä vaikka kuinka kuivattaisi jo kerran kostuneita vaurioituneita rakenterita.
Tiedän henkilöoitä jotka ovet ostaneet vesivahinkotaloja "kun kerrran halvalla saivat" ja olivat sitä mieltä että kyllä niista vielä talo saadaan kun kunnolla korjataan. Toiset sairastuivat korajauksen aikana (laiminlöivät suojaukset) ja toiset vasta muutaman hetken asuttua korjatussa talossaan. Heidän ongelmansa ovat epätietoisuus siitä, mitä heitä vaivaa koska lääkärit eivät löydä heissä mitään vikaa.
Vesivahiko-kohde tulisi havaita heti, purkaa 12 tunnin sisällä ja aloittaa kuivatus välittömästi jotta voitaisi olettaa korjatun kohteen olevan jotensakin asumiskelpoinen vahingon jälkeen.
Jos ehdottomasti haluatte olla avaamatta mitään paikkoja, voitte otattaa sisäilmanäytteitä, teettää sisäilmasta VOC-analyysin, otattaa sivelynäytteitä pinnoilta analysoitavaksi laboratoriossa ja käyttää paikalla homekoiria. Lopullista varmuutta ei kuitenkaan voi saada ilman materiaalinäytteitä, joten kyllä ne pinnat kannattaa rikkoa heti kättelyssä. Halvemmaksi tulee loppujen lopuksi, vaikka paikkoja pitäisikin korjata jälkeenpäin. Eivät nuo tutkimukset nimittäin mitkään ole kovin edullisia, kun ne tehdään kunnolla.
Olisi jo aika ymmärtää, että rakennuksen mikrobitutkimus on mikrobitutkimus eikä purkaminen.
Mikrobinäytteen ottaminen rakenteista EI EDELLYTÄ PURKAMISTA. Olen nähnyt kuinka näytteet
otetaan rakenteista niitä avaamatta eikä mitän korjattavaa jäänyt näytteenotosta.
On syytä muistaa, että rakenteiden avaaminen tulee tehdä eristettynä ja alipaineistettuna.
Muussa tapauksessa rakenteiden villat sekä mikrobit pölähtävä asuntoon ja saastuttavat koko irtaimiston.
Tästä ei sitten selvitäkään enään millään sumutuksilla tai otsonoinnilla.
On totta, että mikrobinäytteitä voi ottaa pinnoilta ja ilmasta. Eli noilla rakenteita rikkomatta otettavilla näytteillä saadaan alustavaa tietoa, joiden perusteella voidaan pohtia jatkotoimenpiteitä ja ne paljastavat hyvin esim. pölyn mukava levinneet mikrobit, kuolleet ja elävät. Kuolleet mikrobit eivät näyt viljelykokeissa, vaan niistä on tehtävä dna-analyysi. Kuolleetkin pöpöt aiheuttavat altistuneelle oireita ja kuivaan jääneet elävät mikrobit ne vasta vaarallisia ovatkin. DNA-analyysissa on se ongelma, ettei sille ole olemassa virallisia raja-arvoja, joten esimerkiksi korjauksen reklamoinnissa siitä ei välttämättä ole apua.
Eli ensin näytteet pinnoilta ja ilmasta mahdollisesti homekoiran avulla ja sitten jatkotoimenpiteet tulosten perusteella oikeasti pätevän ammattilaisen toimesta. On hyvä muistaa, että myös irtaimisto voi aiheuttaa oireita, sillä niistä voi löytyä paitsi mikrobeja myös niiden aineenvaihduntatuotteita ja toksiineja.
Mahdollisuus on siinä 100 prosentin luokkaa.
Jos korjaustyöt on tehty asbestipurkuna ja lopuksi kaasudesinfiointi mahdollisuudet oireettomaan asumiseen ovat kuitenkin olemassa ja jopa hyvät. Näin ei kuitenkaan yleensä tehdä ja seuraukset riippuu asukkaiden herkistymiskynnyksestä.
Ilmojen mukana vesivahingon korjauksesta selvinneet ja muualle taloon leijalleet homeitiöt ei tarvi rakenteiden avaamisia. Ne elelee ja asustelee ilmassa ja pinnoilla. Jos tarvetta on paikkojen avaamiseen ne johtuu erillisistä muista vaurioista.
Kosteusmittaus ei kerro homeista mitään. Ne kertoo vain kosteudesta josta voidaan päätellä homeen olemassa olo jossakin muodossa. Hometta voi etsiskellä hajulla ja laboratorio analyyseilla.
"olen nähnyt kuinka näytteet otetaan rakenteista niitä avaamatta eikä mitään korjattavaa jäänyt näytteenotosta"
hei kerroppa kuinka tuo tapahtuu esim ulkoseinärakenteen alaosasta,josta pitääisi ottaa materiaalinäytteitä,miten ne saadaan sieltä otettua ilman että tehdään minkäänlaista aukkoa materiaalin ottamiseksi rakenteesta.KERRO JO ÄKKIÄ:
Tuo on kaikki niin puppua, ettei jaksa edes kommentoida. Joku teeseitseopiinut remonttirane taas vauhdissa.
Kerro ihmeessä ja jaa viisautesi. Epäilen vaan ettei ole paljoa mistä jakaa....