Tulipahan luettua Soininvaaran uusin pläjäys. Kuulemma neliosaisen sarjan ensimmäinen. Näillä kokemuksilla loput jää kyllä lukematta, ellei laatukirjallisuus jostain syystä maastamme lopu. Jaa miksikö??
No, Ratamo on juoksutettu uuvuksiin ja pistetty lepäämään. Tilalle Taavi tuottaa Leo-sedän, joka mesoaa pitkin maita ja mantereita pelastaakseen maailman. Tai ainakin työpaikkansa. Kun samaan kirjaan ympätäään imperialistinen kolonialismi, islamin nousu, öljytulot, Sudanin pakolaisleirit, Maailmanpankki, YK, kymmenkunta tiedustelupalvelua, venäläis-suomalainen taloudellis-tekninen salaliitto, sensaatiomaiset uudet asekeksinnöt ihmiskokeineen ja Kofi Annanin nuoruudensynnit on sekametelisoppa melkein valmis. Vielä mausteeksi sankarin tapettu perhe, sankarinnan psykopaatti exä, joka toimii KRPssä, hakkeriseksihullu ja muutama murhattu suuryrityspamppu niin keitto kiehuu yli ja hellakin menee pilalle. Loppuratkaisu on tietysti sekunneista kiinni, ihan lapsellisimpaan 007-tyyliin.
Soininvaaran henkilöt hengittää heikosti, sosiaalipsykologisessa uskottavuudessaan tai siis sen puutteessa. Replikointi on juristikieltä, puhujasta riippumatta. Ja senverran asioita jätetään auki, että joku jatko-osiinkin retkahtaa.
Minä en. Tuohon haaskatulla ajalla olisin voinut lukea vaikka Nybergin Topelius-elämäkerran kakkososan. Ekaosa oli sangen mielenkiintoinen ja sitä rohkenen suositella.
No, Ratamo on juoksutettu uuvuksiin ja pistetty lepäämään. Tilalle Taavi tuottaa Leo-sedän, joka mesoaa pitkin maita ja mantereita pelastaakseen maailman. Tai ainakin työpaikkansa. Kun samaan kirjaan ympätäään imperialistinen kolonialismi, islamin nousu, öljytulot, Sudanin pakolaisleirit, Maailmanpankki, YK, kymmenkunta tiedustelupalvelua, venäläis-suomalainen taloudellis-tekninen salaliitto, sensaatiomaiset uudet asekeksinnöt ihmiskokeineen ja Kofi Annanin nuoruudensynnit on sekametelisoppa melkein valmis. Vielä mausteeksi sankarin tapettu perhe, sankarinnan psykopaatti exä, joka toimii KRPssä, hakkeriseksihullu ja muutama murhattu suuryrityspamppu niin keitto kiehuu yli ja hellakin menee pilalle. Loppuratkaisu on tietysti sekunneista kiinni, ihan lapsellisimpaan 007-tyyliin.
Soininvaaran henkilöt hengittää heikosti, sosiaalipsykologisessa uskottavuudessaan tai siis sen puutteessa. Replikointi on juristikieltä, puhujasta riippumatta. Ja senverran asioita jätetään auki, että joku jatko-osiinkin retkahtaa.
Minä en. Tuohon haaskatulla ajalla olisin voinut lukea vaikka Nybergin Topelius-elämäkerran kakkososan. Ekaosa oli sangen mielenkiintoinen ja sitä rohkenen suositella.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tyypillinen dekkari. Ei hiukkaakaan annettavaa kaunokirjallisuudelle. Miksi näitä julkaistaan ja luetaan? Minä luen moderneja klassikoita. Rikoskirjat ovat aikuisten iltasatuja, ei niitä kannata vakavissaan ottaa.
et ole ikinä yhtään dekkaria lukenut jos Soininvaara kirjoittaa sinusta tyypillisiä dekkareita.
Soininvaaralla ja dekkareilla ei nimittäin ole onneksi mitään tekemistä keskenään...
Jajityyppimäärityskysymyksiä. Eli mihin genreen ja genren alalohkoon kukin mitäkin haluaa sijoitaa oman mielensä lokerikossa. Mie luotan kirjastolaitoksen tapaan pistää kaikki samaan hyllyyn, eroon runosta, draamasta tai suorasanaisesta kaunotaiteesta.
Toki Soininvaaran teelmät eroaa jostain klassisesta salapoliisikertomuksesta kuin metrojuna hevosvetoisesta sontakuormasta, ainakin vauhdillisesti.
Toimintajännäri lie liki oikein nimitys hänen tuotoksilleen.