Nyt alkoi pelottaa

lindanenn

Olemme lähdössä avokkini kanssa neljän yön reissulle Riikaan nyt viikonloppuna. Olemme hieman yli 20-vuotiaita ja olemme matkustelleet ympäri maailmaa melko paljon.
Koskaan ennen en ole kuitenkaan ollut huolestunut matkakohteen turvallisuudesta. Emme aio käydä missään ryyppäämässä yms. mutta olisi kuitenkin mukava käydä iltaisin ravintolassa syömässä. Nyt matkan kynnyksellä aloin lukea englannin kielisiä keskusteluja Riikasta ja ne saivat minut huolestumaan turvallisuudesta.
Onko niin ettei siellä uskalla liikkua pimeän tullen? Keskusteluissa on puhuttu muun muassa ettei kannata pimeän tullen kuljeskella missään Vanhan kaupungin ulkopuolella, eikä mennä siellä mihinkään baareihin/ravintoloihin. Myös alikuluista varoiteltiin. Tietenkin omalla käyttäytymisellä on paljon vaikutusta mutta ei lomasta pysty nauttimaan kunnolla jos joutuu pelkäämään koko ajan. Onneksi on sentään mies mukana.

4

878

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teistä

      että olette matkustelleet ympäri maailmaa. Niiin minäkin, myös Riikassa kaksi kertaa, viimeksi kuukausi sitten. Ei sieltä vanhasta kaupungista tarvi mihinkään lähteä, ihan tarpeeksi on baareja ym viihdettä. Normaali varovaisuus ja siinä se on. En minäkään New Yorkissa kuljeskellut aamuyöstä Bronxissa, Manhattanilla kylläkin.
      Mene rauhassa mutta älä ota valkoisia takseja, vihreitä tai punaisia vaan.
      hyvää matkaa

    • Riika on mahtava

      Riika on varmasti turvallisempi paikka kuin hyvin moni muu paikka, jos olette siis matkustelleet. Olen käynyt siellä lukuisia kertoa niin vapaa-ajan kuin työnkin merkeissä eikä koskaan ole kohdalle osunut ihan minkäänlaista ongelmaa missään päin kaupunkia. Omasta käytöksestä paljon toki riippuu mutta voitte huoletta mennä ravintoloihin ja baareihin myöhemminkin illalla. Tietenkään rahoja ei kannata levitellä näkyvästi ympäriinsä jne. mutta siis oman kuulemani ja kokemukseni mukaan turvallisuudessa täysin Helsinkiin verrattavissa oleva. Tsekatkaa parhaat paikat www.anothertravelguide.com. Mukavaa reissua!

      • Riganieki

        Jokin viikko sitten juttelin vanhassa kaupungissa parin engelsmannin kanssa - eivät siis olleet sitä nurkkiin kuseskelevaa sorttia - ja he olivat koko ajan vain hotellissa ja pisimmilläänkin taisivat käydä 100m päässä yhdellä tunnetulla nähtävyydellä. Miksi? No, koska olivat lukeneet kaikkea kamalaa koskien Riikaa. Itse pelkään enemmän jossain helsingin Kampissa perjantai-iltana kuin täällä Riian keskustassa. Kaikkeahan aina voi sattua, sitä ei voi kieltää. Täältä puuttuu kuitenkin lähes tyystin se remuava pussikaljaa kittaava nuoriso. Jostain saarelta tulevat turistit kyllä öykkäröivät joskus vähän liikaakin.
        Laitahan tuollainen sivu, tai ainakin sisältö itsellesi muistiin
        http://www.gbookers.net/RT_turistipoliisi.html


      • Uskalikko??
        Riganieki kirjoitti:

        Jokin viikko sitten juttelin vanhassa kaupungissa parin engelsmannin kanssa - eivät siis olleet sitä nurkkiin kuseskelevaa sorttia - ja he olivat koko ajan vain hotellissa ja pisimmilläänkin taisivat käydä 100m päässä yhdellä tunnetulla nähtävyydellä. Miksi? No, koska olivat lukeneet kaikkea kamalaa koskien Riikaa. Itse pelkään enemmän jossain helsingin Kampissa perjantai-iltana kuin täällä Riian keskustassa. Kaikkeahan aina voi sattua, sitä ei voi kieltää. Täältä puuttuu kuitenkin lähes tyystin se remuava pussikaljaa kittaava nuoriso. Jostain saarelta tulevat turistit kyllä öykkäröivät joskus vähän liikaakin.
        Laitahan tuollainen sivu, tai ainakin sisältö itsellesi muistiin
        http://www.gbookers.net/RT_turistipoliisi.html

        Kannattaa käydä jo ihan senkin vuoksi, että näkee kuinka todellisuus on tarua ihmeellisempi.
        Ruohokin jo vihertää ja lehdet puhkeavat puihin, viime viikolla jo laittelivat terasseja ulos.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7086
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      107
      6156
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5185
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3457
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe