Tänään esitetyssä MOT:ssa kerrottiin raakaa totuutta.
Valiohan on syyttänyt Ingmania maidon halpatuonnista Suomeen, mutta todellisuudessahan tilanne on aivan jotain muuta,
Ingmannihan maksaa Suomessakin tuottajille maito litrasta enemmän kuin Valio, ja Ruotsiin Ingmanni maksaa selvästi enemmän kuin Valiosuomalaisille tuottajille.
Silti vaikka Ingmanni maksaa raaka maidosta selvästi enemmän kuin Valio vastaavasta aineesta niin Ingmanni pystyy myymään valmiiin maito litran selvästi halvemmalla kuin Valio vastaavan tuotteen.
Syy piileekin siinä että Valio myy polku hinnalla järkyttävän suuret määraät juustoa ulkomaille joka ei kata edes raaka- aineen hintaa.
Valion toimitusjohtajahan kertoi ohjelmassa että hinta jolla ulkomailta tuodaan juustoa ei kata edes maidon hintaa ja silti Valio vie juustoa 1-2 euroa halvemmalla kilon ulkomaille joten sehän on täysin tappiollista toimintaa ja näin ollen se tappio joudutaan paikkaamaan Suomalaisille myytävän maidon erittäin korkealla hinnalla.
Valion suurin ongelma on tappiollinen ulkomaan kauppa se lisäksi se että Suomalaisia on entistä vaikeampi johtaa harhaan.
Valiohan on syyttänyt Ingmania maidon halpatuonnista Suomeen, mutta todellisuudessahan tilanne on aivan jotain muuta,
Ingmannihan maksaa Suomessakin tuottajille maito litrasta enemmän kuin Valio, ja Ruotsiin Ingmanni maksaa selvästi enemmän kuin Valiosuomalaisille tuottajille.
Silti vaikka Ingmanni maksaa raaka maidosta selvästi enemmän kuin Valio vastaavasta aineesta niin Ingmanni pystyy myymään valmiiin maito litran selvästi halvemmalla kuin Valio vastaavan tuotteen.
Syy piileekin siinä että Valio myy polku hinnalla järkyttävän suuret määraät juustoa ulkomaille joka ei kata edes raaka- aineen hintaa.
Valion toimitusjohtajahan kertoi ohjelmassa että hinta jolla ulkomailta tuodaan juustoa ei kata edes maidon hintaa ja silti Valio vie juustoa 1-2 euroa halvemmalla kilon ulkomaille joten sehän on täysin tappiollista toimintaa ja näin ollen se tappio joudutaan paikkaamaan Suomalaisille myytävän maidon erittäin korkealla hinnalla.
Valion suurin ongelma on tappiollinen ulkomaan kauppa se lisäksi se että Suomalaisia on entistä vaikeampi johtaa harhaan.
Vastaukset 62
Vanhimmat
on täysin vapaata ja rajoja ei pystytä sulkemaan, ainoastaan työvoima on suojeltu vapaalta kilpailulta mutta ensimmäiset merkit senkinsuojelun murtumisesta on näkyvillä..
merkit nähty siitä työvoiman vapaasta liikkuvuudesta,
nimittäin työnantajat on tuonut Puolasta ja Virosta rakennusmiehiä Suomeen töihin ja maksaa heille kolme euroa tunnilta ja ovat myös jättäneet kaikki lakisääteiset maksut yhteiskunnalle maksamatta, tätäkö sinä toivot laajemmassakin mittakaavassa, jos tämä toiminta laajenee niin se on myös maanviljelijöille huono asia kun valtion pussi tyhjenee.
maitoa voi tuoda vapaasti mutta työvoimaa ei..
työvoimaahan tuodaan täysin vapaasti Suomeen Vietnamia myöten, eilen viimeksi oli töllössä ohjelma Närpiön ulkomaisesta työvoimasta, näyttäisi olevan täysin vapaata toimintaa olevan työvoiman tuonti suomeen.
ulkolaista maitoa voi myydä polkuhinnalla mutta ulkolaisen työvoiman palkkan pitää vastata Suomalaisten palkkaa..
ulkolaista maitoa myydä polkuhinnalla ainakaan täällä Suomessa, Ingman ei vain tarvitse järkyttävän suuria voittoja maidosta kun se ei harrasta juustoilla tappiollista ulkomaankauppaa niin kuin Valio.
"Ruotsalaista maitoa dumpataan suomalaisille kuluttajille reilun 70 sentin litrahinnalla. Ruotsissa vastaavasta maidosta kuluttajat maksavat 80 senttiä. Jopa Ruotsin media ihmettelee toiminnan järkevyyttä.Ruotsalaista maitoa myydään Suomessa hintaan, joka ei voi kattaa tuotantokustannuksia. Kate on otettava muualta. Ei kukaan myy esimerkiksi bensa- saati vesilitraa reilusti alle tuotantokustannusten. Miksi sitten maitoa pitäisi dumpata näin halvalla, Sami Kilpeläinen kysyy."
dumppaa sitten juustoa maailmalle alle kolmen euron kilohinnalla joke ei vastaa edes raaka-aineen hintaa, saati sitten muita tuotanto kuluja.
Jogurttia Valio vie ruotsiin hintaan noin 80 senttiä kilo ja samainen jogurtti maksaa täällä kauppiaallekin jo lähes 1,5 euroa kilolta, eikös tämä ole jo täydellistä polkumyyntiä johon rahat revitään sitten Suomessa myydestä maidon korkeasta katteesta.
Ingmanhan muuten vie noin 7 miljoonaa litraa kermaa Ruotsiin takaisin siitä samaisesta maidosta jota se kuskaa tänne koto maahan.
on 3,5 euroa niin se ei ole dumpausta, maidolla ei varsinaista maailmanmarkkina hintaa ei ole koska maito ei sovi pitkiin kuljetuksiin ja varastointiin. Arlan maidon tuonnilla on vain yksi tarkoitus, vahingoittaa Valiota, keinoilla jotka esim. kapitalismin kehdossa USA:ssa on kielletty. Hyvä on myös muistaa että mitään maito tuotteiden vientitarvetta Suomessa ole, nykyinen vienti johtuu yksinomaan tuonnin ansiosta, eikä se maksa kuluttajalle mitään sen maksavat tuottajat..
Koko EU/ajan aivan viime vuosiin asti meillä on ollut maidon tuotanto 5-10% suurempi kuin kulutus niin että kyllä se vientitarve olisi ollut olemassa ilman mitään tuontiakin.
se ole aiheuttanut veronmaksalle mitään kuluja päinvastoin, nykyiseen tilanteeseen on yksin Tanska syyllinen, Arabi maiden ostoboikotti ja idän viennin romahdus takia Tanskalaiset dumppaavat maitoaan Suomenkin markkinoille, siellä ylituotanto on 400 prosenttia..
Täytyy muistaa että meillä maksetaan kansallista tukea keskimäärin 10 c/l, etelässä 3 c/l ja pohjoisessa 8 - 9 - 13 - 17 - 21 - 31 c/l kansallista tukea. Eteläss tuotetaan maitolitroista enää 22% tuolla 3 c/l tuella että litroilla painotettu keskiarvo lienee tuon noin 10 c/l. Siis kansallista tukea. Maksetaan suoraan valtion verovaroista, ei siis EU-maksun palautuksena jolla monesti perustellaan että "saadaan edes omia pois". Ei, tämä kansallinen tuki jonka muita vaikutuksia voi lukea tuosta
http://www.soininvaara.fi/2009/11/28/maatalouden-siirto-pohjoiseen-on-virhe/
niin se on budjetissa kilpailemassa kouluruokailun ja vanhustenhuollon kanssa. Ja siis noin 10 c/l. Jos vientitarve on ollut noin 7% niin se on 154 miljoonaa litraa. Tarkoittaa että ulkomaille on maidon mukana viety tukieuroja vuositasolla noin 15 miljoonaa euroa. Suoraan tuettu ulkomaiden kulutajien maitotuotteiden ostoja.
alentuneina tuottajahintoina eihän niitä nyt muuten maksettaisikaan, muu vertailusi on lapsellista, miksi ei mistään muusta voi ottaa rahaa vanhusten huoltoon vaikka 4 miljardin työttömyyden hoidosta..
Miten kuluttaja on kansallisista tuista hyötynyt? Meillä maksetaan kansallisia tukia joita muualla ei lainkaan tunneta eli sen 10 c/l ja sen lisäksi täällä on ollut 10 vuoden keskiarvona ylivoimaisesti korkein tuottajahinta. Eli miten se tuki nyt sitten on alentanut tuottajahintaa kun se onkin todellisuudessa ollut korkein se tuottajahinta? vai tarkoitatko että täällä on niin tehotonta tuo tuotanto että ilman tuota tukea tuottahinta olisi ollut vielä korkeampi?
Minä tätä aina ihmettelen että kun sanotaan että kuluttaja hyötyy maataloustuista? Niin jos kysytään kaikilta kuluttajilta niin todennäköisesti suurin osa olisi valmis ne tuet poistamaan ja ottamaan sitten mahdollisen riskin ruoan hinnan noususta. Kyllä ne jostakin syystä vaan tuottajat tuntuvat pitävän suurinta meteliä heti jos tukia edes vähän leikataan tai tuottajahinta laskee. Vaikka eivät noista tuista omien sanojensa mukaan mitään hyödykään vaan pyyteettömästi ohjaavat hyödyn vain sille kuluttajalle? Jotenkin en nyt ymmärrä?
muodossa tai toisessa jokaisessa EU maassa, nämä uudet maat voivat olla tässä suhteessa "synnittömämpiä" kuin ns. vanhat EU maat mm. Ranska maksaa miltei 2 miljardin suoran tukipaketin tuottajilleen suoraa tukea ja EU pykälistä viis veisattiin. Korkealla tuottajahinnalla tarkoitat varmaan maidon tuottajahintaa, maito kaupassa ei kuitenkaan ole sen kalliimpaa kuin muuallakaan eli se kertoo vain hyvin hoidetusta liikeyrityksestä jolla on maksukykyä.
Totta kai hyötyy kuluttaja tuista niillä pudotettiin tuottajahinta alle tuotantokustannusten, kuluttaja voi siis ostaa 2 euron tuotteen 1 eurolla mikä siinä nyt on niin vaikea käsittää. Tuottajat vastusti tukitalouteen siirtymistä ja vastustavat edelleen, tukitalous on muun yhteiskunnan keksimä riesa josta olisi syytä päästä eroon..
Siis että mikä ihme hinku on esittää tosiasioiden vastaista tietoa? Kun luet tuon
http://www.ptt.fi/dokumentit/rap183_26060615.pdf
tutkimuksen ja vaikka sieltä sivu 67 ja taulukko niin huomaat että meillä on selkeästi korkeimmat kokonaistuet euroa/tila ja euroa/hehtaari. Ja sivulta 66 selviää että tuet suhteessa kokonaistuottoihin sekä nettoarvonlisäykseen ovat nekin meillä selkeästi korkeimmat EU-maista. Maitotilojen tiedot löytyvät sivulta 71 ja siitä aika selvästi näkyy että meillä kokonaistuet maitotiloilla euroa per tila ovat noin 26.000 euroa kun seuraavaksi korkeimmat tuet ovat noin 17.000 euroa ja yleisesti liikutaan kokonaistuissa noin 10.000 eurossa per tila. Lehmää kohti tarkasteltuna meillä on tukia noin 1.050 euroa kun seuraavaksi korkeimmat tuet per lehmä ovat vain 700 euroa kun yleisesti tukitaso maitotilalla kokonaistuissa on 200-300 euroa per lehmä.
Mutta että aina jotenkin sanotaan että "Ranskapa maksaa..." tai "muuallapa maksetaan tosi paljon..." tms hauska kun tuista puhutaan vaikka numeroilla kun pelataan niin meillä täällä on ylivoimaisesti korkeimmat tukitasot kaikki tuet myös kunkin maan kansalliset huomioiden. En edelleenkään tajua sitä miksi selkeitä numeroilla osoitettavia tosiasioita pyritään kiistämään?
Tuo tuotteen hinnan tipautus päti mm viljassa ja sianlihassa joissa mentiin maailmanmarkkinahintaan mutta maidossapa tuottajahintaa ei vastaavalla tavalla pudotettu, tuet tulivat vähän niinkuin siihen päälle kun tuottajahintataso selkeästi muita korkeampi. Mahtoiko kuluttaja paljon hyötyä? Ja jos parhaimmillaan täällä maksetaan tukea jossakin Utsjoella noin 31 c/l niin se on yhtä paljon kuin Euroopan 10 vuoden tuottajahinnan keskiarvo eli tukea maksetaan yhtä paljon kuin on maidon hinta. Montakos maitolitraa enemmän sillä tukieurollaan se kuluttaja oikein saakaan?
kiinni jäitkin, kansallista tuke maksetaan monessa muodossa mm, Saksassa veroedut maatiloilla on mittavat, kansallisista tuista on mahdoton saada paikkansa pitävää tietoa mm. juuri Saksa ei anna mitään tukitietoja viljelijöistään. Pohjoista tukeamme ei kukaan kiellä se nostaa tukimääräämme mutta ei siitä tuottajille mitään hyötyä ole ja se on osa liittymissopimustamme, maataloutta on voitava harjoittaa kaikkialla EU:alueella joten siitä on turha mitään haloota nostaa. Montako litraa ?? jos tuottajahinnat pudotetaan puoleen niin laske siitä ellet osaa niin turha sitä on minunkaan sinulle laskea..
Saksastakin tuohon tutkimukseen? Ymmärrän kyllä että tottumattomalle tuollaisen 100-sivuisen ehkä osin vähän vaikeaselkoisen tutkimustekstin lukeminen voi olla työlästä mutta luitko edes alusta "Johdanto" -kappaleen ja "Johtopäätökset" sivulta 88? Aika karua tekstiä?
Utsjoella tuotettua maitoa kuluttaja saa sitten tukieurollaan noin 3 litraa maitoa kun taas ab-tukitasolla tukieurolla tulee noin 30 litraa maitoa. Kannattaa myös miettiä tuosta tutkimuksesta monta litraa maitoa vaikkapa Ruotsissa, Tanskassa tai Saksassa kuluttaja tukieurollaan saa?
huomata siinä tutkielmassa tuollaista pikkujuttua:
" Etenkin Suomen C2-alueen maitotilat ovat näin laskien olleet riippuvai-
sia maatalouden tuista. Näiden tulosten mukaan myyntituotot ovat Suo-
messa riittäneet ainoastaan kattamaan tuotannon välittömät kustannukset
ja poistot. Korvaus työlle ja pääoman käytölle on tullut tilojen tuista."
Onhan se muuten varsin mielenkiintoinen juttu lähihistoriasta koska viime vuosituhannen lopun tilanteesta kertoo EU,n alueella.
Tuo tukiriippuvuus meinaan. Se oli juuri tuo viittaukseni että "karua tekstiä". Se tuli esille monessakin kohtaa tuota tutkimusta, ei pelkästään tuossa lainauksessa. Juuri siksikin että c2:lla tukiriippuuvuus on noin suurta niin pistää miettimään onko tuossa
http://www.soininvaara.fi/2009/11/28/maatalouden-siirto-pohjoiseen-on-virhe/
nykyisessä politiikassa mitään järkeä? Ennemmin kannattaisi satsata kaikki panostukset siihen että parhailla tuotantoalueilla joissa tukiriippuvuus on pienempi pystyttäisiin pitämään kannattava maatalous. Tämänhetkinen (tuki)politiikka lopettaa tuotantoa parhailta alueilta ja pitää sen hengissä heikommilla alueille korkeamman tuen varassa.
Tavoitehan pitäisi olla että tukiriippuvuus olisi mahdollisimman pieni, ei se että se on mahdollisimman suuri. Ihan lainauksestasi on luettavissa että maitotilalla yleensä jäävät mahdollisesti tuet verotettavaksi tuloksi. Tällä verotettavalla tulolla on sitten vielä maksettava lainatkin pois. Mutta jos ajatellaan yhteiskunnan hyötysuhdetta niin maatila saa siis x euroa tukia. Tästä summasta jää siis yleensä nuo tuet eli noin x euroa maatilalla verotettavaksi tuloksi. Siitä sitten maksetaan kunkin veroprosentin mukaan mutta ilmeisesti yleisimmin noin 25% palautuu veroina kunnalle tai valtiolle. Ymmärrät varmaan mitä tuo tarkoittaa? Sijoitetaan tukieurot mutta saadaan verotuloina sijoitetuista rahoista takaisin vain 25%? Olisiko yhteiskunnan kannalta hyödyllisempaa maksaa vaikka tukisumman sijasta työttömyyskorvauksen minimitasolla maatilalle toimeentulo? Yhteiskunnan kannalta voisi olla kokonaisedullisempaa? Kun kyllähän yrityksen pitäisi tulla toimeen toimialasta riippumatta yrityksen tulojen ja menojen erotuksella jota myös yrityksen voitoksi kutsutaan? Jos tuloja on liian vähän niin olisiko syytä sopeuttaa menot tuloihin eikä tuet menoihin? Niinhän muutkin yritykset tekevät?
myös ennen EU:ta, mutta jos olen oikein ymmärtänyt niin se kierrätettiin tuotteen ostajan kautta eli teurastamot ja meijerit tilitti sen korkeampina tuotteen hintoina viljelijälle.
"Olisiko yhteiskunnan kannalta hyödyllisempaa maksaa vaikka tukisumman sijasta työttömyyskorvauksen minimitasolla maatilalle toimeentulo?"
Tarvitsi jokunen tuotantopanosten tuottajakin silloin saada tuon saman toimeentulon. Ja myös jatkojalostuksesssa vähenisi veronmaksajat.
valtio ole mutta heidän tuottajilleen maksamia tukia on turha kysellä. Samat tuotantokulut on Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa tai Utsjoella ei niissä ole mitään oleellista eroa, ehkä muutama sentti litraa kohden, siihen ei Suomi tai EU kaadu..
tuottajan palkka ole mitään tukea vaan aivan samalla lailla kuin palkkapuolellakin korvausta tehdystä työstä..
eikö maatalous nyt sitten saakaan yhtään mitään tukea, jo on merkillistä venkoilua selvästä asiasta.
olemalla talkoissa eli käytännössä muut repivät elintasonsa viljelijän selkänahasta ja vielä vi**uilevat päälle..
Meinaan kun väität tuossa että "tuotantokuluissa ei ole oleellista eroa" niin minähän olen siitä ihan samaa mieltä. Osaatko sitten sanoa miksi perusteellaan juurikin noilla tuotantokustannusten eroilla että ab-tuottaja saa tukea vain 3 c/l kun Utsjoella tukea tulee 31 c/litra. Kun kerran tuotantokuluissa ei ole oleellista eroa kuten itsekin toteat? Ja sitten käy näin
http://www.soininvaara.fi/2009/11/28/maatalouden-siirto-pohjoiseen-on-virhe/
että tuki vääristää pahasti taloudellista tulosta ja sitä kautta tuotannon sijoittumista. Osaatko kertoa miksi tuota vääristävää tukea siis maksetaan?
ilmaisuksissaan, maitopurkki Utsjokelaisen kaupan hyllyssä ei halpene jos se tuodaan Saksasa tai Tanskasta sen verran logistisia kuluja tulee ulkoa tuotuun purkkiin ja toki siihen vielä on lisättävä kansantaloudellinen tappio joka vielä vähintään tuplaa purkin hinnan joten kallista, hyvin kallista tuontimaito olisi Suomalaisille.
Pohjoisesta tuesta jaksat vääntää juttua, kommentoidaan nyt lyhyesti, tuottajalle siitä ei ole hyötyä, kansantaloudelle kylläkin..
muitakin pienellä palkalla kitkuttelevia kuin maajussit.
Siivoojat ja kaupan myyjät nyt ensi hätään mainitakseni, siivoojien palkkakin on vain hieman yli seitsemän euroa ja maajussit vi^^uilevat että duunarit rikastuu työllä, sitten vasta huomataan kun siivoukset on tekemättä että kyllä niitä siivoojiakin tarvitaan.
Eli kyllä tässä yhteiskunnassa niitä toisten tukijoita on muitakin kuin maajussit, ja niitä muita tukijoita on paljon enemmän kuin viljelijöitä.
4 euroa tunnissa ja työaikaa tuplaten siivoojaan verrattuna, ei oo iltalisiä, viikonloppulisiä eikä kesälomaa. sanoisin että siivoojilla asiat vähintään tyydyttävästi kun eivät ole joutuneet työpaikkaansa investoimaan satojatuhansia euroja, mikä aina unohtuu viljelijän palkasta puhuttaessa
kun niillä on kerta niin hyvät ja ruhtinaalliset palkat ja edut.
Onhan maanviljelijöillä yhteiskunnan kustantama 21 vuorokauden loma joten kyllä teillä lomaa on, mutta tietenkin jos sen loman ottaa tammikuussa niin eihän silloin voi sanoa olevansa kesälomalla.
Ne investoinnit kyllä on niin että jokainen sukupolvi ei joudu investoimaan niitä satojatuhansia euroja siihen tilaan ja toiseksi jos tila realisoidaan niin siitähän saa jonkin verran rahaa, pelloistakin etelä-suomessa jopa 10 000 euroa hehtaarilta joka kyllä on täysin järjetön hinta, se joka maksaa pellosta tollaisia hintoja niin on mielestäni täysin laskutaidoton ääliö.
ei voi olla siivoojana, tosin nykyään moni tekee palkkatyötä ja viljelee. Maa investoinnit on monimutkainen juttu ja vastuun investoinneista kantaa viljelijä..
Kun tuossa tuumailet että Arla pystyy myymään halvemmalla niin osansa voi olla myös korkealla kulurakenteella? Kannattaa miettiä myös sitä miten ja missä sitä maitoa täällä tuotetaan. Lukekaapas vaikka tuosta
http://www.soininvaara.fi/2009/11/28/maatalouden-siirto-pohjoiseen-on-virhe/
mihin ja miten ja paljonko niitä veroeuroja käytetään. Ja kannattaako siirtää tuotanto pohjoiseen josta mm maidon keräilykustannukset ovat korkeammat sekä maidon rahti kulutuskeskuksiin etelään on korkeampi? Sillä on omat vaikutuksensa kulurakenteeseen? Ja hassuinta on että tähän toimintaan eli siirtoon pohjoiseen käytetään kansallisia verovaroja?
Taannoin jossakin haastattelussa Valion joku toimija totesi että "Arla poimii rusinat pullasta mutta Valio hakee maidon vaikka Utsjoelta". Hakee, hakee, mutta paljonko kuluttaja maksaa siitä Utsjoelta haetusta maitolitrasta. Ensinnäkin tulee maidon tuottajahinta joka täällä meillä 10 vuoden keskiarvona on ollut noin 7 c/litra eurooppalaista keskiarvoa korkeampi ollen noin 36 c/l. Tämä johtuu pitkälti EUn maakohtaisista maitokiintiöistä kun ei ole ollut tuontimahdollisuutta ennen kuin nyt kun kiintiöistä ollaan luopumassa. Täällä on hinta kaupoissa onnistuttu pitämään korkeampana ja sitä kautta tuottajahinta korkeampana. Kuluttaja on sen erotuksen maksanut. Sen lisäksi jokaisesta maitolitrasta maksetaan kansallista tukea noin 10 c/l. Tämä ei ole EUn kautta kierrätettyä "takaisin saatua" rahaa vaan ihan omasta budjetista verovaroista otettavaa rahaa joka kilpailee budjetissa mm kouluruokailun ja vanhustenhuollon kanssa määrärahoista. Utsjoella tuota kansallista tukea maksetaan 31 c/l. Tuon lisäksi tulee ns pohjoinen kuljetustukia jota Valio saa kun maidonkeräilyauto lähtee Oulusta, kiertää noin 1.500 kilometrin lenkin Utsjoen kautta ja palaa Oulun meijerille. En tiedä mikä tuon tuen määrä on mutta jokaisesta Utsjoelta haetusta maitolitrasta tukina kuluttaja on maksanut todennäköisesti noin 35 c/l ennenkuin maito on edes meijerillä.
Mutta että kannattaa miettiä? Ja kuten tuosta
http://www.soininvaara.fi/2009/11/28/maatalouden-siirto-pohjoiseen-on-virhe/
ilmenee niin tämänhetkinen tukipolitiikka nimenomaan kansallisilla verovaroista kerättävillä tuilla ohjaa tuotantoa korkeamman tuen alueille. Mahtaako mennä kouluruokailun ja vanhustenhuollon kustannuksella? Jostainhan se raha on pois kun kerran budjetin loppusumma on rajallinen?
kohta ostaa konkurssikypsän Valion.
Utsjoella kaupan hyllyssä noin 30 senttiä enemmän kuin etelämpänä Suomessa, niin että kyllä se Utsjokelainen kuluttaja viimekädessä maksaa sen pohjoisen maitotuen itse.
näyttää ymmärtävän,missä on maitosodan todellinen syy.Se on tanskalaisten ja ruotsalaisten halu vallata
Suomen maitomarkkinat ja loppujen lopuksi lopettaa maidontuotanto suurimmassa osassa Suomea,ensim-
mäseksi tietysti Utsjoella.Tätähän Suomen cityvihreät haluavatkin. Haluavat tehdä Suomesta susien asuttaman erämaan.
Valion totuus on niin erilainen kuin meidän ostajien. Valion totuus on KEPUN-totuus.
Neuvostoliitto on kaatunut, ehkä seuraavana Valio. Vanhanen on yhtä hyvä mainosmies kuin AY-liikkeen porvarimainos.
hyvin erikoista jos se pystyy valmistamaan juuston kolmanneksen halvemmalla kalliimasta raaka-aineesta kuin muut.
Tullitilastoistahan käy selvästi ilmi että Valio on vienyt USA:han ja Venäjälle kymmeniä miljoonia kiloja juustoa alle kolmen euron kilohintaan joka ei voi täyttää edes tuotantokustannuksia, näinhän Valion johtaja sanoi että Saksasta ja Tanskasta tuotu juusto ei vastaa edes maidon hintaa vaikka sieltä tuotujen juustojen kilohinta on tänne tullessa ollut yli neljä euroa kilolta.
Kyllä Valio nyt kuppaa Suomalaista kuluttajaa korkealla maidon hinnalla, syyttäen sitten siitä Ruotsista tuotua maitoa.
Kyllä Valion vaikeudet on johdossa.
Tuo Utsjoelta haetun maidon lisä kustannukset tosiaan maksaa valtio joten se ei heikennä yhtään Valion tulosta joten sekin on turha väite.
on politiikko joka ei kuvia kumarra..
vai onko Lapin lisää? Ja reilusti? Meinaan vaan että jos tolla samalla kaavalla mennään eli 30 c/l korkeampi hinta eli luokkaa 30-35% korkeammat hinnat tuotteilla ruokakaupassa niin teillä tarvii siellä Utsjoella olla 30% korkeammat palkat tai veroprogressio huomioiden vähän enemmänkin että teillä olisi sama elintaso. Tai sitten jostakin kumman syystä juuri maidolla tämä hinta on 30% kalliimpi mutta jostakin syystä muilla kaupahn tuotteilla ei? Vai olisiko kuitenkin "hiukan" Lapin lisää?
maito ole sen halvempaa Euroopassa kuin meilläkään..
Ja mistäköhän Valio kerää tulonsa? Kun se ihan itse maksaa ne korkeammat kustannukset? Jos olen oikein ymmärtänyt niin Valion tulot tulevat siitä että se myy maitoa kauppoihin ja sitä kautta kuluttajille? Eli kun "Valio maksaa itse" tuon Utsjoelta kerättävän maidon kustannukset (mitä se ei tee koska ns pohjoinen kuljetustuki on valtion tukea maidon kuljetukseen) niin Valio siis maksaa ihan itse tuon kustannuksen mutta tietysti kuluttajilta kerätyillä rahoilla.
Ja tosiaan tuo yhtälö kun täällä maksetaan korkeampaa tuottajahintaa ja kustannuksetkin muutenkin korkeammat mm rahdit ja palkat ja sitten ulkomailla Valion juusto on saman hintaista kun siellä ulkomaan hyllyssä muutenkin niin koska rahaa ei synny tyhjästä niin mites tuo yhtälö on mahdollinen? No tietysti siten että kotimaan tuotteista kerätään enemmän katetta jotta sillä saadaan samanaikaisesti katettua viennin tappiot ja päidettyä tuottajahinta korkealla. Eikös?
Utsjoella on monta prosenttia korkeampi kunnallisvero kuin esim. Helsingissä.
Lapissa ihmisten on vain pakko tulla toimeen vähemmällä rahalla kuin Eteläisessä Suomessa.
Elintasohan on Lapissa hyvin paljon heikompi kuin se mitä on Eteläisessä Suomessa ja yleensä kaikki ruoka kaupoissa on kalliimpaa kuin Etelän suurissa marketeissa joten elintaso on pakostakin paljon huonompi Etelän porukkaan verrattuna kun ottaa vielä senkin huomioon että palkat on keskimääräisesti paljon pinemmät Lapissa kuin muualla Suomessa.
Ohjelmahan on voinut olla juuri niin asenteellinen kuin sen tekijä on. Totuus ei löydy asintuntemattoman toimittajan ohjelmasta, jos kokonaisuutta ei ole ymmärretty. Kansaa on maailmassa johdettu harhaan suuremmissakin asioissa kuin tässä maitosodassa.
siinä ohjelmassa mainittu vielä sekin asia että kun Vanhanen teki ostoboikotin siihen erääseen kauppaan syystä että siinä ei ollut Valion maitoa.
Mutta hän oli kuitenkin ostanut kyseisestä kaupasta seitsemän vuotta Ingmanin maitoa aikaisemmin jolloin kyseisessä kaupaas ei ollut Valion maitoa laisinkaan.
Merkillinen asia että hän ei silloin aikaisemmin äänestänyt jaloillaan, mutta vaalithan on kohta tulossa niin tämähän oli täydellinen vaalimainos Vanhaselta kepun kannattajille.
Miksi sitten kommentoit tänne, jos et katsonut? Minusta ohjelmassa kokonaisuus, jonka Valion toimitusjohtaja tietoisesti yritti piilottaa "ruotsalaisen maidon" taakse, esitettiin niin, että kaikki sen ymmärsivät. Vaikka siis Valion toimitusjohtaja yrittikin johtaa kansaa harhaan.
voitot maksetaan ja minne nuista voitoista maksetaan pääomaverot
Paljonko rahaa Valiolta KEPULLE ? Ennen ainakin keräili Maalaisliiton jäsenmaksuja.
Jos et ole KEPULISTI, älä juo Valion maitoa!
kunnalle ja Suomalainen tuotanto pyörittää Suomalaista kansantaloutta ja sitä kautta rahaa SAK:n jäsenten taskuun. kyllä nämä kuviot pitäisi hiukan yksinkertaisenkin käsittää..
ja tuotanto on nyt kilpailukyvyltään huippuluokkaa dononen ja arlan johtajillakin naamat kalpenis ja ruikkuu tulis jos käskettäs lähteen sinne markkinoita vallottaan ei siitä mitään tulis raskaasti tuetull huoniolaatusell tuotteel päätään löisivät seinään
lakata valehtelemasta ja mennä nurkkaan häpeämään puheitaan
Uuden-Seelannin tuonti tulleihin:)
"huoniolaatusell tuotteel" väittaa nim,m "tuet lakautettiin"
"Euroopan unionissa puhutaan nykyisin paljon maataloustuotannon eettisistä normeista ja tuotetun ravinnon terveellisyydestä. Tällainen keskustelu ei ole vierasta Uuden Seelanninkaan väestölle, mutta itse maataloudessa tämän mukaisella normituksella ei näytä olevan suurtakaan merkitystä.
EU kielsi vast'ikään hormoneilla kasvatetun lihan käytön ja vahvisti hormonilihan tuontikiellon. Uudelta Seelannilta on turha odottaa pikaista liittymistä tähän rintamaan. Maan parlamentin maatalousvaliokunnan puheenjohtaja toteaa, että kun uusseelantilaisen lihan tärkeä ostaja, USA, hyväksyy hormonilihan tuottamisen, niin Uuden Seelanninkin pitää se hyväksyä ja maassa sitä myös tuotetaan.
Tuoreiden tietojen mukaan niin Australiassa kuin Uudessa Seelannissakin on käytetty sellaisia torjunta-aineita, jotka solumyrkkyinä ovat ihmiselle vaarallisia. Parhaillaan selvitetään niiden käytön laajuutta.
Uudessa Seelannissa esiintyy - toisin kuin Suomessa - huolestuttavassa laajuudessa salmonellaa. Äskettäin varoitettiin odottavia äitejä syömästä tiettyjä elintarvikkeita salmonellavaaran takia.
http://www.pulliainen.net/html/seelanti.html
Kuluttajathan juuri ostavat kotimaista suomalaisen puhtaan ruoan vuoksi.
sontasempi ,turttua suomalaista juustoo vuiedään ulkomaille todella törkeetä huiojaamista törskät osaa sen lääkäriin.
vetäytyä yöpuulle
Ohjelma sisältä paljon kummallisuuksia, mm nähä oleelliset tiedot olivat kuin sattumalta jääneet pois.
Mihin unohtui tämä maininta Arlan lapsentappajamaitojauheesta.
http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2008/09/17/arla-mukana-kiinan-myrkkymaitoskandaalissa/200824211/12?offset=10
Mihin unohtui myös maininta siitä että tuottajilla ei ole sananvaltaa Arlassa. Valion tuottajat sentään omistavat oman firman 100%
Mihin unohtui maininta siitä että vuosia Valio on maksanut parempaa tuottajahintaa. Nyt tuo 0,03 sentin ero on otettu ihan tätä ohjelmaa varten. Ovelaa kansan harhauttamista.
Miksi ei puhuttu Valion tuottajien jälkitilistä mitään.
Miksi Ruotsalainen toimittaja tekee jutun jossa yritetään mustamaalata Tanskalais/Ruotsalaisen firman kilpailijaa.
Mihin unohtui maininta siitä, että Arlan tulon jälkeen Ruotsi ei ole enää omavarainen maidon suhteen ja tuottajahinta on romahtanut.
Mihin unohtui ohjelman alussa maininta siitä että Arla on 3,5 kertaa Valion kokoinen jätti ja Arla-Ingman sen tytäryhtiö.
Eli kertokaa Yle nyt ihan suoraan että toimituksen tuttuja on Arlalla töissä ja kenties hyvät lahjukset otettu.
että tanskalaiset ei oo ihan pelkästään myötätunnosta liikkeellä vaikka kovin mainostavat että valiomafialta tässä tuottajia pelastetaan. voinko minä lähettää riihimäelle vahingonkorvausvaateen jos hinnat tipahtaa, kait näillä sen verran on selkärankaa arlassa että ottavat vastuun tekemisistään
samaan tapaan kuin Ruotsissa, ihme ettei kilpailu viranomaiset puutu jo asiaan pienempiinkin juttuihin on sekaannuttu.
.
olen valinnut sen ja halvemman kotimaisen Arlan Ingmanin.
"Suurimman tuen Sipoossa saa Arla Ingman, jolle tuli tukea 657184 euroa. Tämä ei perustu peltoalaan, vaan on selvää tuotantotukea".
http://www.sipoonsanomat.fi/Uutiset/Arkisto/2009/03/05/Arla-Ingman-saa-eniten-maataloustukea-Sipoossa
Voihan tälläkin olla vaikutusta ArlaIngmanin maitotuotteiden hintaan.
sai huomattavasti enemmän maataloustukea kuin ArlaIngman.
Valio Oy sai viime vuonna maataloustukea 12129355 euroa, siis yli 12 miljoonaa euroa joka on noin 20 kertaa enemmän kuin Ingman, joten voi tälläkin asialla olla jotain vaikutusta.