Koiran pureminen

Jore

Moi,

Aiheesta on keskustelua, mutta aloitan uuden viestin, koska tämä ongelma on hiukan erikoinen ja omaa omia erikoispiirteitään.

Kun tietoa & taitoa ei ollut vanhempani ottivat kotiaan karjalankarhukoiran jo kuusi viikkoisena. Koirariepu imee vieläkin "rintaa" kangaspalasesta.

Koira on nyt 15 viikkoinen ja kysymykseni koskee kahta asiaa.

1) Koira puree koko ajan, ei anna silittää yhtään vaan on koko ajan kiinni "lihassa". Joskus voi tulla ihan yllättäen jalkaan kiinni ja ottaa kiinni kunnon purennan avulla. Kiellot, niskavilloista ottaminen, nippuri tai leukojen kiinni pitäminen kädellä ei auta. Onkohan tämä jo viite jonkinlaisesta luonneviasta vai onko kyseisellä rodulla tällaisia piireitä? Kyse on uroskoirasta.

2) Koira ottaa kiinni hännästään ja puree sitä. Voi pyöriä ympyrää häntä suussa pitkän aikaa. Miksi se tekee tällaista?

Kiitoksia vastauksesta.

Iloisia hetkiä koiraystäville :D

23

19661

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Meilläkin

      Jotkut pennut puree ihan sairaasti. Miedän pentukin repii ja puree varsinkin perheen pienimpiä, nyt ollut meillä kuukauden ja alkaa vihdoin tajuta mitä ei tarkoittaa, mutta lapsia ei usko vieläkään. Houkuttelu muun tekemiseen usein auttaa, eli lapset käskee koiraa istumaan (sen tempun osaa hyvin)ja antaa makupalan. Toinen konsti millä tottelee on vesisuihku naamaa kun puree. Nyt kun jo ottaa vesipullon käteen lopettaa puremisen. Varsinkin aamuisin on riehakas ja puree jopa aikuisia. Joka aamu pitää opettaa uudestaa mitä se ei taas tarkoittikaan (ote poskista ja etujalat ylös pitää niin kauan että rauhoittuu ja hokee päättäväisellä äänellä (ei kannata huutaa) ei. Josku rauhottuu vaan kun laittaa selälleen, ja odottaa että rauhoittuu, voi menna viisikin minuuttia, sitten yleensä on säyseämpi ja ruvetaan leikkimään leluilla. Leikkimistähän tuo pureminen on vaikka tosiaan joskus tuntuu, että on tosissaan, kun muriseen jne. Lelu käteen, esim puruluu, jota pentuu järsii sitten voi silittää ja kehua. Kehuminen muuten ainakin meidän pennulle selkisi vasta, kun annettiin makupaloja ja sanottii siinä yhteydessä hyvä, hyvä iloisella äänelllä. Nyt ymmärtää kun kehutaan, ja joskus pelkät kehut riittää ei tarvi makupalaa. Palkitseminen on pääasia koiralle. Luepa Kaimio kirja pennun kasvattaminen siin saat vinkkejä.

    • sakuli

      vastauksia ;
      1) Pentu kokeilee rajojaan ja asemaansa laumassa, tosin metsästyskoiran kyseessä ollen voi olla osittain myös vaiston ohjaamaa "leikki metsästystä"> (itselläni oli lapsena Karjalankarhukoira uros ja näin minulle ko; rodun käytöstä selitettiin !!!)

      2) Kaikki pennut leikkivät hännillään jopa luontaisesti töpöhäntäiset pennut, pentu ei "tajua" hännän olevan osa sitä itseään vaan jokin kumma juttu joka roikkuu perässä ;-))

      Pentu kuulostaa olevan kaikinpuolin ihan normaali pentukoira !!! :-)))

    • Piia

      Heh. Meillä 4kk vanha ja ihan samat elkeet. Älä huoli! Näytä vain sitkeästi, mitä ei saa tehdä eli kuka on isäntä talossa. Kyllä se pureminen siitä vähenee, kun hampaiden vaihtuminen on ohitse. Ja minusta tuo häntäasiakin on varsin yleinen - ihan kaikenkarvaisilla ja kokoisilla koirilla :)

      • lala

        ...sellainen juttu, että pentu on erotettu hirveän aikaisin emosta ja sisaruksista. Siellähän pentu yleensä oppii leikin taidon ja sen, kuinka lujaa voi napata hampailla ja mitä sitten taphtuu, jos sen tekee. Että ajattelinpa vaan, olisiko pennun innokas pureminen (raju leikkiminen siis)siitä johtuvaa, ettei se ole saanut kunnolla pentueen sisarusten kanssa mitellä voimiaan ja samalla oppia rajoja....

        Äh, en ole pentuekspertti, joten tämä on vain mieleen juolahtanut ajatus. normaali pentu silti leikkii juuri näykkimällä yms. mutta sitä ei pidä hyväksyä, vaan siirtää mielenkiinto johonkin muuhun. Ja varmaankin melkein kaikki pennut jahtaavat häntäänsä vimmatusti, joskus jopa aikuisenakin ;)

      • Jore
        lala kirjoitti:

        Kiitoksia kaikille hyvistä vastauksista.

        Tuota vesisuihkua aletaan kokeilemaan seuraavaksi, etikka ei ainakaan huonekalujen puremista estänyt - kaveri nuoli vaan etikan pois ja aivasteli =)

        Tuo pentu on varsin villi aamuisin ja iltaisin. Päivällä otetaankin kunnon unet, ei se tiedä mitään tästä maailmasta vaikka seinät kaatuisi ympäriltä =)

        Lalan kommentti oli myös hyvä, tuo voi olla totta.

        Nyt vaan kouluttamaan.

      • Jossu
        Jore kirjoitti:

        kirjoitit "etikka ei ainakaan huonekalujen puremista estänyt - kaveri nuoli vaan etikan pois ja aivasteli =)".Auttaako etikka huonekalujen puremiseen? Selittäisitkö mitä teen? Sumutetaanko etikkaa huonekaluihin? Meidän pentu on kolme kuukautta ja sama ongelma tuon puremisen kanssa. Vaikka pentua yrittää pitää kiinni miten vaan ja mistä vaan, se saa aina otteen jostain kohtaa kropasta ja puree. Kädet ja jalat ovat koko ajan ihan verillä. komentelu eikä mikään auta..

      • Jore
        Jossu kirjoitti:

        Luin jostain, että etikkaa voisi käyttää hyväksi, mutta ei se meidän koiraan auttanut. Mä ihan pyyhin sitä etikkaa rievulla huonekalujen puuosiin, en tiedä sitten teinkö jotain väärin, kun en ole "ammattilainen" :-)

        Kannattaa käydä tuolla, sieltä voi löytyä hyviä neuvoja:

        http://keskustelu-2005.koirat.com/

        Tsemppiä!

      • Koiramami
        lala kirjoitti:

        ...sellainen juttu, että pentu on erotettu hirveän aikaisin emosta ja sisaruksista. Siellähän pentu yleensä oppii leikin taidon ja sen, kuinka lujaa voi napata hampailla ja mitä sitten taphtuu, jos sen tekee. Että ajattelinpa vaan, olisiko pennun innokas pureminen (raju leikkiminen siis)siitä johtuvaa, ettei se ole saanut kunnolla pentueen sisarusten kanssa mitellä voimiaan ja samalla oppia rajoja....

        Äh, en ole pentuekspertti, joten tämä on vain mieleen juolahtanut ajatus. normaali pentu silti leikkii juuri näykkimällä yms. mutta sitä ei pidä hyväksyä, vaan siirtää mielenkiinto johonkin muuhun. Ja varmaankin melkein kaikki pennut jahtaavat häntäänsä vimmatusti, joskus jopa aikuisenakin ;)

        Hei, tuo ajatus, että varhain laumastaan tai emostaan erotettu pentu käyttäytyisi isäntäänsä ja ihmislaumaansa kohtaan rajuilla leikeillä (hyppii päin, riehuu, puree) pitänee paikkansa. Meidän perheeseen tuli juuri tuollainen elämän murjoma pentu ja opetustoimet jatkuvat! Pentu on nyt 7kk. Pentu on muuten tosi hoksaava ja viisas: oma lauma ja reviiri on opittu tuntemaan, pysyy irti pihassa, komennettuna ei mene tielle tms. Koira pitänee lapset vertaisinaan ja isännän riehukaverinaan, mutta minut johtajanaan, koska olen sen roolin ottanut ja koiralle sen paikan näyttänyt eli ei juurikaan hypi päin, vaan pyörii minun ympärillä ja "retkuaa", kun tulen kotiin esim. töistä. Eksyin tänne sivuille, koska etsin sen sijaan neuvoa mielettömään puun puremisen vimmaan. Yksi puuporras on kaluttu niin, että harmittaa. Ajattelen kokeilla punaseetriöljyä ja jonkun ehdottamaa katajan puupalaa (halkoa). Ehdottakaa jotakin lisää, jos kuulolla on asiaan perehtyneitä..

      • Innokas purija
        Koiramami kirjoitti:

        Meillä sama ongelma, koira puree meitä ja sähköjohtoa ja vinkumisesta/kieltämisestä/suuttumisesta/fyysisestä estämisestä innostuu vain lisää. Asiaan tuskastuneena tutkin nettiä ja löysin seuraavanlaista neuvoa:

        http://www.hauva.com/node/375

        Eli tabascoa hihnaan, käsiin ja jalkoihin (mitä pentu nyt pureekin), jolloin pentu ITSE tajuaa ettei pureminen olekaan niin kivaa :). Toivottavasti toimii, kuulostaa ainakin lupaavalta.

      • moiipss
        Jossu kirjoitti:

        kirjoitit "etikka ei ainakaan huonekalujen puremista estänyt - kaveri nuoli vaan etikan pois ja aivasteli =)".Auttaako etikka huonekalujen puremiseen? Selittäisitkö mitä teen? Sumutetaanko etikkaa huonekaluihin? Meidän pentu on kolme kuukautta ja sama ongelma tuon puremisen kanssa. Vaikka pentua yrittää pitää kiinni miten vaan ja mistä vaan, se saa aina otteen jostain kohtaa kropasta ja puree. Kädet ja jalat ovat koko ajan ihan verillä. komentelu eikä mikään auta..

        tuli tässä mieleen että todella tulinen mauste auttaa huonekalujen pureskeluun :))

    • ...

      itse ainakin olen 1. tilanteessa kieltänyt, jos ei usko niin niskavilloista selättänyt (alistanut) koiran ja kun rauhoittuu irti. Jos uudelleen niin suoraan selätystä ja pentu saattaa ruveta rimpuilemaan ja "ulisemaan", mutta kun ei pientä vinkumista säikähdä (koiraa en siis satuta, pidän vain aloillaan niskavilloista kiinni pitämällä) niin luulisi koiran tajuavan... välillä joutuu selättämään n. 5 kertaa peräkkäin, mutta sitten rupee jo ymmärtämään, että kun sanotaan ei niin se on ei..
      Itse en anna ketään purra, en itseäni, enkä vieraita.. vieraillekkin sanonut että selättää vaan koiran, ettei opi siihen sitten että vieraita "saa" purra kun ne ei komenna, mutta kotiväkeä ei... Jotkut vieraat ei oikein kehtaa tai uskalla komentaa koiraa, mutta itse näyttänyt miten homma hoidetaan satuttamatta pentua niin osaa sitten vieraatkin

      • tarua vai totta

        Olen kuullut joskus puhuttavan, että koiran luovutus liian pienenä voi aihettaa sen puremisen! Koska olisi parempi jos se saisi olla samanikäisten seurassa "leikkimässä", jossa yleensä purraan ja muristaan niin vietäväsi keskenään, ja siinä hommassa pennulle iskee tajuntaan se, että toihan sattuu minuun kun joku purasee jne.

    • perheen isä

      "jo kuusi viikkoisena. " Voi elämän kevät. Erikoisluvallako? Jos se viranomaisilla on 6.5vko
      Hirveästi ei kannata ihmetellä olettehan nyt "emonroolissa" ja tulisi opettaa ja tehdä asioita joita jäi pennulla tekemättä noin aikaisessa erottamisessa.
      Hieman kritisoin varsin varhaista luovutus ikää varsinkin kun ei ole tiedossa mitä tekee. Mutta toivon, asiat menee hyvin. Hae kirjastosta vaikka Esa Pulliaisen koirakirja ja lue siitä pentujen kehityksen kulusta ja mitä tarvitsee siitä tietää. Varsin tärkeää tietoa.

      • Terva^^

        Kirjoittajalle 26.7.2010 02:35:

        Jos joutuu selättämään pennun 5 kertaa peräkkäin niin pentuhan pitää sinua ihan pellenä.

        Ensinnäkään selättämistä en tekisi, jollet varmasti osaa tehdä sitä oikein (jota epäilen).

        En ymmärrä miten annatte pentujenne närppiä käsistä, jollei suojeluharrastukset ole tavoitteena.

        Luonnossa emo antaa pennun riekkua (ja samalla nostaa itseluottamustaan) kunnes päättää että nyt riittää. Ja silloin myös riittää.

        Itse teen heti alusta, ekasta päivästä lähtien, pennulleni selväksi että käsiä ei purra. Väittäisin, että kaikki koirani ovat lopettaneet puremisen 3-4pv:n jälkeen. Omaan 2 rotikkaa, toinen testattu huippukouluttajan toimesta erittäin kovaksi ja hyvä hermoiseksi.

      • Terva^^
        Terva^^ kirjoitti:

        Se vielä: En missään nimessä antaisi vieraiden komentaa tai selättää koiraani!

        Koirani on opetettu siihen, että ei edes nakki silmien edessä ota vierailta oli ne sitten perhetuttuja tai muuten tuttuja käskyjä. Siinä menee pennulla luotto hyvin nopeaan jos kaikki sinun reviirillesi tunkevat lauman ulkopuoliset jäsenet alkavat sitä kurmoottamaan.

        Mieti jos joku idiootti hullu koiran tappaja pihalla alkaisi nakki kädessä huutamaan koiraasi "Tänne tänne" ja koirasi menisi?

    • Pentti 50

      Kun koira puree, painat sen huulta hampaita vasten ja sanot "EI". Saattaa vähän vinkaista mutta oppii pikkuhiljaa olemaan purematta. Olen myös itse purrut koiraa niskasta ja murahtanut.

      Jos koira hyppii ihmistä vasten, potkaistaan sitä hellävaraisesti jalkoihin tai nivusiin ja sanotaan "EI". Ainakin meillä on tepsinyt.

      Kummastakaan menetelmästä ei ole jäänyt traumoja.

    • veeeeeera

      Pentukoirat puree siksi, että se on osa kasvua, suulla maistellaan ja testaillaan kaikkea, puremalla viestitään asioita. Kun pennut on vielä alle luovutusikäisiä tämä tapahtuu sisarusten kanssa. Pentukoira opettelee käyttämään hampaitaan ja leukojen voimaa. Siksi esimerkiksi minä pentukoirani kanssa tein näin: aina kun pentu puri liian kovaa kiljaisin "ai" kimeällä äänellä. Pentukoira lopetti puremisen kuin seinään ja katsoi minua kummeksuen, tietäen sattutaneensa minua. Näin pentukoira oppii vielä kotonakin käyttämään leukojaan ja niitten voimia oikein.. Jos halusin käsien jäystämisen loppuvan kokonaan laitoin peukaloni pennun kielen alle, joilloin pentu lopettaa pureskelun ja yleensä perääntyy. Sormella ei saa painaa. Onnekseni minun pennullani oli hyvin pyöreät ja tylpät hampaat....

    • Neilikka2

      Kaikki maholliset asiat kokeiltu ja tuntuu ettei auta puremiseen, koiralla ikää 1,5 v ja puruvimma kova. Kieltäminen menee kuuroille korville, kaikki kielteinen mitä teen innostaa koiran yhä enemmän näykkimään. Haluaa huomiota/leikkiä. Tabascoa kokeilin hihnaan,auttoi siihen mutta pureminen kohdistui sitten minuun. Selätys pihalla on yhtäkuin joku ihminen tulee kauhuissaan huutamaan mitä sä teet koiralles eli ei auta. Vingahtaminen ja selän kääntäminen on yhtäkuin perseen pureminen.
      Kotona pureminen loppui kun selätin koiran ja odotin että rauhoittui. N. 1 v ikäisenä yritti muutaman kerran näykkiä sisällä mutta selätys auttoi, mutta pihalla en viitsi sitä siis tehdä. Mikä neuvoksi? Veden suihkuttamista on kokeiltu, puremisen ohjaamista muualle on kokeiltu mutta ei... Pitkiä lenkkejä tehdään, koira aivan uupunut ja viime metreillä jaksaa ruveta riehuu.
      Ja pureminen kohdistuu myös vieraisiin. Olen pulassa,vinkkejä?
      Kuonopantaa olen käyttänyt viimeiset ajat, mutta en tiedä onko se sitten ratkaisu vai ongelman kiertämistä, on kyllä auttanut, ei yritä panta päässä puraa ihmisiä eikä hihnaa mutta kun sen ottaa pois niin kyl hampaat on jossain välissä jossakussa kiinni. Rankaisuna jos käytän pantaa koira saa hullun hepulin ja suuttuu kunnolla. Siinä tilanteessa rauhoitan koiran ja odotan että voimme jatkaa matkaa. Luulenpa vaan että tällaisten koulutusvälineiden käyttö rankaisuna on virhe. Siksi tämä tapa on kokeiluvaiheessa

      • Lundia1

        Neilikan tarina kuulostaa niin kovin tutulta..meillä alkoi hillitön pureminen lähes heti kun tuli taloon reilu 7-viikkoisena. Se ei ollut mitään normaalia pentujen hampaita kutittaa puremista...vaikka niin moni sanoi, mutta eläminen pennun kanssa 24/7 oli todella raskasta ja kaksi ihmistä oli aivan burnoutin partaalla.
        Ongelmana oli tietenkin se, että emme olleet varautuneet noin kovapäiseen tapaukseen, toimintakykyiseeen ja terävään kaveriin.. emmekä tienneet miten pentua voi komentaa kun mikään normaali kieltäminen tai kirjoista luettu ei tehonnut. Vesipullosta tuli leikki, samoin kolinapurkista, lause: mitenkään ei voinut koiraa järkyttää..sopi tähän koiraan hyvin. Huijaamaan sitä ei pystynyt ollenkaan muihin leikkeihin, se huomasi heti. Myös jäähyä kokeiltiin, jolloin sai hetkeksi puremistauon.
        Pentua ei voinut silittää, ei pitää sylissä, koska heti tuli hampaista. Suun käyttö oli kovaa ja se näykkiminen oli niin uskomatonta, jalat ja kädet oli kuin olisin joutunut pahoinpitelyyn.
        Yhden yön nukuimme sohvalla, koska pentu alkoi kesken yön puremaan meitä ja aamulla piti töihin, joten ei ollut kahden tunnin selatysoperaatioihin aikaa.
        Yksi aamu kielsin pentua kun oli repimässä jotakin, se suuttui näytti hampaita ja puri jalkaani aamukahvilla ollessani. Sitten päätin, että nyt haetaan apua tai koira lähtee, koska se tekee elämisen mahdottamaksi, eikä meillä ollut keinoja.
        Kyseessä on iso rotu, joten oli sanomattakin selvää, että ongelmat on kitkettävä pois. Askel kouluttajan suuntaan ei ollut helppo, mutta luonto ei antanut periksi. Kun koira otetaan, se myös huolehditaan tai ei oteta koiraa enää koskaan.
        Meilläkin on koiria ollut, joten tilanne oli meille täysin outo ja olimme todella ihmeissämme.
        Monet alkoivat sanomaan, että koiran päässä on vikaa, ja että koiran on uskottava ei-komentoa kun näytin käsivarsia . Kokenut kouluttaja pyöräytti 11-viikkoisen pennun hammasotteella maahan, se ei satuta koiraa, pitää vain paikalla, koirakuiskaajassa on siitä joskus ollut. Pentu rimpuilee ja huutaa kuin sitä tapettais. Kestää pitkään ennen kuin rauhoittuu. Me seurasimme tilannetta silmä kovana, että mikähän on tuomio. Kouluttajan sanat oli, että Wau! Teillä on loistava toimintakykyinen, hyvä hermoinen koira, joka tämän jälkeen ravisteli turkkiaan ja nuolaisi kouluttaja. Siitä alkoi meidän hillitön työ kitkeä niin lenkillä kuin kotona pureminen tällä hammasotteella. Jarruvalot paloivat autoissa, kun luulivat, että pahoinpidellään koiraa. Siitä ei vain tarvitse välittää, koska pureminen on saatava koirasta pois, meidänkin rodulla se on hyvin lajityypillistä vieläpä, paimentaa näykkimällä. Joskus kamppalumme kestivät parikin tuntia, ja koira jaksoi ja jaksoi, koska hän oli pomottanut meitä jo pitkään, niin työsarkaa riitti. Johtajuus siirtyi kaikken ruoan antamiseen, ovesta kulkemiseen yms. Lisäksi menimme pentukouluun, teimme paljon lenkkejä vapaama, oli putkiluita purettavaksi joka päivä ja sian korvia. Tekemistä piti olla ja siltikin koira oli hankala, mutta rakas ja pienin askelin pääsimme eteenpäin. Tarinaan liittyy paljon vielä muutakin hankaluutta, asioita kitkettiin yksi kerrallaan ja aina koira keksi uuden tavan kokeilla meitä. Nyt koira on vähän päälle 1-vuotias, 6-7kk ikäseinä alkoi olla jo ihan kivaa koiranomistaminen ja helpottaa. Meillä on mennyt hyvin, kunnes nyt kolme viikkoa sitten alkoi vanhat tavat nostaa päätä jälleen. Murkkuikä painaa päälle, ja jotenkin yhdistän puremisen hormoonimyrskyyn muun käytöksen perusteella. Eli leikkausta mietitään seuraavaksi ja edelleen jatketaan tiukkaa johdonmukaista linjaa.
        Mutta toki koiran kanssa harrastetaan kivoja asioita ja leikitään, ei elämä pelkkää painimista ole, ei aiota luovuttaa edelleenkään.
        Jos koira olisi joutunut johonkin muuhun perheeseen, olisin melko varma, että allergia olisi iskenyt ja pentu olisi lähtenyt kiertoon.
        Toki vielä sellanen, että hammastekniikka ei suositella huonon hermorakenteen omaavalle koiralle, joten suosittelen hyvän kouluttajan kanssa keskustelua, kaikki koirat ovat erilaisia.
        Tässä on meidän tarina pähkinänkuoressa, toivon että siitä on apua samojen ongelmien kanssa painiville. En suosittele itsekseen asiaa pähkäilemään liian pitkään, koska mitä aikaisemmin asioihin puututaan, sen helpompi tilanteeseen on puuttua. Ei ole heikkoutta pyytää ammattilaisapua, jos ei pärjää pennun kanssa, sehän on koiran etu!

    • canis.familiaris

      En kerennyt lukea koko juttua, mutta opeta vilkkaalle pennulle rauhallisuutta. Tilanteessa, missä asiat kiihtyy liikaa, niin ota koira syliin ja pidä otteessa, niin kauan, kun koira rauhoittuu täysin. Otti mitä otti....miten muuten?

    • pikkasen vanha..

      aloittajan "pentu" on jo noin 5vuotias..

    • canis.familiaris

      ei niin kovin vanha...=D ....per"#& kuka näitä ja miksi nostaa...

    • ......

      JOtkut koiran pennut puree TOSI paljon, meillä on 4 vuotias griffon koira joka ei pure yhtään, ei ketään ja pienenä puri ihan ***** paljon, oli kokoajan kädessä tai nenässä tai jalassa tai jopa korvissa kiinni ja roikkui missä vain mutta nyt tuo uros on todella rauhallinen ja jopa hieman arkakin (sen kimppuun on käynyt mooooonta monta kertaa vieraita koiria) :/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      143
      3196
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      40
      3002
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      110
      1463
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      145
      1217
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1087
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1057
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      1017
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      979
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      23
      833
    10. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      827
    Aihe