Kissa pitää hereillä yön läpi

Hei,

Tarvitsemme apua koska kissamme herättää meidät joka yö ja alamme olla epätoivon partaalla. Kyseessä on leikattu tyttökissa, joka täyttää vuoden toukokuussa. Kissa on sisäkissa ja ymmärrämme toki että hän on tylsistynyt istumaan sisällä päivät pitkät. Olemme vieneet kissaa valjailla lenkille iltaisin, syötämme kissan ja leikimme sen kanssa aina ennen nukkumaan menoa. Silti joka yö viiden maissa (pahimmassa tapauksessa läpi yön) kissasta tulee aivan mahdoton peto. Se huutaa ja repii kalusteita, pudottelee tavaroita ja tekee kaikkensa saadakseen huomiota. Olemme sulkeneet makuuhuoneen oven, ruiskutelleet vettä, suihkutelleet felimaxia ja jopa sulkenut kissaa WC:hen mutta mikään ei auta. Nyt kissa on jo oppinut avaamaan ovia joten tämäkään vaihtoehto ei enää auta. Alamme olemaan suht epätoivoisia, onko kellään mitään vinkkejä miten kissan saa rauhoitettua yöksi? Auttaako kaverin hankkiminen vai meneekö meno vielä villimmäksi?
10938
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

laskekaa se ulos niin saatte olla rauhassa ja naapurit saavat kissanpaskaa pihalleen

Äänestä

Vaikea sanoa mitä vielä voisi kokeilla. Olette varmaan kokeilleet jättää kissa täysin ilman huomiota? Kerätkää särkyvät tavarat talteen, laittakaa makuuhuoneen ovi kiinni ja antakaa kissan remuta juuri niin paljon kun tahtoo, mutta älkää huomioiko mitenkään, ei pihaustakaan. Korvatulpat vaikka korviin. Tätä saattaa joutua tekemään kuukausia ennen kun kissa vihdoin antaa periksi. Huomiota se negatiivinenkin huomio nimittään on.

Siskoni kissa oppi rytmiin kun sai joka yö remuamisesta kunnon läpikotasen suihkun. Kissalla menee tovi nuolla läpimärkä turkki kuivaksi ja sen jälkeen uni jo maistuukin.

Ovien kahvat kannattaa kääntää.

Äänestä
  • Kiitos vastauksista,

    Tuota läpimäräksi kastelemista olemme kokeilleet. Kokeilimme nyt viime yönä tuota kokonaan huomiota jättämistä ja se TOIMI :)! Kissa riehu hetken ja repi sohvaa ja sänkyä mutta noin 10min päästä se tylsisty. Tämä toistui pari kertaa yön aikana, mutta huomattavasti pirteämpänä herättiin aamulla kuin yleensä. Ennen olemme sulkeneet makuuhuoneen oven ja kissa meinaa seota tästä. Nyt pidimme ovet auki ja emme noteeranneet sitä (vaikka olikin suht vaikeata kun kuulimme kuinka sohvaa raadellaan), mutta kissa selkeästi tylsistyi.

    Kokeilemme nyt tätä tekniikkaa jatkossa kiitos avustasi :)

    Äänestä

  • Univelka painaa kirjoitti:

    Kiitos vastauksista,

    Kunnollinen iso kattoonsaakka oleva kiipeilyteline niin luulisi sohvan jäävän rauhaan. Et alkuperäisessä viestissäsi kertonut onko teillä jo sellainen mahdollisesti.
    Kissa elää aurinkokellon mukaan ja siksi aamujen aikaistuessa innostuu itsekkin isäntäväkeään herättelemään.
    Meillä tuohon auttoi olohuoneeseen pimennysverhot/ kaihtimet kiinni illalla ja avaatte ne vasta kun heräätte.
    En tiädä onko näistä nyt apua, mutta osittain samanlaisissa vaivoissa meillä nämä kikat ovat auttaneet.

    Äänestä

Itsellä ollut sama ongelma nyt yli puoli vuotta.Yöt menee valvoessa!Lopen väsynyt tähän touhuun.
Mulla on kaksi kissaa jotka riehuvat kaikki yöt!Tappelevat,repivät mattoja,sänkyä,verhoja,ovia,hyppivät ovien kahvoihin,hyppivät pöydillä ym ym!Olen koittanut laittaa vessaan,sitte alkaa maukuminen ja oven raapiminen!Haluaa parin minuutin välein ulos,jos en päästä alkaa tämä riehuminen (koska on tylsää),nousen sängystä,päästän ulos,menen takaisin sänkyyn,menee pari minuuttia,ovat raapimassa ulko-ovea kun haluavat sisälle!Sisälle päästyään alkaa riehuminen!Tämä sama toistuu läpi yön monta monta kertaa.Sitte kun nousen lopulta tympääntyneenä ylös ja keitän kahvia,kissat menevät nukkumaan!Kyllä ottaa päähän.Kastelu ei toisen kohdalla auta koska tykkää vedestä :(
Vinkkejä?

Äänestä
  • onko kissat leikattuja?
    Hormoonit saavat toisinaan kissat "hieman" rasittavakisi.

    Muutenhan tuo kuulostaa jo aikamoiselta rumbalta :(

    Äänestä

  • Siipipala kirjoitti:

    onko kissat leikattuja?
    Hormoonit saavat toisinaan kissat "hieman" rasittavakisi.

    Muutenhan tuo kuulostaa jo aikamoiselta rumbalta :(

    Molemmat kissat on leikattu..meno on kyllä joo erittäin rasittavaa! : /
    Koitan ottaa suihkusysteemin kokeiluun!

    Äänestä

  • Turhautunut... kirjoitti:

    Molemmat kissat on leikattu..meno on kyllä joo erittäin rasittavaa! : /
    Koitan ottaa suihkusysteemin kokeiluun!

    Oletko kokeillut myös huomiota jättämisen? Se tepsiin osaan kissoista. Älä anna kissalle mitään huomiota jos se remuaa. Älä edes negatiivistä, koska sekin on kissan mielestä huomiota. Pistä vaikka korvatulpat korviin niin et kuule mitä tekevät eikä kiusaus komentamiseen käy pahaksi. Tätä voi joutua jatkamaan useita viikkoja jopa kuukausia, toiset oppii päivässä, toiset ei meinaa millään.

    Äänestä

  • Turhautunut... kirjoitti:

    Molemmat kissat on leikattu..meno on kyllä joo erittäin rasittavaa! : /
    Koitan ottaa suihkusysteemin kokeiluun!

    Voi ei kuullostaa aivan samalta menolta kuin meillä ja sulla oli kaksi kissaa? Eli ei toi kaverin hankkiminenkaan auta meitä. Meillä on raapimispuu mutta aika pieni, täytyy varmaan hankkia joku isompi. Kastelu ei meilläkään auta kissa taitaa vaan nauttia siitä, kyllä se hetken peseytyy mutta sen jälkeen meno jatkuu samana.

    Paras ratkaisu meillä on ollut tuo huomiotta jättäminen, kyllä kissa vieläkin riehuu mutta yritämme olla välittämättä siitä, emme siis edes liiku sängyssä jottei se huomaa että riehuminen tepsi. Kissa riehuu vähän aikaa mutta lopettaa aika pian, selkeästi rauhoittunut meno kyllä. Ennen nousimme ylös ja suljimme ovia (niin kuin ensimmäisessä viestissä kuvailin) ja kissa senkuin yltyi, meno oli aivan hullua kissa karjui ja heitteli tavaroita, nyt se enemmänkin maukuu vähän, repii sohvaa ja nukahtaa. Huomasin myös että kun nousin ylös sängystä olin niin vihainen ja adrealiineissä että en saanut enää unta yöllä. Nyt kun yritän leikkiä nukkuvaa nukahdan myös itse helpommin kun en nouse ylös.

    Voimia touhuun, se on tosi ikävää tiedän :(.
    Jos jollain vielä on joku niksi niin kertokaa ihmeessä.

    Kissoille ei ole välttämättä paras ratkaisu sellaien pieni kiipeilypuu..
    Pakko mainostaa kun huomasin Zooplussassa kattoon asti olevan kiipeilypuun alle 90 euroon!
    Itse ajattelin sellaisen hankkivani 150cm puun tilalle, kun tuntuvat KOVATI pitävänsä tuostakin.
    Kaikki raapimiset hoidetaan siihen ja suurin osa ralleistakin menee sen kautta tai siihen päättyen :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Univelka painaa kirjoitti:

Hei,

Tarvitsemme apua koska kissamme herättää meidät joka yö ja alamme olla epätoivon partaalla. Kyseessä on leikattu tyttökissa, joka täyttää vuoden toukokuussa. Kissa on sisäkissa ja ymmärrämme toki että hän on tylsistynyt istumaan sisällä päivät pitkät. Olemme vieneet kissaa valjailla lenkille iltaisin, syötämme kissan ja leikimme sen kanssa aina ennen nukkumaan menoa. Silti joka yö viiden maissa (pahimmassa tapauksessa läpi yön) kissasta tulee aivan mahdoton peto. Se huutaa ja repii kalusteita, pudottelee tavaroita ja tekee kaikkensa saadakseen huomiota. Olemme sulkeneet makuuhuoneen oven, ruiskutelleet vettä, suihkutelleet felimaxia ja jopa sulkenut kissaa WC:hen mutta mikään ei auta. Nyt kissa on jo oppinut avaamaan ovia joten tämäkään vaihtoehto ei enää auta. Alamme olemaan suht epätoivoisia, onko kellään mitään vinkkejä miten kissan saa rauhoitettua yöksi? Auttaako kaverin hankkiminen vai meneekö meno vielä villimmäksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu