Onko teillä päiviä?

Olen varsin kokematon IT-alan töissä. Alan koulutus hankittu AMK:sta ja työkokemusta noin vuoden verran erilaissta tehdasympäristön atk-tuki / verkonhallintatehtävistä.

Aikaisempaa työkokemusta on työntekijänä elintarviketeollisuudesta ja sitten myöskin asiakaspalvelukokemusta, tiivistahtisessa ympäristössä. Eli hommia, missä joutuu tekemään töitäkin ja varsinkin elintarviketehtaalla, vieläpä rajusti ja monesti urakalla hikipäässä.

Minua ihmetyttää näissä IT-hommissa se, että jukolauta kun on päiviä tai jopa viikkoja, että ei tie oikein mitä tekis. Olen omaaloitteinen, mutta ihan pilkunnussimishommiakaan ei viitsi edes alkaa. Kunnon hommat vähissä, ei liiaksi hommat paina. Katselen vain muiden työntekoa ja pyörin tehtaalla, tai päivät teen jotain omia hommia huoneessa tms.

Rahaa tulee kuitenkin melkein puolet enemmän, mitä tuotannossa elintarviketehtaalla. En siis valita. Tulee vain pakostakin mieleen, kuinka kauan tätä nykyistä duunia voi jatkua. Onko tämä vain väliaikainen homma, kunnes koko ympäristö pyörii etähallintana. Onko iso, nykyinen työnantaja kiinnostunut hakemaan minulle uutta projektia tms. firman sisältä.
Aika näyttää.
4782
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse jaksoin samaa menoa joitakin vuosia. Palkka oli hyvä eikä muutenkaan ollut liiemmin valittamista, mutta lopulta tekemisen puute rupesi rasittamaan liikaa ja lopetin. Ei tuntunut järkevältä tuhlata elämäänsä tekemättä mitään, vaikka palkkaa ihan kelvollisesti tulikin.

Äänestä

Kerro työnantajalle että sulla ei ole hommia ja että heidän kannattaa vaikkapa ulkoistaa jollekin TietoEnatorille tai vastaavalle työsi.

Etköhän pian löydä itsesi kortistosta. Onko siellä sitten mukavaa?

Äänestä

>Tulee vain pakostakin mieleen, kuinka kauan tätä nykyistä duunia voi jatkua. Onko tämä vain väliaikainen homma, kunnes koko ympäristö pyörii etähallintana.

Kunnes ne tajuavat ulkoistaa sinun hommasi.

>Onko iso, nykyinen työnantaja kiinnostunut hakemaan minulle uutta projektia tms. firman sisältä.

Yleensä eivät ole. Tilanteessasi sinun kannattaisi etsiskellä itsellesi työnantajallesi tuottoisampia tehtäviä.

Äänestä

...tuommoiset päivät ala olla historiaa, kaikki firmat ulkoistvat hyvin pitkälle it-alan duunit. No eipä täällä suomessa kohta ole tuotantoakaan että tältä pohjalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Janne kirjoitti:

Olen varsin kokematon IT-alan töissä. Alan koulutus hankittu AMK:sta ja työkokemusta noin vuoden verran erilaissta tehdasympäristön atk-tuki / verkonhallintatehtävistä.

Aikaisempaa työkokemusta on työntekijänä elintarviketeollisuudesta ja sitten myöskin asiakaspalvelukokemusta, tiivistahtisessa ympäristössä. Eli hommia, missä joutuu tekemään töitäkin ja varsinkin elintarviketehtaalla, vieläpä rajusti ja monesti urakalla hikipäässä.

Minua ihmetyttää näissä IT-hommissa se, että jukolauta kun on päiviä tai jopa viikkoja, että ei tie oikein mitä tekis. Olen omaaloitteinen, mutta ihan pilkunnussimishommiakaan ei viitsi edes alkaa. Kunnon hommat vähissä, ei liiaksi hommat paina. Katselen vain muiden työntekoa ja pyörin tehtaalla, tai päivät teen jotain omia hommia huoneessa tms.

Rahaa tulee kuitenkin melkein puolet enemmän, mitä tuotannossa elintarviketehtaalla. En siis valita. Tulee vain pakostakin mieleen, kuinka kauan tätä nykyistä duunia voi jatkua. Onko tämä vain väliaikainen homma, kunnes koko ympäristö pyörii etähallintana. Onko iso, nykyinen työnantaja kiinnostunut hakemaan minulle uutta projektia tms. firman sisältä.
Aika näyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu