Muistelen,että tällä päivämäärällä 1976 pamahti Lapualla patruunatehdas.
Jotenkin on jäänyt tuo päivämäärä kirkkaana mieleeni ja kaikki se, missä silloin olin ja mitä tein, kun kuulin radiosta selostusta sieltä, vaikka olinkin kaukana Lapualta, enkä ketään sieltä tuntenut saati ollut käynyt koskaan siellä. Joskus jokin asia vaan jää mieleen kristallinkirkkaana.
Miten mahtanevat nykyään voida ja elää ne monet silloin lapsina orvoiksi jääneet?
Tämmönen asia nyt tuli mieleni uumenista esille.
Jotenkin on jäänyt tuo päivämäärä kirkkaana mieleeni ja kaikki se, missä silloin olin ja mitä tein, kun kuulin radiosta selostusta sieltä, vaikka olinkin kaukana Lapualta, enkä ketään sieltä tuntenut saati ollut käynyt koskaan siellä. Joskus jokin asia vaan jää mieleen kristallinkirkkaana.
Miten mahtanevat nykyään voida ja elää ne monet silloin lapsina orvoiksi jääneet?
Tämmönen asia nyt tuli mieleni uumenista esille.
Vastaukset 12
Vanhimmat
vuotta enkä vuodenaikaa. Paikkakuntaan liittyy tietynlaisia muistoja, mutta nekin ovat syvällä, syvällä. Olin töissä, kun kuulin tapahtumasta ja minua liikutti, kun niin moni lapsi jäi orvoksi.
En olisi muistanut. Minua se uutinen silloin kosketti kovasti. Vaikka en tuntenut ketään enkä ollut koskaan käynyt Lapualla. Esikoiseni oli kolmen kuukauden ikäinen. Nukuttelin häntä kotona, mies oli töissä ja radio auki. Jotenkin se uutinen iski tajuntaan rajusti. hautajaiset oli tietysti "pakko" katsoa, itkin ja katsoin. Luin kaiken mitä sieltä kirjoitettiin.
Lapua on elänyt raskaita vuosia, toivottavasti toipunut. Asia ei unohdu ainakaan minun mielestäni koskaan.
Muistan kyllä aina päivän..sain pojan aamulla..olin niin onnellinen ja sitten kuulin mitä oli tapahtunut..ilooni sekoittui surua,niiden puolesta jotka menettivät onnettomuudessa rakkaitaan..joukossa oli odottava äitikin..
Aamuyöllä poikani syntyi. Kun minut siirrettiin vauvani kanssa keskisuomen keskussairaalan vauveliosastolle, kuulin huonetovereiltani järkyttävn uutissen. Poikani syntymän ja kamalan onnettomuuden välillä oli vain 20 minuuttia. Suuri onni ja käsittämätön kärsimys ovat aina lähellä toisiaan. Jumalan siunausta toivotan kaikille Lapuan onnettomuudesta kärsineille, kuten myös kaikille vauvoille, jotka tuona päivänä saivat syntyä tähän maailmaan. Elämä jatkuu kuitenkin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lapuan_patruunatehtaan_räjähdys
- oli todella kamala tapaus, orpoja lapsia tuli paljon. Tästä on jokunen vuosi kun luin että nämä silloiset lapset moitiskelivat etteivät saaneet niitä kansanantamia rahoja, heidät kyllä koulutettiin, vaan rahaa on sijoitettuna paljon. He kokivat että se raha olisi pitänyt jakaa orpolasten kesken viimeistään silloin kun nuorinkin oli tullut täysi-ikäiseksi. En tiedä kuinka ja minkälaiseen päätökseen asia onpäätynyt.
Muistan tapauksen ja sen, että ministeri Ingvar Melin lähti heti Lapualle tilannetta katsomaan.
Selvästi tämän surullisen päivän...Olin töissä ja kuultiin siellä joltain asiasta.Kauheen ikävänoloinen oli työpäivä.Poikani oli melkein 2,5vuotias.Nyt jo mummina olen ollut 7v.Niin,mitenhän nämä lapset ovat jaksaneet,jotka jäivät silloin orvoiksi...Ei osaa edes kuvitella.34v jo tapauksesta aikaa.Vaikka olikin eilen tämä vuosipäivä,niin heille kaikille lämpimät terveiset Lapualle.Itselläni ei ollut sukulaisia,eikä tuttuja siellä.
asuin silloin jo muualla kun Paukku lensi ilmaan. Mukana lensi myös äitini pikkuserkun tytär S-L jonka kanssa olimme samalla luokalla muutamia vuosia. S-L taisi mennä naimisiin ja teki yhden lapsenkin. Luokkakuvassa alaluokalla S-L istuu takanani serkkunsa parina.
Patruunatehtaasta tehtiin kulttuurikeskus Vanha Paukku, jossa on näyttelyitä, teatteri, musiikkiopisto, kahvila, pajakappeli, museokauppa ja kirjasto jotakin muutakin. Timo Suvannon tekemä muistomerkki räjähdyksen uhrien muistoksi on Lapuan hautausmaalla. Kiveen on upotettu 40 pientä ristiä joista lähtee jokaisesta erilainen ääni jos niitä kopauttaa.
Olin rakentanut jo elämäni muualle kun Vanha Paukku lensi taivaan tuuliin, ja pianhan ne surmansa saaneet sai nimenkin onnettomuuden jälkeen kuten S-L. Veret seisauttava oli myös siunaustilaisuus kirkon pihassa, katselin sen tv:stä 40 ruumisarkkua nätisti rivissä ja yhdessä oli 25 vuotias pienen lapsen äiti S-L luokkatoverini.
Vuonna 1970 -71 olin Lapuan Emäntäkoulussa, ja lukuisia koulukavereitani oli siellä räjähdyksessä mukana.
Sanon et oli todella kauhistuttava tapaus. Toivottavasti ei koskaan enää!
Nyt on uudet murheet, näin se elämä menee!
Samana yönä kun aamulla tapahtui näin unen. Olin jossain isossa huoneessa jossa oli kaikenmaailman pönttöjä siellä sun täällä. Näin seinässä ison tupakankielto lakaatin, silti sytytin tupakin. Samalla kun sytytin näin kun heiluri ovesta tuli mies sisälle. Säikähdin ja kiireesti heitin palavan tupakin tynnyriin jossa luulin olevan vettä, tai jotain mikä ei pala. Silloin se oli myöhäistä katua kun kuului humahdus ja räjähdys silmänkääntö temppuna oli tuli piirittänyt minut ja niin kuolin savuun ja lopuksi paloin kaikkien muiden naiset joukossa.
Kun heräsin tunsin ääretöntä helpotustam, ettei se ollutkaan totta. Ihmettelin kuitenkin untani ja kirjoitin sen muistiin yksityis tarkasti, vaikka tiesin etten voi sitä koskaan unohtaa.
Älä huoli, et ole yksin näkemyksiesi kanssa. Minäkin näen silloin tällöin ihan outoja unia. Näen sellaisia välähdyksiä, jotka voivat vasta uutisten kautta selvitä. En pidä ollenkaan näistä ns. näystä, lapsena ne pelottivat minua ja äitini vielä kielsi niistä ikinä kenellekään kertomaan.
Eihän näistä uskalla kertoa kun höyrypäisenä välittömästi aletaan pitämään, muttei se ole niin!
Mitään et näille näylle voi, ne vain ilmestyy vaikka katsoisit tv:n ruutua, se kuva poistuu ja tulee näkyviin muuta ihan hetken, ja ruutu palaa entiseensä. Pullikoin edelleen vastaan etten halua näitä nähdä, ei se auta. Kuvat vain tulee halusinpa tai en.
Onneksi on aina pitkään ettei kuvia tule, jos olen tressaantunut niitä ilmestyy useimmin.
En kerro mitä, vaan pelottavaa ennettä, joka sitten jollain tapaa toteuttuu.
Ollut melkein koko ikäni. Voin tuohon sanoa samaa ettei voi itse vaikuttaa mitä näkee, kuulee, tuntee, tietää.. Ei tarvitse yrittää ottaa yhteyttä kuolleisiin, mutta toivoa voi nukkumaan mennessä näkevänsä jonkun edesmenneen. Elämäni on ollut todella rikasta. Olen aina tiennyt kaikki juorut, tiennyt kuka puhuu ja kestä.
Näen Aurasta kuka on lähellä muutoa mananmajoille. Alkuun olin säikähtänyt uusista tiedoista, mutta kun pidin suuni kiinni en kertonut kellekkään mistään asioita niin sain lisää taitoja.
Ei tarvitse kääntää päätään katsomaan miten se tuo ihminen irvistää toiselle minun selän takana. Joskus olen kääntynyt pontaattisesti ja sanonut että hänellä on näkijän lahjat jos vain uskaltaa kokeilla. Joskus olen saanut jonkun uskaltamaan ja ottamaan minuun yhteyttä joskus en ole. Sellaisen kohdalla onnistuu joka on kypsä ymmärtämään nämä maalliset lahjat.