Nanna oli pienikokoinen nuori blondi. Hän oli poikaystävänsä Mika kanssa lomamatkalla eräässä pienessä itä-euroopan maassa. Kohteen valintaan oli vaikuttanut se, että paikkakunnalla oli meneillään seksimessut, joista pariskunta toivoi saavansa lisäpotkua seksielämäänsä.
Messut olivat kuin suuri sirkus tai huvipuisto täynnä seksivälineitä ja vaatteita myyviä kojuja ja erikokoisia telttoja strip-esityksiä ja tositoimia varten. Katseltuaan aikansa vaatteita, välineitä ja videoita Nanna ja Mika päättivät mennä johonkin esitykseen. Kohdalle sattui suuri teltta, jossa esiintyi joukko miestrippareita. Esitys oli sallittu vain naisyleisölle. Nanna kiinnostui kovasti ja halusi mennä sisään, Mika sanoi voivansa sen aikaa katsella jotain muuta esitystä.
Telttaan pääsemisessä oli kuitenkin ehto: kaikki päivän aikana esityksessä käyneet saivat erityisleiman pääsylippuun, joka oli näytettävä alueelta poistuttaessa. Yksi leiman saaneista arvottaisiin "seksileluksi" yöllä pidettävään orgiaan. Nanna ja mika laskivat, että arvotuksi tulemisen riski oli korkeintaan yksi 500:sta, ja toisihan se erityistä jännitystä päivään, joten Mikan luvalla Nanna osallistui esitykseen.
Esitys kiihotti Nannaa kovasti, ja koko loppuajan messuilla hän odotti vain että pääsisi illalla Mikan kanssa hotelliin sänkypuuhiin. He ostelivat tarkoitusta varten hiukan rekvisiittaa, söivät penisjäätelöt ja lähtivät kohti uloskäyntiä. Pääsylippuja esiin kaivaessaan Nannaan iski hermostuminen, jota hän turhaan yritti pitää kurissa. Entä jos arpa osuisi häneen? Mika paljasti että oikeastaan ajatus siitä kiihotti häntä kovasti, mikä lisäsi Nannan hermostumista.
Uloskäynnin tarkastaja oli virkapukuinen parrakas mies, joka katseli Nannaa riisuen häntä katseellaan. Mies pani heti merkille erityisleiman Nannan lipussa, ja viittoili hänet pieneen aitaukseen odottamaan, kun hän tarkisti leimassa olevan arpanumeron tietokoneelta. Puolen minuutin näpyttelyn jälkeen tarkastaja katsoi Nannaa silmiin ja sanoi: Sinut on valittu - ja viittoili häntä edelleentarkastuskoppiin. Nanna valahti kalpeaksi ja alkoi hikoilla pelosta ja jännityksestä. Konemaisesti hän vaihtoi pari sanaa Mikan kanssa, joka vakuutti pärjäävänsä mainiosti. Ennen kuin Nanna kunnolla tajusi tapahtuneen, hän oli jo kopissa sisällä ja alkoi vastentahoisesti kiihottua.
Partamies johdatti Nannan vartiokopista portaita alas maanalaiseen pukuhuoneeseen. Naulakkoihin oli aseteltu moniosainen hunajapupu-asu. Partamies kehotti Nannaa riisuutumaan, jonka jälkeen mies pukisi hänelle pupuasun. Nannan riisuuduttua aivan alasti mies kiinnitti ensin suuret korvat ja sitten monimutkaisen mutta hyvin paljastavan korsetin, joka kiinnitettiin pitsisukkiin nauhoilla. Korsetissa oli häntätupsu ja pehmusteet myös rintatukien alla. Asuun kuuluvalla narulla mies kiristi Nannan selän kaarelle, niin että pupumainen vaikutelma korostui törröttäen rintoja ja pyllistäen peppua. Asun kruunasivat pehmotossut sekä ranteista kiristettävät pöyheät pupuntassut, jotka estivät Nannan käyttämästä sormiaan ja tekivät näin hänestä hyvin avuttoman.
Tämän jälkeen hänet ohjattiin vielä meikattavaksi viereiseen huoneeseen. Meikkaja oli paikallinen nuori nainen, joka kertoi omasta kokemuksesta hiukan siitä, mitä tuleman piti. Osan yötä hän makaisi todennäköisesti säkkituolissa suuren yökerhon tanssilattialla, jossa hän saisi kaikkiin aukkoihinsa enemmän kuin riittävästi täytettä. Hän paljasti myös, että arvonta oli pelkkää huijausta. Porttivahdit valitsivat silmämääräisesti haluamansa naiset yön juhliin, ja heitä ei ollut yksi päivässä, vaan viidestä kymmeneen, tilanteesta riippuen.
Tällä välin Mika oli selvittänyt itsensä lahjomalla juhlan siihen osioon, jossa oli "leluina" paikallisia naisia...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.