sad

Kannattaako minun mennä kesäyliopistoon opiskelemaan englantia jos olen saannut tukikurssista hylätyn ja kahdesta ensimmäisestä pakollisesta hylätyn? Olen jo sen verran epätoivossa tuon englannin suhteen, kun se pitää kirjoittaa enkä osaa yhtään mitään, mutta pelkään vain etten opi mitään kesäyliopistossakaan ja rahat menevät hukkaan. Se miksi näen ettei siitä olisi apua on se, että kun reputin aika törkeästi tuon yläastetta kerranneen tukikurssinkin kokeen. Toisekseen en saa sillä edes nostettua lukion hylättyjä englanninkielen kursseja eli pelkään unohtavani kaiken jo ennen 1 kurssin uusinta koetta.

Kysyn toistakin kysymystä, johon haluaisin mielipiteen. Onko minun järkevää ylipäätään jatkaa lukiossa seuraavana syksynä? Lyhyt matikka minulla on 8 ja realiaineiden ka on pyöreästi 7, joten sinällään on hassua lopettaa. Ruotsi menee juuri ja juuri lävitse.
1126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Helppoa englanninkielistä kirjallisuutta lukemaan, esim Tolkienin The Hobbitia. Käytä vähintään tunti joka päivä sanaston opetteluun lukemalla koulukirjan tekstejä, ei ulkolukemalla sanastoa kirjan takaa. Toinen tunti kielioppia, verbiosio on tärkein. Jos et ole valmis panostamaan opintoihin päästäksesi kursseja läpi, voit lopettaa koulun ennen kuin jää päästötodistuksen saanti pelkästään englannista kiinni.

Eikä sitä englantia ole pakko kirjoittaa, koska pitkä ruotsikin on vaihtoehto.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asddddddd kirjoitti:

Kannattaako minun mennä kesäyliopistoon opiskelemaan englantia jos olen saannut tukikurssista hylätyn ja kahdesta ensimmäisestä pakollisesta hylätyn? Olen jo sen verran epätoivossa tuon englannin suhteen, kun se pitää kirjoittaa enkä osaa yhtään mitään, mutta pelkään vain etten opi mitään kesäyliopistossakaan ja rahat menevät hukkaan. Se miksi näen ettei siitä olisi apua on se, että kun reputin aika törkeästi tuon yläastetta kerranneen tukikurssinkin kokeen. Toisekseen en saa sillä edes nostettua lukion hylättyjä englanninkielen kursseja eli pelkään unohtavani kaiken jo ennen 1 kurssin uusinta koetta.

Kysyn toistakin kysymystä, johon haluaisin mielipiteen. Onko minun järkevää ylipäätään jatkaa lukiossa seuraavana syksynä? Lyhyt matikka minulla on 8 ja realiaineiden ka on pyöreästi 7, joten sinällään on hassua lopettaa. Ruotsi menee juuri ja juuri lävitse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu