lääkärien saneluja osa 2

mie vua

- Ainakin 2 pv päässä soinut "Tango kohtalon". Nyt tuskastunut niin päässä soivaan musiikkiin, että yrittänyt itsemurhaa.
- 44-vuotias aiemmin varsin terve keittiö Koskelan sairaalasta.
- Eilen ei muista syöneensä mitään sopivaa.
- Aamulla huulet lähteneet laskeutumaan.
- Tupakoinut noin 7 savuketta 15 vuoden aikana.
- Tulosyy: Virtsan haju hengityksessä, pää tuntuu tohelolta.
- Potilas kertoo, että veri ollut punaista jo pari päivää.
- Potilas kertoo, että puhe on ollut lässytystä ja kävelee apinamaisesti. Kotona kävelee seiniä pitkin.
- Kun potilas menee WC:een, joutuu istumaan siellä tunnin, että jaksaa lähteä pois.
- Tänä aamuna potilas mennyt vessaan. Tuolloin tullut kumma tunne siitä, että ollut siellä aikaisemminkin.
- 23-vuotias tuoteryhmäasiantuntija S-Marketissa. Työkseen kantelee juomakoreja.
- Kyseessä 78-vuotias nainen, joka tyttären kanssa puhuessa nyrjäyttänyt leuat.
- Potilas siis eilen kaatunut ja lyönyt vasemman päänsä.
- Potilas autonkuljettaja. Muutoin terve.
- Pärjäilee kotona täysin omatoiminen siivooja kerran viikossa.
- Huumeiden käyttäjä, ei muuta säännöllistä lääkitystä.
- Potilas kertoo, että aamujäykkyys kestää 2 tuntia.
- Vasen nilkka murtunut pari vuotta sitten, kipsissä.
- Lyönyt päänsä ja ottanut siihen 18 kpl 800 mg tabletteja ja viinaa. Alcometer 2.8 promillea. Päätä särkee yhä.
- Tänään havainnut ranteessa kiputilan läimäytettyään kuuroa kissaa.
- Talvella ollut uimassa avanteessa.
- Valvonut koko yön, ajoittain nukkunut.
- Tulosyy: Kouristanut eläkkeellä psyykkisistä syistä.
- Ottanut 20 tbl antabusta ja viinaa. Hoitajalle kertoo, että tämän teki, koska haluaa ruveta urheilijaksi.
- Potilas kertoo, että puoliso hyppinyt rintakehän päällä potilaan maatessa lattialla mahallaan.
- Lähete ta:lta: Mahdollisesti kuuroutunut nivustyrä.
- Väittää sokerin vievän jalat alta. Puhaltaa 2.9 promillea.
- Potilas on 7-vuotias nainen, töissä lihatiskissä, selkäkipuja ollut.
- Esitiedot: Katso yst. myös sivut 1-65.
- Esitiedot: Potilas ei suostu antamaan.
- Tulosyy: Ei ole syönyt 3 viikkoon mitään.
- Päivässä n 20 pll olutta. Oluen katsoo olevan ainoa itselleen sopiva ravinto. Alkoholin käytön kieltää kokonaan.
- Tulosyy: Kaatunut, oikea nilkka humalassa.
- Niellessä tuntuu kipua kiveksissä saakka säteillen aina isovarpaiden niveliin.
- Oikea kylki tippunut hevosen selästä maanantaina.
- Molemmissa lonkissa totaaliproteesit. Muuten ei säännöllistä lääkitystä.
- Kaksi viikkoa lyöty takaraivoon kirveellä.
- Pitkäaikainen tytär ja ystävä kuolleet lähiaikoina.
- Asiallisesti vastaileva hyvin artikuloiva mies. Puhaltaa 4.09 promillea.
- Takaraivolla Mersun muotoinen haava.
- Potilas kiroilee, kun mahaa painelee, eli saattaa aristaa.
- Yleistilaltaan kohtalaisen hyvä nainen.
- Potilas katsoo silmiin tutkijaa ja irvistelee symmetrisesti.
- Potilaan purema tuntuu tavalliselta.
- Potilas asiallinen ja orientoitunut x3.
- Yt hyvä. Tällä hetkellä vainaa.
- Alahuulessa vasemmassa huulipunassa pinnallinen haava.
- St: Kuiva ja asiallinen potilas.
- St: Ihmettelee vatsansa muotoa, joka pömppö. Vatsa palp pehmeä, rauhallinen kaljamaha.
- Kirurgi Tamminen käy painamassa potilasta.
- Konsultoitu kirurgia. Hoidoksi teipataan jalka naapurin varpaaseen kiinni kolmeksi viikoksi.
- Poistetaan roska silmästä rikkalapiolla.
- Niskakivun vuoksi otettiin kaularanka-rtg, jota katsoin yhdessä kir. päivystäjän kanssa, joka oli mielestäni normaali.
- Ei vaikuta allergiselta venäläiselle viinalle.
- Todennäköisesti kysymys huonosta kunnosta, päästetään hyväkuntoisena kotiin.
- Potilaalla siis rintaperäkehäinen kipu.
- Kehotetaan ostamaan lisää rautaa ja syömään sitä.
- Hb 95, joten annettu 1 punasolu.
- Klortriptylistä hyötyä pahentuneen yöunen muodossa.
- Molemmin puolin vaaleat, heijasteiset ja herkkäliikkeiset korvat.
- Todettavissa yksi aristava sisäinen pukama, jossa Scheriproct combi pakkaus.
- Puhelimessa normaalipainoinen, 161 cm, 64 kg.
- Keskikaljan ystävä on, jota ei kuitenkaan käytä.
- Potilas kertoo myöskin, että hirttämisen jälkeen tuli erittäin kipeäksi.
- Potilaalla käy KSHx1 ja arteriapalvelu.
- Potilas kertoo olleensa aikoinaan muumio, tullut Tellukselle.
- Puhuttaessa Hesperian päivystyspoliklinikasta, kertoo päivystävänsä siellä MTK:n puolesta. On soittamassa Hesperiaan ja tarkistaa, onko siellä palkkamurhaajat paikalla.
- Omatoimisesti noin 10 tuntia sitten pahoinpidelty.
- Tullut tunne, että pää puolittunut ja lopettanut lääkityksen.
- Nyt päättänyt yrittää vähän pidempää unta ja ottanut 14 kpl Imovanea kerralla ja alkoa.
- Tulosyy: Ambulanssilla itsemurhaepäilyn vuoksi.
- Jo vuosikymmeniä ollut kipuja nivelissä, terveysasemalla ei ole viitsinyt käydä ja hakeutuu nyt sairaalaan päivystyksenä.
- Flatus- ei kun status
- Kipsi kaatunut ja haljennut.
- Seurannassa potilas lämpenee.
- Desorientoitunut miellyttävällä tavalla aikaan ja paikkaan.

0

968

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

        Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
        Maailman menoa
        676
        2552
      2. Hotellille löytyi ostaja....

        Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
        Kuhmo
        31
        1276
      3. Sinä. Just sinä.

        Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
        Ikävä
        109
        1168
      4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

        Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
        Yhteiskunta
        12
        1105
      5. Miten kuvaisit tunteitasi

        tällä hetkellä?
        Ikävä
        93
        955
      6. Onko se loukkaavaa

        Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
        Ikävä
        104
        925
      7. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

        Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
        Mikkeli
        39
        877
      8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

        Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
        Ikävä
        101
        873
      9. Onko kaivattusi seinäruusu?

        Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
        Ikävä
        50
        769
      10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

        Minkälaisesta musiikista hän pitää?
        Ikävä
        64
        751
      Aihe