olimme ensimmäistä kertaa lapsettomuushoidoissa. hoitomuotona icsi miehen alentuneen siittiömäärän vuoksi. punktion jälkeen saaliiksi saatiin 4munasolua joista 3oli kypsiä yksikään niistä ei kuitenkaan hedelmöittynyt joten alkionsiirtoon asti ei päästy. nyt kun sairaaslasta tuli kertomus hoidosta ja sen kulusta olikin siellä käytetty hedelmöitysmuotona ivf eikä icsi:tä niinkuin alunperin piti, syynä tähän oli se, että spermanlaatu oli ollut aiempaa parempi. Kertomuksessa lukee, että siittiöt kiinnittyivät normaalisti munasolun pinnalle mutta hedelmöitystä ei tapahtunut, syynä hedelmöityshäiriö.. mitä tämä siis tarkoittaa?? onko minun munasoluni jotenkin huonoja vai mikä vika on voinut olla?? olisi todella ihanaa jos joku osaisi vastata minulle jotain!!
hedelmöitys
häiriö!!!????
4495
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kaikkia ole tarkoitettu biologisen lapsen vanhemmiksi!
pitäisi paikkansa niin sinä et olis syntynyt tänne kirjoittamaan omia älyttömyyksiäsi!!!
Hei!
Ikävää, että täälläkin saa noita asiattomia kirjoituksia lukea. Toisilla ei ole muuta tekemistä :( Älä välitä. Harmi, kun et päässyt siirtoon saakka. Meillä ekasta hoidosta vähän samantapaisia kokemuksia IVF:llä hedelmöitetyistä. Munasolut kyllä hedelmöittyivät, mutta eivät ollee siirtokelpoisia. Meillä ainoastaan ICSI:llä saatu siirtokelpoisia alkioita. Vaikea sanoa, että missä vika. Monestihan se eka hoito menee harjoitellessa. Ei sinun munasoluissasi välttämättä mitään vikaa ole. ICSI:ssä valitaan ne parhaat siittiöt, nii luulenpa että siten teilläkin hedelmöittyminen onnistuu. Ite oon kaikissa hoidoissa vaatinut ICSI:n ekan IVF kokeilun jälkeen.
Toivotaan, että pääsette pian uuteen yritykseen!
ja ihanaa saada noita asiallisia vastauksia tuollaisen p****n jälkeen... meillä pitikin nyt heti aloittaa hoidot icsi:llä mutta olivat sittenkin päättäneet kokeilla ivf joka ei nyt sitten tuottanut valitettavasti mitään tulosta mikä oli aika iso pettymys vaikka yritin valmistella itteni siihen mahdollisimman hyvin ettei ensimmäinen kerta tuota tulosta mutta eikai siihen täysin pysty valmistautumaan, kyllä ne toiveet väkisinkin siinä hoidon aikana herää vaikka kuinka yrittäisi pitää jalat maassa. seuraavalla kerralla mennään sitten icsi:llä eteenpäin, lääkärit olivat todenneet että se on varmin vaihtoehto vaikkei varma olekkaan.. toivotaan että nyt alkavalla kerralla sitten onnistuisi munasolujen hedelmöittyminen ja vielä tietenkin se kiinnittyminen myös... seuraava hoito alkaa ensi kuun puolessa välissä eli aika pian!! ihanaa, sit saa taas alkaa jännäämään=) nämä hoidot on yhtä aikaa tuskaa ja silti toisaalta niin ihania... paljon voi ihmiselle antaa voimia tieto siitä että pienikin mahdollisuus onnistumiseen ja sen oman ihanan lapsen saamiseen on olemassa =)
paljon onnea myös sinulle hoitoihin!!!oletko muuten näissä hoidoissa jo "kokenut konkari" ?tarkoitan että oletko monta hoitojaksoa joutunut käymään läpi ja millaisilla tuloksilla?