CD-RW alustus

No nyt myrkyn lykkäsi. Päätin polttaa muutaman cd-rw:n valokuville ja köpöttelin kaupasta hakemaan muutaman tyhjän cd-rw:n.
No, ei muuta kuin tyhjä levy asemaan ja wintoosa alustamaan. Aikaa kului ja kaikki meni vanhalta ukolta putkeen ja kone sylkäisi ekan cd:n valmiina ulos koneesta ja jopa valokuvineen.
No siitä vanha mies innostui ja uutta tekemään samantien. Konbe kyseli, että alustetaanko ja ne muut höpinät johon annoin luva.
No sitten taqpahtui niin, että aikaa oli kulunut ja alustus loppumassa, kun wintoosa ilmoitti, että ei voi suorittaa alustusta loppuun!
Kokeilin toisen kerran uudella levyllä ja sama tulos. Koska olen epäileväinen mielenlaadultani, koitin taas uudestaan eri läppärillä ja taas uudella levyllä ja jälleen kaiken odotuksen jälkeen ilmoitus " Windovs ei voi suorittaa alustusta loppuun ".

No joo jumakauta nääs mikä neuvoksi? Miksi ensimmäinen meni niin kuin piti ja muut ei vaikka vaihdoin välillä konetta!

Onko nää levyt menetettyjä, joihin tuli ilmoitus, että alustusta ei voi suorittaa loppuun? Heitänkö niillä kuikkaa?
Käyttiksenä Wintoosan Vista ja levyt tosiaan CD-RW.

Auttakeehan isoisää!!!!
63415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

CD-RW-levyjä ei tarvitse alustaa millään tavalla.

1Äänestä

johonkin toiseen. Ei välttämättä ole "menetetty levy". Kokeile tyhjentää jollaine muulla poltto-ohjelmalla. Vaikkapa... http://cdburnerxp.se/

Sitä mä en vaan tajua, että pitää alustaa? Yleensä CD-RW levyt ovat valmiiksi alustettuja ja tyhjiä, kun ne paketista ottaa.

Ja kukaan ei pistä ainakaan arkistointi mielessä valokuvia CD-RW tai millekään muulle RW-levylle.

Äänestä

uudelleen kirjoitettavia, jos nyt tosta vastaussotkusta se ei selvinnyt. CD-Rrät on kertatallentavia ja niitä kannattaa käyttää ettei kuvat lähde lipettiin (eli että et poista vahingossa). Älä heitä pois RW CDeitä, niille voi tallentaa uudelleen, vaikk jottain tilapäisesti ja tietysti pysyvästikin jos muistat olla poistamatta niiltä po tiedostot

Äänestä
  • silloin tarpeellinen, jos käyttää pakettikirjoitusta.

    Äänestä

  • aanipaja kirjoitti:

    silloin tarpeellinen, jos käyttää pakettikirjoitusta.

    Eli alkuperäinen kyselijä.
    En todellakaan häiriköi tahallaan niin kuin toi yksi väitti.
    CD-RW-levylle heitin kuvia siksi, kun niitä kotona sqattui olemaan, en arkistointi tarkoituksessa vaan oli viemässä niitä kaverille.

    Uskokaa tai älkää niin silloin, kun heitän levyn koneeseen se alkaa automaattisesti alustaa eli kysyy balustetaanko ja luvan annettuani se alustaa levyb nopeasti ja seuraava kysymys tule myös automaattisesti " Levyn muotoilu saattaa kestää kauan " ja taas ruksi ruutuun, että siitä vaan.
    Tämä homma kestää noin 15-minuuttia ja kyseessä on ainakin koneen ilmoituksen mukaan "Levyn muotoilu ".
    Loppujen lopuksi tulee ilmoitus, että windovs ei voi suorittaa muotoilua loppuun.
    Klikkaan ok ja yritän sitten siirtää kuvat tälle cd-rw;lle, jolloin kone ilmoittaa että laita asemaan tallennukseen sopiva levy.

    Mulla on se verran ikää, että en todellakaan istu ja kirjoittele jotain viestejä/kysymyksiä pilanpäitten vaan siksi, että homma askurrattaa minua.

    Ja tosiaan koitin kahdella eri läppärillä ja lopputulos sama.

    Äänestä

  • alkuperäinen kyselij kirjoitti:

    olla vaan joku rasti kohdassa että alusta automaattisest kun levy laitetaan asemaan.
    Kokeile polttaa jotain muuta sille levylle kuin kuvia, niin näkee onko levy rikki. Viallisiakin levyjä sattuu joskus. Mulla kävi niin että yksi dvd ei suostutut järjestelmän recovery-levyksi mutta valokuvia otti vastaan.
    Entä jos vastaat alustuskyselyyn ei ja myös muotoiluun.
    Ihmeellisiä ovat dvd:n tiet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

voi elämäni kevät kirjoitti:

No nyt myrkyn lykkäsi. Päätin polttaa muutaman cd-rw:n valokuville ja köpöttelin kaupasta hakemaan muutaman tyhjän cd-rw:n.
No, ei muuta kuin tyhjä levy asemaan ja wintoosa alustamaan. Aikaa kului ja kaikki meni vanhalta ukolta putkeen ja kone sylkäisi ekan cd:n valmiina ulos koneesta ja jopa valokuvineen.
No siitä vanha mies innostui ja uutta tekemään samantien. Konbe kyseli, että alustetaanko ja ne muut höpinät johon annoin luva.
No sitten taqpahtui niin, että aikaa oli kulunut ja alustus loppumassa, kun wintoosa ilmoitti, että ei voi suorittaa alustusta loppuun!
Kokeilin toisen kerran uudella levyllä ja sama tulos. Koska olen epäileväinen mielenlaadultani, koitin taas uudestaan eri läppärillä ja taas uudella levyllä ja jälleen kaiken odotuksen jälkeen ilmoitus " Windovs ei voi suorittaa alustusta loppuun ".

No joo jumakauta nääs mikä neuvoksi? Miksi ensimmäinen meni niin kuin piti ja muut ei vaikka vaihdoin välillä konetta!

Onko nää levyt menetettyjä, joihin tuli ilmoitus, että alustusta ei voi suorittaa loppuun? Heitänkö niillä kuikkaa?
Käyttiksenä Wintoosan Vista ja levyt tosiaan CD-RW.

Auttakeehan isoisää!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu