Ostimme ok-talon vuosi sitten. Talo on rakennettu 1988 ja myyjä oli rakentanut sen aikanaan. Hän oli tehnyt 2 v. sitten täyden kylppäriremontin asentaen uuden laattakerroksen pesutilassa vanhan kerroksen päälle sekä lattiassa että katossa.
Suihkun kohdalta laatat alkoivat talvella kopisemaan. Myyjän kanssa pyysimme ostohetken kuntokartoittajan ja hän totesi, että kosteutta ei ole ja myyjä vastaa omasta työstään eli mahdolliset saippuajäämät tai alakaakelien karhentamattomuus ovat aiheuttaaneet irtoamisen. Sovimme, että myyjä maksaa korjauksen n. 1,5 neliön alalta ja me etsimme laatat.
Valitettavasti ko. laatat ovat Suomesta loppuneet. Emme saa siis enää lähelle samaa (kahta erilaista käytetty). Kuka nyt vastaa kustannuksista, sillä toiveenamme olisi koko 8 m2 pesutilan alan uusiminen. Emme voi sallia, että suihkunurkkaus on erilaista, kuin muu tila.
Onko kellään tietoa vastuista ? Kenelle kulut tulisivat ?
Suihkun kohdalta laatat alkoivat talvella kopisemaan. Myyjän kanssa pyysimme ostohetken kuntokartoittajan ja hän totesi, että kosteutta ei ole ja myyjä vastaa omasta työstään eli mahdolliset saippuajäämät tai alakaakelien karhentamattomuus ovat aiheuttaaneet irtoamisen. Sovimme, että myyjä maksaa korjauksen n. 1,5 neliön alalta ja me etsimme laatat.
Valitettavasti ko. laatat ovat Suomesta loppuneet. Emme saa siis enää lähelle samaa (kahta erilaista käytetty). Kuka nyt vastaa kustannuksista, sillä toiveenamme olisi koko 8 m2 pesutilan alan uusiminen. Emme voi sallia, että suihkunurkkaus on erilaista, kuin muu tila.
Onko kellään tietoa vastuista ? Kenelle kulut tulisivat ?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vastuu tuollaisessa tilanteessa ei ole yksiselitteinen ja siksi olisi hyvä päästä asiassa kompromissiin.
Toisaalta, jos kph on vuodelta 1988, on todennäköistä, että vesieristeet puuttuvat. Mikäli näin on, kannattaisi repiä alempikin laatoitus pois ja asentaa kunnollinen vesieristys. Jos kuntokartoittaja on todennut pelkän pintakosteusmittauksen perusteella, että kosteutta ei ole, niin asiaan tulee suhtautua erittäin varauksellisesti. Jos kylpyhuonetta ei ole käytetty muutamaan päivään, niin pintamittari ei ilmaise kosteutta. Samanaikaisesti rakenteiden sisällä voi olla merkittävääkin kosteutta, jos vesieristeet puuttuvat tai eivät toimi.
Jos on sovitttu 1,5 neliöstä se pätee, te etsitte laatat. Jos ette löydä niin sopimus purkautuu.
Jos haluatte laittaa enemmän niin vastaatte itse lisäkustennuksista tietysti.
varma että eivät kopisseet jo ostaessa taloa joskus voi tuntua että laatat olisi kopoa mutta kun yrität irroittaa niin ne on kiinni kun tauti jolloin ei haittaa eri asia on jos kosteutta välissä,jos laatat kerran irti niin saahan ne samat laatat takaisin taitaa olla niin että kosteus on päässyt ensinmäisen laattarivin väliin ja on korkanut sieltä kun kerrain vesieristeitä ei ole
Kiitos vastauksista. Tässä vielä pari täsmennystä.
Alemman laatan alla ei ole nykyaikaista vedeneristystä. Siksi houkuttaisi repiä myös alempi pois ja tehdä kunnolla kerralla.
Ostohetkellä (4/2003) tehtii kuntokartoitus ja kartoittaja naputteli nimenomaan tätäkin kohtaa ja laatat eivät olleet irti.
Tarkastajan kanssa juttelin eilen ja hänen kanta oli, että myyjän tulee saattaa tila vikaa edeltäneeseen kuntoon eli vastaisi pintakerroksen osalta koko pesutilassa. Ostajan ei tarvitse hyväksyä, että suihkun kohdalle lyödään erivärisellä uusi laatoitus. Se on kuitenkin asuntoa myydessä ihmisten silmätikkuna. Jos haluan muuta, maksan lopusta.
toi voi mennä myyjn piikkiin jos kerran ostaessa selvinnyt että vesieristyksiä ei ole
Talo 16 vuotta vanha.
Vesieristyksiä ei ole.
Yleensä pesutiloihin/ saunaan pitää tehdä täydellinen remontti 15...25 vuoden välein.
Tarkoittaa että kaikki puretaan pois...
Jopa lattia valu.
Katsotaan mitä on siellä alemman laatan alla vai onko enään mitään :(.
Täysi kylpppäri remontti ei ole sitä kun pannaan uusi kerros kaakelia vanhan päälle....
Päälle kaakeloinilla yleensä peitellään vain vikoja...Onko myyjällä siis vastuuta kun kyseessä on vain pinoitus tosin huonosti....
Onko mahdolisesti vettä mennyt alemman kaakelin alle ja ja seinä turvonnut????
Pari kommenttia....
>Myyjän kanssa pyysimme ostohetken kuntokartoittajan ja hän totesi, että kosteutta ei ole ja myyjä vastaa omasta työstään eli mahdolliset saippuajäämät tai alakaakelien karhentamattomuus ovat aiheuttaaneet irtoamisen.
Siis ostohetkellä todettiin että kosteutta ei ole.
laatat kiinni.
Vian tultua ilmi arveltiin että kaakelien irtoaminen johtuu mainituista syistä... ei siis myyntihetkellä....
--Mistä irtoaminen johtui?
Huono laatoitus/puhdistus?
--vai käyttövirhe?
Muistetiinko tilaa kuivata tuulettaa.
onko seinään kohdistunut tarpeetonta voimaa??Potkittu/tönitty???
Siis asia on aina monipiippuinen....
Koska talo on jo 16 v vanha suosittelen että teette remontin kunnolla ja puratte kaikki kaakelit pois. Tuo olisi pitänyt tehdä jo 2 vuotta sitten...(
Pitäisi ymmärtää kaikkien ihmisten että lasitetussa pinnassa ei kovin hyvin laasti pysy...voi pysyä jos hapolla pesee puhtaaksi...
Oletan että ostajan olisi pitänyt ymärtää että kun taloon ei oltu tehty perusteelista kylppäri/sauna remonttia että se on edessä kuitenki.... Kaakelointi on vain kasvojen pesu...ei remontti.
16 vuotta vanhasta et voi vaatia sitä että se olisi niin kuin uusi...
Tosin ilmassa on sitä ajattelutapaa että ostetaan vanha talo ja maksatetaan remontit mitä maalaisjärjellä ajateltuna olisi kuitenkin odotettavissa edelisellä omistajalla....:(
Tosin ei se sua paljon lohuta jos myyjä maksaa kaakelit 1.5m alalta max 50e.... kun perusteellinen remontti maksaa 2000..3000e
asiaa
jos sinulla irtoaa myös vesieriste niin vaihda kaikki älä tee vain korjausta ei onnistu huomaat muutaman vuoden kuluttua että sinulla on vesivahinko. Ja jollei löydy vesieristystä vanha asukki tehnyt määräyksien vastaisesti vesieristyksen vanha kaakeli ei ole vesieristys vaan suurta piittaamattomuutta