Meneekö lapsille määrätty vakuutuskorvaus ulosottoon

Olen saamassa työntekijäin ryhmähenkivakuutuksesta korvauksia puolisoni kuoltua. Minulla on ulosotossa velkaa aika paljon. Myös lapsemme tulevat saamaan omat kertakorvaukset sieltä. Kysyn, että meneekö myös lapsille määrätyt korvaukset ulosottoon? Sen ainakin tiedän, että oma osuuteni menee. Lasten korvaushan maksetaan myös tililleni, koska ovat alaikäisiä.
Haluaisin neuvotella korkoja ja kuluja pienemmiksi velkojin kanssa ja maksaa heille suoraan ilman ulosoton järkyttäviä kuluja. Tarkoitukseni on aloittaa elämä puhtaalta pöydältä velattomana ja vakuutuskorvaukset riittäisivät tähän vain juuri ja juuri. Jos saisin kuluja ja korkoja pienennettyä, jäisi minulle ja lapsille hieman rahaa tulevaisuutta ajatellen. Ne rahat olisivat meille todella tarpeen nyt kun on jatkossa sinniteltävä toimeen yhden ihmisen tuloilla.
Tiedoksi kaikille saarnaajille, että velat menivät ulosottoon mieheni sairastuttua vakavasti. En kaipaa yhtään moraalisaarnoja siitä, kuinka luuseri olen ollut kun en ole raha-asioitani osannut hoitaa oikein ja, että tämä on vain minulle oikein. Elämäni on tällä hetkellä tarpeeksi rankkaa jo muutenkin.
3333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No ei lasten rahat tietenkään mene voudille, miksi menisikään ?
Miksi et avaa lapsille omia tilejä ?
Kokemuksesta sanon että jos velat ovat isoja, niin puhelin vaan kouraan ja soita suoraan velkojalle/velkojille ja ehdota velan kohtuullistamista.
Voit saada velasta jopa useita tuhansia anteeksi, jos lupaat maksaa lopun velasta kerralla.
Sain omasta 20000€:n velasta pankille 6000€ anteeksi kun maksoin loppuvelan heille suoraan yhdessä erässä- tuo oli ollut ulosotossa jo parisen vuotta.

Äänestä

Lapsille tulevat rahat ovat heidän omiaan. Varminta on avata lapsille omat tilit ja ilmoittaa ne vakuutusyhtiöön. Luepa ensialkuun esite tuon linkin takaa. Pikavilkaisulla siitä kävi ilmi ettet saa sotkea alaikäisen varoja omiin varoihisi, joten omat tilit tarvitaan jos sen vuoksi.

www.maistraatti.fi/om_alaikaisen_esite_311007.pdf

Äänestä
  • Lapsille omat tilit ja jäädytys siihen asti kun täyttävät 18v.


    Vanha aihe jo...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Avun tarpeessa kirjoitti:

Olen saamassa työntekijäin ryhmähenkivakuutuksesta korvauksia puolisoni kuoltua. Minulla on ulosotossa velkaa aika paljon. Myös lapsemme tulevat saamaan omat kertakorvaukset sieltä. Kysyn, että meneekö myös lapsille määrätyt korvaukset ulosottoon? Sen ainakin tiedän, että oma osuuteni menee. Lasten korvaushan maksetaan myös tililleni, koska ovat alaikäisiä.
Haluaisin neuvotella korkoja ja kuluja pienemmiksi velkojin kanssa ja maksaa heille suoraan ilman ulosoton järkyttäviä kuluja. Tarkoitukseni on aloittaa elämä puhtaalta pöydältä velattomana ja vakuutuskorvaukset riittäisivät tähän vain juuri ja juuri. Jos saisin kuluja ja korkoja pienennettyä, jäisi minulle ja lapsille hieman rahaa tulevaisuutta ajatellen. Ne rahat olisivat meille todella tarpeen nyt kun on jatkossa sinniteltävä toimeen yhden ihmisen tuloilla.
Tiedoksi kaikille saarnaajille, että velat menivät ulosottoon mieheni sairastuttua vakavasti. En kaipaa yhtään moraalisaarnoja siitä, kuinka luuseri olen ollut kun en ole raha-asioitani osannut hoitaa oikein ja, että tämä on vain minulle oikein. Elämäni on tällä hetkellä tarpeeksi rankkaa jo muutenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu