Tarvitaanko vastentahtoisia huostaanottoja?
Kaiken kaikkiaan: K&T:n tapaus on paljastanut merkittäviä heikkouksia suomalaisessa lastensuojelulainsäädännössä, sen viranomaiskäytännöissä ja tuomioistuinratkaisuissa. Nähdäkseni olisi korkea aika ryhtyä selvittämään lainsäädännön muutostarpeita ja pohtimaan koko huostaanottojärjestelmää ja sen tarpeellisuutta nyky-yhteiskunnassa. Useimmissa tapauksissa hyvin resurssoidut ns. avohuollon tukitoimet ovat täysin riittäviä, varsinkin jos niihin ei liity huostaanoton uhkaa. Nykyjärjestelmässähän ystävällinen ja huolia kuunteleva lastensuojelun työntekijä saattaakin varoittamatta ilmestyä paikalle poliisin kanssa ja viedä lapsen/t mennessään, mikä ei lisää perheiden luottamusta heihin, ei etu- eikä jälkikäteen. Työntekijät ylläpitävät mielellään fiktiota että tällainen pehmeyden ja “lujuuden” yhdistäminen onkin juuri sitä mitä perheet heiltä odottavat. Kuitenkin esimerkiksi AIDS-epidemian hoidossa on havaittu, että pakkokeinojen ja auttamisen yhdistäminen ei toimi, enkä näe mitään syytä miksi lastensuojelussa auttaminen ja pakottaminen olisivat yhdistettävissä. Ei ole mikään ihme, että lastensuojelun työtekijät puhuvat mielellään “saippuapalaperheistä”: perheistä jotka eivät halua ottaa vastaan mitään “apua” vaikka heille sitä kuinka tarjottaisiin (Sinko 2001, Varilo et al 1999) .
Lastensuojelussa kovin tärkeänä pidetty moniammatillinen yhteistyö taas saattaa käytännössä tarkoittaa seuraavaa: perheen äiti pakotetaan menemään hänelle varatulle psykiatrin vastaanotolle (jos hän ei mene, hän ei siis ota vastaan avohuollon tukitoimia). Kun hän saapuu paikalle niin läsnä on myös kaksi sosiaalityöntekijää, jotka kirjaavat muistiin kaiken mitä psykiatrin ja lasten äidin välillä tapahtuu (näin säästytään vaivalta vaatia psykiatrilta jälkikäteisraportointia). Tämä EI ole keksitty esimerkki vaan poimittu eräästä tuoreesta kantelusta joka koskee Espoota, ei siis tässäkään tapauksessa mitään primitiivistä maaseutupaikkakuntaa. (Kantelu Oikeusasiamiehelle, JN & SN, 2001) Lastensuojelutyöntekijät ovatkin erityisesti pääkaupunkiseudulla harjaantuneet käyttämään varsin voimaperäisiä tiedonhankintamenetelmiä, kuten tuoreesta sosiaalipolitiikan opinnäytteestä käy ilmi (Vogt 2001). He eivät Vogtin mukaan tunne uutta sosiaalihuollon asiakaslakia (astunut voimaan 1.1.2001) joka edellyttää, että heidän tulisi pyytää selkeä suostumus asianomaiselta aina kun he ryhtyvät hankkimaan luottamuksellisia tietoja. Valitettavasti tämä laki on myös laajentanut sosiaalihuollon tiedonsaantioikeutta merkittävästi (ks Vogt 2001, 31). Monet työntekijät näyttävät yhä vielä katsovan, että oikeus tietojen hankintaan syntyy samalla kun henkilö tulee lastensuojelun asiakkaaksi, ilman että siitä tarvitsee erikseen mitään asiakkaalle mainita. Asiakkaat taas eivät useinkaan oivalla, että kaikkea mitä he työntekijöille kertovat tullaan käyttämään heitä vastaan heti, jos se katsotaan aiheelliseksi. Kun he taas tämän oivaltavat, niin heidän pyrkimystään suojautua asiatonta urkintaa vastaan tulkitaan avohuollon tukitoimista kieltäytymiseksi. Konkreettinen esimerkki: avohuollon tukitoimena pyydetty lastenhoito kaatui siihen, että lastensuojelutyöntekijä vaatii (perheen tietämättä) lastenhoitajia raportoimaan tarkasti kaikesta mitä perheessä tapahtuu. Lastenhoitopalveluiden tarjoaja ei voinut hyväksyä tällaista vaatimusta ja vetäytyi pois (Kantelu oikeusasiamiehelle, JN ja SN 2001).
Kaiken kaikkiaan: K&T:n tapaus on paljastanut merkittäviä heikkouksia suomalaisessa lastensuojelulainsäädännössä, sen viranomaiskäytännöissä ja tuomioistuinratkaisuissa. Nähdäkseni olisi korkea aika ryhtyä selvittämään lainsäädännön muutostarpeita ja pohtimaan koko huostaanottojärjestelmää ja sen tarpeellisuutta nyky-yhteiskunnassa. Useimmissa tapauksissa hyvin resurssoidut ns. avohuollon tukitoimet ovat täysin riittäviä, varsinkin jos niihin ei liity huostaanoton uhkaa. Nykyjärjestelmässähän ystävällinen ja huolia kuunteleva lastensuojelun työntekijä saattaakin varoittamatta ilmestyä paikalle poliisin kanssa ja viedä lapsen/t mennessään, mikä ei lisää perheiden luottamusta heihin, ei etu- eikä jälkikäteen. Työntekijät ylläpitävät mielellään fiktiota että tällainen pehmeyden ja “lujuuden” yhdistäminen onkin juuri sitä mitä perheet heiltä odottavat. Kuitenkin esimerkiksi AIDS-epidemian hoidossa on havaittu, että pakkokeinojen ja auttamisen yhdistäminen ei toimi, enkä näe mitään syytä miksi lastensuojelussa auttaminen ja pakottaminen olisivat yhdistettävissä. Ei ole mikään ihme, että lastensuojelun työtekijät puhuvat mielellään “saippuapalaperheistä”: perheistä jotka eivät halua ottaa vastaan mitään “apua” vaikka heille sitä kuinka tarjottaisiin (Sinko 2001, Varilo et al 1999) .
Lastensuojelussa kovin tärkeänä pidetty moniammatillinen yhteistyö taas saattaa käytännössä tarkoittaa seuraavaa: perheen äiti pakotetaan menemään hänelle varatulle psykiatrin vastaanotolle (jos hän ei mene, hän ei siis ota vastaan avohuollon tukitoimia). Kun hän saapuu paikalle niin läsnä on myös kaksi sosiaalityöntekijää, jotka kirjaavat muistiin kaiken mitä psykiatrin ja lasten äidin välillä tapahtuu (näin säästytään vaivalta vaatia psykiatrilta jälkikäteisraportointia). Tämä EI ole keksitty esimerkki vaan poimittu eräästä tuoreesta kantelusta joka koskee Espoota, ei siis tässäkään tapauksessa mitään primitiivistä maaseutupaikkakuntaa. (Kantelu Oikeusasiamiehelle, JN & SN, 2001) Lastensuojelutyöntekijät ovatkin erityisesti pääkaupunkiseudulla harjaantuneet käyttämään varsin voimaperäisiä tiedonhankintamenetelmiä, kuten tuoreesta sosiaalipolitiikan opinnäytteestä käy ilmi (Vogt 2001). He eivät Vogtin mukaan tunne uutta sosiaalihuollon asiakaslakia (astunut voimaan 1.1.2001) joka edellyttää, että heidän tulisi pyytää selkeä suostumus asianomaiselta aina kun he ryhtyvät hankkimaan luottamuksellisia tietoja. Valitettavasti tämä laki on myös laajentanut sosiaalihuollon tiedonsaantioikeutta merkittävästi (ks Vogt 2001, 31). Monet työntekijät näyttävät yhä vielä katsovan, että oikeus tietojen hankintaan syntyy samalla kun henkilö tulee lastensuojelun asiakkaaksi, ilman että siitä tarvitsee erikseen mitään asiakkaalle mainita. Asiakkaat taas eivät useinkaan oivalla, että kaikkea mitä he työntekijöille kertovat tullaan käyttämään heitä vastaan heti, jos se katsotaan aiheelliseksi. Kun he taas tämän oivaltavat, niin heidän pyrkimystään suojautua asiatonta urkintaa vastaan tulkitaan avohuollon tukitoimista kieltäytymiseksi. Konkreettinen esimerkki: avohuollon tukitoimena pyydetty lastenhoito kaatui siihen, että lastensuojelutyöntekijä vaatii (perheen tietämättä) lastenhoitajia raportoimaan tarkasti kaikesta mitä perheessä tapahtuu. Lastenhoitopalveluiden tarjoaja ei voinut hyväksyä tällaista vaatimusta ja vetäytyi pois (Kantelu oikeusasiamiehelle, JN ja SN 2001).
Vastaukset 16
Vanhimmat
Lasten ja perheiden ongelmat ovat hyvin pitkälle juuri perheelle räätälöityjen, todellisten palveluiden ja yhteisöllisen tuen puutteisiin liittyviä (mielenkiintoisen esimerkin antaa vaikkapa tapa, jolla somaliyhteisö hoiti omat nuorisorikollisensa pois kaduilta). Vain vakava huumeiden käyttö ja alkoholiin liittyvä väkivalta samoin kuin vakavat mielenterveysongelmat voivat edellyttää kiireellisiä toimia mutta tällöinkin olisi tärkeintä saada koko perhe hoitoon, ei viedä vanhemmilta usein ainoa motiivi elämäntapojensa muuttamiseen tai hoidon aloittamiseen. Huostaanotto on käytännössä aina monta kertaa kalliimpi toimi kuin mikään varhainen avohuollon tuki. Kun vielä tiedetään, että iso osa vankiloissa istuvista nuorista miehistä on ollut huostaanotettuna laitoksissa, niin on ilmeistä, että huostaanoton tehokkuus on hyvin kyseenalainen. Minun on vaikea ymmärtää miksi jo hallinnollinen rationaalisuus ei sanele sitä, että kunnassa pyritään perheiden tukitoimet panemaan kuntoon ja satsaamaan jokaisen ongelmaperheen yksilölliseen/yhteisölliseen ongelmanratkaisuun sen sijaan, että päästetään ongelmat siihen pisteeseen että koetaan huostaanoton olevan ainoan ratkaisun. Tottakai monet ovat sitä mieltä, että avohoidon tukitoimilla vain paapotaan kunnottomia vanhempia rankaisemisen sijasta. Kuitenkin nykyinen rankaiseva järjestelmä ei tuota toivottuja tuloksia ja voi aiheuttaa juuri näille kovien otteiden vaatijoille ikäviä henkilökohtaisia seuraamuksia kolhittujen autojen ja tyhjennettyjen omakotitalojen muodossa (esimerkiksi kun pakilalainen kokoomuspoliitikko on sitä mieltä, että maunulalaislapset huostaan vain ...).
Monet ‘asiantuntijat’ vähättelevät biologisten vanhempien merkitystä. Tämän alan erään keskeisen asiantuntijalausuntojen antajan, psykiatrin Esko Varilon mielestä biologisilla vanhemmilla ei ole mitään erityistä “oikeutta” lapsiinsa ja jos lapsi on huostaanotettu niin hänen kontaktinsa biologisiin vanhempiinsa tulee katkaista eikä lapsen päätä pidä sekoittaa kahdella isähahmolla (tämä perustuu paitsi “lasten ja nuorten psykiatri, tri E.V.:n” lausuntoon K&Tn tapauksessa (§§59, 67), myös tuoreeseen Varilon lausuntoa koskevaan kanteluun, jossa hän katsoi aiheelliseksi opettaa tuomioistuinta tästä seikasta lausuntonsa alussa. Ks myös Varilo et al 1999). Kuitenkin biologisella vanhemmalla on erityinen side lapseensa jonka katkaiseminen aina vähentää lapsen mahdollisuuksia tulevaisuudessa ainakin ihmissuhteiden osalta. Melko tyypillisessä suomalaisessa koko lapsuuden kestävässä huostaanottoskenaariossa (joka siis tässä tapauksessa oli ja on virallisena tavoitteena) viranomaiset ovat onnistuneet estämään vanhempien yhteydenpitoyritykset ja nämä ovatkin luopuneet yrittämästä (toisin kuin K ja T). Kun lapsi sitten täyttää 18 ja huostaanotto päättyy (kunnalla on ns. jälkihuoltovelvoite, jonka merkitys on käytännössä usein erittäin vähäinen, eikä se koske sijais”vanhempia”) niin saattaa olla ettei nuorella ihmisellä ole enää vanhempia: sijaisvanhemmat eivät ole hänestä kiinnostuneita jos välit eivät ole kunnossa ja omat vanhemmat ovat täysin vieraita. Lapsi voi lisäksi syyttää vanhempiaan siitä, että nämä ovat sallineet huostaanoton tapahtua eivätkä ole pitäneet yhteyttä.
Eli jos viime kerralla asiasta kirjoittaessani arvostelin Stakesin Hyvä huostaanotto-projektia siitä, että se puuttuu vain näennäisongelmiin, niin nyt olisin valmis sanomaan “hyvää pakkohuostaanottoa ei ole eikä voi olla, ei lapsen eikä vanhempien kannalta”. Jokin muu ratkaisu on aina parempi kuin tahdonvastainen huostaanotto,.aivan kuten huostaanoton
kriteereissä todetaan (se on viimesijainen, siis tarkoitettu toteutettavaksi vain kun muut, paremmat keinot eivät toimi). Jos huostaanottoon joudutaan, silloin viranomaiset ovat hoitaneet lastensuojelulain määräämät tehtävänsä huonosti. Vain sillä edellytyksellä että lapsi itse haluaa päästä pois vanhempiensa luota, niin huostaanottoa voi pitää todella lapsen edun mukaisena. Mitä tulee pieniin lapsiin, niin lapsen etu on, että perhe pysyy koossa, ellei jotain erityisiä syitä ole sille, että vanhemmat eivät kykene eivätkä halua huolehtia lapsesta. Eikä lapsen etu koskaan voi olla vanhempien nujertaminen ja mielivaltainen - rangaistusluontoinen - viranomaiskohtelu.
Ja siunatuksi lopuksi: jonkun suomalaisen korkean viranomaisen (mieluiten ministerin) tulisi esittää anteeksipyyntö K&T:lle kun kerran valtion edustajat ihmisoikeustuomioistuimessa eivät tätä ole ymmärtäneet tehdä. Sillä olisi suurempi yleinen merkitys kuin millään rahallisella korvauksella ja se osoittaisi edes jonkinlaista pyrkimystä siihen etteivät jotkut muut vanhemmat ja lapset joudu samanlaisen kohtelun uhreiksi Suomessa.
Lähteet
European Court of Human Rights. Case of K. and T. v. Finland.
Application 25702/94 . Judgment. Strasbourg 12 July 2001
Lena Hellblom Sjögren: Hjälpte hjälparna Niko? Källkritisk utsageanalytisk kommentar 17.2.1999 (julkaisematon moniste, saatavissa mm allekirjoittaneelta)
Huostaanotto ja ihmisoikeudet luentosarjan (kl 2001) kotisivu: www.valt.helsinki.fi/staff/jproos/hotto.htm
Kari Matela: Ihmisoikeustuomioistuin hyväksyy perustellut huostaanotot.
Sosiaalityöntekijä 4/2000
Nikoa koskeva (jatko)valitus, jätetty Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle 19.4.2000
J P Roos: Tavoitteena koko lapsuuden mittainen huostaanotto! HS 8.5.2000
J.P.Roos: Är detta nödvändigt i ett demokratiskt samhälle? Hbl 1.10.2001
Holger Rotkirch-Arto Kosonen-Pia Liisa Heiliö: Vastine, HS 21.07.2001
Jacob W.F.Sundberg: The European Convention on Human Rights and the Nordic Countries, German Yearbook of International Law Vol 40 (1997), 181-242
Sirpa Taskinen (toim): Huostaanotto. Lastensuojelun asiantuntijaryhmän suositus huostaanottoprosessin laatua ohjaaviksi yleisiksi periaatteiksi. Stakes Oppaita 33, 1999
UN Committee on the Rights of the Child Country Report Finland (lokakuu 2000), www.unhchr.ch/tbs/doc.nsf
Esko Varilo et al: Lastensuojeluperhe - malli ja toiminta sekä tällaiseen perheeseen kuuluvien nuorten hoito. Jukka Aaltonen-Raili Rinne: Perhe terapiassa. Vuoropuhelua vuosituhannen vaihtuessa. Suomen Mielenterveysseura 1999.
Ellen Vogt: Salaisuuksien vankina. Salassapito sosiaalityöntekijöiden arjessa.
Sosiaalipolitiikan pro gradu-tutkielma, huhtikuu 2001
Alaviitteet
1. Kiitän saamista kriittisistä kommenteista Kari Matelaa, Anna Rotkirchia, Päivi Sinkoa ja Anu Suomelaa
2. Tuomion selostus käsittää kaikkiaan liitteineen yli 60 sivua. Se on erittäin yksityiskohtainen ja antaa mm. hyvän kuvan siitä, millaista informaatiota tapauksessa on käytetty äidin peilin tai mikroaaltouunin rikkomisia ja päiväkotilapselle suuttumista myöten. Päätös sisältää otteita sosiaalityöntekijöiden muistiinpanoista tai psykiatrien lausunnoista (mm. psykiatri J.P.:n lausunto jossa todetaan, että lapset eivät tarvitse biologisia vanhempiaan vaan ensisijaisesti on pyrittävä suojelemaan jatkuvia ja turvallisia ihmissuhteita lasten ja sijaisvanhempien välillä).. Kaikki alkukirjaimet tai päivämäärät ovat myös oikeita. Kirjoittaessani elämäkerroista olen soveltanut huomattavasti tiukempaa intimiteettisuojastandardia. Paikkakunnan mainitsematta jättäminen on ainoa vahva suojaustoimi. Sillä on myös se merkitys, että tapaus ikään kuin koskee koko “Suomea” ei vain paikkakuntaa S.
3. Valtionasiamiehet Rotkirch ja Kosonen väittivät vastineessaan (HS 21.7.2001) että Suomi tuomittiin vain kahdesta asiasta. Kuitenkin tuomiosta käy selvästi irti, että tuomioistuin piti tapaamisoikeuksien rajoitusta osana laiminlyöntiä pyrkiä perheen yhdistämiseen ja siis tuomitsi Suomen myös tässä yhteydessä tapaamisrajoituksista. Sen sijaan se ei halunnut antaa tästä erillistä ratkaisua.
(§194) “... the Great Chamber considers that, in so far as the complaint concerning the access restrictions is covered by the finding of the breach of the Article 8 as a result of the failure to take sufficient steps for the reunification of the family , it is not necessary to examine the impugned measures as a possible separate source of violation.”
4. (§187) “The government disagreed (with the applicants). They argued that a physical connection was not the only way to ensure family ties. In Finland the Child Welfare Act ...(consisted of) forms of assistance directed towards the child. The purpose of such ‘assistance’ (minun lainausmerkkini, käsite assistance on tässä todella laajasti ymmärretty) was no to alter the biological ties of the child to his family. . The fact that a child had been taken into care and placed in a foster family did not prevent the child from meeting his or her parents as an equal adult later, when he or she had reached the age of majority, thereby creating normal family ties”. Tässä valtion edustajat ovat joko pelkästään kyynisiä tai sitten todella naiveja. Voidaan myös kysyä, miten valtio olisi voinut muuttaa lapsen ja äidin välistä biologista yhteyttä. Geenimuuntelulla?
5. Tapausselostuksesta käy hyvin ilmi kuinka keinotekoisia juridisia verukkeita Suomen valtio on yrittänyt käyttää hyväkseen, tullakseen useimmiten tuomioistuimen oikaisemaksi. Niinpä esimerkiksi valtio esitti, että koska K & T eivät olleet valittaneet J:n kiireellisestä huostaanotosta niin sitä ei olisi lainkaan tullut käsitellä. Tämän tuomioistuin torjui ilmeisen keinotekoisena. Samoin Suomen valtio esitti epäilyksiä voidaanko K&T tä pitää perheenä ollenkaan ihmisoikeussopimuksen mielessä. Tässä tuomioistuin esitti Suomen valtiolle varsin hyödyllisen ja opettavaisen katsauksen perheen olemukseen (“the existence or non-existence of family ties is essentially a question of fact depending upon the real existence of close personal ties” §150). Näin T:tä ei voitu sulkea perhekäsitteen ulkopuolelle niin kuin valtion edustajat olisivat halunneet.
Valtion edustajat olivat myös tarttuneet valittajien huomautukseen siitä, että äiti ei päässyt edes imettämään lastaan, kun se jo vietiin häneltä pois, selittämällä että imetysmahdollisuus ei ollut mikään laillinen argumentti - erityisesti kun äiti ei olisi saamansa lääkityksen takia voinut edes imettää lasta (§161: saamani tiedon mukaan tämä ei edes pidä paikkaansa). Lisäksi äiti ei pyrkinyt tapaamaan lastaan synnytyksen jälkeen eikä esittänyt vaatimuksia oikeuksistaan (§163). Oikeus toteaa, että sairaalaoloissa olisi ollut paljon vaihtoehtoja lapsen välittömälle vierottamiselle äidistä. Ja on valtion puolelta erittäin kohtuutonta ajatella että äiti olisi synnytyksen jälkeen välittömästi kyennyt vaatimaan oikeuksiaan.
6. §204) Vaikka tuomiossa ei siis katsota normaalihuostaanottoa ihmisoikeussopimuksen vastaiseksi niin katsotaan kuitenkin että ero jaoston ratkaisuun ei ole niin suuri että pitäisi muuttaa korvaussummaa:
“... the stress, unhappiness and frustration caused to the applicants by the shortcomings held by the Grand Chamber to be in violation of Article 8 cannot have been significantly less than the suffering attributable to the violations found by the Chamber”
Näin ollen tuomioistuin on nähdäkseni eri mieltä kuin valtion edustajat siinä, että tuomio olisi lieventynyt.
7. Joka tapauksessa on selvää, että tuomioistuinstandardin noudattaminen Suomessa avaa merkittävästi mahdollisuuksia todella saada tietää miten tällaisia tapauksia hoidetaan.
Tekstiä on myös ilo lukea kun on perehtynyt suomalaiseen tuomioistuinratkaisujen perusteluteksteihin. Jos tuntisi vain suomalaisia juristeja voisi kuvitella että juristi ei yleisesti ottaen kykene kuin viilaamaan pilkkuja. Jos Suomessa on mahdollista löytää perustelu mahdottomalle ja kohtuuttomalle laintulkinnalle, niin se kyllä löydetään ja juuri siihen nojataan (Jukka Kekkonen on ilmaissut asian jotenkin niin, että ihmisillä Suomessa on se hassu väärinkäsitys että lakia olisi noudatettava sellaisena kuin se on kirjoitettu).
Edellinen kirjoittaja kirjoitaa "...tuoreesta sosiaalipolitiikan opinnäytteestä käy ilmi (Vogt 2001)."
Vuodelta 2001 peräisin oleva opinnäytetyö ei ole tuore. Toisekseen lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on oikeus hankkia asiakkaasta tietoja sosiaalihuollan asiakkaan oikeuksia ja asemaa koskevan lain 20 §:n nojalla. Tätä pykälää sosiaalityöntekijä siis asiakirjapyynnöissä käyttää ja sitä viranomaisen on oikeus käyttää hankiessaan tietoa lastensuojelullisen asian hoidon niin edellytettäessä.
Muutoin kirjoituksesi oli melko epämääräinen ja siis ysin siltä katosi. Mitä siis halusit kirjoituksellasi kertoa?
Aloittajalla on ilmeisesti "kosketuspintaa" tapahtumiin ja tapahtumaketjuun, josta monikaan ei tiedä "hölkäsen pöläystä".
Tapahtumaktju on alkanut joskus 70- luvulla Jenkeistä, eräänlaisena viruksena, muodostunut epidemiaksi ja muuttunut lopulta Pandemiaksi.
Viittaan Skepsis lehden julkaisemiin artikkeleihin Valemuistot - Valemuistot hajoittavat perheitä.
Aiheista laajemmin hauilla > valemuistot < , > istutetut muistot < , > false memory syndrome < , > uut lapsi aikuisten armoilla
Ydinhän tuli heti tekstin kärjessä, hyvän journalistisen perinteen mukaisesti:
(...) "Nähdäkseni olisi korkea aika ryhtyä selvittämään lainsäädännön muutostarpeita ja pohtimaan koko huostaanottojärjestelmää ja sen tarpeellisuutta nyky-yhteiskunnassa." (....)
Minun mielestäni meidän kannattaa ottaa tuosta ajatuksesta kiinni, ja ryhtyä vaatimaan Suomeen järjestelmää, jossa lapsia ei oteta vastentahtoisesti huostaan. Hädässä olevat perheet luovuttavat lapsensa vapaaehtoisestikin vähäksi ajaksi muualle hoitoon, jos heillä on tarve. Olen varma siitä. Toki ihmiset (eri ikäiset) täytyy pelastaa kaikenlaisen väkivallan ja hyväksikäytön kynsistä, ja tietysti aivan erityisesti lapset.
Mutta tuohonkaan pelastustyöhön ei tarvittane nykyistä huostaanottosysteemiä. Radikaaleihin pelastustoimiin voidaan ryhtyä ilman sitäkin, kun vain lainsäädäntö mietitään riittäväksi. Asiaa sietää joka tapauksessa huolella ja pitkään pohtia keskustelun aloittajan tarjoamasta näkökulmasta.
Vahvistuisikohan samalla suomalaisen yhteiskunnan panostus perheeseen, yhteiskunnan tärkeään perusyksikköön?
Nyt huostaanottolait kannustavat yhteiskuntaa potkimaan perheitä pääähän kaikilla muillakin elämänalueilla kuin vain itse huostaanottotilanteissa.
Hauskaa on, että lastensuojelun ja huostaanottojen asiantuntija Päivi Sinko tulee tuossa kirjoituksessa uudessa ja myönteisemmässä valossa esiin, tällä kertaa. Aiemmin häntä olemme tarkastelleet sosiaalipolitiikan professori J. P. Roosin väittelykumppanina. Niissä yhteyksissä Sinko ei ole panoksellaan hurmannut. Sinko työskentelee kouluttajana Helsingin yliopistossa. Eli taitaa lisäkouluttaa kuntien sosiaalityöntekijöitä.
Tässä ketjussa esitelty pitkä puheenvuoro on hieno teksti, toisin kuin yllä oleva kommentoija väittää. Tuli tietysti mieleeni, että kuka tuon on kirjoittanut, mutta anyway, hieno juttu, että toit kirjoituksen tälle palstalle! On hyvä, että netistä löytyy tuokin kirjoitus!!!
Huostaanottojen taustalla saattaa löytyä yllättäviä tekijöitä.
Ovatko lapset, nuoret ja vanhemmat joutuneet noitavainon uhriksi?
Vastauksia löytyy netistä, kun tietää mitä ja millä etsiä.
Ehkä Jan Guilloun ohjelma Noitien aika, joka esitettiin FST5 kanavalla auttaa ymmärtämään, että kysymyksessä voi olla hurmosliikket, joita, Inhimillinen tekijä, Silmminnäkijä, sekä MOT ohjelmat ovat käsitelleet.
Päivän kysymyksiä.
Miksi FST poisti ohjelman jälkikeskustelun kokonaisuudessaan?
Miksi YLE on poistanut satoja mielipidekirjoituksia liittyen huostaanottoihin ja sosiaalitointa kritisoiviin mielipidekirjoituksiin?
Näitä "asiattomina" poistettuja mielipidekirjoituksia löytyy yksi mapillinen. Lisäksi tietokoneen muistissa löytyy saman verran lisää.
Tänään uutisoitiin, että eduskunnalle olisi asetettava valvontatyöryhmä valvomaan rahasotkuja.
Ehkä olisi aiheellista myös asettaa tutkintakomissio selvittämään sosiaalitoimen "käytäntöjä"?
*****
Jan Guillou Noitien aika. (Ohjelmanauhoitteesta poimittu osalainaus 6 sivuisesta ohjelmanauhoituksesta).
"Herran vuonna 27.2 1992. kuultiin Bjungrin kylässä Trondheimin lähellä tulinen noitatarina
Nyt pappina toimi entinen sosiaalityöntekijä nykyisin itseoppinut asiantuntija lasten seksuaalisessa hyväksikäytössä (Laila Vielfraue).
Hän oli muutamaa vuotta aikaisemmin nähnyt amerikkalaisen elokuvan tästä kulkutaudista ja nähnyt valon ja matkusteli nyt levittäen sanomaansa.
-Nykytiedon mukaan lasten hyväksikäyttö on paljon yleisempää. On oltava varuillaan. On osattava tunnistaa.
Keskittymisvaikeudet koulussa, arvosanat laskevat, vuoteen kastelua, lapsellista kielenkäyttöä.
Jan Guillou. -Jos hyväksikäytön merkit ovat tälläisiä, jotka lähes jokainen vanhempi lapsessaan tunnistaa, ei kestä kauaa ennenkuin ensimmäinen NOITA on ilmiannettu.
Se tapahtui täällä Portngårdin lastentarhassa, jossa oli kunnan ainoa miespuolinen hoitaja. Hän joutui pian noitavainon uhriksi, koska hän vastasi 18. lapsesta neljän naisen kanssa.
Vakoilu alkoi, kun eräs lapsi väitti nähneensä Ulfin pippelin. Naispuoliset kolleegat muodostivat tiedustelupalvelun ja pian voitiinkin ilmoittaa epäilystä. Kaikkihan tiesivät mitä merkkejä tarkkailla.
Ulf oli esimerkiksi tervehtinyt lasta, joka ei vastannut tervehdykseen. Eräs lapsi oli roikkunut Ulfin vyössä Ulf oli silittänyt lapsen päätä. Lisäksi eräs lapsista oli tuijottanut suurin pelokkain silmin. Sen lisäksi Ulf oli kuorinut appelsiinin seksuaalisella tavalla. -Rivo appelsiininkuori takavarikoitiin ja luovutettiin poliisille todistusaineeksi.
-31.1.1994. Noin kahden vuoden noitavainon päätteeksi Trondheimin valamiehistö vapautti vihdoinkin Hammerin syyttömänä, mutta tapaus varjostaa häntä koko loppuelämän".
***
Pedofiliysteria levisi Balgiaan. Suomeen. Ruotsiin.
Googlaa > lapsi aikuisten armoilla könskriget evin rubar < , > sukupuolten sota < , > seksuaalivähemmistöt < , > seta < , > finnqueer< , > lepakkolaakso < , > ranneliike < , > nambla < , > sateenkaariperheet < , > epäilys ja rangaistus < , > sinun lapsesi eivät ole sinun lääkärit tuomareina < , > naisen suurin terveysuhka
paljon sanottu tietysti jo nykylain valmisteluvaiheessa, että "Useimmissa tapauksissa hyvin resurssoidut ns. avohuollon tukitoimet ovat täysin riittäviä, varsinkin jos niihin ei liity huostaanoton uhkaa." Ja "esimerkiksi AIDS-epidemian hoidossa on havaittu, että pakkokeinojen ja auttamisen yhdistäminen ei toimi, enkä näe mitään syytä miksi lastensuojelussa auttaminen ja pakottaminen olisivat yhdistettävissä. "
Minkä takia pakottamista ja kaikenlaista henkistä väkivaltaa sitten vieläkin käytetään? Hyvin harvinaisia ovat ne tilanteet, että pakkoauttamisen voidaan katsoa missään mielessä auttaneen perhettä. Nythän kaikista pakkotoimista pitäisikin luopua, koska ei ole auttamistakaan.
Tärkeä kysymys on esim. tämä:
Kuinkahan monessa poliisin kanssa suoritetussa interventiossa toimi on todellisuudessa ollut tarpeellinen? Todellisuudessa ei varmaan kovin monessa.
Pakkotoimien tarpeettomuus on yksi syy, miksi niistä olisi luovuttava. Toinen on se, että lasta ei pitäisi ikinä järkyttää sillä tavalla kuin noissa sossun dramatisoimissa turhissa kohtauksissa tapahtuu. On siinä päättömät lasten"suojelijat" asialla, ei voi muuta sanoa.
MOT ohjelmatekijät haastettiin oikeuteen ohjelmasta Lääkärit tuomareina. Yle voitti oikeuskäsittelyn 6-0.
Ohjelmassa oli aiheena avioerokiistassa esitetyt perättömät lapsen hyväksikäyttösyytökset.
Myös MOT ohjelmissa Epäilys ja rangaistus. Sinun lapsesi eivät ole sinun. Ei valitusoikeutta. Nousivat esiin perättömät insestisyytökset, joista tuli muoti-ilmiö 70- luvulla. "Hyväksikäyttötapaukset" viisinkertaistuivat muutamassa vuodessa, kuten myös turvakotien väärinkäyttö.
Riitti, kun äiti pakeni "väkivaltaista" miestään turvakotiin. Homma oli sillä selvä. Isä ulkoruokintaa, lapset äidille.
Päivän kysymys. Onko loppujen lopuksi tavoitteena ollut hajoittaa perheet?
Oliko yksinhuoltajaksi jäänyt masentunut äiti sopiva "uhri", jolta lapset oli helppo huostaanottaa ja luovuttaa lastenkotibisnekselle?
Linkki MOT ohjelman oikeuskäsittelyyn. Lue myös 16 kommenttia.
http://blogit.yle.fi/mot/yle-syyttaja-6-0#new
*************
Näyttäisi siltä, että huostaanottoja tarvitaan, jotta lapset "saataisiin turvaan" ja lastenkotibisnes pyörii, kukoistaa ja tuottaa rahaa.
Tällä foorumilla löytyy mainostajia, jotka tarjoavat turvallista palvelua huostaanotetuille lapsille ja nuorille.
Päivän kysymykset .
Ovatko lapset "Saalistuskoneiston uhreja jotka uhrataan hyvän asian puolesta"?
Pitääkö väittämä Ei korppi korpin silmää noki paikkansa?
Mainoslinkki poimittu tästä keskusteluketjusta.
http://www.palmukoti.fi/index.php
************
Torniolaisen avioparin piina alkoi, kun perheen 1,5 vuotias poika otettiin huostaan vuonna 2007 perheen entisessä kotipaikassa Keminmaalla. Poika oli keskonen syntyessään, ja kärsi mm. pään alueen aivoverenkiertohäiriöistä. Synnytyssairaalan hoitava lääkäri oli ennustanut, että kehityksen suhteen voi tulla keskosuuden vuoksi ongelmia. Perheen kotipaikkakunnalla ei synnytyssairaalan lääkärin arvion mukaan ollut resursseja hoitaa vammaista lasta. Pyynnöistä huolimatta kotipaikkakunnan sairaala ei kirjoittanut hoitolähetettä asiantuntevaan synnytyssairaalaan - niinpä erinäisten vaiheiden jälkeen perheen kotipaikkakunta päätyi huostaanottamaan lapsen - koska sillä ei siis ollut tarvittavia resursseja lapsen kuntoutukseen. Lapsi sijoitettiin sijaisperheeseen monen sadan kilometrin päähän vieraalle paikkakunnalle, jolla oli hieman paremmat mahdollisuudet kuntouttaa lasta. Asiapapereihin kirjattiin perustelluksi syyksi huostaanotolle kehitysviive, jonka väitettiin johtuvan virikedeprivaatiosta. Siis kehitysvammainen lapsi huostattiin normaalista kodista lastensuojelutyöntekijöiden ilmeisen virheen vuoksi, väitteenä vanhempien aiheuttama ”kehitysviive”. Lapsi on yhä sijoitettuna kauas perheestään, ja tapaamiset lapsen perheen kanssa ovat hyvin rajoitettuja ja valvottuja. Perheen hätä ja ikävä lapsestaan on sanoinkuvaamaton.
Internetin keskustelupalsoilla käydään kiivasta keskutelua nykyisestä
olisi pitänyt tehdä laajat tutkimukset, aineevaihduntahäiriöt (pyruvaatit, vai mitä ne onkaan), pään kuvaus, geneettiset tutkimuykset, fysioterapeuttiset (lihastonus), kaikki mahdollinen. Olen maallikko mutta näin kaieti pitäisi toimia kehitysviiveen analysoimiseksi.
luen oikein niin Oysin (oulun yliopsitollinen sairaala) tutkimukset olisi täytynyt tehdä. Katsoisin että lastensuojelu saattaa jo vaarantaa vauvojen henkeä, jos sairaalloista/ heikosti kehittyvää ei tutkita vaan huostaanotetaan. Risikolle olisi hommia.