Kiinteistöpalveluala

Selventäiskö joku: Kiinteistöpalveluala uhoaa päivän lakosta.
Ketkä kaikki kuuluu kiinteistöpalvelualaan? Yritin etsiä PAMin sivuilta siinä kuitenkaan onnistumatta.
Ymmärtääkseni siihen kuuluu huoltomiehet ja talonmiehet, eikö? Entä siivousfirman siivoojat, kuuluvatko hekin? Siis, SOLin, L&T:n, RTK:n ja muiden firmojen siivoojat? Onko kaupungin laitoshuoltajat omaa porukkaa?

PAM:kin mainostaa tiedottavansa lakoista tekstareilla, mutta itse en ole saanut viestin viestiä, vaikka numeroni ovat oikein PAMin tiedoissa.
20576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

PAM:in sivuilla voit käydä tilaamassa tekstiviestit. Varmista, että et ole kieltänyt tekstiviestien lähettämistä. Lakkopäivä on vasta 3.5. Tuskin viestejä ihan vielä on tulossa.

Äänestä

kiinteistöalaan kuuluvat kaikki yksityisen puolen siivoojat.

Äänestä
  • vastaajille!

    Äänestä

Haluan liittoon kuulumattomana jäädä kotiin lakkopäivänä ja jäänkin. Pelko jyllää kuitenkin. Työskentelen juuri tällaisessa pienessä kiinteistöfirmassa ja voisin melkein lyödä vetoa, että olen ainoa lakkoileva kaikista siivoojista ja huoltomiehistä. Luulen työntekijöiden olevan liian lojaaleja työnantajalle ja ajattelevan lisäksi, ettei sillä ole merkitystä, vaikka töihin menisikin. Kuitenkin kaikkien olisi tärkeää jäädä lakkoon, että asialle saisi runsaasti näkyvyyttä ja vaikutusta.

Kuinka moni kiinteistöfirman siivooja/huoltomies kokee samaa kiltin tytön/pojan syndroomaa?

Äänestä
  • lakossa juuri on ongelma, että ajatellaan, että mitä se nyt yksi päivä. Ainakin L&T:lä ne myydyt kerrat on kertakaikkiaan tehtävä, tai hyvitetään asiakkaalle. Ja suuret johtajat eivät hyvityksistä pidä..

    Äänestä

  • vkosiivous kirjoitti:

    lakossa juuri on ongelma, että ajatellaan, että mitä se nyt yksi päivä. Ainakin L&T:lä ne myydyt kerrat on kertakaikkiaan tehtävä, tai hyvitetään asiakkaalle. Ja suuret johtajat eivät hyvityksistä pidä..

    Niinpä. Raha puhuu selkeintä kieltä suurille johtajille. Suurissa firmoissa ei työntekijän myöskään tule niin helposti sorruttua liikaan empatiaan työnantajaansa kohtaan. Empatia tulisi unohtaa myös meidän, jotka teemme pienemmille yrittäjille töitä. Taidamme olla ainoa ammattiryhmä, joka miettii, onko meillä oikeutta palkkaan, jolla tulee edes auttavasti toimeen. Voi meitä maan hiljaisia.

    Itse olen juuri L&T:llä, olen yksin kohteessani, enkä ole yhteydessä muihin siivojiin. Enkä tiedä kuinka moni ottaa tosissaan lakkopäivän. Luultavasti ainakin yksi samalla suunnalla työskentelevä työntekijä ei lotkauta korvaansa lakolle.
    Pähkäilin itsekin tuota, että ollessani lakossa tuon yhden päivän, niin seuraavana päivänä joutuu rehkimään monin verroin jotta saa lakkopäivänkin sotkut tehtyä.
    Aion kyllä lakkoilla, jos saan ilmoituksen PAM:ilta osallistumiseen. Ja yritän ainakin sitä, etten turhaan ala seuraavana päivänä stressaamaan. Teen työni aikatauluni puitteissa ja viimeistään viikon kuluessa saan rytmistä taas kiinni. Jos asiakkaat valittavat, vetoan lakkopäivään. Sen tiedän, että esimieheni ei missään nimessä hyvitä päivää kohteelleni.

    Äänestä

  • eräskin kirjoitti:

    tällaisia sanoisiko "perhe-yrityksiä", esim. äiti edustaa työnantajapuolta ja lapsi/lapset työntekijöitä tai toisinpäin. Jää nähtäväksi miten nämä ihmiset käyttäytyvät, mikäli lakko tulee.

    Tulee mieleen se tositapahtumiin perustuva kotimainen leffa. Eila! Olikohan se tämän niminen? Sari Mällinen oli pääosissa. Siinä kuvattiin varmaan aika tavanomaista tilannetta, jos työnantaja ja -tekijä joutuvat eri puolille. Elokuvassa naamiot putoilivat.

    sukulaisia nyt on firmoissa vaikka kuinka paljon, ihan sama onko kyseessä iso vai pieni firma tai mikä ala tahansa.

    Äänestä

  • eräskin kirjoitti:

    Tulee mieleen se tositapahtumiin perustuva kotimainen leffa. Eila! Olikohan se tämän niminen? Sari Mällinen oli pääosissa. Siinä kuvattiin varmaan aika tavanomaista tilannetta, jos työnantaja ja -tekijä joutuvat eri puolille. Elokuvassa naamiot putoilivat.

    Eila. Tosin sillä nyt ei taida olla mitään merkitystä tämän asian kanssa. Elokuva oli tehty valtion yksityistettyä siivouspalvelut ja "jo nyt haudatun" Engelin synnystä(siis ISS:hän osti sittemmin Engelin).

    Äänestä

  • Kyllä se oli kirjoitti:

    Eila. Tosin sillä nyt ei taida olla mitään merkitystä tämän asian kanssa. Elokuva oli tehty valtion yksityistettyä siivouspalvelut ja "jo nyt haudatun" Engelin synnystä(siis ISS:hän osti sittemmin Engelin).

    Niin, eihän elokuvan tapahtumilla ole yhteyttä tämän päivän tapahtumiin, mutta pienenä yksityiskohtana pohdin tai pohdittiin, miten todelliset karvat paljastuvat vaikeissa tilanteissa.

    Äänestä

  • lakkoilija kirjoitti:

    Itse olen juuri L&T:llä, olen yksin kohteessani, enkä ole yhteydessä muihin siivojiin. Enkä tiedä kuinka moni ottaa tosissaan lakkopäivän. Luultavasti ainakin yksi samalla suunnalla työskentelevä työntekijä ei lotkauta korvaansa lakolle.
    Pähkäilin itsekin tuota, että ollessani lakossa tuon yhden päivän, niin seuraavana päivänä joutuu rehkimään monin verroin jotta saa lakkopäivänkin sotkut tehtyä.
    Aion kyllä lakkoilla, jos saan ilmoituksen PAM:ilta osallistumiseen. Ja yritän ainakin sitä, etten turhaan ala seuraavana päivänä stressaamaan. Teen työni aikatauluni puitteissa ja viimeistään viikon kuluessa saan rytmistä taas kiinni. Jos asiakkaat valittavat, vetoan lakkopäivään. Sen tiedän, että esimieheni ei missään nimessä hyvitä päivää kohteelleni.

    päivänä teet työsi normaaliin tahtiin ja jos työt eivät tule tehtyä, saat ylityökorvauksen tai pomosi järjestää jonkun muun tekemään jääneet työt.
    Ja liika kiltteys kostautuu joten ei kannata lammastella

    Äänestä

  • luottari.. kirjoitti:

    päivänä teet työsi normaaliin tahtiin ja jos työt eivät tule tehtyä, saat ylityökorvauksen tai pomosi järjestää jonkun muun tekemään jääneet työt.
    Ja liika kiltteys kostautuu joten ei kannata lammastella

    Kaikilla on oikeus lakkopäivään ja työt jotka jää tekemättä on työnantajan - ei siivoojan ongelma. Älkää hyvät ihmiset tehkö lakkopäivän töitä etu -tai jälkikäteen ainakaan ilman asianmukaisia ylityökorvauksia. Tässä on nimittäin työnantajille (varsinkin pienemmissä, perheyrityksissä näin tehdään) mahdollisuutta kartuttaa tulosta kun ei tarvitse maksaa päivän palkkaa ja oletetaan että tekemättömät työt tehdään tulevien päivien aikana. Eli kuka voittaa? No työnantaja tietenkin! Ja kuka kärsii? Siivooja tietenkin! Lopettakaa ilmaisen työn tekeminen ja muistakaa että teette arvokasta työtä!

    Äänestä

  • alan konkari kirjoitti:

    Kiitos, hyvä puheenvuoro.

    Äänestä

Olettaisin että kaikki siivoojat ainakin kuuluvat lakon piiriin, mutta noista kaupungin laikkareista en tiedä. Aikanaa HUS:in laitoshuoltajat eivät mielestäni edes kuuluneet tuohon nykyisen KIPARE-sopparin piiriin ja muutenkin uskoisin saiaraaloiden yms olevan lakon ulkopuolella, mutta ainakin siis nuo yksityisillä sektoreilla työskentelevät siivoojat kuuluvat.
PAM tiedottaa erittäin huonosti asiasta, eihän pamin sivuilta edes selviä miksi lakko on, ilmeisesti muutosturva sovittiin jo, nytkö palkat sitten takkuavat? Kyllä pam kertoi selkeästi mikä kaupan ja vartioinnin puolella junnaa, miksei edes pam arvosta siivoojia??

Äänestä
  • Jos tässä maassa vihdoinkin saadaan edes päivän lakko aikaiseksi, minusta jokaisen on velvollisuus osallistua siihen!! Älkää miettikö seuraavan päivän töitä vaan miettikää sitä josko vihdoin saataisiin enemmän palkkaa raatamisesta. Lakko saisi kyllä kestää kauemmin kuin tuon yhden päivän, silloin sillä olisi paljon enemmän merkitystäkin ! Hävetköön ne siivoojat jotka eivät lakkoile silloin kun on sen aika !!!!!!!!

    Äänestä

  • &%¤ kirjoitti:

    Jos tässä maassa vihdoinkin saadaan edes päivän lakko aikaiseksi, minusta jokaisen on velvollisuus osallistua siihen!! Älkää miettikö seuraavan päivän töitä vaan miettikää sitä josko vihdoin saataisiin enemmän palkkaa raatamisesta. Lakko saisi kyllä kestää kauemmin kuin tuon yhden päivän, silloin sillä olisi paljon enemmän merkitystäkin ! Hävetköön ne siivoojat jotka eivät lakkoile silloin kun on sen aika !!!!!!!!

    olla tärkeintä niille siivoojille, jotka menevät lakkopäivänä töihin.

    Äänestä

  • vkosiivous kirjoitti:

    olla tärkeintä niille siivoojille, jotka menevät lakkopäivänä töihin.

    se ole niin, et viinan takia jäädään kotia makaamaan ennemminkin kuin töihin mennään...

    Äänestä

Julkisen sektorin laikkarit kuuluvat Julkisten ja hyvinvointialojen liittoon...eli tuskinpa lakko koskee heitä, ainoastaan pamissa olevia...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pampelipam kirjoitti:

Selventäiskö joku: Kiinteistöpalveluala uhoaa päivän lakosta.
Ketkä kaikki kuuluu kiinteistöpalvelualaan? Yritin etsiä PAMin sivuilta siinä kuitenkaan onnistumatta.
Ymmärtääkseni siihen kuuluu huoltomiehet ja talonmiehet, eikö? Entä siivousfirman siivoojat, kuuluvatko hekin? Siis, SOLin, L&T:n, RTK:n ja muiden firmojen siivoojat? Onko kaupungin laitoshuoltajat omaa porukkaa?

PAM:kin mainostaa tiedottavansa lakoista tekstareilla, mutta itse en ole saanut viestin viestiä, vaikka numeroni ovat oikein PAMin tiedoissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu