Kaapistako ulos?

Olen 22 vuotias nuorimies, minulla on kihlattu (tyttöystävä) jonka kanssa olen menossa naimisiin kesällä. No itse asiaan, minusta tuntuu (olen aika varma että olen gay) että onko minusta enään elämään naisen kanssa loppuelämääni, kaveripiirissäni ei ole yhtään homoa tai en ainakaan usko. Meidän kaveripiiri on pieni mutta, "macho" eli ollaan kaikki äijiä ja kieltämättä katsotaan kieroon vähemmistön edustajia, ulkomaalaisia yms.

Olen harrastanut 3 miehen kanssa seksiä ja 5 muuta pelkkää oraalista, en ollut useimmiten se btm ja olen alkanut juomaan alkoholia ennen kuin olen ollut miehen kanssa. Pari ensimmäistä kertaa olin selvinpäin ja podin siitä huonoa omaatuntoa vaikka suuresti nautin siitä, siksi olen alkanut juomaan ennen kuin olen ollut miehen kanssa. Avokkini kanssa seksi ollut viime aikoina vähän vaikeeta, en ole saanut ertektiota ( ollaan oltu pimeässä) jos hän hyväilee minua ja oraalisesti ottanut minua, paitsi jos ajattelen että siinä tekemässä joku mieskumppaneistani. Sekin häiritsee minua joten sain potenssilääkettä "vaivaan" mutta tuleminen on taas eri asia, olen joitakin kertoja teeskennellyt orgasmia tai sanonut että minun ei tee mieli.

Minulla ollut koneella homopornoa (muutin tiedoston nimen, työ tms) mutta avokkini vahingossa vasi yhden tiedoston, hän ihmetteli miksi minulla tuommoista sanoin että läppä työkaverille. Periaatteessa haluisin tulla ulos vain kaapista koska minusta tuntuu että en ole ehkä ainoa kaveri/työpiirissä (sama piiri) uskon että siellä on mahdollisesti homoa tai bi, koska ollaan joskus kännissä saunailloissa pelleilty, läpsimällä toistemme pakaroita ja kerran koskimme toistemme peniksiä. Olen turvallisuus-alalla ja tieto että olen homo saattaa karkoittaa kaverit ja kukaan ei halua minua enään pariksi, tuntuu ahdistavalta kun ei tiedä mitä teen?! elänkö kulissi-suhteessa ja harrastan salaa seksiä mistä todella nautin.
13801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

olen juonut tänään, meillä riita avokin kanssa.

Äänestä

Ei ole reilua avovaimollesi, jos jatkat miesten kanssa olemista. itse olen homomies, mutta en kannata toisen pettämistä. Ilmeisesti sinulla on enemmän tunteita miehiä kohtaan, ja jos seksi ei onnistu naisen kanssa enää kunnolla, ei minusta kannata jatkaa naisen pettämistä, ja yleensäkään pettää koskaan ketään. Jos menet naimisiin, ollessasi tässä ristiriidassa, on se epäreilua sekä sinulle että avovaimollesi. Ehkä kannattaa avautua asiasta kihlatullesi. Joka ei välttämättä saata ymmärtää asiaa, mutta et voi pettää häntä enää. Ymmärrän kyllä tilanteesi ja tuskasi. Toivon sinulle viisautta valintoihisi. Mieti tarkkaan, mitä haluat elämältä, ja kenen kanssa. Ota aikaa, rentoudu ja mieti asioita. Älä tee hätiköityjä päätöksiä. Mutta muista, että pettämällä toista, petät myös itseäsi. Ja kannattaa lopettaa tuo muiden kavereiden kanssa machoilu, ja vähemmistöedustajien kieroon katsominen. Joskus ne, jotka haukkuvat muita, joutuvat itse tilanteeseen, jossa tulevat haukutuksi. Olen huomannut tämän monen kohdalla.
Vilpittömästi toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi.

Äänestä
  • olen vartijana töissä ja se että olisin homo varmasti rajoittaisi töitäni, olen tällä hetkellä ns. vuoropomo. En ole ikinä tehnyt muuta töitä ja minun kädessä ei pysy edes porakone. Miten voin tuommoisesta asiasta avautua avokilleni, ei varmasti ymmärtäisi. Rakastan häntä ja en haluaisi olla tämmöinen niinkuin olen, haluan olla normaali. En haluaisi olla tämmöinen niinkuin olen, haluan olla normaali.

    Äänestä

  • Köbi kirjoitti:

    olen vartijana töissä ja se että olisin homo varmasti rajoittaisi töitäni, olen tällä hetkellä ns. vuoropomo. En ole ikinä tehnyt muuta töitä ja minun kädessä ei pysy edes porakone. Miten voin tuommoisesta asiasta avautua avokilleni, ei varmasti ymmärtäisi. Rakastan häntä ja en haluaisi olla tämmöinen niinkuin olen, haluan olla normaali. En haluaisi olla tämmöinen niinkuin olen, haluan olla normaali.

    Moikka taas Köbi.
    Ymmärrän tuskasi. Tärkeintä on, että jos sinulla on homoseksuaalisia tunteita, niin älä kiellä niitä tunteita. Anna niiden olla, ja hyväksy ne. Jos kiellät tunteet, ne saattavat vain voimistua. Mutta sinun ei ole pakko lähteä etsimään miesseuraa. Ja pyydän, että jos haluat olla kihlattusi kanssa, niin et todellakaan mene hakemaan muita suhteita. Mutta jos haluat olla miesten kanssa, niin silloin ei todellakaan ole reilua kihlatullesi, että petät häntä selän takana. Kannattaisi varmaan lopettaa siinä vaiheessa suhde. Toisaalta hyvä asia, että ette ole menneet vielä kihloihin, että sinulla on aikaa miettiä, mitä haluat tehdä. En voi estää sinua olemasta miesten kanssa, samaanaikaan kun olet kihloissa, mutta "ystävänä" pyydän sinua, että älä petä kihlattuasi.

    Kuten tuo äskeinen vastaajakin mainitsi: alkoholi ei ole ratkaisu ongelmaan. Älä ala juomaan, tai saat siitä todella pahan riippuvuuden vielä itsellesi. Yritä olla ajattelematta liikaa asioita, vaikka ymmärrän, että moni asia pyörii päässäsi. Tee vain kaikessa rauhassa työtäsi, vältä paskan puhumista kavereidesi kanssa. Mene luontoon, liiku. Käy vaikka jossain leffassa, että saat ajatuksiasi rauhoitettua. Seta on tietenkin paikka, jonne kannattaa soittaa, jos asiat vaivaavat. Siellä on sosiaalityöntekijöitä, jotka varmana voivat auttaa.

    Anna aikaa itsellesi.

    Äänestä

  • Köbi kirjoitti:

    olen vartijana töissä ja se että olisin homo varmasti rajoittaisi töitäni, olen tällä hetkellä ns. vuoropomo. En ole ikinä tehnyt muuta töitä ja minun kädessä ei pysy edes porakone. Miten voin tuommoisesta asiasta avautua avokilleni, ei varmasti ymmärtäisi. Rakastan häntä ja en haluaisi olla tämmöinen niinkuin olen, haluan olla normaali. En haluaisi olla tämmöinen niinkuin olen, haluan olla normaali.

    Aikaa on kulunut ja et enää välttämättä näitä viestejä lue, mutta miksi homouden pitäisi vaikuttaa työhösi? Tarkoitan siis, että eikö kaapin ovet voisi pysyä kiinni työelämän suhteen, kerran arvelet sen aiheuttavan ongelmia?

    Äänestä

Vaikuttaa rehelliseltä tunnustukselta, toisin kuin suurin osa tänne väsätyistä sekoboltsiviesteistä. Enpä osaa neuvoa ja ehkä on parempi, etten neuvokaan, koska sinä olet oman elämäsi paras asiantuntija, mutta vaikuttaa siltä, että olet elämässäsi juuri nyt vedenjakajalla: päätit niin tai näin, se tulee vaikuttamaan vuosiksi eteen päin, mihin suuntaan elämäsi tulee lähtemään. Sen suhteen ymmärrän hyvin paniikkireaktiosi.

En pidä tätä palstaa kovinkaan hyvänä ihmissuhdepalstana, josta saisit oikeasti hyviä neuvoja. SETA:lla on päivystävä puhelin, jonne voi soittaa anonyymisti ja keskustella asioista koulutetun asiantuntijan kanssa. Toinen vastaavanlainen taho on SEXPO. En usko, että kukaan on siellä käännyttämässä sinua puoleen tai toiseen, mutta heillä on varmasti kokemusta samanlaisista ihmiskohtaloista ja ehkä myös siitä, miten tuollaisessa tilanteessa kannattaisi menetellä.

Alkoholi nyt on tasan viimeinen ratkaisu nykyisessä tilanteessa. Itse asiassa aiheutat sillä pahimmassa tapauksessa vielä uuden ongelman tämän nykyisen vyyhden rinnalle. Jos sinua ollenkaan lohduttaa, voin sanoa, ettei tilanteesi kuulosta mitenkään erikoiselta: olen kuullut vastaavista kohtaloista aikaisemmin.

Äänestä

Joko menet sen kanssa naimisiin, yleensäkin noin nuorena naimisiinmeno, haloo? Meinaatko hankkia lapsia? Siinä vaiheessa, kun meinaat hankkia lapsia, kannattaa oikeasti miettiä haluatko todella elää yhteiskunnan normien mukaisesti, tavallaan pilaten toisten elämän tai elää homona. Ehkä jos haluat elää kulissiliitto, niin itse menisin naimisiin naisen kanssa, jos mielenterveys kestäisi kokoajan. Myöhemmin voi toki sitten erota, eikä tilanne ole niin vakava, kun vaimosi voi hankkia aina uuden miehen. Mikäli parisuhde vaimosi osalta, ja tietty sinunkin, jos haluat joskus lapsia saada, tilanne kehittyy siihen suuntaan, että haluatte oikean perheen eli lapsia, koiria, auton ym. kannattaa oikeasti miettiä kuinka pitkälle haluat mennä itsesi kanssa ja kestääkö mielenterveytesi, jos haluat elää perheellisenä kaappihomoisänä. Toki voit sitten myöhemminkin tulla kaapista, kun olet saanut lapsia, mutta mieti onko se oikein lasta kohtaan ja kestääkö vaimosi sen, onko hän luonteeltaan voimakas vai voisiko hän jopa petetyksi tunteen seurauksena alkaa itsetuhoiseksi?

Vaikea kysymys, jos jo nyt tuntuu ahdistavalta ja haluat harrastaa seksiä miehen kanssa, niin kannattaa miettiä kaapista tulemista. Myös sukupuolitautien vaara on olemassa, jolloin voit sitten saada aikaan pysyvää vahinkoa. Ehkä otat tyttöystävästäsi pienen aikalisän, harrastat vapaata seksiä, mietit onko tämä sitä mitä haluat; pystytkö onnelliseen parisuhteeseen miehen kanssa? Sitten teet ratkaisusi tyttöystäväsi kanssa tai hankit uuden.

Äänestä

"Rakastan häntä ja en haluaisi olla tämmöinen niinkuin olen, haluan olla normaali. En haluaisi olla tämmöinen niinkuin olen, haluan olla normaali."

Rakastat häntä? Hmm... ethän sitten mikään homo olekaan. :D

Haluat olla normaali eli hetero? Turha alkaa itseänsä kieltämään vaan hyväksyt homoutesi ja sen pohjalta alat toimimaan. Itsellesi valehtelu on pahempaa kuin muille valehtelu ja siinä oikeasti häviää itsellensä eli menee mielenterveys.

Äänestä
  • kuitenkaan. Olet tilanteessa jossa tehdyt päätökset vaikuttavat koko loppuelämääsi!
    Sinuna ottaisin nyt aikalisän, suhteesta, kavereista ja seksikumppaneista. Viina ei tee sua hullua hurskaammaksi tuossa asiassa, päinvastoin sekoittaa sun ajatukset entisestään, joten vältä juomista! Nyt sä tarviit omaa aikaa ajatella ja just jotain vertaistukea. -Et ole ainut samassa tilanteessa oleva.
    Homous on tosi vaikea asia monelle, eikä ihme kun miettii yleistä suhtautumista asiaan. Tosiasia kuitenkin on että sinä itse elät ja määräät elämääsi, eikä kukaan muu. Se miten elämäsi elät on sinun asiasi, homous ei muuta sua ihmisenä mitenkään, seksuaalisuus ei määrittele ihmistä kokonaisuutena, se on hyvin pieni osa persoonaa ja arkielämää.
    Jokatapauksessa seksuaalisuus ei ole asia jonka voi vaihtaa tai muuttaa tai poistaa itsestään. Moni yrittää taistella suuntautumistaan vastaan, jotkut suurimman osan elämästään. Hukkaan menee sellainen elämä, koska ei itseään voi väkisin muuttaa miksikään.
    Vaikka en sua mitenkään tunne, niin toivon sulle onnea ja rohkeutta sekä viisautta kohdata tämä asia elämässäsi, helppoa ei tuu olemaan, mutta kaikki kyllä järjestyy. Usko pois!
    Hyvää jatkoa:)

    Äänestä

alan henkilöstöistä varmaan yli puolet homoja, mutta näyttelevät "superheteroa".... Eli niinhän se on, että yritetään olla toista mitä on...

Äänestä
  • jos oikeesti rakastat jeesusta otat mun sunan suuhun

    Äänestä

Ehkä voisit sanoa, että "suhde kaipaa aikalisän". Haluat miettiä haluatko todella tätä. Ei sinun ole pakko ilmaista olevasi homo avokille. Olet vielä aika nuori, naimisiin kyllä ehtii. Parempi olla varma mitä haluaa, kuin satuttaa toista vielä enemmän, eli elää ns. kulissiavioliitossa ja sitten erota. Menestystä elämään!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Köbi kirjoitti:

Olen 22 vuotias nuorimies, minulla on kihlattu (tyttöystävä) jonka kanssa olen menossa naimisiin kesällä. No itse asiaan, minusta tuntuu (olen aika varma että olen gay) että onko minusta enään elämään naisen kanssa loppuelämääni, kaveripiirissäni ei ole yhtään homoa tai en ainakaan usko. Meidän kaveripiiri on pieni mutta, "macho" eli ollaan kaikki äijiä ja kieltämättä katsotaan kieroon vähemmistön edustajia, ulkomaalaisia yms.

Olen harrastanut 3 miehen kanssa seksiä ja 5 muuta pelkkää oraalista, en ollut useimmiten se btm ja olen alkanut juomaan alkoholia ennen kuin olen ollut miehen kanssa. Pari ensimmäistä kertaa olin selvinpäin ja podin siitä huonoa omaatuntoa vaikka suuresti nautin siitä, siksi olen alkanut juomaan ennen kuin olen ollut miehen kanssa. Avokkini kanssa seksi ollut viime aikoina vähän vaikeeta, en ole saanut ertektiota ( ollaan oltu pimeässä) jos hän hyväilee minua ja oraalisesti ottanut minua, paitsi jos ajattelen että siinä tekemässä joku mieskumppaneistani. Sekin häiritsee minua joten sain potenssilääkettä "vaivaan" mutta tuleminen on taas eri asia, olen joitakin kertoja teeskennellyt orgasmia tai sanonut että minun ei tee mieli.

Minulla ollut koneella homopornoa (muutin tiedoston nimen, työ tms) mutta avokkini vahingossa vasi yhden tiedoston, hän ihmetteli miksi minulla tuommoista sanoin että läppä työkaverille. Periaatteessa haluisin tulla ulos vain kaapista koska minusta tuntuu että en ole ehkä ainoa kaveri/työpiirissä (sama piiri) uskon että siellä on mahdollisesti homoa tai bi, koska ollaan joskus kännissä saunailloissa pelleilty, läpsimällä toistemme pakaroita ja kerran koskimme toistemme peniksiä. Olen turvallisuus-alalla ja tieto että olen homo saattaa karkoittaa kaverit ja kukaan ei halua minua enään pariksi, tuntuu ahdistavalta kun ei tiedä mitä teen?! elänkö kulissi-suhteessa ja harrastan salaa seksiä mistä todella nautin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu