Retorinen kysymys. Miksi politiikkoja, milloin ketäkin, vuorollaan, mollataan. Jälleen oli uutisissa esillä myös Arto Merisalo. Ihan niinkuin hän olisi rahoinensa joku pyhimys. Kuka haluaa enää hoitaa kansan asioita ja pyrkii kansanedustajaksi.
Mediasta
Kummaa
22188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
No jos poliitikoksi pyrkimisesi motiivi on ollut päästä hankkimaan lahjuksia ja hoitamaan sinua lahjoneiden asioita on ihan hyvä että menetit motivaatiosi pyrkiä politiikkaan.
kasvanut? Pöljine mielipiteinesi.
Ihmisten pitää päästä syyttämään muita, kuin itseään. Mikä sen helpompo kohde, kuin poliitikot.
Demokratiaa parempaa valtiomuotoa ei kuitenkaan ole vielä keksitty.
näätiä, sanoisin. Miksi näitä omaaetuansa takaa-ajavia, rahanahneita näätiä, jotka ovat valmiita myymään vaikka vanhan äitinsä, jos siitä jotain hyötyvät, pitäisi sääliä?
Kun tietää, että mikä nousee esiin on vain jäävuoren huippu. Isot pojat ja tytöt siellä suhmivat keskenään ja voi sitä pyhäkoulunaamaa, mitä he medialle esittää. Kyllä kabineissa nauru maittaa...
Tavallinen köyhä ihminen joutuu tilille pienestäkin rikkeestään ja häntä rokotetaan kaikesta, Rikkaat ja röyhkeät senkun porskuttaa....
Näin se on.
Kyllä siellä kuitenki on suurinosa, jotka tekevät ihan kunnollista työtä.
Media nostaa varsin toisarvoisista asioista ison metelin, ja sitä jauhetaan loputtomasti. Samaan aikaan paljon suuremmat asiat, jotka vaikuttavat tavallisiin ihmisiin enemmän, menevät tuosta vaan huomaamatta läpi.
Jotenkin tuntuu, että tämän päivän toimittajat on aika pikkusieluisia.
Pikkusieluiset toimittajat, nehän ne ovat vallan kahvassa, eivät sunkaan kansanedustajat. Toimittajien mukaan tätä maata nykyisin hallitaan, ei eduskunnan. Tiedän, että tämä on aika kova väite, mutta siltä se välillä tuntuu näin maallikosta.
Koulusta päässyt toimittaja, kun sille annetaan mankka ja mikki tuntee olevansa vallan huipulla, kun pääsee tivaamaan poliitikolta mitättömyyksiä. Se nyt ei niin paha ole, mutta sitten on sellaisia muotiasioita, joihin ei kukaan poliittista tulevaisuuttaan varova poliitikko uskalla olla reilusti erimieltä, ne on pahempia.
Muutamia esimerkkejä, ympäristöasiat, energia ja sitten tämä eu-nöyristely, jos joku direktiivi löytyy EU:sta, kyllä suomalaistoimittajat on sormi pystyssä ojentamassa poliitikkoja.
olla erimieltä. Aina voi olla erimieltä asioista ja pitääkin olla, jos löytyy hyvät ja järkevät perustelut niin, että kansa ja oma ryhmä siellä eduskunnassakin sen ymmärtää. Toimittajille ei vaan pidä antaa valtaa. Luurankoja varmastikin löytyy enemmän tai vähemmän poliitikkojen kuin muidenkin, meidän jokaisen elämästä ja niitä ei tarvitsisi kaivella.
Kaikki me olemme tehneet virheitä 'ja virheitä', tai väärinarviointeja joskus. Miksi kaivella niitä.
Lapsuudesta tulee mieleen tällainen oppi: joka vanhoja muistaa, niin sitä tikulla silmään.
Eikö mielumminkin kannattaisi katsoa eteenpäin ja miettiä sitä mitä tulevaisuus voisi tuoda tullessaan, jos kaikki katsoisivat tulevaisuuteen (tässä jollekin toimittajalle hyvä business-idea, ihan vaikka yksityisyrittäjäksi asti).
Toimittajista ei ole yksityisyrittäjiksi, ne on kuin leikattuja kollikissoja, ne titää, miten homma tehdään, mutta eivät itse pysty tekemään. Korkeintaan niistä tulee huonoja poliitikkoja, kuten jo tuossa ylempänä mainituista eläkeläisurheilijoista.
Kai muistat että mm Seppänen, Tennilä, Kekkonen ( Antero, Urho oli innokas kolumnisti sotien ajoilta lähes 'eroamiseensa' asti), Lipponen ja Väyrynen ovat entisiä toimittajia, Sorsa oli vain kustannustoimittaja...
No tuota Anteroa lukuunottamatta, ja samat tiedot omaava hitsariantero olis pysynyt hitsarina eläkkeelle asti. Mikä minusta on huono asia,
Muiden päätoiminen toimittajaura on varmaan ollut aika lyhyt. Lipponen oli poliittinen toimija jo aika nuorena, ja Väyrynen jo vähän yli kolmekymppisenä puolueensa johdossa. Tennilä on aatettaan paasannut niin kauan kun minä muistan, Seppäsestä ei ole niin paljon muistikuvia.
Tämä vähän liian pitkäaikainen presidenttimme oli oma lukunsa.
Sen kuulin vanhemmilta miehiltä, että oli se selväsanainen ja hyväpuheinen mies.
No varmaan on ollut aika lyhyt, kun pääsivät paremmille liksoille. Mutta siitä huolimatta jokseenkin jokainen on jatkanut kolumneilla jne. Kerran saarnamies, aina saarnamies.
Ja taidat olla aika nuori kun et muista Seppästä joka oli niitä Reporadion tulipunaisia toimittajia ties miten pitkään ennen kuin päätti lähteä vasemmistopopulistien keulakuvaksi ensin eduskuntaan, sitten inhoamaansa Brysseliin vielä paremmille palkoille (toimittajanahan hän oli Ei EEC:lle kampanjan keulahahmoja vielä 70-luvulla).
Ja nuo olivat vain pintaraapaisu, riviporukoista löytyy kymmeniä jos ei satoja lisää...
En silloin seitkytluvun alussa ymmärtänyt, kun kaverit kohkas tämän vasemmistoradikalismin perässä, en kyllä ymmärrä vieläkään, mutta ei minun kaikkea tarvitse ymmärtää. Siinä sivussa tämä Seppänen on jäänyt huomaamatta.
No itse kyllä olen yrittänyt ehdokasta valitessani katsoa sellaisen ehdokkaan, joka ei ole tullut julkisuuden kautta, ja muutenkin sellaisen jalat maassa olevan ja tervejärkisen tuntuisen.
Joskus mennyt läpi, eikä minulla ole ollut hänen toimintaansa suhteen moittimista. Siinä mielessä en ymmärrä tätä jatkuvaa poliitikkojen parjaamista.
Itse täällä kuitenkin se elämä tehdään, näiden edustajien tehtävä on luoda siihen mahdollisuus.
"No itse kyllä olen yrittänyt ehdokasta valitessani katsoa sellaisen ehdokkaan, joka ei ole tullut julkisuuden kautta"
Toivottavasti jokainen nyt, ainakin tästä, ymmärtää miksi äänestysikärajaa halutaan laskea 16 vuoteen.
Silloin saavat puolueet Eduskuntaan poppari ja julkkislauman jota on helppo kauko-ohjata ja joita "kansa" taatusti kuuntelee, kunhan jakavat runsaasti nimmareita.
Itseaohjautuva Kansanedustaja, jota vielä itseohjautuvat kansalaiset kannattavat, on, enimmäkseen, harmi puolueille, sellaiset saattavat, jopa, estää poulueen silmäätekevien matkan Ministeriksi. Ja jos heitä paljon äänestetään, on vaikeaa estää heidän pääsyään Ministeriksi (Tiura). Puolueissa kun, vanhastaan, on kirjoittamaton sääntö, joissain kirjoitettukin, että ääniharava on Ministeriainesta.
Ja tuota "sääntöä" on alettu käyttää hyväksi. Laitetaan "oma mies" isolla rahalla kärkeen.
Mulla on ollut viime aikoina se tapa että vaalikoneista katson kenen vastaukset tulevat lähimmäs omia kantojani. Saa sitten ääneni puoluekannasta riippumatta.
Toinen asia sitten on pitääkö tuo lupauksensa jos valituksi tulee, yleensä ei.
joka politiikkaan lähtee pitää kestää arvostelu. Kun kansa on heidät sinne valinnut, niin kansa voi silloin heitä arvostellakin.
Ja mä luulen että kansanedustajaehdokkaat eivät tästä maasta tule loppumaan. On heillä sen verran isot tulot lisineen ja lahjuksineen. Ongelmana on paremminkin se, miten sinne saatais edustajia joilla olisi valmiuksia, tietoa ja taitoa hoitaa maan asioita. Ja olisivat kiinnostuneita muustakin kuin omien etujen ajamisesta.
Kansanedustajille kaksinkertainen palkka, jotta todelliset asiantuntijatkin kiinnostuisivat taloon pyrkimään, eivät vain mm. urheilijaeläkeläiset.
Vaalit tulossa ja kommunisti Junkkeri menossa. Ja kolmanneksi jenkkityylinen lokakampanjointi on tullut muotiin täälläkin. Neukuissa vastakkaista kantaa olevat olisi ammuttu. Parempi kuitenkin näin.
=DW=
musta hevonen, joka ... puhdistaa tuon loan pois.
Tarkoitat varmaan mustapaitainen hevonen...
täällä vähän mainostaa, vaatimattomasti tosin..
statmakten / kolmas valtiomahti = media.
Siellä muokataan *yleistä mielipidettä otolliseksi, kun halutaan ajaa joku asia *päätettyyn suuntaan tai jonkun moka/virhe viedä pohjamutia myöten katkeraan loppuun asti. (esim. Kanerva, Jäätteenmäki, Alho, Tiura, Vanhanen)
Media voi myös nostaa jotain hyvää, taidokasta ja aiheellista estraadille josta saadaan laajaakin iloa tai hyötyä.
Meidän jokaisen on kuitenkin pidettävä omakin ajattelu käynnissä, eikä tyytyä valmiisiin mielipiteisiin.
Loppupeleissä media yrittää olla viimeisen sanan sanoja, mutta oikeuslaitos pitää karkeimmat heitot kurissa ja nuhteessa ettei ihan lekkeripeliksi mene.