Lappeenrantalaisille vähän lähihistorian kertausta.
Nykyinen kauppatorihan oli vielä 1950 luvulla nimeltään Kisakenttä. Ennen sotia se on ollut Joutsenon taistelussa v. 1918 kaatuneitten punaisten hautapaikkana. Kun valkoiset voittivat ja saivat kaupungin haltuunsa he kaivoivat punaiset ylös ja siirsivät vanhalle hautausmaalle Kauppakadun varteen.
Sen jälkeen paikka nimettiin Kisakentäksi. Kentällä mm. Lerttu, eli Lappeenrannan työväen urheilijat pelasivat pesäpallon kotiottelunsa.
Kun Suomessa olivat ns. yöpakkaset, teki Neuvostoliittokin kiusaa kieltämällä Vuoksen tulvajuoksutukset. Tällöin muutamana keväänä Saimaan vesi nousi rannassa olleelle torille. Vettä torilla oli 30-40 cm ja esim. Halkosaarikin oli kokonaan veden alla. Silloin Lappeenrannan kaupunginisät päättivät siirtää torin ylemmäs pois tulvan jaloista. Kisakentälle rakennettiin ensin halli ja sen valmistuttua koko tori siirrettiin sinne v. 1961-1962.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kivoja nämä, historia palat ja muistelot :)