uudistumisen kautta

susmor

eteenpäin.
Tulipa oikein kiire heti herättyäni omasta mielestäni merkityksellisiä ajatuksia tänne merkitä. Ensi kerron tärkeän uneni, minä kun annan paljon merkitystä omalle alitajunnalleni. Aivan spontaanisti näitä aatoksiani tässä.
Muutaman kerran elämässäni on toistunut ja ilmeisesti toistuu melkein prikulleen samanlainen uni:
Kauniilla vehmaalla maaseudulla, lämminhenkisiä ihmisiä paljon, tapahtumia, ihania kukkia ja puita ja ennenkaikkea paljon tienhaaroja.Pääasiallisin sisältö se tietäminen oikeasta kotiinpaluutiestä. Neuvoja kyselin, hiukan kuljin eteenpäin, mutta sitten päätin vahvasti itse sen oikean tien ja se löytyi.Joku lapsi taas mukana, kuten aina unissani. Tyytyväisin mielin heräsin löydettyäni sen oikean tien.
Aika hyvä uni, hyvä tunne siinä ja varmastikin tärkeä, kun muistin taas sen niin tarkkaan. Kyllä ymmärrän sen merkityksen.

Käymästäni kriisivaiheesta voimaa taas melkeinpä aallonpohjilla käytyäni.
Tähän saakka elämääni saadulla peruskunnnolla ja voimalla suuri merkitys, monipuolisuudella, etsimisellä....ei fakkiutumisella, vaan yrittämisellä itse.Kaikkea olen kokeillut ja tullut siihen johtopäätökseen, että vain itseni avulla minun edelleen selvittävä....tai sitten tulee sekin vaihe, ettei enää selviä ja sekin kuuluu asiaan.

En ole enää vain antavana puolena, vaan myös ottavana ja se tuntuu niin hyvältä.On jokunen ystävä, joille voin jo olla vihdoin se pieni haavoittuva, turvaakin tarvitseva pikkuinen ihminen. En enää ylivoimainen selviytyjä.Ei tarvitse vaatia enää pystymään paljoon. Se levollisuuden pikkuhiljaa saavuttaminen näitten voimakkaitten kriisikausien avulla. Voi vihdoin olla juuri se, joka pohjimmiltani alan olla.
Tästä on hyvä jatkaa taas matkaa....itse tasapainoisempana on taas annettavaa muillekin.
No, sekavastihan taas kirjoitin, ei minulla ole aikaa ruveta muodostelemaan lauseita, jos mielestäni on tärkeää sanottavaa, sen on synnyttävä heti.

Tässä samassa tuli vielä mieleeni selittää, kun joskus on moitittu minua epäisänmaallisuudesta, kun tunnen ja viihdyn näitten "muukalaisieni" seurassa monesti paremmin, tunnen saavani heiltä enemmän. Se on sitä vihdoinkin tarvitsemaani, omien juurien vähäistäkin löytymistä.
Eihän ole minun oma vikani, että omat juureni ovat kadoksissa, koska en ole aivan ehta "syntyperäinen" suomalainen. Ja uskonpa monella muullakin juuriaan olevan lähtöisin muualta maailmasta, ainakin meillä levottomammilla.
Kirjoitin tämän ajatellen, että ehkä lohtua tuo niillekin, joilla tällä hetkellä vaikeaa.....aina selviää asioista....itselle sopivalla tavalla. Eikös niin!

4

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maalaismies*

      Tekemisiään ja ajatuksiaan on tsekattava jatkuvasti. Jos vanhetessa jämähtää menneeseen ymmärtämättä joustamisen tarpeellisuutta, se tietää vaikeaa loppumatkaa. Tässä ikäkaudessa ei enää elämisen taitoa voi kirjoista opiskella. On kuunneltava itseään, uniaan ja tehtävä niistä päätelmiä kuinka jatkaa.

      Vanhetessa yksilöllisyys korostuu. Sinun lapsuutesi, nuoruutesi ja koko tähänastinen elämäsi on toinen kuin kenenkään muun. Niiden mukaan on elämää elettävä, ratkaisuja tehtävä. Näin se menee meidän kaikkien kohdalla.

      • Tähtisilmä **

        leikkii näppäimistössäni. Taitaa olla peilikuva ikkunan metalliosasta. Kyllä se hyvän mielen antaa tuo valo!

        Samoin kun on nähnyt hyvän unen.Alitajunta se meille kuvina lähettää, kun se ei kirjaimia tunne. Oppii sitä tulkitsemaan vaistomaisesti uniaankin.

        Hyvää tekevää on nähdä unta, eikös se ole ihan psyykkisen terveyden kannalta välttämätöntä, olen lukenut joskus.
        Ah aamun, ja kahvin uhanuutta! Mukavaa jatkoa päivällenne:)


      • Tähtisilmä ** kirjoitti:

        leikkii näppäimistössäni. Taitaa olla peilikuva ikkunan metalliosasta. Kyllä se hyvän mielen antaa tuo valo!

        Samoin kun on nähnyt hyvän unen.Alitajunta se meille kuvina lähettää, kun se ei kirjaimia tunne. Oppii sitä tulkitsemaan vaistomaisesti uniaankin.

        Hyvää tekevää on nähdä unta, eikös se ole ihan psyykkisen terveyden kannalta välttämätöntä, olen lukenut joskus.
        Ah aamun, ja kahvin uhanuutta! Mukavaa jatkoa päivällenne:)

        Minä näen ,aivan kamalia unia..Pitää oikein nousta istumaan ja tarkistaa,että oli unta vaan.. No,en tiedä,mitä merkitsevät.. Kai olen se "Kana-emo-luonne" ,että olen aina jostain huolissani ja unet sitten ,auttavat purkamaan paineita.. Tästä elämisestä,olen usein miettinyt, miten eritavalla,huonot kokemukset vaikuttavat ihmisiin..Paljon näkee,katkeria,pettyneitä,vanhoja ihmisiä...Se on sääli ,todella..
        Ei minunkaan elämäni ,ole ollut,mitään ruusuilla tanssimista,mutta ei semmoisia kannata murehtia..
        Eteenpäin pitää katsella,eikä menneitä.. Entisille,ei enää voi yhtään mitään..Niistä kannattaa ottaa oppia ja saa vahvuutta,nykyiseen.. Olen huomannut,että minua ei kaada mikään ja se on ollut hyvä asia.
        Minulla on sellainen motto: "Elämä ,ei ole aina hauskaa,mutta mielenkiintoista, joka päivä."
        Ehkäpä,juuri tänään,tapahtuu jotain ,mikä muuttaa elämän..Odotamme..toivoa on aina..Toivo ei koskaan häviä.. Mukavaa ,alkavaa päivää! t.Irkku


    • Aina kiire

      Unessa olin markkinoilla yhdessä siskoni ja äitini kanssa.
      Äiti halusi ostaa kynän jota isä oli käyttänyt, se sattui olemaan erään myyjän pöydällä ja äitini sai sen eurolla. Äitini on kuollut jo vuosia sitten.
      Siskoni ostoksia en rekisteröinyt, mutta itse etsin leipää ja olihan siellä, tummaa ja vaaleaa, kotona leivottua ja leipomon tuotteita.

      Näin vanhemmiten unet ovat usein toistuvia. Minulle eräs painajainen on toistunut samana jo vuosien ajan ja olen oppinut tulkitsemaan sen sanoman varoitukseksi omalle elämälleni jossa on liikaa kiirettä ja sitoumuksia joiden parissa joudun joskun jopa valvomaan saadakseni kaiken valmiiksi.

      Alitajunta on hyvä mittari omalle hyvinvoinnille, se paljastaa vaikkapa unena hyvän ja pahan olon jota itse ei niin tarkkaan ole edes tiedostanut.
      Uskon uniin, niiden ennustuksiin ja merkityksiin olen elämäni aikana usein saanut merkitä; toteutunut uni.
      Monista enneunista olen kertonut muillekin ja kun asia sitten on totta jossain vaiheessa, saan ihmetteleviä katseita ja kai noidaksikin on sanottu.

      Tärkeää on elää tässä ja nyt. Minä kerään liikaa vastuita ja joskus tuntuu kuin aikataulutus olisi liiankin kireää. Omalle elämälle ei jää aikaa. Rakkautta ei ennätä vaalia, tunteet hukassa liian nusein kaiken kiireisen tekemisen kanssa. Toivottavasti läheiseni ymmärtävät minun touhukkaan elämäni olevan minulle kuin pääsylippu huomisiin.
      Toisia on niin kiva auttaa! Mutta, mutta, siinä kaikessa unohdan itseni ja omat tarpeeni.
      Milloinn opin elämään sitä tässä ja nyt elämää. Sillonko, kun jalka ei enää kanna eikä nouse juoksuun?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      44
      3032
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2651
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2604
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      105
      2304
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      50
      2136
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      342
      1903
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1556
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      73
      1418
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1248
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      28
      1185
    Aihe