Mikä meitä vaivaa? Asutaan vuosia samassa kerrostalossa, mutta emme tervehdi toisiamme. Esittelyssä emme kuuntele esitellyn nimeä. Perästä päin sitten kyselemme kuka toi oli?
Norsuja
Marja Puska
17275
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Haluaa ihminen joka asuu kerrostalossa siellä sitä rauhaa piisaa.
Rivitalossa on aina joku airan yli kurkkimassa ja kyllä sä juttukaverin saat kerrostalossakin, heitä vaa yks natsa naapurin parvekkeelle juttua piisaa.
Ei sitä muutkaan kansat kuuntele nimiä kun ens kerran tavataan.
No amerikkalaiset. Nehän eivät edes aivasta mainitsematta nimeltä kenelle se on tarkoitettu...
tiedät mitä teet väärin on helppo korjata asia
En tiedä mikä teitä vaivaa, paha mennä tuntemattomista sanomaan.
Meillä kyllä naapurit tunnetaan, tervehditään ja apuakin annetaan jos tarvis on. Nimetkin muistetaan.
Meillä Turussa, ainakin siinä talossa jossa minä asu kaikki tervhivät toisiaan. Vaihdetaan muutama sana tavatessa, se riittää ja on kohtelista. Jättääkö joku vastaamatta tervehdykseesi?
Tämä ei varmaan ollut mulle tarkoitettu?
Mutta vastaan kuitenkin, niinkun edellä että meillä kyllä tervehditään ja autetaankin.
Tämä on puutaloyhteisö jossa on muutama pienkerrostalo ja ihmiset kyllä pihallakin juttelee keskenään.
Aikaa pitää varata jos johonki lähtee kun aina on joku pihalla asiaa löytyy.
kerrostalo asumisestakin, kahdessa kerrostalossa on ollut omissa oloissaan olevia kiireisiä ihmisiä, vaikka hymyiletkin, et kaikilta saa edes hymyä,hymystä,eikä millään saa minkäänlaista kontaktia, toiset vaan ei tarvitse sosiaalista kanssakäymistä naapureista, heillä se verkosto muualla. Monta vuotta on mennyt myös sellaisessa talossa, jossa aina tervehditään ja vaihdetaan muutama sananenkin, joidenkin kanssa hyvätkin ystävyys suhteet tullu luotua, ollaan myös pidetty porukalla esim. haravointitalkoita keväisin ja syksyisin ja mukavaa on ollut:))
Tässä asiassa kai jokainen voi olla muuttamassa asiaa ja aloittaa tervehtimisen vuosienkin asumisen jälkeen, mutta varo ettei käy kuin minulle:
yhtiöömme muutti nuoripari, jotka kämppäänsä rempatessaan ja rouvan vaappuessa raskauden loppuvaiheessa, herätti myötätuntoni ja kutsuimme heitä välillä syömään tai kahville auttaaksemme siten isossa urakassa. Elin vielä siinä vaiheessa sellaisen ajatuksen kanssa, että naapureille ollaan kivoja ja tervehditään sunmuuta. Ja kun se remppa naapurissa oli valmis ja perhe pääsi muuttamaan totesin saaneeni kunnian muuttua nuoren rouvan "isosiskoksi", jolle piti kertoa hyvät ja huonot asiat ihan joka päivä. Hän keksi tikusta asiaa saadakseen tulla meille tai jos touhusin pihalla hän huuteli teelle maistelemaan tuoreita leivonnaisiaan. Ajan kanssa tilanne siis muuttui helvetiksi. Tein kaikkeni, että naapurin rouva jättäisi minut rauhaan, toki kohteliaasti, mutta topakasti hänen tajuamatta kuinka vastenmielistä kaikki minulle olikaan. Hän osoittautui yhtiömme aktiiviseksi tietotoimistoksi ja kulki ympäriinsä raportoimassa naapurustomme asioita.Mikä onni ja autuus heidän muuttaessa viimein pois ja tästä eteenpäin minä vain tervehdin, huom! en enempää, naapureitani kuin ryhtyisin juttusille saati ojentaisin auttavan käteni.
Mitäs mumiset nimesi epäselvästi 0,3 sekunnissa, sanoisit sen siten että siitä saa kysymättä selvän. Ja mikset vastaa tervehdykseeni?
Tuollainen jurotusilmiö tuli tutuksi asuessamme Martinlaaksossa.
Itäsuomalaiset lienevät seurallisempia.
Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa ainakin minulle on kertynyt toisenlaisia kokemuksia.
Saman talon asukkien tervehtiminen ja pihajuttelut, jos on aikaa, ovat aivan normaalia käytöstä.
Se ei kuitenkaan merkitse kyläilyä.
Nykyisessä asunnossamme olemme majailleet 7-vuotta ja koko aikana, vaimon ollessa omilla menoillaan usamman päivän, kutsui naapurin sinkkunainen kahville josta selvisin ilman omantunnon tuskia tai moraalista krapulaa.
Keski-Euroopassa ja varsinkin Välimeren alueella on aivan tavallista että kerostalon asukit ja myöskin vieraat, tervehtivät kaikkia käytävissä tai hississä tapaamiaan tai vastaan tulevia.
Höpöhöpö, asun itse pk-seudulla ja täällä on niin valtavasti muualta muuttaneita savolaisista karjalaisiin sekä valtakunnan rajatkin ylittäneitä. Vai onko Kehä3:lla jokin erikoinen suodatin, joka hävittää ihmisistä halun olla ystävällisiä ja kohteliaita muita kohtaan? Minä kun en omalla kohdallani ole sellaiseen kasvatettu ja oppinut suvultani, että naapureille sanotaan päivää olipa naapuri millainen "norsu" tahansa.
Siippa on pohjoisesta ja ihastui ikihyviksi Hesan keskustaan, jossa ilmapiiri on leppoisa ja rento versus hänen kotikorpikylänsä jossakin siellä.
Eiköhän se ilmapiiri kulje meidän jokaisen mukana ja levitämme ympärillemme juuri sellaista mielialaa kuin itsestämme muihin heijastamme.
noi norsut koko asiaan liittyy?
Hän varmaan haluaisi että tervehtiessämme kiedomme nenämme solmuun.
noita naapureita paljon talvella edes nää. Kaikki kun ollaan töissä käyviä.
Kesällä tulee naapureiden kanssa juteltua ja seurusteltua enemmän.
Mutta naapureista voi myös saada riesan, kuten me saatu yhdestä naapurista.
Entisaikaan kun olin lapsi, naapurit kävivät paljon toistensa luona kylässä, mutta silloin ei ollutkaan vielä televisioita (ainakaan kaikille) eikä tietokoneita, joiden ääressä kulutettiin aikaa. Ja harvemmin maaseudulla kävi avioparista töissäkään kun toinen, jos sekään.
moni vieras rappulainenkin tervehtii ja joskus jään suustain kii tunniksikin postilaatikolla käyves, ku sinällään vieraat ihmiset käy jututtaan. Reilusti 11 kk oon täs pihapiiris asunu.
jo saman sinulle sanonut, kuin mitä itsekin aion.
Jokaisen kannattaa vastata vain omista tekemisistään.
Aloita toisenlainen elämä ja ihmesty...
pidä paikkansa.
Me muutettiin joitain vuosia sitten ns. uudistaloon.
Siis talo ihan uusi ja kaikki asukkaat uusia.
Se kai vaikutti siihen, että oltiin puheväleissä alusta asti, kun kaikki olivat uusia asukkaita.
Sen myönnän, että nyt vuosien jälkeen on varmaan uusilla taloomme muuttajilla ihan samat fiilikset kuin sinullakin...kukaan ei tervehdi hississä.
Paitse me jotka olemme asuneet talossa lähes kaksikymmentä vuotta ja tunnemme toisemme ja siksi höpötämme toistemme kanssa.
Tuohon esittelyasiaan sanon vain, että jos on enenmmän kuin yksi joihin tutustuu, on käyntikortti paras muistin tuki.
Ainakin työympyröissä on lyömätön, minun mielestäni.