Ihana Pommini

Meillä on vuoden vanha Pomeranian.Viime helmikuussa päätimme hankkia pommin.Aloitin sunnuntaina ,laittelin sähköposteja.Sain muutaman pyynnön ottaa yhteyttä ennen kesää.Jatkoin etsintää puhelimella.Soitin n.5 paikkaan,yhdestä sain jo lupauksen.Sanoin jo lapsilleni etten jaksa enää, toivotonta.He vain jatkoivat painostusta,soita vielä edes yhteen paikkaan. Taas kokosin itseni.Sain vastauksen ettei heillä ollut sillä hetkellä...mutta mutta olivat juuri kuulleet toiselta kasvattajalta pentuja syntyneen heillä neljä.Äkkiä soittaamaan..kaksi oli jo varattu ja kaksi jäljellä.Saimme kutsun vierailemaan ja katsomaan pentuja.Saimme ihanuuden.Neljässä päivässä olin saanut pommin pennun.Mikä ihanuus,juoksee koko ajan perässäni,tuntuu että osaa ja tajuaa kaiken.Osaa näyttää missä on mieheni viikset.Hyppää vasten rintaa ja kuonolla tokkaa viiksiä että tuolla ne ovat.Tassuja pitää hieroa,koska se on kivaa.Hakee huomiota raapimalla takajaloilla lattiaa edessämme,kuopasee nilkkoja tassulla kun pyytää ja haluaa syliin....kaikkea en pysty kertomaan...meillä elämä pyörii nyt täysin koiruliinin ympärillä..
2183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ootko ihan tosissas? Mie jotenkin häkellyin sun pommin ns."taidoista".Itellä 2 pommia.ja ne ei taatusti osaa ensimmäistäkään temppua,eivätkä opi! Sun viestin on pakko olla provo............Mulla koirat mm.seisoo käskystä yms.....Provo mikä provo!

Äänestä
  • Pommit on viisaita koira, joten kyllä ne oppivat helposti. Kannattaa heti pentuna alkaa kouluttaa. ööhh.. nnoo ei kai muuta, zemppiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onnellinen omistaja kirjoitti:

Meillä on vuoden vanha Pomeranian.Viime helmikuussa päätimme hankkia pommin.Aloitin sunnuntaina ,laittelin sähköposteja.Sain muutaman pyynnön ottaa yhteyttä ennen kesää.Jatkoin etsintää puhelimella.Soitin n.5 paikkaan,yhdestä sain jo lupauksen.Sanoin jo lapsilleni etten jaksa enää, toivotonta.He vain jatkoivat painostusta,soita vielä edes yhteen paikkaan. Taas kokosin itseni.Sain vastauksen ettei heillä ollut sillä hetkellä...mutta mutta olivat juuri kuulleet toiselta kasvattajalta pentuja syntyneen heillä neljä.Äkkiä soittaamaan..kaksi oli jo varattu ja kaksi jäljellä.Saimme kutsun vierailemaan ja katsomaan pentuja.Saimme ihanuuden.Neljässä päivässä olin saanut pommin pennun.Mikä ihanuus,juoksee koko ajan perässäni,tuntuu että osaa ja tajuaa kaiken.Osaa näyttää missä on mieheni viikset.Hyppää vasten rintaa ja kuonolla tokkaa viiksiä että tuolla ne ovat.Tassuja pitää hieroa,koska se on kivaa.Hakee huomiota raapimalla takajaloilla lattiaa edessämme,kuopasee nilkkoja tassulla kun pyytää ja haluaa syliin....kaikkea en pysty kertomaan...meillä elämä pyörii nyt täysin koiruliinin ympärillä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu