Omistusasuntoon

Ollaan ostamassa omaa noin 200.000 euron ensiasuntoa.
Molemmat tienataan palkkaa noin 3000 euroa bruttona kuukaudessa.
100% rahoitus on tarkoitus ottaa pankista noin 20v maksuajalla.

Onko hyviä neuvoja asian tiimoilta, mitä tulisi huomioida ja mihin asioihin tulisi perehtyä tarkemmin.

Kysellään nyt näin etukäteen ettei sitten jälkikäteen selviä kaikenlaista mitä ei osattu ottaa huomioon.
7144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eli tienaatte nettona parisen tonnia/hlö/kk, eikös juu?

Laskin, että 6,2% korolla kuukausierä olisi noin 1800 euroa, eli selviäisitte vielä hyvin, kun elämiseen jäisi yli kaksi tonnia kuussa. Toki yhtiövastike & muut asumiskulut pitää vielä huomioida, mutta joka tapauksessa 200 000 euron laina ei ole liian suuri.

Äänestä
  • Just näin. Asunto on melko uusi ja tod.näköiset remontit vasta kaukana edessä. Asumiskustannukset ovat melko alhaiset.

    Paljon myös mietityttää asuntojen hinta taso. Lisääntyvä työttömyys ja nouseva korkotaso ei varmaankaan ainakaan nosta asuntojen hintoja lähivuosina. Meillä on toisaalta ihan kiva vuokrakämppä ja mukava vuokraemäntä. Mikäli hinnat laskisi niin kyllä me voitaisi vielä vaikka vuosikin odotella.

    Äänestä

  • nyt vuokralla kirjoitti:

    Just näin. Asunto on melko uusi ja tod.näköiset remontit vasta kaukana edessä. Asumiskustannukset ovat melko alhaiset.

    asunto ostetaan tarpeeseen, eli tällä hetkellä tarjonta hyvistä kohteista tuntuu olevan olematonta, joten iskekään ihmeessä kiinni, jos teillä on hyvä asunto kiikarissa.

    Äänestä

  • on, että kirjoitti:

    asunto ostetaan tarpeeseen, eli tällä hetkellä tarjonta hyvistä kohteista tuntuu olevan olematonta, joten iskekään ihmeessä kiinni, jos teillä on hyvä asunto kiikarissa.

    Meillä on ihan kivä kämppä ja edullinen vuokra. Voidaan ihan hyvin odotella vaikka pidempäänkin jos hinnat on laskemassa.

    Äänestä

  • nyt vuokralla kirjoitti:

    Just näin. Asunto on melko uusi ja tod.näköiset remontit vasta kaukana edessä. Asumiskustannukset ovat melko alhaiset.

    Paljon myös mietityttää asuntojen hinta taso. Lisääntyvä työttömyys ja nouseva korkotaso ei varmaankaan ainakaan nosta asuntojen hintoja lähivuosina. Meillä on toisaalta ihan kiva vuokrakämppä ja mukava vuokraemäntä. Mikäli hinnat laskisi niin kyllä me voitaisi vielä vaikka vuosikin odotella.

    odotettavissa olevia remontteja jotenn siinä mielessä uuden tai uudehkon ostaminen on järkevää.
    Tosiaan vaikka korot alhaiset niin lainalaskelmassa kannattaa myös huomioida 5-6% koron. Teillä kohtuulliset tulot lainanmaksuun. Mutta kannattaa huomoida myös toisen työttömyys tai pitempiaikainen lomautus. Laina on mitoitettu oikein jos hoituu semmoisessakin tilanteessa. Jos ette molemmat ole töttömyyskassan jäseniä niin kannattaa siirtää lainanotto kunnes olette oikeutettuja ansiosidonnaiseen päivärahaan. YTK sivuilta voitte tarkistaa päivärahan suuruuden ja pärjäättekö silloinkin. En kyllä suosittele pankkien tarjoaamia kalliita lisäturvia lainan yhteudessä. Paras turva on huomioon otettu työttömyys ja oikein mitoitettu laina. Vuonna 2002 me saimme kyllää 100% lainan mutta olen ymmärtänyt että tänäpäivänä hieman kiven alla.

    Äänestä

  • nyt vuokralla kirjoitti:

    Meillä on ihan kivä kämppä ja edullinen vuokra. Voidaan ihan hyvin odotella vaikka pidempäänkin jos hinnat on laskemassa.

    jotka ovat odottaneet pitempään hintojen laskua. Ovat odottaneet kohta 10 vuotta ja odottavat edelleen.
    Ja taitaa täällää palstallakin niitä olla aikamoisesti ellet ole huomannut. Kuten joku tuossa mainitsi niin silloin kun tulee tarve on se oikea aika ostaa. Meille se tarve tuli kun poikamma syntyi 8 vuotta sitten.
    Jos olisimme jäänneet odottamaan tähän päivään asti niin olisi se maksanut arvonkorotuksena ja maksetuilla koroilla noin 200,000 euroa.Eikä vieläkään olisi sitä omaa asuntoa. Ostimme rivarin 165,000 ja viimeiset kaupat ovat yhtiössä syntyneet 255-265,000 eurolla. Vuokriin olisi jo mennyt 8x12x1200eur=115200 eeur. Ja tuo 1200 ei ole edes paha vuokra Espoossa perheasunnosta.

    Äänestä

  • mitoitus.. kirjoitti:

    tarkoitin siis maksetuilla vuokrilla eikä koroilla:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nyt vuokralla kirjoitti:

Ollaan ostamassa omaa noin 200.000 euron ensiasuntoa.
Molemmat tienataan palkkaa noin 3000 euroa bruttona kuukaudessa.
100% rahoitus on tarkoitus ottaa pankista noin 20v maksuajalla.

Onko hyviä neuvoja asian tiimoilta, mitä tulisi huomioida ja mihin asioihin tulisi perehtyä tarkemmin.

Kysellään nyt näin etukäteen ettei sitten jälkikäteen selviä kaikenlaista mitä ei osattu ottaa huomioon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu