oletteko aatelleet

tuli mieleen, kuka huolehtii lemmikistä, jos sattuu kuolemaan vaikkapa autokolarissa eikä ole perhettä. Miten turvata se, että koira tai muu lemmikki edes lopetetaan heti omistajan kuoleman jälkeen, eikö unohdeta mökin taakse nälkäkuoleman uhriksi, jos omistaja asuu yksinään, tai lapseton aviopari ajaa yhteisen kolarin? tuli vaan mieleen.
3118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kännykän osoitekirjaan kannattaa muutenkin laittaa ICE-koodilla sellais(t)en läheis(t)en henkilö(ide)n puhelinnumero, joka tällaisessa tapauksessa voi kertoa viranomaisille, että uhrien kotoa pitää hakea koira talteen ja tarvittaessa laittaa liikkeelle muitakin järjestelyjä.

Koodi on kansainvälisesti tunnettu, joten se toimii myös ulkomailla.

Poikkeuksena tietysti koiranomistajat, jotka eivät tunne ketään ja joita ei tunne kukaan. Varsinkin jos sattuvat kuolemaan kotonaan. Se lienee suurempi ongelma tässä mielessä kuin autokolari, joka tulee nopeasti viranomaisten tietoon.

Äänestä

Kun hain pentuni niin sisareni sanoi että hän tulee koiralleni kummiksi ;)

eli joko olisi päätynyt kuoltuani äidilleni tai sisarelleni eli koirani kummille.

eli olen ajatellut. Sukuni onneksi huoltaisi koirani jos näin kävisi.

Äänestä
  • itsestään selvää, että tämäkin on mietitty.

    Kuten sekin mitä, jos olen sairaalassa kk tolkulla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


läheltä piti kirjoitti:

tuli mieleen, kuka huolehtii lemmikistä, jos sattuu kuolemaan vaikkapa autokolarissa eikä ole perhettä. Miten turvata se, että koira tai muu lemmikki edes lopetetaan heti omistajan kuoleman jälkeen, eikö unohdeta mökin taakse nälkäkuoleman uhriksi, jos omistaja asuu yksinään, tai lapseton aviopari ajaa yhteisen kolarin? tuli vaan mieleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu