Nuoret aikuiset: Suuseksi ei ole seksiä
Torstai 15.4.2010 klo 14.43
Valtaosa parikymppisistä yhdysvaltalaisista ei pidä suuseksiä seksinä, kertoo kyselytutkimus.
Näkemys seksistä on parissa vuosikymmenessä muuttunut huomattavasti. (COLOURBOX)
Onko suuseksi seksiä?
81% 19%
Ääniä 3637
Keskustele seksistä
Suhtautuminen suuseksiin on muuttunut huomattavasti - ainakin Yhdysvalloissa. Nykyään nuorista aikuisista vain alle viidesosa ajattelee, että oraalinen kontakti toisen sukupuolielimiin on seksiä. Vuonna 1991 luku oli kaksinkertainen.
Kyselyn toteuttaneet tutkijat pitävät käännekohtana presidentti Bill Clintonin väitettä Lewinsky-kohun aikaan 90-luvun lopulla.
- Minulla ei ollut seksisuhdetta siihen naiseen, Clinton vakuutti suhteestaan harjoittelija Monica Lewinskyyn. Myöhemmin hän selvitti, ettei suuseksi kuulunut hänen käsitykseensä seksuaalisesta suhteesta.
- Presidentti Clintonin tapaan teinit ja nuoret aikuiset tulkitsevat nämä sanat väljästi - riippuen siitä haluavatko he ylläpitää kokeneen tai kokemattoman imagoa, tutkija Jason D. Hans kollegoineen kirjoittaa raportissa "Sex Redefined: The Reclassification of Oral-Genital Contact".
Tutkijat arvelevat, että myös seksistä pidättäytymiseen kehottava ja vain yhdyntään keskittyvä valistus on vaikuttanut nuorten nykyiseen näkemykseen.
Anaaliyhdyntä on yhä seksiä
Kyselyyn osallistui 477 opiskelijaa, joista suurin osa oli valkoihoisia heteronaisia. Tutkittavien keski-ikä oli hiukan alle 21 vuotta. Kyselyssä selvitettiin, mitä parikymppiset pitivät seksin harrastamisena. Vaihtoehtoina oli emätin- ja anaaliyhdynnän lisäksi koskeminen suulla tai käsillä kumppanin genitaaleihin ja rintoihin sekä suutelu.
Tuloksista merkittävimpänä pidettiin sitä, että vastaajista ainoastaan 20 prosenttia piti oraalista kontaktia kumppanin genitaaleihin seksinä. Anaaliyhdyntä on seksiä 80 prosentin mielestä.
Tutkimuksesta selvisi myös, että miehet ovat taipuvaisia laskemaan seksin piiriin useampia asioita kuin naiset. Esimerkiksi sukupuolielimiin koskemista piti seksinä 13 prosenttia miehistä ja 7 prosenttia naisista. Kumppanin rintojen tai nännien hyväily suulla oli seksiä 9 prosentille miehistä ja 4 prosentille naisista. Kumppanin rintojen tai nännien koskettelusta vastaavat lukemat miehillä olivat 8 prosenttia ja naisilla 4 prosenttia.
Tutkijoiden mielestä nuoria pitäisi valistaa suuseksistä ja sen vaaroista nykyistä enemmän.
Tutkimuksesta kertoi WebMD.com.
IL

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllähä suuseksi on seksiä, mitäs muutakaan?? Kummallisia juttuja.
No tämähän tarkoittaa sitten, että suurin osa lesboista on puhtoisia neitsyitä. Pienet sille!
miks pienet sille???? Sori ehkä oon vajaa tai jotain, mut en oikein tajunnu tota:S
yllättäen eivät tiedä mitä eroa on yhdynnällä ja seksillä. Ei tämä ole uutta, ei yllätä yhtään.
YHDYNTÄKÖ SITTEN SITÄ KUN MUNA MENEE PIMPPAAN?? ITSESTÄÄN VOI JOSKUS OPPIA UUTTA ELÄMÄN VARRELLA. Jos neitsys on niin kaun että muna käy siellä, niin en suinkaan ole neitsyt, mutta jollekin joka aina on tajunnut tietänyt olevansa lesbo, niin neitsyys voi merkitä sitä että ei ole ollut vielä naisen kanssa, vaan sitten sen menettää kun on ensimmäistä kertaaa harrastanut seksiä naisen kanssa. Ja sitten vielä erikseen neitsyt ja tyttö neitsyt (tyttöneitsys siis just se ettei oo vielä ollut tytönkanssa puuhissa) ! en tiiä, Mut kyl toi suuseksi on seksiä!!!!
sieltä.just on tosi että te lespot lutkutatte toisianne vain.se ole mitään kunnon seksiä ole.
Jos et ole nainen niin meneppä pois tältä palstalta, vai mitä teet täällä?