Mihin ovat kaikki lyhytsuoliset kadonneet palstalta- vai joko ajattelette,että aikansa täälläkin?:))
Lyhyt suoliset
ahkera lukija.
11330
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
mihinkään kadottu olla, ainakaan minä. Päivittäin näitä kirjoituksia täällä käyn lukemassa mutta aika harvakseen mihinkään keskusteluun otan osaa. Jotkut ketjut kyllä lähtevät rönsyilemään aika kauas aloituksestaan. En voi olla ihailematta Hra Raspikurkun mielenmalttia, ei hän lähde mukaan kinastelemaan tyhjänpäiväisiä vaikka hiukan provosoitaisiinkin, niinkuin eräässä ketjussa. Mulle tuli eilen vuosi täyteen siitä kun mun peräsuolesta se syöpä löytyi, siihen päättyi ensimmäinen elämäni, nyt elän sitä toista. Ainakin toistaiseksi tunnen itseni aika onnekkaaksi, sillä sädehoitojen, leikkauksen ja sytokuurien jälkeen olen täysillä työelämässä ja tulevaisuudenuskokin on palautunut, tietyllä varauksella tosin koska nyt eletään sitä toista elämää. Ekassa elämässä oltiin vielä kuolemattomia. Oon kohta lähdössä työkavereiden kanssa iltaa viettämään. Elämäntäyteistä kevättä Sinulle "ahkera lukija"
Ei vaan ole oikein ollut mitään mainittavampaa sanottavaa. Kesätossut kävin vaimon kanssa pistättämässä autoon, huomenna pitäisi mennä vielä jälkikiristykseen. Jalat ja kädet on semmoiset että renkaiden nostelu kyytiin on nykyisin vaimon tehtävä. Ensi viikolla on taas tiputus kun ne on nyt kahden viikon välein. Ans kattoo miten kunto kestää. Mieli on ollut vähän varjojen puolella kun tuli tieto että vaimon pitkäaikainen työkaveri ja minunkin hyvä tuttuni 30v:n ajalta oli maanataiaamuna kuollut syöpäänsä. Tämä on kova matka eivätkä kaikki jaksa perille asti. Tai missä sitten on se perillä ?
nimimerkit MTJ. ja Raspikurkku sanon,että kirjoituksenne antoi aiheen ajatella,elämä syövän jälkeen ja tuo matka perille asti.Luulen että matka perille asti tarkoittaa monelle syöpäpotilaalle
hoitojen loppumista,mutta..?
Syövän sairastaneena minullakin on menossa toinen elämä,elämä syövän jälkeen .Että jos syöpääni ei olisi löydetty ajoissa kaksi vuotta sitten,olisin ehkä jo ollut jonkin aikaa perillä,siellä jossain.
sitä nuokutaan yhäkin,kun nyt on muita kiireitä että eipä juurikaan kerkee täällä istua ja vaivatkin rajoittaa elämää.Pitäisi haravalle antaa töitä kun syksyllä lehtipuhallin sanoi sopimuksen irti ja lumien alta paljastuu yhtä ja toista.Ja ohnan se tosiasia että kun täällä silloin kun syöpä löytyi pari vuotta sitten niin nyt on jo melkein kaikki kerrottua ja elämä vakiintuu kontrollista toiseen seuraamista, mutta kyllä tulee lukaistua palstaa sillointällöin,etenkin vanhat rekatut kiinostaa kuulla miten menee.Minkäsortin syöpä sinulla on "ahkera lukija" ollut tai on nyt?
kun kysyit Mökin-Muija,minä nimimerkki "ahkera lukija" olen vanha syöpäpotilas,sairastuin paksusuolensyöpään marraskuussa -05 ja lyhyt suolinen olen minäkin,muuten olen parantunut syövästä ja voin aika hyvin.
Leikkauksen jälkeen hoitojen aikaan tulin tänne nettiin syöpäpalstoille,en tänne paljoa kirjoita mutta ainakin kerran viikossa luen tätäkin palstaa ja olen 66.vuotias yksinasuva leski ,lapset ja lapsien lapset antavat iloa elämääni .
Hyvää jatkoa vain Mökin -Muijalle ja kaikille lyhytsuolisille .
Vaikka näin keväällä onkin paljon puuhaa pihalla ja muutenkin tulee liikuttua enemmän nyt, kun valoa riittää, niin vilkaisen aina tälle palstalle samalla, kun luen päivän uutisia.
Tänään meinasi käydä huonosti, kun lähdin asioille ja naapurin katkaisema puu kaatui suoraan autoni päälle. Puu oli iso, mutta onneksi se oli latvaosaa, minkä alle jäin ja vanha saabini kesti puun hyökkäyksen hyvin. Kaataja taisi pelästyä yhtä paljon kuin minä. On varmaan yhtä todennäköistä saada lottovoitto kuin jäädä kaatuvan puun alle, mutta eipä se mikään yllätys ole, että minun tuurillani kohdalle osuu puu.
Tässä perjantai-illan iloksi Tommy Tabermannin runo Onni:
Lennä, lennä
hetken tulinen lintu
Tee pesä pilvien
väliin
Sitä se onni on
ettei hetkeen katso
taakseen
eikä eteen
lysu että toit runon tänne meidän kaikkien luettavaksi ja lohduksi,jatkoelämän ohjeeksi:)Toivon kaikkea hyvää sinulle elämääsi ja varo jatkossa kaatuvia puita:)))
Että te vastaatte tähän aloitukseen! :) Elämä jatkuu... Raspis,olet yhä hoidoissa, joten tsemppaan Sinulle, kun olet seuraavan kerran tiputuksessa, ajattele " tapa syöpäsolut oikeaan paikkaan", jotta pääsisit remissiovaiheeseen ja pääsisit nauttimaan lapsenlastesi elämää ja voikukista nurmikolla, :). Toipuneille lyhytsuolisille jaksamista ja kirjoittamiseen kun fiilistä on. Lyhysuolisten kirjoituksista tykätään ja kysellään teidän vointejanne. Vielä tsemppiä myös muille toipuneille syöpäpotilaille!
Jos on tulokkaita tässä palstassa, niin tsemppaan myös teitä! Halit!
tulin kurkkaa sivua :) Ei täs enää todella ole senkummempaa kerrottavaa. Ja ei tänne kehtaa kirjotella mitä päivänaikana tekee ;) Enskuussa ois seuraavat verikokeet. Ja eiköhän tuo ole ihan kunnossa :) Mietin mie jonkunverran sitä, et uskaltaiskohan tänäkesänä mennä uimaan? Viimekesänä se ei ollu es mahdollista hoitojan ja kylmäarkuuksien takia... Kivaa kevättä kaikille :))
Olisi hyvä kuulla mitä sinulle kuuluu:)Toivon kaikkea hyvää elämääsi,ja siunausta.
kirjoittavat liian harvoin vaikka monet odottavat ja etsivät teidän kirjoituksianne:)
Niistä saa moni henkistä tukea taipaleellaan syövän kanssa..