YLE ja Columbo
??+??
30925
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
insiideri tiesi kertoa,että colombo on pidätetty,kuis nyn näin?
...suolimurokin voi valehdella?
eipä riittäny Kolumbolla munaa mennä puolustamaan WinCapitaa omilla kasvoilla ja nimellä julkisuuteen! Ei uskalla muuta kuin suureen ääneen huudella median asenteellisuudesta blogissaan kun taas oikea MIES olisi tarttunut tilaisuuteen tuoda näkemyksiänsä julki huomattavan suuremmalle joukolle kuin mitä blogissaan ikinä tulee saavuttamaan...
Mikäli Columbo olisi halunnut tuoda ajatuksiaan julkisesti esille, niin nyt olisi ollut oiva tilaisuus. Munatonta syyttää muita asenteellisuudesta, kun omalla asenteellaan ei lähde kuin WC myönteiseen ohjelmaan.
myönteinen hahahaaa
muuta kuin uikuttaa blogissaan.
milloin? kovasti olen odottanut suolinkaisten lupaamia päivämääriä milloin ne uhkaukset koppihoidosta, tummelista sekä peräreikähommista toteutuvat?
vielä en ole nähnyt siitä ensimmäistäkään todistetta. ja nyt tarkoitan siis tavan sponsoreita, joita täällä kovasti on mustamaalattu, ja luvattu että se peräreikä tulee laajentumaan kopissa.
onko teistä miestä vastaamaan vihdoin ihan faktalla, että milloin tämä tulee tapahtumaan? veikkaan kyllä että vastaukseksi tulee taas niitä "älä huoli, kyllä se aika koettaa kun sinäkin tummelia tarvitset" vastauksia, eikä edelleenkään mitään vastinetta aiempiin huutoihin. kohta kolme vuotta tässä on pitänyt peräreiän laajentua, mutta eipä ole koppihoitoa edelleenkään kuulunut. rahaa kyllä on enemmän kuin rosvopäälliköllä, pitäisikö sen vaikuttaa johonkin?
--- milloin? kovasti olen odottanut suolinkaisten lupaamia päivämääriä milloin ne uhkaukset koppihoidosta, tummelista sekä peräreikähommista toteutuvat? ---
etkö tolvana osaa lukea poliisin tiedotteita, kannattaa pyytää joku viisaampi tavaamaan niitä sinulle.
loistavat jälleen fantastisilla kirjoituksillaan tummelilla ja perärei´illä höystettynä, sekä sysäävät vastuun ah, niin ihanan ja luotettavan poliisin niskoille. perästä kuuluu, ja poliisi korjaa koppiin - mutta milloin? tänä vuonna? ensi vuonna? vuonna saturnus?
vaikeaa se tuntuu olevan ottaa vastuu omista kirjoituksistaan, tai antaa edes selkeä vastaus siihen "häkkiheiluu" hehkutukseen jota on jo kohta kolme vuotta hehkutettu. no, pitänee vaan jatkaa sitä rahan levittelyä (jota siis on edelleen enemmän kuin rosvopäälliköllä), ja elellä vaan edelleen nautinnollista ja leveää elämää. puheistanne päätellen se häkki heiluu ehkä joskus sitten seuraavan jääkauden aikana.
korjataan nyt kuitenkin vielä sen verran, että häkkihän (saattaa heilua) siis niille, jotka rikoksia ovat oikeasti tehneet. itsehän en siihen kastiin kuulu, vaikka sitä rahaa onkin niin paljon että joka kadunkulmassa tippuu muutama nippu kun ökyautolla kaartaa pikkaisen tiukemman shikaanin. no, ostakoot köyhät niillä rahoilla itselleen vaikka elämän - heille se ei varmasti paljoa maksa, kun nykyisenkin elämä tuntuu teillä olevan noin köyhää.
voin antaa päivämääränkin, NE ON JÄISSÄ IHAN TÄNÄÄN.
suolinkaiselta kysymykseen - milloin se häkki heiluu tarkalleen, ja kenelle? kohta kolme vuotta tässä on odotettu milloin lunastatte huutonne.
et tainnut ilmeisesti lukea kovinkaan hyvin aiempaa viestiäni. eivät minun rahani jäissä ole. päinvastoin, hienosti noita näkyy saavan tuhlattua - eivät vaan penteleet lopu millään, vaikka kuinka kuluttaisi. onko sinulla samaa ongelmaa?
reagoi tähän:
http://www.youtube.com/watch?v=ApHLSnRgvUs
kun julkisuudessa ei anneta mitään toisenlaista näkökulmaa kusetukseen. Sitten kun olisi kerrankin ollut tilaisuus puhua laajalle yleisölle omista näkemyksistään, niin ei kelpaa. Ihme heppu. Mistä Columbo kuvittelee sitä toisenlaista näkökantaa muuten tulevan suuren yleisön joukkoon? Tietämys tipahtaa taivaasta ykskaks?
Ohjelmassa näkyi olevan kuitenkin Pitkänen, yksi niistä harvoista jotka ovt julkisuudessa Wincapitaa puolustaneet omalla nimellään esiintyen. Takatukka ja Pauli pitää vielä mainita lisäksi. Vielä taitaa riittää sirkkelisahurillakin yhden käden sormet nimettyjen puolustajien laskemiseen.
... Columbolla on näytön paikka. Senhän on suorastaan pakko ottaa tarjous vastaan. Jäsenten kannattaakin alkaa jopa painostamaan Columboa puolustamaan heitä telkkariin.
Ja mitaan ette voi...
kantturallakin olisi tässä näytön paikka? Ethän sinäkään ole klubin jäsen, ja olet silti paasannut klubin asioista antaumuksella jo useita vuosia, paljon pidempään kuin Columbo. Eli kaiken järjen mukaanhan sinun sinne pitäisi mennä, sinullehan tuossa olisi näytön paikka. Suolinkaisten pitäisikin alkaa jopa painostamaan sinua telkkariin.
jos aada menis sinne.
Columbo studiossa paperipussi päässä...ja kun kysytään nimeä, hän sanoo Leodardo di Caprio..
... pitäisi mennä? Olen täysin samaa mieltä poliisin kanssa. Poliisi on selkeästi tiedottanut, jotta mistä on kysymys ja ei mulla ole siihen mitään lisättävää. Sinnehän etsitään nyt sitä toisenlaisen näkökulman omaavaa, eikä vatustajaa. Jos vatustajaa etsittäis, niin oikea osoite olisi poliisin edustaja, eikä kukaan Ada.
Ja mitaan ette voi...
mitään sellaista, mikä estäisi sinun sinne menemisesi. kaikkia näkökulmiahan sinne kaivataan, ylen edustajan mukaan. puolustajilta siellä on jo juntunen (vastine poliisin edustajalle), joten miksi sitten patistat columboa sinne jos kerran itsekään et halua sinne mennä? kaiken järjen mukaan edelleen sinun pitäisi sinne ehdottomasti mennä, kun olet kuitenkin antaumuksella pikkupuuhastellut asian kanssa jo yli kolme vuotta. onhan siinä jo kokemusta kerrakseen.
ylen edustajan mukaanhan siinä käsitellään aiheena että miksi suomalaiset lähtevät tällaisiin villityksiin mukaan, niin kuka olisi mielestäsi parempi puhumaan tuonne kuin sinä - olethan omien sanojesi mukaan kaatanut WGI:nkin, joten kenellä olisi mielestäsi enemmän näkemystä siitä että miksi ihmiset lähtevät villityksiin? clusolla? vai myönnätkö ettei sinulla olekaan näkemystä asioista?
helppohan se on huudella muuta toimimaan. ole nainen, ja toimi itse.
Sinne ohjelmaan haetaan ihmisiä kertomaan miksi he haksahtavat tuollaisiin. Siksi siellä pitää olla kertomassa sellainen ihminen joka haksahtaa noihin. Ehkä osaat päätellä Adna kirjoituksista ettei hän ole ihminen joka haksahtaa kaiken maailman verkostokusetuksiin?
..., että olen kaatanut WGI:n? Kyllä se niin on, että tollaset pyramidiviritelmät, kuten WGI ja Winkkarit kaatuvat omaan mahdottomuuteensa ajan mittaan.
Columbohan on nimeomaan itkenyt, että clubilaisia kukaan ei kuuntele/eivät pääse mediassa ääneen. Nyt hän pääsisi ääneen ja voisi tuoda oman näkemyksensä asioihin. Häntähän on suorastaan pyydetty, joten kyllä Columbo hassaa pahasti, jos jättää nyt häntä tukeneet jäsenet pulaan.
Edelleenkin mulla on sama näkemys asioista, kuin viranomaisillakin, joten ei mulla ole mitään lisättävää niihin. Vatustajien kanta on niin monesti päässyt esille eri medioissa ja poliisien tiedotteissa, ettei mun sanomisiani siellä enää tarvita. Mulla ei siis olisi mitään annettavaa ohjelmaan. Ymmärrätkö?
Jos ohjelmaan kaivataan näkökulmaa siitä, jotta miksi noihin uunotuksiin lähdetään mukaan, niin sitä kannattaa kysyä ihan ammatti-ihmisiltä (viranomaisilta ja kallon kutistajilta), eikä keltään Adalta. Viranomaisilla on varmasti muodotunut käsitys, miksi kukakin on mukaan lähtenyt, kun ovat haastatelleet tuhansia ja taas tuhansia uunotettuja ja epäiltyjä.
Ja mitaan ette voi...
Nyt hän pääsisi ääneen ja voisi tuoda oman näkemyksensä asioihin.
Ymmärrän täysin Columbon kielteisyyden,kun etukäteen jo ilmoitetaan ,että tuottaja päättää mitä
näytetään ulos,eihän se anna oman mielipiteen julkituonnille varmaa pohjaa eli toiset päättävät
mitä sanot lähetyksessä, sen pitäisi olla suora lähetys jossa kaikki tulisi tässä ja nyt !!
Joten Columbo fiksuna ja filmaattisena ihmisenä päätti jatkaa anonyymiä puskista (plokista) huutelemista. Sen pohja kun on huomattavasti varmempi kuin valtakunnallisen televisiokanavan.
...Columbolla ole oikeus ennakkoon tutustua niin halutessaan siihen materiaaliin, mikä tulee sitten aikanaan tuutista ulos? Kyllä mulla on sellainen mielikuva, että oman osuutensa voi ennakkokatsoa ja jos hokaa jotain sellaista, mitä ei ole sanonut, tai se on saksittu väärin, voi vaatia korjausta tai sitten poistamaan ko. kohdan kokonaan ulos tulevasta ohjelmasta. Eli tekosyitä Columbo keksii hädissään.
Tuossa olisi ollut hyvä sauma Columbon tehdä näköisensä (winkkareiden näköinen) asiaohjelma. Ei tartte Columbon enää blogissaan inistä, ettei heitä (winkkareita) kuunnella ja media sorsii heitä.
Ja mitaan ette voi...
sitten vasta "asiaohjelmat".
totuus, joten älä ala omien mielikuviesi pohjalta arvostelemaan columboa.
otapa asioista jälleen kerran enemmän selvää. saatat vaikka yllättyä ettet ollut nytkään oikeassa.
Ylen ohjelmatominnan säännöstöstä:
"Haastateltavalla on oikeus kuulla tai nähdä ohjelma tai oma osuutensa siitä sen lopullisessa muodossa ennen osuutensa julkaisemista"
"Mikäli haastateltavan lausunnon asiasisällön katsotaan muuttuneen haastattelumateriaalin käsittelyn tai ohjelman muun valmistamisen johdosta, hänellä on oikeus kieltää osuutensa lähettäminen."
Ei yhtään yhtään yllättäny että sponzo oli jälleen väärässä.
Columbo ei ole yhtään esikuvansa mukainen.
Paremmin olis sopinut muumisarjasta HIPSU
vai onko loukkaus? Hipsua kohtaan...
Ainut syy olla lähteä mukaan tuohon ohjelmaan on sama, kuin rikostutkimukissa vaikeneminen tai muistamattomuuteen vetoaminen. Muissa tapauksissa aiheuttaisi omalle asiaalleen haittaa ja mahdollisesti rikosoikeudellisessa mielessä koventaisi tuomioita, täten on parasta olla hiljaa ja huudella puskista vahvistamattomia väitteitä. Eli, homma jatkuu kuten ennenkin.
1. Columbo esittää väitteen
2. Columbo ei todista väitettä, eikä vastaa esitettyihin kysymyksiin
3. Columbo toteaa väitteen olevan totta.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8856636
kompastuskivenä:
"Ohjelman tekijöiden tavoitteena on löytää sanavalmis tyyppi puhumaan siitä mikä oli WinCapitan ansaintalogiikka, eli miten valuuttakauppasysteemi toimi käytännössä. "
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8556152/43416208