Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Carmen

Olin juuri puhunut lähes 8 tuntia putkeen uudesta ohjelmistostamme jota olin esittelemässä etäkonttorissamme Göteborgissa. Mukana koulutuksessa oli useita kansalaisuuksia ja varsinkin Etelä-Amerikkalaiset naiset olivat ilo silmälle. Heidän jumalaiset vartalonsa saivat miesten päät konttorilla kääntymään, ruskeat silmät kutsuivat katseellaan ja saivat miehet polvistumaan heidän edessään.

Ensimmäinen koulutuspäivä oli siis paketissa ja suuntasimme yhteiskuljetuksella kohti hotelliamme johon kaikki olimme majoittuneet. Pikaisen suihkun jälkeen päätin siirtyä hotellilta pari sataa metriä sijaitsevaan laivaan joka oli ankkuroituneena laituriin ja siitä oli tehty tunnelmallinen ravintola. Tultuani laivalle kuulin heleän äänen kutsuvan minua, se oli Carmen joka oli kotoisin Brasialiasta ja oli koulutuksessa mukana. Hän pyysi minua liittymään hänen ja Gabrielan seuraan lasilliselle. Gabriela istui Panaman konttorissamme, mutta toisaalta tuntui että hän olisi ihan hyvin voinut olla Carmenin sisko.

Lupauduin heidän seuraansa, haettuani ensin oluen tiskiltä. Carmen ja Gabriela kyselivät sen minkä ehtivät, siviilisäädystä tuloihin ja vastailin sen minkä ehdin ja pysytyin kunnes toinen heistä jo esitti uutta kysymystä. Sain kysyttyä myös itsekin jotain, selvittäen että Carmen oli sinkku ja Gabrielalla oli miesystävä.

Carmen tuntui olevan erittäin kiinnostunut minusta ja hänen flirttailunsa yltyi mitä enemmän puhuimme ja hän joi drinkkkejään. Carmen siirtyikin yhden meikin korjaus reissun jälkeen istumaan aivan viereeni istumaan, välillä hän kosketteli kättäni mutta pian hän hivutti kätensä reidelleni. Hänen kätensä hivuttautui aina vain ylemmäksi saaden minut tuntemaan pientä painetta haarojen välissä.

Gabriela sanoi lähtevänsä hotellille nukkumaan illan hämärtyessä, mutta ei tohtinut lähteä yksin joten lähdimme kaikki kolme samaa matkaa hotellille. Hississä Gabriela valitsi kolmannen kerroksen ja minä viidennen jossa Carmenin huonekin sijaitsi. Kun Gabriela oli poistunut hissistä ja ovet sulkeutuneet Carmen painoi lantionsa kiinni minuun, ottaen samalla tiukan puristuksen pakaroistani. Hän suuteli himokkaasti himokkailla huulillaan minua johon vastasin vetämällä hänet kunnolla kiinni minuun ja suutelin takaisin.

Hissistä livahdimme nopeasti kohti huonettani ja Carmen riisui samassa pienen t-paitansa jonka alta paljastui terhakkaat rinnat ilman liivejä. Hänen tumma mokan värinen ihonsa ja tumman punaiset nännipihansa kutsuivat minua suutelemaan ja koskettamaan hänen vartaloaan. Hän riisui vauhdilla minulta paidan ja housut sekä sukat, itse sain riisuttua hänen minihameensa siinä hässäkässä suutelemisen lomassa. Carmen työnsi minut alastomana makaamaan sängylle ja muistan ajatelleeni että nyt viedään suomipoikaa ja oikein kunnolla, kun katsoin jalkopäässä seisovaa tummaa ja tulista naista jolla oli vain valkoiset stringit päällään.

jatkuu
12225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Carmen hivuttautui suudellen kohti seisovaa kaluani, napaten sen käteensä ja hieroen samalla toisella kädellä häpyään stringien päältä. Katselin kuinka hänen suunsa liikkui kuin hidastetussa elokuvassa kohti kaluni kärkeä ja imaisi kunnolla kaluni suuhun. Hänen mustat pitkä hiuksensa sivelivät nivusiani, hänen päänsä liikkeitä myötäilen. Carmen nautiskeli suonikkaan kaluni imemisestä ja nuolemisesta täysin siemauksin, kunnes tunsin tarvitsevani pientä taukoa.

Nostin hänet päälleni makaamaan, halusin tuntea tuon lämpimän silkkisen vartalon päälläni ja kuumat lanteet käsissäni. Hänen kiinteät pakaransa saivat minut haluamaan suutelemaan ja katselemaan niitä, tuntiessani ne voimakkaiden käsieni puristuksessa. Pyysin häntä siirtymään viereeni vatsalle makaamaan ja kierähdin istumaan hänen jalkoväliinsä. Stringien ohuet narut myötäilivät hänen lanteitaan ja laski siitä takapuolen vakoa häpyyn. Kosketin hellästi puristaen hänen takapuoltaan, Carmen nosti sitä enemmän pystyyn, jolloin suutelin pakaroita.

Käteni vaivihkaa siirtyi pakaroita hieromaan hänen häpykumpuaan alushousujen päältä saaden Carmenin ymmähtelemään avonaisten ja kosteiden huulien välistä. Pillun lämpö ja kosteus tuntui ihanalta käteeni, siirsin stringejä toisella kädellä sivuun ja katsahdin hänen kaunista vaginaansa. Kunnon lipaisu kielellä ja Carmen oli valmis aloittamaan kiimaisen huudon, saavuttaessani hänen klitoriksensa.

Carmenin ääni kuullosti painuneelta kun hän aneli jo minua työntämään kaluni sisään pilluun. Pääsin hädin tuskin hänen taakseen kun hän työnsi jo takapuolen kiinni kaluuni hinkkasi kaluani häpyhuulien väliin. Ohjasin sen oikeaan paikkaan jolloin Carmen alkoi työnnellä itseään vasten kaluani ja minun pitäessä kiinni hänen lanteilta myötäillen hänen liikkeitään. Huoneessa kaikui tahdikas litinä ja puhina naidessani Carmenia ja luultavasti naapurissa luultiin minun katselevan maksullisia kanavia, mutta mitäpä siitä.

Carmen irrottautui pian minusta ja kellisti minut sängylle otteella joka saisi painijat ihastelemaan. Hän otti ohjat käsiinsä, alottaen hirmuisan ja rytmikkään ratsastamisen kalullani. Yritin ylettyä hänen pomppiviin rintoihinsa, jolloin hän tuli hetkeksi lähemmäksi, jotta saisin imettyä hänen kiihottuneita nännejään. Nousten pian rintakehästäni tukea ottaen ja aloitti jälleen kaluni työstämisen. Hänen tiukka pillunsa imi kaluani aina tyvestä nuppiin asti välillä hitaasti ja välillä nopeammin. Tunsin kuinka se sai spermat liikkeelle ja pian varpaista lähti liikkeelle aalto joka purskautti lämpimät spermat Carmenin sisään. Carmen jatkoi tulemisestani huolimatta hetken jolloin hän kiljahti kovaan ääneen ja lysähti sitten voipuneena ja hikisenä päälleni.

Tunsin kuinka hänen vartalonsa jokainen lihas sykki päälläni ja pian hän väsyneenä rojahti viereeni sängylle hymyillen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JoPe78 kirjoitti:

Olin juuri puhunut lähes 8 tuntia putkeen uudesta ohjelmistostamme jota olin esittelemässä etäkonttorissamme Göteborgissa. Mukana koulutuksessa oli useita kansalaisuuksia ja varsinkin Etelä-Amerikkalaiset naiset olivat ilo silmälle. Heidän jumalaiset vartalonsa saivat miesten päät konttorilla kääntymään, ruskeat silmät kutsuivat katseellaan ja saivat miehet polvistumaan heidän edessään.

Ensimmäinen koulutuspäivä oli siis paketissa ja suuntasimme yhteiskuljetuksella kohti hotelliamme johon kaikki olimme majoittuneet. Pikaisen suihkun jälkeen päätin siirtyä hotellilta pari sataa metriä sijaitsevaan laivaan joka oli ankkuroituneena laituriin ja siitä oli tehty tunnelmallinen ravintola. Tultuani laivalle kuulin heleän äänen kutsuvan minua, se oli Carmen joka oli kotoisin Brasialiasta ja oli koulutuksessa mukana. Hän pyysi minua liittymään hänen ja Gabrielan seuraan lasilliselle. Gabriela istui Panaman konttorissamme, mutta toisaalta tuntui että hän olisi ihan hyvin voinut olla Carmenin sisko.

Lupauduin heidän seuraansa, haettuani ensin oluen tiskiltä. Carmen ja Gabriela kyselivät sen minkä ehtivät, siviilisäädystä tuloihin ja vastailin sen minkä ehdin ja pysytyin kunnes toinen heistä jo esitti uutta kysymystä. Sain kysyttyä myös itsekin jotain, selvittäen että Carmen oli sinkku ja Gabrielalla oli miesystävä.

Carmen tuntui olevan erittäin kiinnostunut minusta ja hänen flirttailunsa yltyi mitä enemmän puhuimme ja hän joi drinkkkejään. Carmen siirtyikin yhden meikin korjaus reissun jälkeen istumaan aivan viereeni istumaan, välillä hän kosketteli kättäni mutta pian hän hivutti kätensä reidelleni. Hänen kätensä hivuttautui aina vain ylemmäksi saaden minut tuntemaan pientä painetta haarojen välissä.

Gabriela sanoi lähtevänsä hotellille nukkumaan illan hämärtyessä, mutta ei tohtinut lähteä yksin joten lähdimme kaikki kolme samaa matkaa hotellille. Hississä Gabriela valitsi kolmannen kerroksen ja minä viidennen jossa Carmenin huonekin sijaitsi. Kun Gabriela oli poistunut hissistä ja ovet sulkeutuneet Carmen painoi lantionsa kiinni minuun, ottaen samalla tiukan puristuksen pakaroistani. Hän suuteli himokkaasti himokkailla huulillaan minua johon vastasin vetämällä hänet kunnolla kiinni minuun ja suutelin takaisin.

Hissistä livahdimme nopeasti kohti huonettani ja Carmen riisui samassa pienen t-paitansa jonka alta paljastui terhakkaat rinnat ilman liivejä. Hänen tumma mokan värinen ihonsa ja tumman punaiset nännipihansa kutsuivat minua suutelemaan ja koskettamaan hänen vartaloaan. Hän riisui vauhdilla minulta paidan ja housut sekä sukat, itse sain riisuttua hänen minihameensa siinä hässäkässä suutelemisen lomassa. Carmen työnsi minut alastomana makaamaan sängylle ja muistan ajatelleeni että nyt viedään suomipoikaa ja oikein kunnolla, kun katsoin jalkopäässä seisovaa tummaa ja tulista naista jolla oli vain valkoiset stringit päällään.

jatkuu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu