Hei!
Onko ketään joka olisi edes jossain määrin kohtalotoveri/MITEN SELVISITTE/SELVISITTEKÖ?
Eli kolmekymmentä ikävuotta lähestyy, olen opiskellut yo:lla kohta 10 v., gradua tehnyt yli kaksi vuotta ja syksyllä pitäisi saada valmiiksi. Välillä pelkään, saanko koskaan valmiiksi.
Niskassa paniikkihäiriö ja useamman vuoden tiivis terapia lopuillaan. Vanhemmat tukeneet taloudellisesti, mutta nyt olisi tarkoitus yrittää tulla kesästä eteenpäin toimeen omillaan. Lainan nosto hirvittää kun edellisen kerran lainalla eläessäni lamaannuin täysin enkä saanut gradua aloitettua (tilanne yli 4 v. sitten). Kyseessä siis jonkin sortin itsenäistymiskriisi.
Pelkään työelämään siirtymistä, en tiedä selviänkö. Aikaisemmin olen ollut töissä lyhyehköjä pätkiä, mutta nyt n. 4 vuoteen en missään. Aikaisemmat työkokemukset pääasiallisesti ns. hanttihommista. Koen lisäksi etten luultavasti pysty toimimaan ammatissa johon valmistun.
Olisiko hyviä neuvoja?
Onko kellään kokemuksia vastaavasta? Miten selvisitte peloista jotka lamaavat lähes toimintakyvyttömäksi? Miten arkielämän selviytyminen? Miten kävi työelämään siirtymisen? Miten onnistuitte? Yms.
Kommenteista kiitollinen.
Onko ketään joka olisi edes jossain määrin kohtalotoveri/MITEN SELVISITTE/SELVISITTEKÖ?
Eli kolmekymmentä ikävuotta lähestyy, olen opiskellut yo:lla kohta 10 v., gradua tehnyt yli kaksi vuotta ja syksyllä pitäisi saada valmiiksi. Välillä pelkään, saanko koskaan valmiiksi.
Niskassa paniikkihäiriö ja useamman vuoden tiivis terapia lopuillaan. Vanhemmat tukeneet taloudellisesti, mutta nyt olisi tarkoitus yrittää tulla kesästä eteenpäin toimeen omillaan. Lainan nosto hirvittää kun edellisen kerran lainalla eläessäni lamaannuin täysin enkä saanut gradua aloitettua (tilanne yli 4 v. sitten). Kyseessä siis jonkin sortin itsenäistymiskriisi.
Pelkään työelämään siirtymistä, en tiedä selviänkö. Aikaisemmin olen ollut töissä lyhyehköjä pätkiä, mutta nyt n. 4 vuoteen en missään. Aikaisemmat työkokemukset pääasiallisesti ns. hanttihommista. Koen lisäksi etten luultavasti pysty toimimaan ammatissa johon valmistun.
Olisiko hyviä neuvoja?
Onko kellään kokemuksia vastaavasta? Miten selvisitte peloista jotka lamaavat lähes toimintakyvyttömäksi? Miten arkielämän selviytyminen? Miten kävi työelämään siirtymisen? Miten onnistuitte? Yms.
Kommenteista kiitollinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Hei! En osaa neuvoa, en kertoa, miten itsekään selviäisin. Ilmottaudun vaan, täytenä kohtalotoverina. Jos se nyt jotain lohduttaa: et ole ainoa!
paljon, siis sellaisia, joilla opintojen lopettaminen ei suju kivuttomasti. Oma tilanteeni ei tällä hetkellä näytä kovin pahalta, sillä olen opiskellut vasta (?) kuusi vuotta ja gradu on melkein valmis. Tähän tilanteeseen pääsy on kuitenkin ollut todella vaikeaa. Monta kertaa olen miettinyt, että ei tästä tuu mitään, jätän gradun kesken kun ei se valmistu kuitenkaan, enkä sitten kuitenkaan saa töitä kun valmistun yms. Ja todellakin, eihän se gradun tekeminen tai muiden opintojen loppuun saattaminen sinänsä ylitsepääsemättömän hankalaa ole, vaan se sen jälkeinen tilanne, kun on kaiken saanut tehtyä, pelottaa kaikista eniten. Että okei, olen nyt valmis mutta mitä sitten. En tunne itseäni yhtään sen viisaammaksi kuin opinnot aloittaessani. Että pitäisi ruveta todellakin ottamaan enemmän vastuuta itsestä ja omasta elämästä. Ei ole enää opiskelupaikan turvaa takana, vaan on täysin omillaan. Hyvin voin kuvitella, että olisin päätynyt samaan tilanteeseen, jossa sinä nyt olet. Jotenkin silti olen vaan sinnitellyt ja tehnyt gradunkin valmiiksi ihan väkisin. En siis osaa minäkään sinulle mitään ratkaisun avainta tarjota, mutta toivotan sinulle paljon voimia ja rohkeutta. Ja toivottavasti mieltäsi lämmittää, että kirjoituksestasi on varmasti paljon hyötyä muille saman asian kanssa painiskeleville.
Löytyyköhän ketään, jolla tilanne on hiukan päin vastainen. Eli gradu on tehty ja kaikki pakolliset suoritettu, mutta tutkinnosta puuttuu vielä 10ov vapaavalintaisia pääaine opintoja. Pitäisi vaan päättää mitä suorittaa ja repiä jostain motivaatio niiden suorittamiseen.
Mulla oli noin ja sain kyllä ne loputkin tehtyä, mutta ei ollut enää kovin paljon motivaatiota. Pakolla istuin luennoilla ja pusersin ittestäni irti esseitä. Huh helpotus, kun se oli ohi!
Mitäs jos jatkaisit ryhmäpsykoterapialla, jos olet aikeissa lopettaa yksilöterapian. Siinä olisi ryhmän tuki ja monenlaista kokemusta ja näkemystä tarjolla. YTHS:stä saisit varmaan vinkkejä hakeutumiseen.
pelottaa varmaan terapiankin loppuminen kaiken muun lisäksi.
Saman kokenut, mutta selvinnyt.
Valitettavasti sinun tekstistä tulee väkisin esille jopa aivan vaikeita asioita kasvatukseen liittyen.
Jotenkin vain olet saanut kaiken loppupeleissä helposti. Vanhenpasi ovat sinua tukeneet, aivan. Kyllä sitä elämässä aika paljon kovemmaksi oppii ja selviytymään ongelmistakin, kun ei ole ketään, kuka tukisi ja antaisi esim. opiskelujen aikana taloudellista apua.
Miksi lainannosto hirvittää? Niistä pitää vain selvitä tekemällä vaikka sitten "ei oman alan töitä".
Miksi olet jäänyyt vain paikalle surkuttelemaan omaa tilannettasi työmarkkinoilla? Työtä haetaan ja aktiivisesti vieläpä vaikka sitten eri paikkakunnalta! Sosiaaliset kontaktit työelämässä vievät ajatuksiasi myös minäkeskeisestä ja oman navan ympäriltä pois. Miksi elämää pelätä liiaksi, jos työssä ahdistaa aivan liikaa,niin ei muuta kun otat lopputilin ja vaihdat paikkaa.
Paniikkihäiriö voi lamaannuttaa , mutta sitäkään sairautta ei tarvitse niin haudan vakavasti ottaa, vaan jopa vähän vaikeina hetkinäkin koittaa ajatelle postiivisesti huumorilla. Kaikkiahan meitä loppujen lopuksi ahdistaa elämä ja työ, mutta sen kanssa on opittava elämään vain.
Kaikkein kehittävintä sinun kohdallasi voisi olla myös matka ulkomaille, esim. komennukselle. Näkisit oikeasti maailman menoa ongelmineen, niin kyllä omat ongelmat tuntuvat todella pieniltä silloin, sillähän sitähän ne loppupeleissä kuitenkin ovat.
Ei auta elää liian ruusuisessa maailmassa. Ota itseäsi niskasta kiinni ja tee gradu lopppuun. Gradu on kuitenkin hyvin hyvin pieni ja vähäpätöinen asia, siitä ei itselleen kannata mitään ylisuurta ongelmaa tehdä. Työelämässä tulee monenlaisia ns. graduja vastaan.
Kokoa itsesi.
Minä olen käynyt yliopiston. Sinun ikäisesi. Työpaikkoja vaihtanut. Nykyisin vakituinen. Haen uutta kuitenkin ja palkankorotusta. Ei muuta kun vauhtia myllyyn!
T: KTM vm. 2000
Niin, toista on helppo katsella ja kuunnella sivusta ja "kasvattaa". Jokaisen on itse itsensä kasvatettava, jos elämä menee liian vaikeaksi elää sillä opilla, jonka on kodistaan evääksi saanut. Oma kasvu voi tulla kohdalle vaikka silloin, kun tulee vastaan jokin kriisi, esim. gradun takkuaminen, vaikka kolmekymppisenä. Onnellinen se, jonka kriisi on näin "kevyt". Toisille tulee vastaan sairautta tai kuolemaa.
Myös kateus on taakka, josta kannattaisi luopua. Ei siinä mitään saavuta, että kadehtii toisen helppoa elämää. Kateuskin on sitä kotoa saatua "kasvatusta". Se syö voimia, ja aivan turhaan.
Omaa elämää täällä eletään. Ei siinä paljon naapurin "ota itseäsi niskasta kiinni" neuvot auta, kun ei voi omiin kykyihinsä luottaa. Jostain on aloitettava. Pienistä palasista. Työhön ja graduun tarttuminen pienentää epämääräiseksi möykyksi muodostunutta painajaista. Paniikki vähenee, kun uskaltaa kohdata pelkonsa, gradunsa.
Pari asiaa, jotka toimivat ainakin minulla eri projekteissa:
Käytönnön tasolla:
* Tutkimussuunnitelman huolellinen läpikäynti ja päivittäminen.
* Tarkka aikatauluttaminen. Lopputavoite ja selkeät ja saavutettavat välitavoitteet.
"Tunnetasolla"
Kyseessä on _vain_ opinnäytetyö. Olethan kirjoittanut vastaavia, ehkä sivu määrältään pienempiä, jo useita opintojesi aikana. Ei gradussa tarvitse maailmaa parantaa tai muuttaa. Tarkoitus on osoittaa, että kykenee akateemiseen työskentelyyn ja on omaksunut yliopisto-opiskelusta edes jotain. (Kärjistetysti tietenkin)
Käytännössähän lopputyöt: gradut, diplomityöt ja ammattikorkeakoulujen vastaavat ovat kasa lainauksia järkevään järjestykseen laitettuina. Uutta ei tarvitse keksiä ainakaan suuria määriä. Pääasia on että löytää omaan tutkimuskysymykseen sopivaa teoriaa ja saksii ja liimaa siitä. Loppuun naseva yhteenveto, johtopäätökset ja pari hullua ideaa mahdollisista jatkotutkimusaiheista niin siinähän se on. Itselläni ainakin toimi, että löysin aiheestani hyviä tieteellisiä artikkeileita, joista parhaan suomensin/kopion hyvin tarkasti työni rungoksi. Tästä oli sitten hyvä paisutella teoriaosuutta muista lähteistä.
Tutkimusmetodologiaa gradussa tuskin tarvitsee kovinkaan tarkasti kirjoittaa, tosin siitäkin löytyy sivu tolkulla valmista lähdemateriaalia. Mikäli gradusi sisältää empiirisen osuuden, on sen auki kirjoittaminen varsin suoraviivausta touhua.
Lopuksi
Vaadi itsellesi graduohjausta joko proffaltasi, joltain assistentilta jne. Sitä varten he ovat yliopistolla: opettamassa.
tulipa tilitettyä...
...kun vanhemmat tukee. Kolmekymppinen ihminen, häpeä. Hellanduudelis, kuka nyt auttaa pientä kun gradukin pitäis saada valmiiksi. VOi vittu ku vituttaa...
Ei taida sullakaan hyvin mennä. Mutta, toivottavasti sinäkin joskus opit mitä empatia tarkoittaa.
Mitä ihmettä tämä yhteiskunta tekee maistereilla, joita pitää kädestä pitäen ohjata elämässä? Siinäkin on mennyt yhteiskunnan rahat tuplana hukkaan. Pappa betalar pullamössöporukkaa, jee jee!
...niin ja tosiaan ei mee hyvin ku pitää töitä paiskoa ja gradua vääntää samalla. Pitäiskö munkin vaan nostaa kädet ylös?
Suosittelisin seuraamaan tämän ryhmän sijasta muita keskusteluryhmiä, joissa ihmisillä on sinun mielestäsi tärkeämpiä ongelmia kuin elämän hallinta. Samalla voisit kertoa mitä ne ovat.
Yritin tehdä gradua pari vuotta. Jätin homman (toistaiseksi) kesken... Kiitos oman laiskuuteni ja ohjauksen heikkouden.
Nyt olen työelämässä hankkimassa työkokemusta. Samaa hommaa teen nyt kandina kuin maisterinakin tulen joskus toivottavasti tekemään.
Mun alallani työkokemus painaa enemmän kuin iso gee.
"Eli kolmekymmentä ikävuotta lähestyy, olen opiskellut yo:lla kohta 10 v., gradua tehnyt yli kaksi vuotta ja syksyllä pitäisi saada valmiiksi. Välillä pelkään, saanko koskaan valmiiksi."
Tutullani on samanlainen opiskeluhistoria, nyt päättötyö kokonaan aloittamatta ja yhtä vaille kaikki kurssit suoritettu. Hän on (ainakin meitä useimpia täältä valmistuneita) monin verroin lahjakkaampi sekä teorian että käytännön(!) hommissa ja on kaikin puolin kunnon ihminen, suurin ja ainoa ongelma ettei kerta kaikkiaan uskalla mennä kysymään paikkaa tehdä päättötyö. Sama tilanne on ollut päällä jo monta vuotta, eikä kysymistä ainakaan helpota noidankehään joutuminen: mitä pidempään aikaa kuluu, sitä suuremmaksi nousee kynnys uskoa omiin mahdollisuuksiin valmistua, vaikka mitään "teknistä" estettä ei ole.
Suomeksi siis, kyse on ujoudesta ja epävarmuudesta. Kyllä kai tällaiset ongelmat iän myötä helpottuvat, pitäisi vain hyväksyä että on sellainen kuin on, eikä kenenkään ole pakko olla yltiösosiaalinen ja reipas ja korkeapalkkaisessa työssä, vaikka onkin täyttänyt kolmekymmentä. Emme elä missään valmiiksi lasketussa numeromaailmassa, vaan jokaisella on oma tarinansa kerrottavana.
Enkä yhtään ihmettele, että valmistumisen jälkeinen elämä ahdistaa. Minulla oli sama tilanne pari vuotta sitten, mutta olen siitä onnellisessa asemassa, että sain jatkaa samalla paikkakunnalla / tutussa työssä myös valmistuttuani. Jos nämä asiat sinnittelee kuntoon, niin siitä on jo parempi lähteä eteenpäin.
Täällä aina varoitetaan, että gradua ei pitäisi ylidramatisoida. Auttaisiko sen valmiiksi saamista se, että kävisit parin päivän verran läpi muita oman alasi graduja? Uskoisin, että alasta riippumatta niistä näkee sen, ettei työn sisällön tarvitse olla mitään päätähuimaavaa ja ihmeellistä. Jostain on vain revittävä se riittävä aika ja istuttava alas tekemään työ loppuun. Jälkeenpäin huomaa, että kyseessä oli eräänlainen turhuuksien turhuus :)
Voimia kaikille valmistuville.
Kiitos tähänastisista kommenteista. Hyvä kuulla että kohtalotovereita ja myötätuntoa löytyy. Ymmärrän myös niitä, jotka kehoittaneet olemaan liioittelematta gradua. Kyseessä kuitenkin todellakin koko oman elämän hallintaa koskeva ongelma eikä vain gradu. Graduun saan apua ja muuhunkin olen saanut apua, mutta nyt on alkanut tuntumaan siltä, että tätä omaa elämää elämään minusta ei ole. Pelkään että olen ajautumassa totaaliseen lamaantumiseen ja ehkä jopa psykoosiin. Tuntuu että kohta en kykene enää toimimaan ollenkaan enkä tiedä mihin mennä. Omaa elämää kun ei pääse pakoon.
Hei, miksi sulla on täysi paniiki ja psykoosi päällä? Otapa nyt rauhallisesti, gradu on ihan tavallinen asia ja portti valmistumiseen, se täytyy vain tehdä. Aloita lainaamalla kirjastosta graduaiheeseesi liityä kirjoja ja lukemalla niitä ja samlla kirjoittamalla ja pohtimalla. Gradussa vain itsenäisesti tutustutaan johonkin oman alan tutkimusongelmaan ja yritetään löytää siihen vastauksia tieteellisesti perustellen. Sinua voisi autta kirjat, joita on kirjoitettu tueksi graduntekijöille, lue niitä ja huomaaa, et ole yksin, monet kamppalevat samanlaisten tunteiden kanssa kuin sinä.
Ja äläkä nyt hyvä ihminen elämääsi pilaa yhden gradun takia, nauti nuoruudesta ja koita nähdä ne elämän valoisat puolet! Lähde ulos, avaudu ja tapaa ihmisiä ja lakkaa kiinnittämästä liikaa huomiota omaan itseesi, siitä se paniikihäiriö puhkeaa vasta, kun koko ajan kritisoi ja tarkkailee omaa itseään. Hanki sosiaalisia kontakteja ja tee niitä asioita joista tule juuri sinulle hyvä mieli! Tee aikatauluja ja aseta itsellesi selvät tavoittet ja rajat, koska pitää tulla valmista gradusta. Sitten kun se on tehty, voit onnitella itseäni! Selvisit! Mieti sitä tunnetta ja koitahan nyt jakaa. Toivottvatsi saat tämänkin viestin vielä!