Jahtimies

Eräs mies muutti paikkakunnalle johonkin metsäiseen suomeen ja jahtimiehiä kun oli päätti liittyä paikalliseen metsästysseuraan.hakemusta käsiteltiin seuraavassa kokouksessa ja päätettiin järjestää perinteinen erätaitoja punnitseva testi, jonka jokainen jäseneksi hyväksytty oli aikanaan läpäissyt. Lautakunnan jäsenet ja kokelas menivät seuraavana lauantaina metsästysseuran mökille ja koe aloitettiin. Kokelaalta sidottiin silmät ja eteen kannettiin erilaisia eläimen vuotia ja ne piti sormituntumalla nimetä ja vielä kertoa miten ne on kaadettu ja paljonko on rahallinen arvo.
Hyvihän se sujui. Kettu, ammuttu pienikaliberisella kiväärillä, arvo noin 46 euroa, oikein.
Hirvi, ammuttu valmetin hirvikiväärillä, hiukan yli 800 euroa, oikein.
Piisami, loukulla pyydetty, ollut liian kauan kuolleena, arvo ehkä 5 euroa, oikein.
Jänis, ammuttu haulikolla, nahka ehkä 15 euroa, oikein.
Kaikki mitä eteen tuotiin tulivat tunnistetuiksi ja hinnoitelluiksi oikein.
Tämän jälkeen lämmitettiin tietenkin sauna ja nautittiin tulokkaan kunniaksi oikein kunnolla pontikkaa. Hauskaa oli ja aamulla kotonaan mies ihmetteli mustaa silmäänsä. "Miksi ihmeessä silmäni on musta, olenkohan kaatunut jossain?" kysyi mies, johon vaimo vastasi. "Kajautin sinua yölampulla päähän. Tulit kännissä kotiin aamuyöllä ja työnsit heti kätesi alushousujeni sisään. Luulin jo, että haluat taas seksiä mutta sanoit että "Tämä on vesirotta, kirveellä tapettu ja viipurin torilla kymmenisen euroa"
0588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


empire3 kirjoitti:

Eräs mies muutti paikkakunnalle johonkin metsäiseen suomeen ja jahtimiehiä kun oli päätti liittyä paikalliseen metsästysseuraan.hakemusta käsiteltiin seuraavassa kokouksessa ja päätettiin järjestää perinteinen erätaitoja punnitseva testi, jonka jokainen jäseneksi hyväksytty oli aikanaan läpäissyt. Lautakunnan jäsenet ja kokelas menivät seuraavana lauantaina metsästysseuran mökille ja koe aloitettiin. Kokelaalta sidottiin silmät ja eteen kannettiin erilaisia eläimen vuotia ja ne piti sormituntumalla nimetä ja vielä kertoa miten ne on kaadettu ja paljonko on rahallinen arvo.
Hyvihän se sujui. Kettu, ammuttu pienikaliberisella kiväärillä, arvo noin 46 euroa, oikein.
Hirvi, ammuttu valmetin hirvikiväärillä, hiukan yli 800 euroa, oikein.
Piisami, loukulla pyydetty, ollut liian kauan kuolleena, arvo ehkä 5 euroa, oikein.
Jänis, ammuttu haulikolla, nahka ehkä 15 euroa, oikein.
Kaikki mitä eteen tuotiin tulivat tunnistetuiksi ja hinnoitelluiksi oikein.
Tämän jälkeen lämmitettiin tietenkin sauna ja nautittiin tulokkaan kunniaksi oikein kunnolla pontikkaa. Hauskaa oli ja aamulla kotonaan mies ihmetteli mustaa silmäänsä. "Miksi ihmeessä silmäni on musta, olenkohan kaatunut jossain?" kysyi mies, johon vaimo vastasi. "Kajautin sinua yölampulla päähän. Tulit kännissä kotiin aamuyöllä ja työnsit heti kätesi alushousujeni sisään. Luulin jo, että haluat taas seksiä mutta sanoit että "Tämä on vesirotta, kirveellä tapettu ja viipurin torilla kymmenisen euroa"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu