Ärähtelyä

rwu

Kysyisin neuvoa jos jollain on ollut samanlaista uroksien (tai narttujenkin tietysti) kanssa..Meillä nyt 1,5v rottispoika ja on alkanut ilmeisesti kokeilemaan rajojaan.. Aikaisemmin ei ole ollut juurikaan ongelmia,johtajuus on ainakin mielestäni OLLUT kunnossa,enkä tiedä kuinka vakavaa tämä on..
Muutaman kerran (nyt kaikkiaan kolme), kun olen komentanyt koiraa poistumaan olohuoneesta,esim. kun vieraita on tullut kahvikuppien kanssa sinne ja koira liian innokkaasti on käyttäytynyt,tai kun olen ruokaa tehdessä käskenyt keittiöstä pois,niin ei liiku mihinkään ja sitten ihan oikeasti NÄTISTI olen jalan kanssa SIIRTÄNYT sitä takapäästä,ikäänkuin vähän antaakseni vauhtia että "mene siitä", niin ärähtänyt selkä minuun päin. En siis todellakaan ole potkaissut ja miehenikin oli samaa mieltä, ettei nähnyt tilannetta niin että koiran olisi tarvinnut ärähtää minulle. Ärähdyksen kuultuani olen tomerasti käskenyt koiran sinne minne olen sitä alunperinkin käskenyt. Sinne se on joka kerta mennyt ja jäänyt,eikä siinä tilanteessa ole ärissyt enää. Ennemminkin näyttänyt siltä että väärin tuli tehtyä..
Oisko kellään mitään vinkkejä?? Ja siis,sanokaa mitä teen väärin (tai jos vähänkään toimin oikein), antakaa neuvoja ja vinkkejä!!

5

528

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näkemättä ja tuntematta tapausta on tietenkin mahdotonta mitään varmaa sanoa. Mutta kirjoituksesi perusteella herää kaksi ajatusta: Kun koiran käytös muuttaa äkillisesti esim. aggressiiviseksi herää kysymys onko koiralle kipuja. Kiputilathan muuttavat koiran luonteen nopeastikin. Näin ollen sulkisin aluksi pois sen, että koira ei ole sairas/kipeä. Mm. lihasjumi jossakin kohtaa kroppaa saa kyllä säyseimmänkin koiran ärähtämään ihan vain kivusta. Siis ensimmäinen piipahduspaikka olisi eläinlääkäri, joka kopeloi koiran läpikotaisin.

      Kun mahdollinen kipu on poissuljettu jäljelle jää tuo johtajuuden rajojen kokeilu. Sinällään ikäkin täsmää aikalailla mainiosti: Aikuisuuden kynnyksellä ehkä "pullistellaan". JOS johtajuus on kunnossa, koira ei koe tarpeelliseksi haastaa omistajaansa, vaan se tietää oman paikkansa ja on siihen tyytyväinen. Jotakin siinä koiran asemassa on hieman vinksallaan kun se kokee asiakseen ärähtää johtajalleen. Susi/koiralaumassahan sellainen johtajalle ärähtelijä saa nopeasti palautteen ja palautetaan omalle paikalleen. Itse lähtisin vahvistamaan tuollaisessa tilanteessa omaa johtaja-asemaani olemalla reilu, johdonmukainen ja mustavalkoinen: Kaikki mikä on kerran sallittua on aina sallittua ja kaikki mikä on kerran kiellettyä on aina kiellettyä. Olisin luottavaisen itsevarma ja jos koira ärähtäisi minulle antaisin nopean palautteen siitä esim. läppäämällä käteni yhteen (=kova ääni) ja sanomalla koiralle, että "ja nyt ala painua", samalla osoittaisin suuntaa sormellani. Koiraan en kuitenkaan koskisi lainkaan, vaan osoittaisin henkisen yliotteeni olemalla rauhallinen ja tasapainoinen johtaja.

      Hyviä neuvoja saat kun osallistut esim. alaosastosi ohjattuihin koulutuksiin, netistä voit etsiä lähimmän alaosaston ja tsekata miten koulutuksia järjestetään.

    • RONI ROTTWEILER

      Kyllä se kokeilee rajojaan,älä nyt vaan anna periksi!Itselläni on iso rotikka,72cm korkee ja painaa 66kiloa.Tekee aivan samoin,kuin sinun koirasi.Tosin sillä ei ole asiaa keittiöön,kuin syömään ja juomaan.Mutta nöyrästi menee edestä pois,kun niin käsken.Joskus,kun komennan sen muualle,esim.Toiseen huoneeseen,se menee vähän matkaa pyörähtää ympäri,ja jää paikalleen joskus murahtelee,silloin seison aivan koirassa kiinni,enkä anna tilaa tulla eteenpäin,ja vien käskyn loppuun,en koskaan anna sen kumota annettua käskyä.Hyvin toimii ainakin meillä.Käyn 1-2 kertaa viikossa Ronin kanssa koulutuksessa,ja aion käydä,vähintään kerran viikkoon läpi Ronin elämän,joka on toivottavasti pitkä ja molemmille antoisa.

      • tähit

        koira puree? niiku tuossa tapauksessa kun on ruvennut murisemaan jollekin käskylle ja menet lähemmäksi koiraa viedäksesi käskyn loppuun....miten toimia?


      • rwu
        tähit kirjoitti:

        koira puree? niiku tuossa tapauksessa kun on ruvennut murisemaan jollekin käskylle ja menet lähemmäksi koiraa viedäksesi käskyn loppuun....miten toimia?

        En usko että puree,ei ole koskaan edes kokeillut. Ei edes näyki innostuessaan,kun on jo ihan pennusta kitketty pois. En anna mahdollisuutta puremiseen,enkä mihinkään muuhunkaan kuin poistumiseen,joten en osaa kyllä tuohon vastata.


      • RONI ROTTWEILER
        rwu kirjoitti:

        En usko että puree,ei ole koskaan edes kokeillut. Ei edes näyki innostuessaan,kun on jo ihan pennusta kitketty pois. En anna mahdollisuutta puremiseen,enkä mihinkään muuhunkaan kuin poistumiseen,joten en osaa kyllä tuohon vastata.

        Ei ole Roni purrut koskaan,murista kyllä voi,sehän ilmaisee vain oman mielipiteen.En missään nimessä anna sille tilaa,tulla eteenpäin,sehän on mielestäni sama,kuin antaisin sille periksi siinä asiassa.Tärkeintä on ettet lähde lyömällä rankaisemaan,jos rankaista pitää!!Siinä jäät aina toiseksi!!Kun pysyn käskyjeni takana,Roni huomaa sen ja väistää,en anna sille muuta mahdollisuutta.Ei ole ikinä yrittänyt purra minua,eikä muitakaan perheenjäseniä..MALTTIA..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      179
      1482
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1071
    3. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      187
      795
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      755
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      680
    6. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      670
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      29
      653
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      653
    9. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      603
    Aihe