Soipahan tuossa viikolla puhelimeni ja tiedusteltiin, josko lähtisin ensi talvena "vetämään" ruumisarkkupiiriä kansalaisopiston puitteissa... Kysyntää piirillä olisi opiston mukaan kylällämme... No, kieltäydyin kohteliaasti, ja jos moisen "kotelon" itselleni väsäisin, olisi se tehtävä kestopuusta ettei tekele lahoa, ennenkuin moista "palttoota" aion tarvita... Meinaan näet tallustella tällä telluksella vielä pitkän aikaa!!! :)
Mistähän moinen into on saanut alkunsa??? Liekö se kerrallinen TV-ohjelma ollut "sytykkeenä"??? Itselläni ei moisen väsäämiseen ole mitään halua...
Mistähän moinen into on saanut alkunsa??? Liekö se kerrallinen TV-ohjelma ollut "sytykkeenä"??? Itselläni ei moisen väsäämiseen ole mitään halua...
Vastaukset 28
Vanhimmat
jotain "mielenmörön" pelottelua, vai säästäväisyyskö lie huipussaan.
P.s. en minäkään halua semmoista nurkkiini kolikehtamaan - vuosikymmeniksi :)
Jaa, saishan ainakin mieleisensä, vaikka lieneekö enää väliä, onko se tehty "karkeasta vai höylätystä" laudasta!!! Voishan siinä säilyttää vaikka kenkiä varaston nurkassa toistaiseksi!!! :) :)
Lähistöllä oli puusepän liike jossa valmistettiin ruumisarkun runkoja jotka sitten arkkuliike somisteli. Kylän ukot tuppasivat viikonvaihteessa heittäytyä liikkeen tiloissa viihteelle.
Joukossa oli "iäisyysneuvos" joka kertoi vitsejä tarinamuodossa ukkeleille, arkuista kuuluvista kolkutuksista, keskusteluista Pietarin kanssa. Kyllästyneenä samoihi njuttuihin joka kerta,kaverit juottivat iäisyysneuvoksen kanttuvei kuntoon. Laittoivat lautaiseen arkkuun makaamaan. Seuraavalla kerralla iäisyysneuvos totesi, oli muuten karmeaa herätä arkussa mutta Kerberosta ei enää aamulla näkynyt!
vaikka juuttisäkissä laittasivat, niinkuin joissain kulttureissa kuulemma tekevätkin. Arkullakin on, ainakin ennenvanhaan tuotu esille esm. suvun vaurautta - isolle isännälle mäntyarkku ja johtajalle tamminen..ja köyhälle kuin häpeillen pahviarkku..
Tuo kenkäloota idea oisi ihan varteenotettava, jos jne...:))
- arkkupuut omasta metsästä (tai naapurilta tai lähimmästä puutavaraliikkeestä ostettuna)
- sahaus oman kylän sirkkelisahurilla
- meidän ikäisillä on aikaa, taitoa ja osaamista; pelkät hyvät arkkupiirustuksetkin riittäisi
- kansalaisopistojen piireissä tekeminen on tietysti sosiaalisempaa ja muutenkin mukavaa
- eipä tarvitse rahdata Suomeen kallista puuta matkojen takaa
- kaiken maailman pitsi-sifonki-koristukset ja käpäliltä näyttävät "jalat" ovat täyttä turhuutta
- yksinkertainen arkku kotimaisesta puusta tehtynä on myös kaunein mahdollinen, kokokin juuri oikea
- kuoleman hetkellä on turvallista nukahtaa, kun uusi "koti" on jo valmiiksi sovitettuna odottamassa
Ruumisarkkuliikehän siinä jää nuolemaan näppejään, ja ne yritykset jotka arkkuja valmistavat. Eiköpähän hienoimpia rahdata tänne ulkomailtakin? Surraanko nyt sitä kun heiltä menee hyvä business?
Olen jo aikoja sitten "tilannut" arkun, mutta puolisko taitaa vähän vieroksua ajatusta. Kunhan saa rauhassa muhistella asiaa mielessään, niin eiköpähän onnistu. Jos jaksan elää vielä vähän, niinkuin tarkoitus on.
Tuolla toisaalla, kirjoituspalstalla jo parisenvuotta sitten jutusteltiin samasta asiasta. Siellä nais henkilö oli tehnyt itelleen arkun, ja ihan kuvinkin sitä esitteli.
Oli todella kaunis, eikä siihen mitenkään liittynyt kuoleman odotus tms. jossain liiterissä se odottaa kuten totesi.
Olivat tehneet sillain vanhoja tapoja noudattaen, eli puunauloilla ...ja limitellen, en osaa paremmin kertoa.
Onhan se aika rahakas säästö, kun tietää arkkujen hinnat tänäpäivänä.
Olihan entivanhaankin lautoja orsilla juurikin sitä varten jos pitäisi arkku tehä. Ei ihmetytä.
Saattaishan tuon väsätäkin vaikka kansalaisopistossa. Piirustuksia vähän pitäisi saada malliksi. Olisi ainakin mielekästä harrastusta ja tuotteelle käyttöä.
Voih, minä kyllä kursseille lähtisin ja tekisinkin sen, mutta olen niin rampa myös käsistäni, ettei se onnistu.
Kolmasti rajalla käynyt, ja aina on palluupiletti annettu, että ei vielä, ei, mee takasin. Kyllä viikatemies on käynyt kerjuulla, mutta kauppoja ei sit ole kuitenkaan tullut.
kursseja on vuosia pidetty. Lie ihan sama, tekeekö könninkelloa, vai arkkua?
Jos tulee pulaa paikasta, asentaa arkun kanteen kellon, ja koko komeuden seinälle.
Silloinhan se on, kumpikin.
Otetaan käyttöön, kun aika jättää, kirjaimellisesti.
aina silloin tällöin puupalttoosta. Eli miltei 93-vuotiaaksi, joten joutui odottelemaan. Mieleeni tuli kouluaika, kun näitä arkun runkoja kuljetettiin linja-autojen katolla. Ennen vanhaanhan veistettiin itse arkut. Äitini kertoi, että joku hänen vanhemmista sisaruksistaan oli kuollut kulkutautiin ja isä veisti arkkua pikkutytölle. Esikoispoika otti tyynyn ja juoksi arkkuun nukkumaan. Ukki oli sanonut mummolle, että miltähän tuntuisi, jos poikakin kuolisi. Poika sairastui samaan tautiin ja samalla kertaa haudattiin molemmat pienet. Ukki joutui vielä kokemaan teini-ikäisen tyttönsä ja sodassa kaatuneen poikansa kuoleman, mutta 7 lasta eli vielä isänsä kuollessa. Nuo arkut ovat nykyään melko prameilevia, yksinkertaisempi riittäisi. Minut tuhkataan. Eikö jossain ole käytössä sellaisia kuoria, joita voi vuokrata siunaustilaisuuteen? Vainaja otetaan pois ennen tuhkausta, olisi ekologinen vaihtoehto.
Kyllähän minutkin tuhkataan ja saatetaan tuhkani edesmenneen kumppanini tuhkan "seuraksi" kalmistossa varatulle paikallemme... Yksinkertainen "palttoo" riittää minullekin...
Muistelen kuulleeni, että halvin valmisarkku on tehty aaltopahvista.
Näin muuten onkin kertoi paikallinen "kirstun kauppias" tuossa kerran...
räätälöity arkku. Hyviä ideoitahan täällä jo on esitetty - tuokin, kello/arkku-yhdistelmä, puhumattakaan non-rec´in ekologisesta vaihtoehdosta.
Puolisoni sukulainen suunnitteli sellaista versiota, että pohjaosaan laitetaan saranat ja eikun ovi auki ja arkku uudelleen käyttöön... Tavallisessa arkussa hänet kuitenkin haudattiin ja arkku jäi hautaan.
kun lapsikuolleisuus oli yleistä. Isäni lapsuudenperheestä näkyi kuolleen kolme lasta (seitsemän jäi vielä henkiin!) ja meidänkin perheestä kuoli vanhin poika.
Mitenkähän vanhemmat kaiken kestivät, muun elämisen kamppailun lisäksi?
kun kaikki muutkin lähtöselvityksiini liittyvät asiat jätän täysin muiden päätettäväksi. Neuvotelkoot ihan itse keskenään, heiltähän kuoli äiti/anoppi/mummi/sisko, heillehän asioilla on merkitystä, ei minulla. Ostoarkkuhan se tulee olemaan ja suhtautumiseni turhaan tuhlaamiseen he jo tietävätkin (tiedä, vaikka tuhlaisivat silkkiseen ja pitsiseen paitaan...:).
Kaikesta muusta ( pankki-tilit, omistukset, sitoumukset ym.) löytyy selkeät tiedot/ohjeet, ja jos sitten joskus ehdin, teen vielä joitakin asioita yksinkertaisemmiksi, nyt se ei vielä ole käytännöllistä ja ajankohtaista.
jotenkin luonnollisempana, itsestään selvänä asiana vielä nuoruudessanikin. Tyydyttiin tavallaan luojan tahtoon eikä kapinoitu. Lapsetkin vietiin hautajaisiin. Muistan kotikylästäni, kun sai hautajaisissa tavata muita lapsia ja sai täytekakkua. Jos vain äiti ja isä osallistuivat, lapsille annettiin tuliaisia mukaan.
minulla on kaikki tuollainen valmistautuminen alkutekijöissään. Lasken kai sen varaan, että suku on pitkäikäistä isän ja äidin puolelta. Paperinikin ovat aina hujan hajan, mikä missäkin...
Eihän tuo tietenkään suuri vaiva olisi tehdä alkeellinen pesänselvitys, mutta kun aina mukamas pakkaa muuta päälle...
oltiin vähän kuin Jumalan kämmenellä ja siinä kaikki tapahtui: syntymä ja kuolema.
Siinä mielessä tämä aika on "köyhää", kun on vain tämä yksi ulottuvuus ja "yksi elämä", kuten kunnon markkinataloudessa kuuluukin olla. Kaikki mulle heti, eikä kaverille jätetä.
niin mieki ajattelen, en halua vaikuttaa enää haudan takaa omaisteni ratkaisuihin. Perinnönjako on helppo - mökki myyntiin ja rahat tasan, - ellemme ole kerinneet jo tuhlata kaikkea ite :)
ole erityisen jämpti, kai. En vain halua tuhlata aikaani tavaroiden etsiskelyyn. Olen kohtalaisen kärsivällinen, mutta sellainen (helposti vältettävissä oleva) etsiminen ja penkominen saa minut helposti hermostumaan vai mikä nyt olisi sopiva sana. Minusta on kiva, kun kaikki on jollain tavalla (ehkä vain minun mielestäni) johdonmukaisessa järjestyksessä. Ei ne kuitenkaan aina ne tavarat heti palaa sinne oikealle paikalleen...
Paperit olen kyllä aina pitänyt jonkinlaisessa järjestyksessä. Voi olla sukuvika, tai sitten ehkä sai alkunsa kymmeniä vuosia sitten, kun reissullani näin aivan tavattoman kauniit (silloisen kotini värimaailmaan sopivat) mapit, jotka oli pakko ostaa! Suomessa taisi olla siihen aikaan vain sellaisia harmaita, niin muistelen. Ne mapit eivät enää ole minulla, mutta tapa mapittaa tarvittavat paperit selkeään järjestykseen jäi.
sukukirjaamme, niin saattoi olla että neljäkin lasta oli kuollut ihan pieninä tai heti syntymän jälkeen, - on se ollut kovaa vanhemmille ja tietysti sisaruksillekin, siihen aikaan vain työtä oli niin paljon että oli pakko vaan jatkaa ja jaksaa. Uskoisin että lapsen kuolema on sattunut ihan yhtä paljon silloin, kuin nykyäänkin - ei se ole koskaan helppoa, joka niin sanoo valehtelee.
huoneentaulu, jonka teksti vapaasti suomennettuna kuului: siivous on ajan tuhlaamista...
Sitä aikaa ei lasketa miksikään, kun joka käänteessä joutuvat etsimään milloin mitäkin kadoksissa olevaa tavaraa tai sitten ostamaan uutta, kun vanhaa ei löydy...
ole tiettävästi sukukirjaa, mutta parin sukupolven takaiset tiedot minulla on. Ihmeelliseltä tuntuu, että pelkät kirkonkirjat voivat kertoa ihmisestä ja perheestä niin paljon.
Vähän samanlainen tunnelma oli meidän pienimuotoisissa sukutapaamisissa - kuin poismenneet olisivat heränneet henkiin yhteisen muistelun myötä.
-sarjan uusinnassa mummo nukkui alussa kotonaan ruumisarkussa.
Kalliitahan nämä kaikki kalmon hävittämistavat ovat ja epäekologisia. Vihreät ovat kuuleman mukaan kehittämässä kompostointilaitosta asian hoitamiseksi. Toivottavasti ehtii vaalmiiksi meikäläiselle.
oli jotkut inttiheimot taalla lannella,kun tapa oli [ei ole enaa] 'haudata' raadot puiden oksille koysilla kiinni...
mahtoi olla hurjaa kavella metsassa,ja jonkun onnettoman? lonkkaluu kopsahtaa kulkijan niskaan..
saattoi nahda painajais unia pitkan ajan jalkeenpain..jos ilman sydaria selevis..
vaan taivahan varikset taisi olla onnellisia,kun saivat nokittavaa...
eli vainaa suoraan luonnon kiertoon..huh huh onpa se ollutkin, vaikka onhan niitä maalimassa vaikka millaisia hautaamistapoja, - sekin kun vainaja tungetaan melko ahtaaseen ruukkuun, ja jonkun tietyn ajan jälkeen otetaan hautajais seremoonian keskipisteeksi..ja sitäkautta kankaisiin käärityynä maahan...tuoksut voi olla sanoin kuvaamattomat niissä juhlissa :/