Manata maailmanloppua? Mikä voisi olla nykypäivän odotus, tai tulevaisuuden päätös? En usko että se olisi maailmanloppu vaan se on maailmanalku. Jokainen uusi syntyvä on uusi jatko tälle elämälle ja sen jatkuvuudelle.
Minä näen kaiken tämänhetkisen kurjuuden keskellä pelkkää hyvää. Tällä tuhka sateella on Jumalallinen tarkoitus se näyttää meille että elämämme on henkimaailman käsissä ja jos uskomme heihin ja luotamme heihin, niin me kaikki selviämme.
Jokainen ihminen erikseen käy oman taistelunsa läpi, jollakin on huonommin ja joillakin paremmin. Ei kukaan voi mitata toisen voimista omaansa. Niin se on ollut ja aina tulee olemaan. Tuolla jossain mainitsin tästä kuolevien iästä se on todellakin muuttunut. Ennenvanhaan kuolleet olivat vanhoja nyt heistä on tullut nuoria. Mutta unohdin että väestölukukin on aivan toista luokkaa. En siis voi mitata elin-ikää entisiin lukuihin sen enempää nykyisiinkään kun on tämä väestölukukin aivan toista luokkaa. Mutta me puhumme mihin ihmiset kuolevat nykyisin niin suurin osa on syöpäkuolleisuus. Miksi me kuolemme syöpään niin suurin joukoin? Toinen syy on sukupuolitaudit...Mikä tekee syöpää? Nämä on suuria kysymyksiä joihin ei löydy selventävää vastausta vaan olettamuksia. Jos löytyisi yksinkertainen vastaus niin voisimme lopettaa syövän kerralla.
Minä näen kaiken tämänhetkisen kurjuuden keskellä pelkkää hyvää. Tällä tuhka sateella on Jumalallinen tarkoitus se näyttää meille että elämämme on henkimaailman käsissä ja jos uskomme heihin ja luotamme heihin, niin me kaikki selviämme.
Jokainen ihminen erikseen käy oman taistelunsa läpi, jollakin on huonommin ja joillakin paremmin. Ei kukaan voi mitata toisen voimista omaansa. Niin se on ollut ja aina tulee olemaan. Tuolla jossain mainitsin tästä kuolevien iästä se on todellakin muuttunut. Ennenvanhaan kuolleet olivat vanhoja nyt heistä on tullut nuoria. Mutta unohdin että väestölukukin on aivan toista luokkaa. En siis voi mitata elin-ikää entisiin lukuihin sen enempää nykyisiinkään kun on tämä väestölukukin aivan toista luokkaa. Mutta me puhumme mihin ihmiset kuolevat nykyisin niin suurin osa on syöpäkuolleisuus. Miksi me kuolemme syöpään niin suurin joukoin? Toinen syy on sukupuolitaudit...Mikä tekee syöpää? Nämä on suuria kysymyksiä joihin ei löydy selventävää vastausta vaan olettamuksia. Jos löytyisi yksinkertainen vastaus niin voisimme lopettaa syövän kerralla.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Miksi jatkat samasta aiheesta uudella ketjulla? Kyllä meille kaikille tulee oma maailmanloppumme sitä erityisemmin odottamattakin.
Ja, jos ja kun maailma loppuu, täällä ei ala enää mikään.
Ja haluan positiivistä keskustelua koko aiheeseen. Kerro asimerkiksi miten voisit itse vaikuttaa sairauksien vähentymiseen?
Yleisesti en yhtään mitenkään. Yksityisesti elämällä mahdollisimman terveesti.
Osan ihmisistä on pakko kuolla, koska maapallolle ei muuten mahtuisi. Ihminen itse tuhoaa itseään kaikenmaailman myrkyillä, lannotteista lähtien sitä myrkkyä pistellään poskeen. No, syöpähän se sieltä sitten tulee. Jokaisessa ihmisessä on valmiiksi syöpäsolut, sopivan tilaisuuden tullen se sitten pamahtaa valloilleen. Näin se vain on. Sitten uudet myrkyt, joilla yritetään tautia hetkeksi taltuttaa ja eletään pelossa ja epätoivossa kontrollien välit.
Mahdoton yhtälö, koska Suomessa ihmisen odotettavissa oleva elinikä pitenee koko ajan, eli ihmiset elävät entistä vanhemmiksi. Olisihan mahdollista, että kiinnität kuolleitten ikään enemmän huomiota, kuin teit ennen?
http://pre20031103.stm.fi/suomi/tao/julkaisut/romppanen/vaesto.htm
maailmaan, niin sinun ei tarvitse takertua tähän elämiseen.
"elämämme on henkimaailman käsissä ja jos uskomme heihin ja luotamme heihin, niin me kaikki selviämme."
Meillä on kaikilla aikamme täällä ja jos maailmanloppukin tulee, niin se tulee, koska niin on tapahduttava, ehkäpä maapallon tai koko avaruusyhteisömme olemassaolon takia, vaikka kaikki olisi hävitetty.
Ihminen on niin pieni tekijä kaikessa. Onko ihmiselle annettu mitään tarkoitusta tässä elämässä. Ehkäpä, että hän hoitaisi saamaansa sinistä planeettaa parhaan kykynsä mukaan.- Miten hoidamme tätä perintöä tai edes itseämme?
Ihminen on pahin vihollinen tälle kauniille maalle jonka omistamme tai luulemme omistavamme. Me vain lainaamme tätä. Meidän lainaaminen näyttää olevan itsekästä välittämättömyyttä. Hoidamme maatamme huonosti ja siirrämme huomiseen tulevaisuuteen kaikki puhdistus metoodit tai lopettamis halumme on täysin nollilla. Ei kukaan halua jättää rakasta autoaan kotiin vaan yksin ajaa sillä kauppaan pikkumatkan. Samalla saa siinä annoksensa pakokaasua henkitettäväkseen. Monet haluavat matkustaa lentämällä maailman ääriin paistattamaan nahkaansa. Unohdetaan kuinka kamalasti lentokoneesta tulee saastetta. Elikä ollaan tässä kiihtyvässä karhunpyörässä koko jengi. Toiset ovat herkempiä näille kaasuille ja niin heidän elimistönsä alkaa elään toisellaista elämää. Hautausmaat ovat aivan sikeenään täynnä todella nuorien naisien nimiä sekä miesten jotka eivät koskaan kerinneet näkemään lapsiaan aikuis-iässä tai puhumattakaan lastenlapsiaan. Kuten sanoin aikaisemmin että nyt on isompi väestöluku kuin aikoinaan oli ettei tietystikkään ihme että on näin paljon kuollut nuoria ihmisiä. Vanhoja on ollut aina ja tulee olemaan muttei yhtään enempää kuin koskaan ennenkään. Minun toinen mummoni eli 85 vuotiaaksi ja äitini elää vieläkin ja on nyt 88 vuotta.. Mieheni kummatkin vanhemmat eli vanoiksi mutta niin on elänyt heidänkin vanhemmat vanhoiksi kuten minun sukuni naiset ovat eläneet todella vanhoiksi. Muttei se meinaa sitä että kaikki elää yhtä pitkän elämän. Olen tullut siihen tulokseen että mikäli ihminen pääsee jonkun määrätyn iän yli esimerkiksi 60 vuotiaaksi melko terveenä niin hänellä on mahdollisuus elää 100 vuotiaaksi..hyvässä hoidossa.
Ennen loppua tulee Pahan valtakunta ja sen johtajaksi Raamatussa Antikristuksena kuvattu henkilö. Järjestelyitä tätä varten on tehty jo vuosisatoja, niistä vain ei ole puhuttu mitään ja ne on naamioitu muuksi ja yhteiseksi hyväksi. Kaiken takana on Bilderbergiläinen illuminaatti, jonka asiaa nyt valehtelijoiksi ja ostetuiksi todettu valtiojohtomme on menestyksekkäästi ajanut ja ajaa edelleen.
Jos uskallat niin lue tarkemmin linkistä http://nwohavaintoja.blogspot.com/ ja levitä sanomaa edelleen, että muutkin tietävät mistä kaikesta tässä on kyse. Lisää yksityiskohtia löytyy muualta, mm Ilmestyskirjan merkistä, joka on siru.
Kaiken takana on juutalainen illuminaattijärjestö joka toteuttaa Raamatun ennustuksia Antikristuksen valtakuntaa kohti. On saanut jo perustettua Israelin, käynnistettyä kaksi maailmansotaa (jotka eivät täysin onnistuneet), muita USA:n aloittamia sotia, YK:n, EU:n ja kansallisvaltioitten tuhon näitten lisäksi massiivisella ihmiskunnan pohjasakan levittämisellä muuten rauhallisiin maihin.
Lukekaa linkki, pankaa se suosikkeihin/kirjanmerkkeihin ja verratkaa aika-ajoin missä nyt mennään. Levittäkää sanomaa, sillä vain tieto asioitten todellisesta tilasta voi vaikeuttaa illuminaatin juonia ja pelastaa meitä. Sen mitä voi...
Ihminen saastuttajana on pienen pieni tekijä, kyllä luonto itse tuhoaa ja saastuttaa valtavalla voimallaan, eikä ihminen VOI mitään.
Turhaa höpinää ihmisen saastuttamisesta !
Jätteitä, pakokaasuja, tehdasmyrkkyjä, kalat mätänee meriin järviin... puut kuolee, linnut häviää.
Mitä muuta kiusaa me teemme itsellemme? Syömme kaupasta ostamiamme pullia, leipää ja valmisruokia.
Me imemme maasta öljyä, loputtomasti. Se on maan veri.
Me olemme herttaisa eläimille autamme heidät piikillä nopeasti pois kun saavat syövän. Mutta mitä ihminen tekee toiselle ihmiselle? Hän nauraa oventakana kun siellä rääkkyy joku syöpään kuoleva ihminen, ei varmasti auta pois, ei edes anna puudutuspiikkiä puhumattakaan nukuta. Niin on vain ihmisen kiduttava kaikki helvetin tuskat päästäkseen lopulta hengestään. Eikö me ihmiset olla vaan aika petoja? Me jos jotkut olemme oikeita pilaajia, sotkioita, vahingoniloisia. Mitä tähän voisi vielä lisätä? Minä en keksi lisää keksikää toisetkin.
ja kerännyt kuvat tuohon linkkiin? Aika viisaasti ajateltu ja oikein tuntuu todelliselta jutulta. Tässä elämässä on paljon selittämättömiä asioita joita jotkut osaavat selittää ja toiset ei. Minä olen varmasti pimeyden ja valkeuden taistelu kappale/ ihminen, koska minun elämässä tapahtuu koko ajan ihmeitä. Onneksi vain hyvät ihmeet ovat minulla olleet listalla koko ikäni. Minua autetaan joka asiassa ja kun pyydän apua saan sitä aina. Uskon kuitenkin myös tähän että joitakin ihmisiä voidaan manipuloida tekemään jotain pahaa luullessaan tekevänsä hyvää, kunnes huomaavat tehneensä maailman kauheimman asian. Tässä lentoturmassakin on jotain mystistä juuri tuo ettei lentäjä millään halunnut vaihataa kenttää.. Jospa häntä yritettiin venäjän taholta pakko laskemaan sille kentälle? Viisas lentäjä olisi jo uskonut kolmannella kerralla ettei kannata yrittää enään. Minun mielestäni lentäjien täytyisi olla järki-ihmisiä tuollaisissa tilanteissa.
Joillakin ihmisillä on todella lyhyt näkö vaikka käyttävät vahvoja silmälaseja. Meidän maapallomme protestoi siksi kun ihminenkin pilaa, niin maa antaa lisäpuhtia ettei kaikki menis niin hiivatin hitaasti.
Voi hyvät ihmistet kuitekin, syökää soijaa, voitte vähentää sypäriskiänne. Soijaflavonoideilla on hyvä vaikutus terveyteen.
Hyvä ihminen .......ei tänne saa kirjoittaa kello 22 jälkeen, tää tutii jo kaikki siihen aikaan!
Vanhusten on palsta, totta tosiaan.
Soija ei todellakaan ole pahasta, vaan en minä sitä ihmejuttuna silti pidä.
Aamuja vain sinullekin,
Se oli hyvä vaihdevuosi hormooni, mutta ei enään. Sitä ei pidä syödä enempää kuin tarvitsee. Elikä 60 ikäisien ei missään nimessä pidä syödä soijaa. A-B-C- vitamiinit sekä kalkki olisi ne tärkeimmät ja terveellisemmät niitäkään ei ole hyvä syödä loputtomasti pillereinä.
että kuuntelisitte aina välillä Mamban "Mä oon lakannu huolehtimasta" ja laulaisitte virttä "Oi ihminen mieleen se paina, ettei pysy maailma tää...."