Pakettimatkan onni

Taas nähdään, mikä on se pakettimatkan suuri etu. Se on matkaajan turvassa. Nytkin hän saa ulkomailla majoituksen ja muut edut eli hänen lomansa jatkuu - tosin lähtökuopissa.

Omatoimimatkaaja joutuu huolehtimaan ja maksamaan kaiken itse. Sitten myöhemmin voi tapella vakuutuksien kanssa.
8311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ei enään välttämättä lähtökuopissa, pian voi olla jo ihan eri kaupunki ja maa. Aurinkomatkat ilmotti aloittavansa Madeiran ja Kanarian turistien siirrot manner-espanjaan.
Siellä sitten odotellaan ellei lähdetä bussilla suomeen, mutta ainakin joku hoitelee asioita, eikä tarviii omaa päätä vaivata.

Äänestä
  • nyt soppaa vielä hiukan.

    Aikoinaan joulukuun alussa lähdimme kahdeksi viikoksi Karibialle, joista toinen viikko oli risteilyä. Matka oli oikein mukava. Meille erikseen räätälöity eli ei mikään paketti. Pari kuukautta myödemmin Töölön matkatoimisto meni konkurssiin. Hyvä kun ehdimme alta pois. Muuten olisivat matkaramme menneet jäihin.

    Niin tuo Aurinkomatkojen juttu. Ei sieltä aurinkorannikoltakaan ihan helpolla tänne tulla. Heillä loma jatkuu. Minä olisin oikeastaan mieluusti heidän joukossaan.

    Äänestä

Katsoin tv:sta Matkaoppaat -sarjan, ei pakettimatkailu kyllä hääviltä vaikuttanut. Omatoimimatkailua ei voi suositella perässä vedettäville avuttomille ressukoille. Mielummin maksan enemmän poikkeustilanteissa, kunhan saan pysyä kaukana seuramatkailijoista. Pihtiputaalaisia käy sääliksi.

Äänestä
  • Jos menet pakettimatkalle, ei sun ole pakko olla muiden kanssa. Voit tehdä jutut ihan ittekses.

    Äänestä

  • Itse asiasssa olen paljon matkustanut sekä paketti- että omatoimimatkoilla. Mm. Euroopan kaupunkikohteisiin ei ole mitään järkeä lähteä seuramatkalle, jos ei sitten halua sitä suomalaista seuraa, joita myöskin on. Toisaalta sitten moniin Välimeren kohteisiin on yksinkertaisesti edullisempaa matkustaa pakettimatkalla, koska matkatoimistoilla lentohinnat jne. ovat turistirysiin halpoja.
    Mutta... silloin kannattaa tehdä matkat suurimman turistirysäyksen ulkopuolisena aikana, keväällä tai syksyllä. Esimerkiksi Kreetaa on tullut koluttua ristiin rastiin just paketimatkoilla. Eli edullinen matka (lento ja hotelli), auto vuokralle ja eikun tutkimaan :) Ei paljoakaan tarvitse niitä pönäköitä suomalaisia tai sekoilevia brittejä katsella ;)

    Äänestä

  • samarialainenrotko kirjoitti:

    Itse asiasssa olen paljon matkustanut sekä paketti- että omatoimimatkoilla. Mm. Euroopan kaupunkikohteisiin ei ole mitään järkeä lähteä seuramatkalle, jos ei sitten halua sitä suomalaista seuraa, joita myöskin on. Toisaalta sitten moniin Välimeren kohteisiin on yksinkertaisesti edullisempaa matkustaa pakettimatkalla, koska matkatoimistoilla lentohinnat jne. ovat turistirysiin halpoja.
    Mutta... silloin kannattaa tehdä matkat suurimman turistirysäyksen ulkopuolisena aikana, keväällä tai syksyllä. Esimerkiksi Kreetaa on tullut koluttua ristiin rastiin just paketimatkoilla. Eli edullinen matka (lento ja hotelli), auto vuokralle ja eikun tutkimaan :) Ei paljoakaan tarvitse niitä pönäköitä suomalaisia tai sekoilevia brittejä katsella ;)

    omatoimimatkailijalla on puuhaa. Majoituksen etsiskelyä, matkalipun metsästystä jne. Ja oman lompakon aukaisua joka käänteessä. Kun pakettimatkailijat toteavat vain oppaalle, että "järjestä". Tai tuskin viitsivät vaivautua edes siihen.

    Äänestä

  • Kommentti. kirjoitti:

    on yleensä edullisempaa, koska matkanjärjestäjän kulut jäävät pois. Olin varannut kaupunkimatkan Saksaan, jonka lähdön jouduin siirtämään kuten moni muu. Sain siirrettyä sekä lennot että hotellit kahden viikon päähän. Mitään lisäkuluja ei tullut. Omatoimimatkailija joutuu tietysti eritavalla tekemään työtä matkansa ja halvemman hinnan eteen. Meidän 10 vrk:n loma lentoineen ja aamiaishotelleineen tuli maksamaan 310 euroa henkilöltä eli kahdelta 720 euroa.
    Onnistuneita lomia sekä pakettimatkailijoille että omatoimimatkailijoille!

    Äänestä

  • Kommentti. kirjoitti:

    omatoimimatkailijalla on puuhaa. Majoituksen etsiskelyä, matkalipun metsästystä jne. Ja oman lompakon aukaisua joka käänteessä. Kun pakettimatkailijat toteavat vain oppaalle, että "järjestä". Tai tuskin viitsivät vaivautua edes siihen.

    MItä ihmettä sen oppaan pitää "järjestää"? Kyllä me ainakin ollaan vuokrattu itsellemme sopiva auto (viimeksi reissussa 7 hengen ryhmänä) tai lähdetty itse lähialueille retkeilemään, siinä mitään oppaita ole tarvittu, kun kielipäätäkin on. Oppaasta oli hyötyä lentokentällä, kun kone oli hajonnut Helsingissä ja tilalle oli laitettu kaksi paljon pienempää konetta, opas kirjoitteli kentällä lippuihin uudet tiedot eikä meidän lähtö myöhästynyt kuin 30 minuuttia, se toinen kone pääsi lähtemään vasta kahden tunnin päästä.

    Olen ollut "pakettimatkalla", jossa olen tavannut oppaan bussissa meno- ja paluumatkoilla, muuten olemme omatoimisesti liikkuneet sen loman ajan mielemme mukaan, ja varsinkin suomalaisia vältellen, kun aina pitäisi olla tulkkina kieleitaidottomille. Pakettimatkat ovat välillä paljon halvempia kuin omatoimiset järjestelyt ja lasten kanssa on mentävä lomamatkalle silloin kun lapset ovat koulusta lomalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lomailija. kirjoitti:

Taas nähdään, mikä on se pakettimatkan suuri etu. Se on matkaajan turvassa. Nytkin hän saa ulkomailla majoituksen ja muut edut eli hänen lomansa jatkuu - tosin lähtökuopissa.

Omatoimimatkaaja joutuu huolehtimaan ja maksamaan kaiken itse. Sitten myöhemmin voi tapella vakuutuksien kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu