Toivottavasti tarinasta ei löydy hirvittävästi kirjoitus virheitä. En ole kovin tottunut koneella kirjoittaja.
Palaute on tervetullutta.
Harmaa ihmismassa vaeltaa laahustaen tietä pitkin. Jokaisen pää on painunut alas ja jokaisen katse sekoittuu soraan, joka narsku vaimeasti jalkojen sitä tallatessa. Tietä reunustavan synkän metsän oksat kaartuvat peittämään taivaan. Vain harvoin auringon valoa pääsee siivilöitymään läpi.
Tie haarautuu ja jakaa värittömän virran jälleen kahtia. On valittava kahdesta ja jatkettava laahustamista. Suurimmalla osalla ei käy mielessäkään poiketa tieltä. Osa korkeintaan leikkii ajatuksella. On helpompaa kulkea massan mukana valmiita teitä pitkin.
Mutta yksi pysähtyy. Mies katsoo molempiin suuntiin. Molemmat yhtä värittömiä ja synkkiä. Hän katsoo taakseensa. Alussa oli niin paljon värikkäämpää. Mutta sinne ei voi mennä. Palaaminen on mahdotonta. Ohi kulkevat tönivät miestä eteenpäin. Ei saa pysähtyä, hän kuulee sanottavan. Valinta on tehtävä.
Hän valitsee. Hän kulkee suoraan, metsän reunaan. Pysähtyy siihen hetkeksi ja vilkaisee vielä teitä, joiden mies tietää vievän samaan määränpäähän. Mutta lopulta hän astuu metsään ja katoaa nopeasti puiden ja muun kasvillisuuden sekaan. Vain harva välittää miehen päätöksestä. Hekin vain katsahtavat hänen peräänsä. Hullu, he ajattelevatt. vain yhden katse viipyy pidempään metsässä yrittäen nähdä vielä vilauksen kadonneesta miehestä.
Metsä tuntuu lähes vihamieliseltä. Sen aluskasvillisuus on sankkaa ja puut tiheässä. Mies ponnistelee eteenpäin. Se on vaikeampaa kuin hän oli luullut. Mutta tielle hän ei palaa. Sillä ei olisi enää mitään annettavaa. Hän tietää, mitä sieltä löytyisi, vain lisää harmautta.
Kulkeminen käy vain vaikeammaksi. Pusikot repivät miehen vaatteita, jalat kompastelevat juriin ja oksat tarttuvat häneen. Lopulta mies kaatuu. Juuret alkavat kietoutua hänen ympärilleen. Hän huutaa, mutta hän on yksin. Käsi ojentuu vielä viimeiseen avunpyyntöön.
Käteen tartutaan kiini. Vahva ote nostaa miehen juurien seasta pystyyn. Mies kohottaa katseensa nähdäkseen pelastajansa. Ja jos enkeleitä on olemassa, niin ei yksikään voisi olla hänen edessään hymyilevää naista kauniimpi. He katsovat toisiaan silmiin, ja mies vastaa hymyyn. Yhdessä he jatkavat matkaa. Toinen toistaan auttaen he alkavat raivata itselleen polkua.
Viimein metsä tuntuu alkavan väistyä. Puita kasvaa yhä harvemmassa, eivätkä pusikot estä heidän kulkuaan. Nyt he voivat jo nähdä taivaan. Metsä loppuu ja he tulevat tielle. Mutta tämä on erilainen kuin synkkä tie, jolta mies ja nainen lähtivät metsään. Oksat eivät estä valoa tulemasta maahan asti. Kaikki on värikkäämpää. Pari hymyilee toisilleen ja lähtee kävelemään tätä uutta tietä pitkin käsi kädessä.
Lopun matkasta he kävelevät auringon paisteessa. Vain satunnainen oksa saattaa silloin tällöin varjostaa kulkijoita. Mies on löytänyt oman tiensä ja kumppanin, jonka kanssa kulkea se. Hän tietää, ettei tämäkään tie kestä ikuisesti. Ja tietää myös sen vievän sinne minne sekin, jonka hän hylkäsi. Mutta kerrankin hän voi unohtaa sen.
Kiitän, jos jaksoit lukea tänne asti. Jospa vielä jaksaisit kommentoida lukemaasi.
Palaute on tervetullutta.
Harmaa ihmismassa vaeltaa laahustaen tietä pitkin. Jokaisen pää on painunut alas ja jokaisen katse sekoittuu soraan, joka narsku vaimeasti jalkojen sitä tallatessa. Tietä reunustavan synkän metsän oksat kaartuvat peittämään taivaan. Vain harvoin auringon valoa pääsee siivilöitymään läpi.
Tie haarautuu ja jakaa värittömän virran jälleen kahtia. On valittava kahdesta ja jatkettava laahustamista. Suurimmalla osalla ei käy mielessäkään poiketa tieltä. Osa korkeintaan leikkii ajatuksella. On helpompaa kulkea massan mukana valmiita teitä pitkin.
Mutta yksi pysähtyy. Mies katsoo molempiin suuntiin. Molemmat yhtä värittömiä ja synkkiä. Hän katsoo taakseensa. Alussa oli niin paljon värikkäämpää. Mutta sinne ei voi mennä. Palaaminen on mahdotonta. Ohi kulkevat tönivät miestä eteenpäin. Ei saa pysähtyä, hän kuulee sanottavan. Valinta on tehtävä.
Hän valitsee. Hän kulkee suoraan, metsän reunaan. Pysähtyy siihen hetkeksi ja vilkaisee vielä teitä, joiden mies tietää vievän samaan määränpäähän. Mutta lopulta hän astuu metsään ja katoaa nopeasti puiden ja muun kasvillisuuden sekaan. Vain harva välittää miehen päätöksestä. Hekin vain katsahtavat hänen peräänsä. Hullu, he ajattelevatt. vain yhden katse viipyy pidempään metsässä yrittäen nähdä vielä vilauksen kadonneesta miehestä.
Metsä tuntuu lähes vihamieliseltä. Sen aluskasvillisuus on sankkaa ja puut tiheässä. Mies ponnistelee eteenpäin. Se on vaikeampaa kuin hän oli luullut. Mutta tielle hän ei palaa. Sillä ei olisi enää mitään annettavaa. Hän tietää, mitä sieltä löytyisi, vain lisää harmautta.
Kulkeminen käy vain vaikeammaksi. Pusikot repivät miehen vaatteita, jalat kompastelevat juriin ja oksat tarttuvat häneen. Lopulta mies kaatuu. Juuret alkavat kietoutua hänen ympärilleen. Hän huutaa, mutta hän on yksin. Käsi ojentuu vielä viimeiseen avunpyyntöön.
Käteen tartutaan kiini. Vahva ote nostaa miehen juurien seasta pystyyn. Mies kohottaa katseensa nähdäkseen pelastajansa. Ja jos enkeleitä on olemassa, niin ei yksikään voisi olla hänen edessään hymyilevää naista kauniimpi. He katsovat toisiaan silmiin, ja mies vastaa hymyyn. Yhdessä he jatkavat matkaa. Toinen toistaan auttaen he alkavat raivata itselleen polkua.
Viimein metsä tuntuu alkavan väistyä. Puita kasvaa yhä harvemmassa, eivätkä pusikot estä heidän kulkuaan. Nyt he voivat jo nähdä taivaan. Metsä loppuu ja he tulevat tielle. Mutta tämä on erilainen kuin synkkä tie, jolta mies ja nainen lähtivät metsään. Oksat eivät estä valoa tulemasta maahan asti. Kaikki on värikkäämpää. Pari hymyilee toisilleen ja lähtee kävelemään tätä uutta tietä pitkin käsi kädessä.
Lopun matkasta he kävelevät auringon paisteessa. Vain satunnainen oksa saattaa silloin tällöin varjostaa kulkijoita. Mies on löytänyt oman tiensä ja kumppanin, jonka kanssa kulkea se. Hän tietää, ettei tämäkään tie kestä ikuisesti. Ja tietää myös sen vievän sinne minne sekin, jonka hän hylkäsi. Mutta kerrankin hän voi unohtaa sen.
Kiitän, jos jaksoit lukea tänne asti. Jospa vielä jaksaisit kommentoida lukemaasi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hylkää kristinusko. VAIN silloin sinusta voi tulla kirjailija...
Mikä saa sinut luulemaan, että uskoisin kristinuskon oppeihin?
Vetää hiljaiseksi. Tässä on sitä jotain mikä pakottaa jatkamaan lukemista. Mielenkiintoinen. Kertakaikkisesti!
Älä missään tapauksessa lopeta kirjoittamista!
...kannustavasta palautteesta. Itsetunto nousee kohisten. Kiitos siitä sinulle. Kirjoittamista en lopeta. Ehkä pistän tänne vielä joskus jotain, jos saan mitään valmiiksi.
narsku -> narskuu
vaimeasti jalkojen sitä tallatessa.
Laittaisin tähän: joka narskuu jalkojen alla..
Vain harvoin auringon valoa
Riittäisikö tähän auringon valo..?
On valittava kahdesta ja jatkettava
Valittava kahdesta tiestä? Jää vähän olo että mistä on valittava?
Hän katsoo taakseensa.
Hän katsoo taakseen olisi ehkä mukavampi..
Vain kirjoitusvirhe: he ajattelevatt. vain
Aloittava sana isolla =)
Sillä ei olisi enää mitään annettavaa.
ehdotus: Sillä ei ole enää mitään annettavaa..
Hän tietää, mitä sieltä löytyisi, vain lisää harmautta.
Tähän laittaisin kaksoipisteen : vain lisää
harmautta
Kulkeminen käy vain vaikeammaksi.
entäs: yhä vaikeammaksi?
Kirjoitusvirhe:
juriin ja oksat tarttuvat häneen.
Muuten teksti oli sujuvaa ja hyvää. Vertauskuvauksellinen teksti oli mielenkiintoista luettevaa ja pidin tarinasta.
Ensinnäkin kiitän rakentavasta palautteesta.
Kiitos.
Tuntuupa hiukkasen typeriltä nuo kirjoitusvirheet. No mutta kuten jo todettu en ole kovin tottunut koneella kirjoittaja.
Ehdotukset olivat hyviä ja ehkä joskus kirjoitan tekstin uusiksi, jos vaan kehtaan.
Kiitoksia. Ei ne nyt hirveitä kommentteja ollut ja minulle itselle tulee kirjoitusvirheitä aivan samalla tavalla.
Tekstisi oli todella hyvää ja sujuvaa. Ehdotukseni ovat sitten edelleen vain minun mielipiteeni.
Yleinen mielipiteeni on kuitenkin että juttusi on hyvä. Koetappa ottaa juttusi joskus parin kuukauden päästä esiin kun et muista sitä enää ja lue se uudelleen, silloin pystyt itsekin huomaamaan että tekstisi on todella sujuvaa =)
Tekstisi sisältää paljon symbolismia ja on jännällä tavalla unenomainen. Jotenkin tämä tuntuu myös tuoreelta. Nyt alkaa jo väsyttää, joten en osaa kommentoida enempää, mutta siis tykkäsin.