Tuhnu kylässä

Tuhnututtavani (myönnän, tunnen myös tuhnuja), kävi eilen kylässä. Saunoessamme hän kehui puulämmitteistä saunaamme ja kysyi, "onko teillä saunavuoro aina näin lauantaisin". Grillatessamme sisäfilepihvejä hän uteli, saako terassilla tosiaan grillata ihan vapaasti. Kehui myös citymaastureitamme ja sanoi, ettei ikimaailmassa uskaltaisi säilyttää avaimia auton ratissa (toisessa autossa on perinteinen rattilukko, toisessa painonappi).

Pakko sanoa, että tuli mieleen, laitostaako kasarmissa asuminen ihmisen peruuttamattomasti, vai onko vielä toivoa päästä Parempien Ihmisten kastiin. Mitä tähän sanovat palstan asiantuntijat? Taidanpa kurlata lasillisen X0:Ta pohtiakseni asiaa tarkemmin.
7312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hei XO-mies

Kyllä se vuokra-asuminen alkaa jo lapsuudessa. Yleensä vanhemmat ovat asuneet vuokralla jossain karbonatisoituneessa neukkukuutiossa. 70 luvun alussa oli muotia vuokrata asunto elementtitalosta kun oli päässyt maalta pois.

No kaikki yhtä kyllä se tuhnulta tovin vie että oppii asumaan omakotitalossa. Eräskin tuttu tuhnu joutui asumaan omakotitalossa kun vakuutusyhtiöllä ei ollut osoittaa kerrostaloa väistötilaksi. (Somalit olivat paistaneet lammasta parvekkeella nuotiossa ja useamp asunto käristyi lampaan kera)

Tuo tuhnu alkoi kuulemma unissaan rähisemään "Vessan vetäminen yhdeksän jälkeen kiellettyä", "naapuriyhtiön lapset eivät saa leikkiä meidän pihalla" ja kaikkea muuta vuokrakasarmikulttuuriin kuuluvaa. Koputteli kattoon jne.

Eli kyllä se koville ottaa.

Minä meinasin lähteä krapulaani parantelemaan viereiseen lähiöön parilla siiderillä. Minulle ei aamusta noi väkevät maistu. Muutenkin olen enemmän viski ihmisiä. Spayside single malt on minun suosikkini.

On sinne lähiöön turvallinen hajurako. Kilometri-puolitoista. Meinasin ottaa poikani mukaan. Hyvä opettaa että miten käy jos ei käy kouluja ja opettele prosenttilaskua.

Äänestä
  • Jos unelmat elättäs? Eläisit perseaukinen luuseri leveästi!
    Arki on vaan kovaa sinulla..

    Äänestä

  • Kyllä kyllä! Aika lähellä tuo lähiö teillä on, mutta eivät ne vuokrakasarmien tenukepit ja muut hörhöt jaksa kävellä edes tuota matkaa tullakseen häiriköimään. Lähiöiden baarit ovat mielestäni melko ankeita. Siellä kassujen asukkaat heittävät tikkaa ja jauhavat niitä samoja iänikuisia asioitaan. Joka kerta samat jutut. On kuin pornolehteä lukisi: kun on selannut yhden, on nähnyt ne kaikki. Tosin tästä tuhnut saattavat olla eri mieltä.

    Varo ettei baarin sosiaalinen saaste saa sinusta otetta. Siksi suosittelenkin kurlaamaan joko kotosalla kalsarit jalassa tai sitten käymään hienoissa ravintoloissa kaupungissa. Mitä jos joku ok-alueenne asukas näkee sinut kävelemässä baarin ovesta ulos? Huh huh, sehän tarkoittaa sitä, että joudut pahimmassa tapauksessa muuttamaan alueelta pois!

    Äänestä

Etkö sinä huomannut sitä, kun tuhnu veti sinua täysillä. Sai saunoa ja juoda kaljojasi. Sinä vielä grillasit hänelle sisäfilepihvit. Nyt hän nauraa siellä vuokrakämpässään sinulle makeasti, kun sai vedättää tyhmää. Ehkä hän vielä iski silmänsä sinun vaimoon? Saat olla varuillasi ettei sinusta tule poikamiestä. Sitten vaimo vie puolet siitä velkaisesta kämpästä ja he ostavat yhdessä oman talon. Sinä voit joutua muuttamaan tuhnumajoille. Sulle kun tuo xo on näköjään tärkeä ja sitämyöten myös vaimon tyydyttäminen on heikkoa. Kannattaa miettiä sitä seuraavaa kertaa, kun alat veljeilemään tuhnujen kanssa. En tietenkään sitä toivo kellekään. Etenkään meille omakotiasujille. Minä en kuitenkaan halua omalle kohdalleni moista kurjuutta.

Äänestä
  • Kuules nyt, lukihärönen, monikin on iskenyt silmänsä kauniiseen vaimooni.

    Äänestä

  • ok-asukas kirjoitti:

    Kuules nyt, lukihärönen, monikin on iskenyt silmänsä kauniiseen vaimooni.

    Paljon toi viimeyöltä sukan varressa? Pääsetkö kirpparila vaihtaa jopa uuden fillarin?

    Äänestä

  • ansiota? kirjoitti:

    Paljon toi viimeyöltä sukan varressa? Pääsetkö kirpparila vaihtaa jopa uuden fillarin?

    Kylläpä tuo kateuden määrä on kerta kaikkiaan valtava! Naama vihreänä pitää haukkua toisen vaimoa huoraksi. Kovin ikävää ja surullista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ok-asukas kirjoitti:

Tuhnututtavani (myönnän, tunnen myös tuhnuja), kävi eilen kylässä. Saunoessamme hän kehui puulämmitteistä saunaamme ja kysyi, "onko teillä saunavuoro aina näin lauantaisin". Grillatessamme sisäfilepihvejä hän uteli, saako terassilla tosiaan grillata ihan vapaasti. Kehui myös citymaastureitamme ja sanoi, ettei ikimaailmassa uskaltaisi säilyttää avaimia auton ratissa (toisessa autossa on perinteinen rattilukko, toisessa painonappi).

Pakko sanoa, että tuli mieleen, laitostaako kasarmissa asuminen ihmisen peruuttamattomasti, vai onko vielä toivoa päästä Parempien Ihmisten kastiin. Mitä tähän sanovat palstan asiantuntijat? Taidanpa kurlata lasillisen X0:Ta pohtiakseni asiaa tarkemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu