Meillä on pian 10kk:n ikäinen vauva, joka on oksentanut tällä viikolla kahtena päivänä päiväunien jälkeen (n. 1-2h ruokailusta) niin kamalasti, että sappinesteetkin tuli ulos. Ensimmäinen kerta oli alkuviikosta ja nyt toinen eilen. Molempina kertoina juttu meni samalla kaavalla; vauva alkoi oksentaa ja oksensi n. 30 min sisällä 4-5 kertaa. Sen jälkeen oksentaminen loppui kuin seinään. Seuraavat ruoat pysyivät sisällä ihan normaalisti. Maanantaina säikähdin tilannetta niin paljon, että käytimme vauvaa sairaalassa, kaikki ok. eilen aloin sitten miettiä, mitä yhteistä näillä kahdella päivällä oli, enkä keksinyt muuta kuin sen, että molempina päivinä vauva sai ruoan seassa kananmunaa. Voisikohan kyseessä olla siis allerginen reaktio ko. ruoka-aineelle vai ehkä vain sattumaa? Mitään iho-oireita tms. vauvalla ei ole ollut. Haluaisin siis kommentteja muna-allergisten vauvojen / lasten vanhemmilta. Kiitos.
Muna-allergiaako?
2
678
Vastaukset
- anafylaksiaa
En ole muna-allergikon äiti kun en ole kyseistä ruoka-ainetta vielä uskaltanut antaa pienelle :). Mutta eihän tuo voi olla sattumaa. Tietysti on muna-allergia jos tulee 1-2 tuntia ruokailun jälkeen ja vain niiden ruokailujen kun on saanut kananmunaa. Varo ettei pahene ja johda anafylaksiaan. Jätä muna heti pois ruokavaliosta ja käytä allergialääkärillä.
- voih.
kaikki reagoi vissiin eritavalla, epäilen myös muna allergiaa, koska meillä myös maito ei sovi, imetän 2kk vauvaa.mutta meillä on pekkiä mahavaivoja ja niiden kautta itkusuus/nukkumattomuus! soita neuvolaan ja sieltä lääkärille joka antaa lähetteen. helpommin sanottu kun tehty, empä sit äole minäkään saanut syynä se ettei kyseessä voi heidän mielestä olla allergia koska piano on noussut! eli varasin yksityiseltä, kahden vkon päästä pääsee. tee sama jos ei muu auta! meillä vakuutus joten nou hätä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1496419- 322292
- 1872089
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101313Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.741232- 731067
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241047Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,25987Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44951Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12835