ihmistä, eikä kohta jaksa enää edes yrittää. Nytkin tuossa sivun oikeassa kulmassa pyörii ärsyttävä match.comin mainos. Aina kun laittaa johonkin ilmoituksen saa vastauksia "vääränlaisilta" ihmisiltä. En halua itselleni mitään kalenteria jatkuvasti vilkuilevaa uranaista. En halua alkoholiongelmista kärsivää naista. En halua kolmen lapsen ätiä, joka on juuri eronnut exästään. Ehkä minulle ei oikeasti ole ketään "varattuna". Aina on ajatuksiltaan ja mielenkiinnon kohteiltaan sellainen, että ei kiinnosta ketään, huoh tätä tämä elämä sitten
on :(
on :(
Vastaukset 15
Vanhimmat
vähän samat ajatukset ovat itselläkin, tosin olen nainen. Sen kerran, kun on luullut tapaavansa jonkun kiinnostavan miehen, ehtinyt jo ihastumaankin, olen saanut pakit. Ihastun hyvin harvoin tai ylipäänsä tuntuu, että tapaan ehkä kerran vuodessa sellaisen miehen, joka herättää kiinnostukseni. Ja tällä ei ole ulkonäön kanssa mitään tekemistä, kiinnostun ihmisestä ihan muista syistä, sen verran on ikää ehtinyt kertyä. En myöskään itse ole mikään suuren luokan kaunotar, joten välillä tuntuu, että ehkä "markkina-arvoni" on liian huono sinkkumarkkinoilla. Ehkä olen liian tylsä tai jotain. Tykkään käydä ulkona ystävien kanssa, joita minulle on siunaantunut kourallinen, mutta siihen se aina jää. Ei baareissa tapaa "kunnon" miehiä...:(
ikäinen olet?
Minulla menee niin, että kun olen löytämäisilläni hyvän kaverin jonka kanssa käydä vaikka kaupungilla, niin ensin puhutaan paljon kaikkea mutta jossain vaiheessa sitten toista harmittaa persoonassani joku piirre, eikä tämä ihminen halua olla enää yhteydessä.
olen ehtinyt 23 ikävuoteen asti. Kohta jo 24, huoh!
siinä menee.
en ymmärrä mikä yh äideissä on vikana?
noh mutta ne lapset kasvaa ja lentää pois.
mutta tuskin minäkään löydä itselleni ketään luottamisen arvoista..
Ei yh äideissä ainakaan mun mielestä mitään vikaa ole. Itse olen ihan tolkuttoman ihastunut töissä erääseen yksinhuoltaja naiseen. Välillä tuntuu että hänkin pitäis musta, en tiedä. Olen vaan niin helvetin ujo paska etten saa mitään aikaiseksi. Itsetuntokin on nolla niin aika raskasta on.
Vaikuttaa todellakin siltä etten tule elämässäni koskaan löytämään rakasta ihmistä rinnalleni. Ikää on lähemmäs 30. Sellaista jonka seurassa voisin olla oma itseni ja joka rakastaisi, välittäisi minusta vikoineni kaikkineni. Löytäisi ihmisen joka pitäisi minusta ja minä hänestä. Tuntuu niin epäreilulta kun toiset löytävät hyvän ihmisen jo varhaisessa nuoruudessaan ja elävät yhdessä koko elämänsä. Itse kamppailee jatkuvan yksinäisyyden ja alakuloisuuden parissa. Onkohan niin että oikeaa rakkautta ei ole olemassa kuin elokuvissa ja rakkauslauluissa. Rankkaa on elämä ilman sitä rakasta jota on koko ikänsä kaivannut. Niin kai se on tarkoitettu että toiset löytävät onnen ja toiset voivat vain haaveilla siitä.
http://www.youtube.com/watch?v=2NkrFLEDWW8
Mitä jos vaan reilusti lähestyt naista ja kerrot tunteistasi? Itse olen yh ja ihastunut töissä erääseen mieheen mutta en oikein tiedä mitä se meinaa kun hän välillä katselee, mutta ei sitten lähesty mitenkään.
Onni voi olla ihan parin askeleen päässä. Elämä voi muuttua aivan toisenlaiseksi.
Tai sitte joku ehtii ennen sua.
Vaikutti aluksi hyvältä tuo sun kirjoitukses, itsekin samalla tavalla ajatteleva ja samaa kokenut nainen olen... kunnes tulin kohtaan kolmen lapsen yh äiti... No juu, tässä sitä taas ollaan ja taas mureni osa itsetuntoa. Tällaisilla mielipiteillä varustettuja ihmisiä, kun on liikkeellä paljon, joten kai tässä voi sitten kaiken toivon heittää.. ainakin niin pitkäksi aikaa, kunnes ne lapset ovat lentäneet pesästä pois... siis vähintään seuraavaksi kuudeksi vuodeksi... Mutta tiedoksi sinulle ja muillekin.. kyllä meilläkin on halipula ja läheisyydenkaipuu ja kyllä meiltä riittää rakkautta kumppanillekin, vaikka ne lapset ovatkin saman katon alla olemassa.
Niinpä niin. Ensin tehdään pitkä lista tai ainakin hyvin tarkasti rajaava lista siitä millaisen ihmisen tulisi olla ja sen jälkeen ihmetellään yksinoloa. Eikö koskaan ole käynyt mielessä, että kenties, siis ehkä, jokin noista poissulkevista asioista olisikin sitten todellisuudessa täysin yhdentekevää tai ainakin sen pystyisi jotenkin poissulkemaan tai se häviäisi jos se "oikea" kohdalle osuu.
Eikös se ole useinmiten kuitenkin niin, että kaksi ihmistä joutuvat (lue: pääsevät) enempi tai vähempi muokkaamaan omaa elämäänsä jotta yhteiselo sujuisi...
Eikä yh-äideissä (tai isissä) mitään vikaa ole, ei ainakaan täältä katsottuna. Pohjimiltaan ovat ihan samanlaisia tallustajia kuin kaikki muutkin. Jos joku ei pidä lapsista niin ei varmaan sitten myöskään halua olla tekemisissä yh-ihmisen kanssa. Yksinkertaista. Oliskohan niin(?), että yh-äidit ovat seuralaisten suhteen ehkä hieman varautuneimpia tai arempia tai jotain, mutta se johtunee pitkälti oman suojelemisen lisäksi ennen kaikkea lapsen suojelusta eli ei haluta lapsen lähelle ihan ketä vain ja satunnaisesti kavereita hyppimään. Ja näin sen olla pitääkin! Se nyt vain on niin, että yh:kin on vanhempi ja hänen tulee huomioida ratkaisuissaan myös lapsi.
Se mitä itse ihmettelen näissä kahdenvälisissä kanssakäymisissä on se, ettei ole selkärankaa kertoa syytä miksi ei enää toista halua nähdä tai minkä kokee sellaiseksi joka ei oikein "natsaa". Saattaisi siinä itsestään tajuta asioita ja asettaa omatkin vaatimukset sitten realistisemmiksi. Ja jos jätetään toinen kuin nalli kalliolle ilman, että ilmoitetaan yhtikäs mitään, käsittämätöntä vastuuttomuutta ja toisen huomiottajättämistä. Ei toista saa jättää ihmettelemään miksi mitään ei tapahdu.
aloneforever: älähän hätäile, olet vielä nuori. Ystäviä on ja olet aktiivinen, kyllä se joku sieltä sitten iskee lempeästi sydämeen...
Ja halipula: se ei nyt kai katso sitä onko sinkku, yh, aviossa, tai jotain muuta. Yksilöllistä tämäkin, väittäisin.
Ok, yh-äiti on ilmeisesti joku kirosana kaikille ja niin se on minullekin. En vain joutua keskelle kolmiodraamaa ja jonkun toisen siitämän lapsen "korvikeisäksi". Mikä lista tuo nyt sitten muka oli? Ei mikään. Kun lukee vastaavia naisten kirjoittamia listoja on siellä vaatimuksia saman verran, kuin työpaikkahakemuksessa. Miehet eivät saisi esittää mitään kriteerejä tai heti saa satikutia. Ollaan yksin sitten, ihan sama. Tänne on kiva ajankuluksi kirjoitella ja purkaa sydäntä. Ketään en tällä kirjoituksella halua loukata, mutta jos joku loukkaantuu, niin sellaista se elämä on. Ihmis-suhteissa on epäonnistunut yksi jos toinenkin. Heittäköön joku sen kuuluisan ensimmäisen kiven, jos kuvittelee olevansa syytön. Hyvää jatkoa kaikille, taidan tyytyä yksinäiseen osaani tai lähteä ulkomaille vaimon hakuun. Kivahan se on omassa haavassa puukkoa kääntää.
Siis ohoh.. "toisen siittämän lapsen korvikeisäksi".
Eikö se ole niin että se nainen tai mies joka on yh on se parisuhde, johon aletaan.
Itse en yh:na kaipaa korvikeisää lapselleni. Ei ole myöskään lapsen ex-isää roikkumassa kuvioissa.
KumppaniinLlapseen voi suhtautua ihan vaan ihmisenä!
Kuulostaa naurettavalle ja lapselliselle tuo tuo "toisen siittämä", ihankun kävisi huonolle miehiselle itsetunnollesi seukata naisen kanssa jonka "lapsi on toisen siittämä".
Tiedän tapauksia että mies on rakastunut yh-naiseen ja ottanut paketissa lapsetkin. Lapsissa mies näkee sen että ne ovat hänelle rakkaan naisen lapsia, tälle tärkeitä ja niin niistä tulee luonnollisesti miehellekin tärkeitä. Mutta tietysti jotain joka ei ole vielä kasvanut aikuiseksi voi vaivata tuollanen typerä asenne.
Joo, tutulta kuulostaa. Onhan noita treffipalstojen seuralaisia käyty pikatreffeillä tsekkaamassa ja aika surullisia vaihtoehtoja, ovat joko narsisteja, itsetunnottomia, ongelmaisia, bipolaarisia tai sit se viimeinen paha eli epäsiistejä ja oikeesti rumia. Itse olen mielestäni suht kivan näköinen, melkeinpä älykäs, huomioonottava ja hauskakin mutta ei vaan minun kohdalle näytä ketään järkevää sinkkuvaihtoehtoa tulevan, niinpä olenkin päätynyt siihen että hyvät otetaan toisilta (ei naimisissa olevia perheellisiä kuitenkaan, siinä menee raja) tai sit lennosta jos oikein hyvä tuuri käy. Frendit väittää nirsoksi, mut en silti aio tyytyä johonkin ihan jees tyyppiin. Normaali peruskotielämä on kyllä ihan ok, mut vain jos sen pääsee rakentamaan oikeanlaisen ihmisen kanssa. Vaikka kuin yrittää miettiä ihan subjektiivisesti niin en vaan tajua että miksi se ei kertakaikkiaan tule se oikea, vaikka eikait se nyt niin kamalaa ole sekään jos vietänkin loppuelämän yksin.
miten voikaan olla näin surkea kohtalo, olla alle parikymppisenä jo vanhapiika :(
Ei oo koskaan ketään ollut ja jos tää sama juttu jatkuu niin ei tuu kyllä olemaankaan.
jossain naamanesittelysivuilla olen saanut ihan kivoja kommentteja, mutta en ole kehdannut sen pidemmälle mennä... en todellakaan näytä samalta luonnossa kuin niissä hyvässä valossa/meikissä otetuissa kuvissa mitä nettiin tyrkkään. Mitään taviskuvia en todellakaan kehtaa sinne laittaa, kun en vaan ole kaunis :(