Kertomuksia siitä, kun ei näe ihastusta enää ikinä.
Yhteinen projekti on nyt saatu päätökseen emmekä enää törmää. Emme ole samassa koulussa, emme käy samoissa paikoissa emmekä liiku enää samoissa kaveripiireissä. Ja minä kun tulin niin iloiseksi vain pelkästään näkemisestä kauempaa, pelkästä pikaisesta katseiden kohtaamisesta. Miten tästä selviää?
Kyllä sen kestää, ettei vastakaikua tule, mutta ikuisiksi ajoiksi eroaminen tuntuu melkein fyysisenä kipuna.
Aika. Aika. Mitä enemmän se kuluu, sitä kauemmaksi hän jää, lasken tunteja siitä, kun viimeksi nähtiin, lasken vittu m i n u u t t e j a, tämä on kuin pakkomielle, en halua parantua, minä haluan s i n u t eikä minulla ole edes mahdollisuutta helvetti sentään n ä h d ä, ei edes katsella kauempaa.
Syvältä ja poikittain.
Yhteinen projekti on nyt saatu päätökseen emmekä enää törmää. Emme ole samassa koulussa, emme käy samoissa paikoissa emmekä liiku enää samoissa kaveripiireissä. Ja minä kun tulin niin iloiseksi vain pelkästään näkemisestä kauempaa, pelkästä pikaisesta katseiden kohtaamisesta. Miten tästä selviää?
Kyllä sen kestää, ettei vastakaikua tule, mutta ikuisiksi ajoiksi eroaminen tuntuu melkein fyysisenä kipuna.
Aika. Aika. Mitä enemmän se kuluu, sitä kauemmaksi hän jää, lasken tunteja siitä, kun viimeksi nähtiin, lasken vittu m i n u u t t e j a, tämä on kuin pakkomielle, en halua parantua, minä haluan s i n u t eikä minulla ole edes mahdollisuutta helvetti sentään n ä h d ä, ei edes katsella kauempaa.
Syvältä ja poikittain.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Annan ilmasen neuvon jolla saat paremman mielen itsellesi.
Kerro tunteistasi hänelle, välimatka on kurottavissa aina, kyllä näette aina kun mahdollista.
Kun olet kertonut hänelle tunteistasi ja kokenut että kaiken olet tehny minkä olet voinut. Jos vastakaikua edelleen ei tule, se ei tunnu niin pahalta, kun tietää ettei todella häntä voi saada.
Auttoi itsellä, kaiken mahdollisen jälkeen tuli tunne että jos häntä ei kiinnosta, on hänen parempi olla vaan jonkun muun kanssa, mutta, ilmeni että hänellä onkin edelleen tunteita minua kohtaa..
Mitään et menetä!
Kiitos nopeasta vastauksestasi, Minävaaan14vv! :) Minua vaan pelottaa niin kauheasti kertoa, kun tiedän, että mahikset on ihan minimaaliset... Pelkään kasvojen menettämistä, pelkään, että hän naureskelisi selkäni takana. Pelkään, että hän pitää minua epätoivoisena - mitä minä olenkin. Lyhyesti: pelkään ihan liikaa, jopa sitä, että minulla olisi mahdollisuuksia ja mitä siitä sitten seuraisi! En ole koskaan seurustellut tai mitään, tuskin ole sellaiseen tarpeeksi kypsäkään kirjoitteluni perusteella kun en kerran uskalla tehdä asioille mitään. Tuntuu, että kertomalla menettäisin enemmän kuin saisin, ainakin ylpeyteni. Vaikka mitä väliä silläkään on, jos kerran en näe häntä enää ikinä. :D Hah. Tästähän voi jo repiä huumoria, se mikä ei tapa, vahvistaa.
Mulla on sama ongelma, tosin saatan tyttöä nähdä vielä kerran. Ja kyllähän se harmittaa tosi paljon mutta kun ei sille mitään voi... Itse kerroin aikoinaan tytölle mitä tunnen mutta siitä ei tullut mitään, silti ei ole tunteet vähentyneet ja tällä hetkellä se on perseestä :D
^Noni, tota just tarkotan! :D Nyt voin ainakin unelmoida, siitä että ehkä salaisesti syvällä sisimmässään tykkää minusta. Onpahan lohtu sekin, phyh.
Samaa toivon minäkin mutta ihan kuin tulis koskaan mitään kuitenkaan tapahtumaan. kerran jo pakit kuitenki saanu. Tosin kavereita ollaan mutta silti.
Se on vaan niin ilkeätä kun ajattelee että kunhan itsekin muuttaa muualle jne niin tapaa uusia ihmisiä ja unohtaa jossain määrin tämän nyt mieltä painavan henkilön ja voi löytää jopa uuden ihastuksen mutta sitten kuiitenkin pyörii mielesssä tämä ihastus ja alkaa miettimään mitä sen kanssa vois tulla... Ja sitten taas ajattelee että ei siitä tule mitään ja että parempi vaan jatkaa eteenpäin... Osaa olla hankalaa,,,
Niinpä. En tiedä, pystyisinkö edes olemaan vain kaveri oman kiinnostuksen kohteeni kanssa... Mutta koko ajan sitä vain miettii ja kelaa päässään, osoittiko se toinen nyt sittenkin jotain kiinnostusta, jos sittenkin olisi ollut aktiivisempi, niin olisiko se toinen ehkä mahdollisesti sitten kiinnostunut... Jos ja jos ja jos. Helvetillistä. Tuntuu, että koko ajan hän tulee jollakin tavalla vastaan, jollain ohikulkijalla on samanlainen hattu tai jotain. Ja nämä tapahtuu juuri silloin kun hetkeksi heltiää ajattelemaan jotain muutakin. Ei auta ollenkaan, jos joku sanoo, että kyllä tuolla jossain vielä on joku, jonka kanssa saa aikaankin jotain. En minä halua ketään toista. Sitä on niin optimistinen ja vain odottaa jotain ihmettä tapahtuvaksi, että se toinen äkkiä ottaisikin yhteyttä... Alkaa jo kyllästyä omiin ajatuksiinsa, jotka vain kiertää samaa kehää.
Jep. Itse ajattelen että ihan hyvä vaan että se on kaveri, kuitenkin sitten varmaan viimeistään kun hän löytää itselleen poikaystävän jne herään ajattelemaan muutakin, ainakin toivottavasti. Pitää vaaan yrittää ottaa uudet asiat vastaan innolla ja yrittää päästää irti pian hyvinkin menneistä asioista, vaikka kipeää ehkä tekeekin. Kuitenkin helpottaa jonkun verran ikävää kun kaverina kuitenkin pidetään jonkun verran yhteyttä, mutta sitten taas puhumisen jälkeen iskee se tunne että toista ei ehkä näe enää koskaan, että on aika julma tilanne,,, tosin mieluummin olen näin kuin ilman mitään kaveruutta ollenkaan :)
Niin, totta tuokin. silloin ainakin näkisi toista edes joskus eikä tarvitsisi kärsiä ikävästäkin. Täytyy keksiä itselleen tekemistä niin ei tule kiusausta ajatella. Täytyy siirtyä uuteen elämänvaiheeseen.
En tuosta näkemisestä oikein tiedä, tuskin tulee juurikaan jos ollenkaan tilaisuuksia, juttelu tapahtuu lähinnä jonkin viestimen kautta,,, Ja oikea asenne sulla kuitenki (vaikka vähän ilkeältä saattaa kuulostaakin), etköhän sinä pääse siitä yli, ainakin sillä asteella että ei enää ole surullista ajatella kyseistä henkilöä. Minä ainakin pyrin sellaiseen tilaan että voin ajatella ihastusta hyvillä mielin ja onnellisena siitä mitä nyt oli aikaa yhdessä kavereina :)
Joku kontakti nyt kumminkin olisi ihanaa. :) Kyllä tästä selvitään. Siihen tosiaan pyritään, ettei ole enää tippa linssissä kun hän tulee mieleen, vaan paremminkin hymyilee niille muistoille. On se ihastuminenkin kuitenkin aina sen verran mukava tunne, vaikka siihen liittyykin sitten kaikenlaista tällaista negatiivista. Täytyy luottaa siihen vanhaan poissa silmissä, poissa mielestä -ajatukseen.
Joo etköhän sinä tavalla tai toisella asiasta yli pääse, kuitenkin niin samanlainen tilanne kuin minulla joku aika sitten, nyt on jo paljon helpompi olla, tosin mulla varmaan helpottanu toi yhteydenpito asiaa... Vaikka ehkä vähän viivyttänyt tähän tilanteeseen pääsyä mutta helpottanut kuitenki... Ja on se kyllä mukava olla ihastunu, perhosia vatsassa ja jotain mitä odottaa päivässä :)
Välillä kuitenkin iskee niin kamala ikävä, ettei tiedä, miten päin oikein olisi. Nyt tuntuu siltä, ettei ole mitään odotettavaa koko päivältä, kun ennen sitä suurin piirtein eli pelkälle toisen näkemiselle. Päivä kerrallaan, päivä kerrallaan... Olisi vaan niillä päivillä jotain sisältöäkin. Sitten sitä piinaa itseään vielä sellaisillakin ajatuksilla, että mitä jos tämä onkin vaan joku ihme pakkomielle, olen vain jostain saanut päähäni, että tykkään tästä tyypistä kuin hullu puurosta? Että olen vaan tottunut unelmoimaan hänestä. Äh, onpas vaikea selittää. Vaikeaa koko elämä.
Samanlaiset asiat ollu mullaki mielessä että tykkäänkö ihan oikeasti näin kovasti vai olenko vain kehittänyt itselleni mielenvian, kuitenkin aika kauan ollu tilanne päällä,,,
Jännä juttu ,kai nää menee aika pitkälti samalla tavalla kaikilla nää ylipääsemistä edeltävät vaiheet? Tosin muut kuitenki aina selittää eksistään niin kuin ei mitään ongelmaa ja vaikuttas pääsevän nopeasti yli tälläsistä et taitaa näis kuitenki eroja olla miten asiat käsittelee päässään :D
Kannattaa keksiä jotakin itseäs miellyttävää tekemistä ja vaikka hengata kavereiden kanssa tms. Itse aloin josssain vaiheessa huomata että voi sitä pitää hauskaa ja olla mukavasti ilman sitä ihastustakin, toisaalta alkuvaiheessa se oli sitä että kun oli kivaa niin tuli mieleen miten kiva olis puuhailla sitä hauskaa juttua ihastuksen kanssa ja sitte iski taas ajatukset päälle... Mutta nyt on onneksi helpottanut ja kyllä sullaki ihan varmasti vielä löytyy tilaa muullekkin ajattelulle :)
Joo, kai tässäkin on joku ihme porrassysteemi kuten että ensin vaan tehdään suurin piirtein kuolemaa, sitten pystyy jo keskittymään hetkeksi johonkin muuhun jne. kunnes lopulta huomaa, ettei edes entisen ihastuksen näkeminen saa sydäntä ryömimään kurkkuun. :D Oh, mä en ole kyllä ikinä ymmärtänyt, miten eksien kanssa pystyy olemaan ihan neutraalisti kumminkin päin, tai siis, kai niitä vanhoja tunteita silti yhä on jossain muodossa? Nää. Kaipa mä olen sitten semmoinen yltiöromantikko, kaikki-tai-ei-mitään -tyyppi. Kavereiden kanssa hengailu kyllä helpottaa, vaikka kylähän siinä tosiaan välillä tulee mieleen, miten kivaa olisi, jos se toinenkin olisi siinä pitämässä hauskaa... Ja sitten sitä välillä unohtuu kaupungilla tähyilemään ympärilleen että joskos se lymyäisi jossain, vaikka olisi toisella puolella Suomea eikä se mitenkään voisi olla siellä. :) Heh.
Joo tuttua tuokin, aina miettii että jos se olis täällä päin jossain, vaikka kuitenkin tietää että ei se ole... Jos kuulee että se on menossa joihinki bileisiin niin tietysti heti sinne suunnille kavereiden kanssa kävellen, mutta en kai minä näe sitä kun se on tietysti siellä sisällä! Mutta entä jos se kävis pihalla just niinä 5sec kun mennään talosta ohi? Tai jos se kattos ikkunasta? Joopa joo :D
Ton eksä-jutun voin jotenkin ymmärtääkin, kuitenkin jonkinlaista historiaa takana yhdessä vähän niiku kavereillaki yleensä mutta jotain syvempää, kuitenki kun tulee ero niin muuttuu varmaan tunteet kaverillisemmiks ja sitä kautta sitten ollaan kavereita. Itse olen huomannut miten on muuttunu tunteet vähän tyttöä kohtaan, ennen oli suunnilleen taivaan ja helvetin välillä kun oli ihanaa olla ihastuksen lähellä ja samalla tuskaa kun ei ollu yhessä. Nyt ei olla yhessä mutta silti on lämpimämmät tai muuten erilaiset tunteet tyttöä kohtaan, etenkin jos satutaan hengaamaan samassa paikassa,,,
Kyllä tuo on omituinen asia tuo ihastuminen, saa pään ihan sekasi :D
Odottaa koko ajan, että kaikki kävisi niin kuin elokuvissa. :D Ja facebookissa on pakko roikkua yömyöhään kunnes toinen lopulta menee nukkumaan ja taas saa miettiä, miksei se kuullut mun telepaattisia JUTTELE MULLE JUTTELE MULLE -pyyntöjä. Kummallisia yleensä nuo tunteetkin, ailahtelevat miten sattuu, välillä ei pysty syömään mitään ja toisinaan koittaa koko ajan ahtaa sitä sisällä olevaa tyhjää kohtaa umpitäyteen. :D Ja jotenkin inhaa ajatella, että ne tunteet ei olekaan aina pysyviä, että ne laimenee ajan myötä. Että mikään ei ole pysyvää.
Nuo "telepaattiset viestitkin" on tuttuja :D Voi kuinka usein tuli joskus tuijotettua Facebookissa tytön nimeä siitä keskustelu jutussa ja odotettua että jos tulis viestiä :D
Tunteet voi vaihella monesta eri syystä, jos on muuten päivä menny huonosti niin voi herkemmin ihastuskin tuntua ilkeämmältä tai jotain ja jos vaikka paistaa aurinko ulkona niin kaikki on taas niin ihanaa,,,
Ja vaikka se onki ilkeetä ajatella että ne tunteet häviää tai laimenee niin kyllä se vissiin on ihan totta. Vielä en mene sanomaan mitään kun ei ihan ole kokemusta tästä, vielä ollaan "ongelmissa" :D
Päivä päivältä tämä onneksi helpottaa. (: Siitä on nyt viikko, kun nähtiin. Välillä ei ajattele häntä ollenkaan ja sitten hän äkkiä lähettääkin jonkun ryhmäkutsun tms. ja taas nousee kaikki ajatukset pintaan. Kaipa tätä voisi pitää ihan etuoikeutena, että kykenee tällä lailla päättömästi ihastumaan toiseen, jotkuthan eivät ihastu koskaan tai todella harvoin kehenkään. Tätä helpottaa sekin, että stalkkaukseni perusteella hän ei ole -vielä- löytänyt ketään eikä siis tarvitse kärsiä järkyttävistä mustasukkaisuuden pistoista tms. :P