Lenkkeily

Tuossa oman koiran kanssa kävelin tänää ja rupesin miettii että miten ihmiset taluttaa koiraa.

Eli omistajat talutatko koiraa flexissä vai hihnassa, kuinka pitkä naru?
Sitten kummalla puolella oikea vai vasen?
Kun tulee koira vastaan mitä teet koirallesi? Eli siis vaihdatko tienpuolta, pysähdytkö, annatko koirallesi
namin jotta pysyy nätisti ym.

Itse talutan koiraani hihnassa (1,8m), koira kulkee lenkillä ensin pientareen puolella, kun on tehnyt pissan
ja kakan vaihdan puolta keskelle tietä. jossa koira saa kävellä. koiran tullessa vastaan en tee oikeestaan mitää, lyhennän vain narua, otan siis koiran sivulleni.
186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Meillä mennään fleksillä ja pitkällä sellaisella(8metriä). Koira ryynää yleensä jossain ojissa ja pelloilla. Kun pellosta ei löydy mitään mielenkiintoista se kulkee edelläni ja joskus pysähtyy nuuskimaan jotain mielenkiintosta sähköpostia. Silloin minä siirryn kärkeen ja joskus sitten vähän nykäsenkin että herra lähtee liikkeelle. Vauhti on verkkainen ja koiran ehdoilla etenevä.

Kuljemme sitä puolta joka kulloinkin on kauempana ajoradasta ja toiselle puolelle ei ole mitään asiaa, ellen erikseen myönnä lupaa. Koira tuntee nimeltä molemmat puolet ja ääniohjaus pelaa, joskus vähän viiveellä mutta pelaa.

Kohdatessa toisen koirakon alan hyvissä ajoin kelata fleksiä sisään koiran huomaamatta. Samalla rauhoittavasti puhumalla päästään useimmiten kunnialla jo ohi. Hankalammistakin tapauksista, joita joskus harvoin enää vastaan tulee. Ja vaikka siinä sitten tulisi täyssotakin niin silti menemme suoraan ohi. Jos vastaantulijalle sopii ja koirat sitä haluaa niin annan sen moikata.

Ohitustilanteessa annan yleensä vastapuolen päättää kummalta puolelta hän haluaa ohi.

Yleisesti ottaen koirani on melkein yhtä liikennevarma kuin robotti. Vain juoksunarttujen aikaan joutuu joskus antamaan ohjeistusta "nupit kaakossa". Tämä liikennevarmuus oli tavoitteeni kun yhteiselomme koiran kanssa aloimme ja vaikka joskus mietti että haukkasikos liian ison palan p****a, niin nyt olemme eläneet tuota unelmaa jo pian parisen vuotta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ulkoiluttaja g kirjoitti:

Tuossa oman koiran kanssa kävelin tänää ja rupesin miettii että miten ihmiset taluttaa koiraa.

Eli omistajat talutatko koiraa flexissä vai hihnassa, kuinka pitkä naru?
Sitten kummalla puolella oikea vai vasen?
Kun tulee koira vastaan mitä teet koirallesi? Eli siis vaihdatko tienpuolta, pysähdytkö, annatko koirallesi
namin jotta pysyy nätisti ym.

Itse talutan koiraani hihnassa (1,8m), koira kulkee lenkillä ensin pientareen puolella, kun on tehnyt pissan
ja kakan vaihdan puolta keskelle tietä. jossa koira saa kävellä. koiran tullessa vastaan en tee oikeestaan mitää, lyhennän vain narua, otan siis koiran sivulleni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu