Kävin suorittamassa yhden kurssin, jonka hinta oli muutama sataa euroa. Sain kurssin suoritetuksi ja todistukset tästä. Paikalla sanottiin että lasku lähetetään minulle jälkeenpäin. Laskua ei ole kuitenkaan kuulunut vaikka tapahtumasta on jo kuukausia. Tajusin vasta viime päivinä että lasku on tosiaan saapumatta ja mietin että voiko tästä tulla minulle jotain lisäkustannuksia, koska en ole laskua maksanut tai asiaa sen enempää selvittänyt? Oletetaan että he siellä toimistolla huomaavat virheensä vaikka vuoden päästä. Olenko tällöin lirissä, kun en ole ottanut heihin yhteyttä ja yrittänyt maksaa laskua. Eli voiko tämän tulkita niin, että olen pakoillut laskua?
Kannattaako koko asiaa enää ottaa esille ja elää vaan kaikessa tietämättömyydessä? Vai onko se minun velvollisuuteni selvittää, miksei laskua ole kuulunut?
Kannattaako koko asiaa enää ottaa esille ja elää vaan kaikessa tietämättömyydessä? Vai onko se minun velvollisuuteni selvittää, miksei laskua ole kuulunut?
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Kannattaako koko asiaa enää ottaa esille ja elää vaan kaikessa tietämättömyydessä? Vai onko se minun velvollisuuteni selvittää, miksei laskua ole kuulunut? "
Jos eivät laskua lähetä, on se heidän ongelmansa.
Jos eivät lähetä vastaisuudessakaan, niin pidä suusi kiinni vaan.
Muistaakseni siinä on joku aikaraja, kolme tai viisi vuotta, et jos eivät ole siihen mennessäkään musitaneet laskuttaa, niin ei sitä sitten enään tarvitse maksaa, jos joskus tämän ajan jälkeen erheensä huomaavat.
Eikä mitään korkoja tarvitse maksaa, jos se lasku sattuu tulemaan postissa vaikka ensviikolla.
kolme vuotta
noin yksioikoista. Lasku on voinut jäädä myös toimittamatta annettujen yhteystietojen virheellisyyden vuoksi.