Tuet ohjaa..

Tälläkin palstalla on keskusteltu siitä, että tuet ohjaa tuotannon sijoittumista maassa, eli tietyt tuotannon alat kannattaa joillakin paljon tuetuilla alueilla paremmin kuin muualla.
Tämähän on varmaan totta, mutta pitääkö tuet sitten tavallaan tiettyjä tuottajahintoja liian alhaalla, sillä sehän ei ole tukien tarkoitus, alkuperäinen tarkoitus oli tasoittaa niitä olosuhteista johtuvia eroja mitä eri maakuntien välillä on.
Toisaalta, toimintojen keskittyminen tiettyihin maakuntiin voi olla hyväkin asia, esim. sokerinkasvatusken keskittyminen maakuntaan, jossa on se ainoa jäljellä oleva sokeritehdas on kai periaatteessa järkevää.
Itse uskon, että lihantuotannolle sopisi parhaiten pohjoisimmat maakunnat, maidolle keski-suomi.
Kasvintuotannolle läntiset ja eteläiset alueet parhaiten.
13300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

menekin viljaSuomi ja maitoSuomi ja aivan pohjoisessa poroja..

Äänestä

http://www.soininvaara.fi/2009/11/28/maatalouden-siirto-pohjoiseen-on-virhe/

Tämänhetkinen tukipolitiikka lopettaa kannattavan maatalouden niiltä alueilta joilla maassamme maatalous luontaisesti parhaiten kannattaisi. Olosuhdehaittaa ylikompensoidaan jonka seurauksena kannattavuus on paras luontaisesti heikoimmilla alueilla. Täysin järjetöntä touhua että c-alueella pohjoisessa raivataan peltopulassa uutta peltoa samaan aikaan kun etelässä laitetaan parhaimpiin kuuluvia peltoja LHPksi. Ja kaikki vain siksi että ylisuuri tukiero, ylisuuri olosuhdekompensaatio tekee maataloudesta kannattavampaa pohjoisessa. Jos tuota kannattavuuseroa ei olisi, ei pohjoisessa mitään raivattaisi.

Äänestä
  • Tuon Soininvaaran teorian mukaan ei pohjoisessa sitten kannattaisi edes asua. Itse asun pohjosessa, enkä kylhä ymmärrä etelän herrojen ajatuksia. Olemma tyyhtyväisiä asumiseemme täällä, emme kaiphaa etelän herrojen jorinoita.

    Äänestä

  • ansiosta maataloutta voidaan harjoittaa koko Suomessa, Suomi hyötyy tästä ja tämä on myös EU:n tahto..

    Äänestä

  • niiden.. kirjoitti:

    ansiosta maataloutta voidaan harjoittaa koko Suomessa, Suomi hyötyy tästä ja tämä on myös EU:n tahto..

    Että Suomi ei ulotu enää pohjoisemmaksi,Kuikahan suuria tukia pitäs napaseudun jusseille maksaa.

    Äänestä

  • Jouni N kirjoitti:

    Tuon Soininvaaran teorian mukaan ei pohjoisessa sitten kannattaisi edes asua. Itse asun pohjosessa, enkä kylhä ymmärrä etelän herrojen ajatuksia. Olemma tyyhtyväisiä asumiseemme täällä, emme kaiphaa etelän herrojen jorinoita.

    Rahaa kylläkin. Tässä taannoin heräsi keskustelua mm MTn palstoilla siitä että onko jokaisella oikeus valita asuinpaikkansa. Liittyi muistaakseni siihen kun tällä hetkellähän posti tai siis Itella toimii niin että se kerää voittoa taajamista ja subventoi niillä voitoilla harvaan asuttujen alueiden jakelua. Tarkoittaa sitä että taajamissa asuvat subventoivat eli maksavat harvaan asuttujen alueiden kustannuksia. Jota ei voi jatkossa tehdä jos uusi postipalvelulaki tulisi sellaisenaan voimaan. Tarkoittaisi sitä että jatkossa harvaan asutun alueen asukkaat joutuisivat ihan itse maksamaan jne kustannukset joita seuraa siitä että haluaa asua siellä harvaan asutulla alueella. Sama ilmiö on näkyvissä hyvin monessa eri asiassa, taajamat ja etelä subventoivat harvaan asuttua ja pohjoista. Verorahoja siirretään urakalla.

    Mutta että minusta jokainen saa vapaasti valita asuinpaikkansa ja olla tyytyväinen asumiseensa valitsemassaan paikassa. Kokonaan toinen juttu on että voisi hiukan herättää keskustelua siitä, onko oikein laittaa muut omien päätöksiensa ja valintojensa maksumiehiksi vai kuuluisiko jokaisen maksaa omat kulunsa?

    Mutta että ymmärrän oikein hyvin että ette kaipaa näitä jorinoita kun olette pahasti voittavalla puolella maksumiehen osan langetessa "etelän herroille". Jorinoita ei kaivata mutta raha kyllä kelpaa...

    Äänestä

  • Huh huh kirjoitti:

    Että Suomi ei ulotu enää pohjoisemmaksi,Kuikahan suuria tukia pitäs napaseudun jusseille maksaa.

    Etelässä näyttää joillakin olevan intoa laajeta lahden yli Viron puolelle "kultamaahan" ja varmaan se siellä liikakansoitetussa etelässä ihan tervettä olisikin, johan noita heikkoja tippuu reunalta ihan työntövoiman takia.

    Äänestä

  • Huh huh kirjoitti:

    Että Suomi ei ulotu enää pohjoisemmaksi,Kuikahan suuria tukia pitäs napaseudun jusseille maksaa.

    Jos suhteutat sen siihen että maidon tuki pohjoisimmalla tukialueella on nyt noin 30 c/litra ja maidon hinta lienee noin 35 c/litra?

    Tämä on muutenkin mielenkiintoinen kysymys, ihan tasa-arvon mielessäkin. Nythän jos olet maatalousyrittäjä ja yrityksesi sijaitsee vaikkapa Simossa niin saat maitotukea 13 c/litra ja Utsjoella tuon 30 c/litra. Ja ainoana perusteena on yrityksen sijainti. Jos suhteutetaan nuo luvut liikevaihtoon niin maidon hinnalla noin 35 c/l se on noin 40-85% yrityksen liikevaihdosta. Ajatelkaas jos mikä tahansa muu yritys, vaikkapa metallipaja joka sorvaa alihankintana jotakin rinkulaa isommalle toimijalle saisi tukea 40-85% liikevaihdosta jos yritys pistää toimintonsa Simoon tai Utsjoelle? Näinhän se menisi jos muut yrittäjät olisivat samalla viivalla maatalousyrittäjien kanssa? Mitäs luulette että tuossa tilanteessa tykkäisivät jotkut Lahden tai Mäntsälän konepajayrittäjät asiasta? Varmaan olisivat mielissään? Kun yrityksen kannattavuus olisi merkittävästi parempi tuolla tuella vaikka rahtikustannukset olisivatkin jonkun verran suuremmat. Mutta että kaikki ovat tasa-arvoisia, toiset vaan ovat tasa-arvoisempia kuin toiset?

    Äänestä

  • suuria? kirjoitti:

    Siinä metallirinkulassa ja lehmissä, joiden rehut kasvatetaan pohjoisessa on se ero että metalli "kasvaa" aivan samalla tavalla ilmastoon katsomatta mutta eläinten rehu ei. Eikä maidon kuljettaminenkaan tuhannen kilometrin päähän aivan ilmaista ole. Kyllähän pohjoiseen perustettavat yrityksen minun tietääkseni saavat jotain aluetukea.

    nimimerkille "jorinoita" sanon, Ei se kaikille ole valintakysymys, miksi haluaa asua harvaan asutulla seudulla. Ei minulta ainakaan ennen syntymääni kysytty, mihin haluaisin syntyä. Eikä nyt vanhempana muutto kaupunkiin ole valintakysymys. Minulla on täällä maatila ja työ. Ei maatilaa voi muuttaa kaupungiin. Kaikilla on kuitenkin samanlainen verotus, asuu sitten maalla tai kaupungissa, Mutta vain kaupunkeihin kustannetaan yhteisillä varoilla esimerkiksi katuvaloja, kunnallistekniikkaa, posteja, sairaaloita, ja muita palveluja. Ei minusta ole kohtuutonta vaatia tänne haja-asutusalueelle edes jotain palveluita yhteiskunnan kustantamina kun meidän veroeurotkin kelpaavat.

    Äänestä

Tuet ei vaikuta hintoihin milläänlailla, tuottajahinnat on aika lähellä maailmanmarkkinahintoja.

Tilakohtaisia eroja tuloksissa syntyy, mutta siihen vaikuttaa aika moni muukin asia, lihantuotanto ei vaan ole kilpailukykyistä etelän peltojen hinnoilla, eli se väistyisi joka tapauksessa etelästä.
Maitokin on helposti väistyvä, jos on muita vaihtoehtoja vaan tarjolla, keski-suomessa alkaa olla jo niin, ettei vaihtoehtoja yksinkertaisesti oikein ole, kuin huomattavasti huonommin kannattava lihantuotanto.

Pohjoinen tuki taas on luonteeltaan säilyttävää, joten se ei salli tuotannon kasvavan alueella, mikäli tuotanto kasvaa niin tukea leikataan, se että etelässä tuotanto joillakin tuotantosuunnilla vähenee vielä nopeammin, ei selity sillä että pohjoisen tuki säilyttää tuotantoa pohjoisessa, sehän on tämän tuen tarkoituskin.

Äänestä
  • Nyt mää kyll ihmettelen kauhiasti? Että miten tää oikein menee? Kun "tuet ei vaikurta hintoihin millään lailla, tuottajahinnat on lähellä maailmanmarkkinahintoja" niin miksi niitä tukia oikein maksettiinkaan? Kun ainakin viljelijäpuolelta jatkuvasti kuulee että sillä kuluttaja saa halpaa ruokaa, tuottaja ei siitä mitään hyödy? Nyt kuitenkin hinnan kaupassa ratkaisee kolme asiaa, tuottajahinta, teollisuus ja sen kustannukset ja kate sekä kauppa ja sen kustannukset ja kate. Jos tuottajahinnat kerran ovat lähellä maailmanmarkkinahintoja eli siis teollisuus voisi ostaa ne raaka-aineensa muualta maailmanmarkkinahinnoilla niin kuka nyt niistä tuista sitten oikein hyötyykään? Kuluttaja?

    Lihantuotanto ei väistyisi etelästä ilman vallitsevaa tukieroa. Juuri seuraillut erästä investointipäätöstä kun siinä on laskettu kannattavuutta. Kyllä sikapuolella eli lihantuotannossa aika merkittävä asia on se että tuet poistuvat etelästä, vaikuttaa raskaasti kannattavuuteen. Tällä hetkellä huonoin kannattavuus on viljapuolella, sieltä on käytännössä erittäin vaikeaa saada päätoimisena toimien jäämään rahaa elämiseenkin ennen kuin vasta isossa yksikössä.

    Tuosta pohjoisen "säilyttävästä" tuesta on todettava että koko tämän vuoden ajan on pohjoisen "säilyttävän" tuen ansiosta maidontuotanto c-alueella kasvanut viime vuoteen verrattuna kun taas ab-alueen maidontuotanto on laskenut. Kokonaistuotanto säilynyt suurinpiirtein mutta "säilyttävän" tuen alueella tuotantoa lisätty, muualla vähentynyt. Oikeassa olet lähinnä siinä että siellä on olemassa rajoitus ja ennemmin tai myöhemmin joku kotimaassa tai naapureissa huomaa että tämän "säilyttävän" tukitason korkeuden ansiosta kilpailukyky c-alueella on ylivoimainen joka johtaa tuotannon kasvuun c-alueella niin sitten seuraa hauskuuksia. Todennäköisesti tukea leikataan tavalla tai toisella.

    Äänestä

  • vai eikö vaikuta? kirjoitti:

    Nyt mää kyll ihmettelen kauhiasti? Että miten tää oikein menee? Kun "tuet ei vaikurta hintoihin millään lailla, tuottajahinnat on lähellä maailmanmarkkinahintoja" niin miksi niitä tukia oikein maksettiinkaan? Kun ainakin viljelijäpuolelta jatkuvasti kuulee että sillä kuluttaja saa halpaa ruokaa, tuottaja ei siitä mitään hyödy? Nyt kuitenkin hinnan kaupassa ratkaisee kolme asiaa, tuottajahinta, teollisuus ja sen kustannukset ja kate sekä kauppa ja sen kustannukset ja kate. Jos tuottajahinnat kerran ovat lähellä maailmanmarkkinahintoja eli siis teollisuus voisi ostaa ne raaka-aineensa muualta maailmanmarkkinahinnoilla niin kuka nyt niistä tuista sitten oikein hyötyykään? Kuluttaja?

    Lihantuotanto ei väistyisi etelästä ilman vallitsevaa tukieroa. Juuri seuraillut erästä investointipäätöstä kun siinä on laskettu kannattavuutta. Kyllä sikapuolella eli lihantuotannossa aika merkittävä asia on se että tuet poistuvat etelästä, vaikuttaa raskaasti kannattavuuteen. Tällä hetkellä huonoin kannattavuus on viljapuolella, sieltä on käytännössä erittäin vaikeaa saada päätoimisena toimien jäämään rahaa elämiseenkin ennen kuin vasta isossa yksikössä.

    Tuosta pohjoisen "säilyttävästä" tuesta on todettava että koko tämän vuoden ajan on pohjoisen "säilyttävän" tuen ansiosta maidontuotanto c-alueella kasvanut viime vuoteen verrattuna kun taas ab-alueen maidontuotanto on laskenut. Kokonaistuotanto säilynyt suurinpiirtein mutta "säilyttävän" tuen alueella tuotantoa lisätty, muualla vähentynyt. Oikeassa olet lähinnä siinä että siellä on olemassa rajoitus ja ennemmin tai myöhemmin joku kotimaassa tai naapureissa huomaa että tämän "säilyttävän" tukitason korkeuden ansiosta kilpailukyky c-alueella on ylivoimainen joka johtaa tuotannon kasvuun c-alueella niin sitten seuraa hauskuuksia. Todennäköisesti tukea leikataan tavalla tai toisella.

    Periaatteessa tietenkin, teollisuus voisi ostaa tuotteensa maailmalta maailmanmarkkinahintaan eli samaan hintaan kuin Suomessakin saa tuottajilta, käytännössä se vaan tarkoittaa sitä, että maailmalta tulee elintarvikkeita Suomeen kun siellä niitä tuetaan mutta Suomessa ei tueta.

    No hinnat ainakin eläisi paljon rajummin kuin nykyään elää, Suomessahan on hyvin vakiintuneet markkinat.

    Mikäli useampi maa toimisi samallalailla niin hinnat nousisi hyvin voimakkaasti, koska Suomen kaltaisissa maissa toiminta tulisi kannattamattomaksi ja maailmalla väestönkasvu on kumminkin hyvin rajussa kasvussa, eli kun tuotanto maailmanlaajuisesti supistuisi ja kulutus kasvaisi, niin hinnat kyllä nousisi nopeasti markkinatalouden lakien mukaan.

    Tottakai tilatasolla tuilla on vaikutusta kannattavuuteen, mutta ei pohjoiset tuet tee etelän tiloista kannattamattomia sinänsä, sen tekee liian matala maailmanmarkkinahintataso tällä hetkellä.
    Tosin sehän elää kokoajan, joten tilanne on siinä mielessä auki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kopioija. kirjoitti:

Tälläkin palstalla on keskusteltu siitä, että tuet ohjaa tuotannon sijoittumista maassa, eli tietyt tuotannon alat kannattaa joillakin paljon tuetuilla alueilla paremmin kuin muualla.
Tämähän on varmaan totta, mutta pitääkö tuet sitten tavallaan tiettyjä tuottajahintoja liian alhaalla, sillä sehän ei ole tukien tarkoitus, alkuperäinen tarkoitus oli tasoittaa niitä olosuhteista johtuvia eroja mitä eri maakuntien välillä on.
Toisaalta, toimintojen keskittyminen tiettyihin maakuntiin voi olla hyväkin asia, esim. sokerinkasvatusken keskittyminen maakuntaan, jossa on se ainoa jäljellä oleva sokeritehdas on kai periaatteessa järkevää.
Itse uskon, että lihantuotannolle sopisi parhaiten pohjoisimmat maakunnat, maidolle keski-suomi.
Kasvintuotannolle läntiset ja eteläiset alueet parhaiten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu