Hei, Olen 38v. Perusnätti nainen, kaksi kouluikäistä lasta. Koska elämäntilanteeni on kurja ja sen korjaaminen tuntuu välillä vaikealta, toisinaan mahdottomalta ajattelin tarttua ns. viimeiseen oljenkorteen. Onko suomessa miestä, joka ottaisi naisen luokseen asumaan ja elämään, piristämään arkeaan ja auttamaan kotiaskareissa?
Tilataanhan vaimoja kaukoidästäkin, joten ajattelin miksei tätäkin voisi kokeilla.
Tilataanhan vaimoja kaukoidästäkin, joten ajattelin miksei tätäkin voisi kokeilla.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Täällä aikaisemmin on kovasti naiset hypänneet erään silmille kun kehtasi kysyä hakeeko ne elättäjää, tässä teille mallia nirppanokat, sanotaan suoraan mitä haetaan, ei tartte lukea rivienvälistä niinkuin tavallisesti.
Olet ihan oikeassa. Etsin elättäjää eikä siinä mielestäni ole mitään häpeällistä. Vaimoja on tilattu postimyynnistä kautta aikojen. Voisin liittää vielä avuikseni että olen hyvä ruoanlaittaja ja osaan pitää kodin siistinä.
Tasa-arvon ei mielestäni pitäisi merkitä sitä, että jokaisen naisen on käytävä kodin ulkopuolella töissä. Kodeissa on paljon työtä ja tekemistä josta riidellään liitoissa, joissa molemmat käyvät töissä. Toivottavasti suomessa on vielä miehiä, jotka pitävät siitä että kotiruoka odottaa valmiina töistä palatessa, koti on siisti, eikä pyykkivuoroista tarvitse keskustella. Voisimpa vielä pestä selänkin lauantain kunniaksi.
Olet ihan oikeassa mitä sanoit ja on tietysti hyvä tietää onko naine hakemassa helppoa elämää.
Mutta kuitenkin jos ajattelet niin mieshän on ihan luontaisesti ollut naisen elättäjä kautta aikojen.
Miksi nykypäivä olisi muuttanut sen.
jos haluaa naisen joka tulee toimeen omillaan niin hyvä, mutta olisi mielestäni kohtuuntonta sanoa naista huonoksi sen takia että hän hakee elättäjää.
Kuinka moni perheistä tulee hyvin toimeen juuri miehen avuilla.
Jos se tuntuu pahalta antaa rakkaallen sen mikä häneltä puuttuu niin ei varmaan sitten ole oikean ihmisen kanssa.
Kaikki on vaan siitä kiinni mitä on itsellään annettavaa ja ennenkaikkea mitä haluaa antaa.
Ei takaisin saa mitään jos ei ensin anna.
ja jos ei sittenkään niin sitten ei, elämä on.
Mutta edelleenkin ei sodita sitä tosiasiaa vastaan että monet naiset on riipuvaisia miestensä tuloista.
Ja en oikein usko että he eivät tekisi mitään suhteensa eteen.
Olen varattu ja en saa ottaa sinua hoitooni. Ottaisin kyllä mielelläni, jos vain saisin siihen luvan. Selänpesussakin voisi olla vaimolle helpotusta, jos saisi vuorottajan. Ja jos vielä sujuisi seksikin, joka vaimon kanssa ei suju, kun hän ei siitä piittaa, niin hyvinhän silloin asiani olisi. Olisi se vaimollekin helpotus kun en jatkuvasti olisi turhaan vonkaamassa.
Mutta ei se seksi olisi mikään ehto, olen jo tottunut olemaan ilman, mutta ne lapset kyllä kiinnostaisi, kun omia ei ole, eikä tule. Tiedä vaikka voisit vielä yhden minullekin pyöräyttää.
Mutta leikki sikseen. Ihan oikeasti haluaisin sinua ja lapsiasi elättää ihan ilman ehtojakin. Minulla ihan oikeasti sydäntä särkee, kun ajattelen tilannettasi. Vaihtaisin oitis, jos en vaimoani niin syvästi rakastaisi. Mutta hän on minulle kaikki kaikessa. Haluaisin silti auttaa sinua, mutta tällä haavaa velkoja on vielä niin paljon, että taloutemme ei sitä kestä.
Tahtoa olisi, mutta ei mahdollisuuksia. Tai tiedä vaikka olisi mahdollissuksiakin, kun raha on niin vanha keksintö, että sitä on joka paikassa. On vain järjestelykysymys saada sitä sinullekin.
Tarvitset varmaan myös psyykistä tukea, sitä voin kyllä antaa vaikka kuinka paljon...
Täällä olisi vaimon paikka vapaana, jos sua kiinnostaa ota yhteyttä 046 5781558 Keskustellaan asiasta.
tervehdys
luin tuota kirjoitustasi ja olen kyllä pahoillani tilanteestasi ja ainakin minä uskon että tilanteesi tulee olemaan parempikin. Jos saa pyytää niin viestiä voi kirjoittaa osoitteeseen [email protected]
ei varmaan ole tarpeen sanoa ettei tämä ole kuin sinulle
Ehkä vopimme tehdä asiallesi jotain. Tulkoon se myös selväksi tässä etten etsi mitään seksikumppania.
Joten sitä ei kannata odottaa.
olen 44 v mies ja asun pääkaupunkiseudulla.
Useimmat lapset eivät näe painajaisia minut nähdessään ja naiset ehkä minut nähdessään tai sitten toisinpäin mene ja tiedä.
Kuitenkin jos kiinnostaa niin voit lähettää postia niin katsotaan onko mitään tehtävissä.
Mutta edelleen tämä oli vain sinulle
Bambunvarsi