Haluaisin kysyä, kun itselläni ei ole tapeeksi tietoa, että voiko liikunta, ja nimenomaan paljo urheileminen samana päivänä tuottaa miehelle erektiohäiriön? Jäin pohtimaan tälläistä...
mietityttää
hhh44
9562
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
jos sydän väsyy niin paineet laskee..
Minkä ikäinen sinä olet?
Ainakin vanhemmalla iällä liika fyysinen rasitus (jos kunto ei ole ihan parhain) voi heikentää erektiota. Tosin olen kuullut siitäkin, että nuoret huippu-urheilijat voivat kärsiä erektiohäiriöistä suuren liikuntamäärän vuoksi. Lääkäri osaisi ehkä kertoa asiasta enemmän?
Oudolta tuntuis, että liikunnasta vois tulla oikea pitempiaikainen erektiohäiriö. Se on tietysti mahdollista, että kovan treenin jälkeen ei yhtään haluta seksiä, kun on treenistä poikki...
Pitempiaikaiesta vaivasta ei ole kyse... mutta nuoresta henkilöstä kuitenkin. Juttu oli siis niin, ettei viime kerralla urheilusta ollut ollut kauaa aikaa, kun oli tarkoitus illalla pitää hauskaa.
Mua ei ainakaan kovan treenin jälkeen haluta yhtään seksiä moneen tuntiin, usein ei samana päivänäkään enää, tosin treenaankin aika myöhällä. Oliko siis haluja, mut ei vaan seisonut? Tapahtuuko sitä muuten kuin urheilusuorituksen jälkeen? Jos ei, niin sitten varmaan syy on kovassa rasituksessa, jos kyllä, niin häiriö johtunee jostain muusta kuin urheilusta, ja kyllähän yleisesti ottaen liikunta parantaa, ei huononna erektiota.
Haluja riitti! Ehkäpä tää tästä... kiitti teille!
Tunnin lenkki 80% maksimisykkeellä ( tai tunti punttisalilla) vaan parantaa hommaa, vaikka heti samalla hiellä mutta heti maratonin jälkeen oli tosi heikko suoritus mutta pitihän sekin kokeilla :-)
Sanotaan, että kova treeni nostaa testos tasoja, lisäten haluja. Toisaalta jos näitä on joka päivä, toisin sanoen liikaa, niin saattaa kyllä laskea haluja.
Itsellä kyllä halut saattaa nousta, mutta erektio kylläkin heikkenee. Varsinkin sellaisen 8km reippaan juoksulenkin jälkeen on monesti vaikeuksia saada stondista päälle, sekä pitämään sitä. Tuntuu vaan, että kyrpä on tiiliskivi, eikä täyty millään.
Eli mitä rasittavampaa liikuntaa harrastan, sitä vaikeampi mun on saada erektio kyseisenä päivänä, vaikkakin yleisesti ottaen halut kohoaa.
Mielenkiintoista, mulla on kyllä ihan toisin päin... Kovan punttitreenin jälkeen ei tee yhtään mieli seksiä, mut jos nyt sattuu vaikka niin, että vaimo hieman hipelöi penistä, niin kyllä se nousee ihan normaalisti...