Pienenä minulle ei koskaan ole tullut mitään oireita mistään eläimistä, mutta koska äitilläni on astma en ole siitä johtuen ole ollut kunnolla kosketuksissa kissan tai minkään muun karvaeläimen kanssa. Nyt kuitenkin kun olemme hankkimassa kahta kissaa, minulle ilmenee joitain oireita; kurkkuun tulee limaa mikä katoaa kun nielaisen mutta ilemenee aina uudestaan,pahimmillaan aiheuttaa pienen pientä hengenahdistustakin. Välillä käteni tai ranteeni saattavat kutista kun olen pidellyt vaikka tyynyä joka on täynnä kissan karvoja muttei aina. Ja nyt uutena oireena on tullut toisen silmän ympärysihon turpoaminen. Ei lähellekään että silmä menisi umpeen, mutta kuitenkin. Nenä ei vuoda eikä mua aivastuta. Silmiä ei kirvele eivätkä ne vuoda.
Pahinta tällä hetkellä on tuo lima kurkussa ja pieni turvotus silmänympärysiholla.
Kysyisin nyt teiltä mielipiteitä, että koska olen ollut niin kauan erossa kissoista sun muista karvaeläimistä niin voisiko tämä olla pelkkää tottumattomuutta joka katoaa ajan myötä mitä enemmän totuttelen kissan pölyyn. olen käynyt allergiatesteissä ja odottelen nyt tuloksia. Haluaisin vain mielipiteenne asiasta ja kokemuksia jos on.
Kiitoa jo etukäteen!
Pahinta tällä hetkellä on tuo lima kurkussa ja pieni turvotus silmänympärysiholla.
Kysyisin nyt teiltä mielipiteitä, että koska olen ollut niin kauan erossa kissoista sun muista karvaeläimistä niin voisiko tämä olla pelkkää tottumattomuutta joka katoaa ajan myötä mitä enemmän totuttelen kissan pölyyn. olen käynyt allergiatesteissä ja odottelen nyt tuloksia. Haluaisin vain mielipiteenne asiasta ja kokemuksia jos on.
Kiitoa jo etukäteen!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin ja piti lisätä että nuo oireet on tullu sinä aikana kun mulla on ollut lainassa mun kaverin kissan tyyny, ku halusin just testata itteeni sen avulla.
olla allerginen kissoille, tai ainakin sinulla on selvästi yliherkkyyttä. Älä ota kissaa jos sinulla on em. oireita, sillä on todella kurjaa joutua luopumaan lemmikeistään (ja se on väärin niitä kohtaan) jos oireesi pahenevat ja saat astman tai todella pahan hengenahdistuskohtauksen.
en aikonutkaan hankkia kissaa jos oireet pahenevat.
Lisää mielipiteitä? :)
tiedät pahenevatko oireesi (ja miten pahaksi pitää päästä) ellet asu kissan kanssa 24/7 pitemmän aikaa? Monesti allergia kehittyy hiljalleen astmaksi, tai toisaalta pysyy kurissa. Kannattaako ottaa riski? Voin kertoa että astmapiipun kanssa eläminen ei ole hauskaa, ja vielä pahempaa oli joutua luopumaan lemmikeistä mutta toisessa vaakakupissa oli hengenlähtö.
ite olen kissa ja siitepöly allergikko....
voin sanoa että kevät ja kesä aika ovat suhteellisen mielenkiintoisia siinä mielessä että allergialääkkeitä menee jonnii verran...
meillä on kissa ja toista ollaan hankkimassa.. mutta itelläni on siedätyshoitona kissa toiminut..
mutta... ihan vinkkinä et jos todellakin kissat meinaatte hankkia niin suosittelen lämpimästi sitten lääkärillä käyntiä ja hankkimaan astmapiipun ja allergia lääkkeitä.. mutta halvemmalla pääsette kun ette hanki niitä.. tietysti kissat ovat ihania otuksia ja niitten kanssa saa leikkiä ja vaikka mitä.. mut jos olisi mahdollista niin menkää ystävänne luokse jossa on kissoja ja oleilkaa päivä tai vaikka parikin... niin siinä näet miten reagoit kissoihin pitemmässä kosketuksessa...
tosin edelleen ole sitä mieltä ettei noilla oireilla kannata hankkia kissoja koska joudutte niistä huonolla tuurilla luopumaan juuri kun niihin on kiintynyt enemmänkin ja silloin on erittäin raskasta...