jätetään lastensa kanssa yksin, kun mies päättää lähteä. Sen jälkeen miehellä ei ole mitään velvollisuuksia lapsiaan kohtaan ainoastaan se että maksaaa sovitusti elarit. Äidit ovat täystyöllistettyjä yksin lastensa kanssa, ja he ovat kaikkien silmissä pahoja ihmisiä, ja mies saa kaiken säälin, kunnioituksen ja arvostuksen.
Miehen ei tarvitse edes pitää tapaamissopimuksista kiinni, ja saa perua tapaamisen jos haluaa, mutta jos äiti peruu tapaamisen isän ja lasten kesken, syytetäänhäntä heidän tapaamisen estämisestä.
Äitien kuvitellaan olevan kaikkijaksavia ja väsymättömiä.
Ihmetellään, miksei heillä ole uutta seurustelukumppania niinkuin ex miehellä!! Kaikki mikä miehellä sitten menee pieleen on ex vaimon ja lasten vika.
Kun äidillä ei rahat riitä, hän on alkoholisti ja käyttää lasten rahat itseensä. Ja tottakai yhteiset lapsetkin ovat sitten niin huonoja ihmisiä kun äiti ei osannut heitä kasvattaa oikein. Mies on edelleen korokkeella istuva sankari, joka ei tikkua ristiin laittanut perheessä saatikka sitten eronneena.
Tähän moni nainen alistuu, ja uskoo itse olevansa huono, koska ei jaksa taistella tuulimyllyjä vastaan. Tähänkin tulee ilkeitä vastauksia eikä asiallisia kommentteja, koska nainen on naielle susi ja katellinen.
Miehen ei tarvitse edes pitää tapaamissopimuksista kiinni, ja saa perua tapaamisen jos haluaa, mutta jos äiti peruu tapaamisen isän ja lasten kesken, syytetäänhäntä heidän tapaamisen estämisestä.
Äitien kuvitellaan olevan kaikkijaksavia ja väsymättömiä.
Ihmetellään, miksei heillä ole uutta seurustelukumppania niinkuin ex miehellä!! Kaikki mikä miehellä sitten menee pieleen on ex vaimon ja lasten vika.
Kun äidillä ei rahat riitä, hän on alkoholisti ja käyttää lasten rahat itseensä. Ja tottakai yhteiset lapsetkin ovat sitten niin huonoja ihmisiä kun äiti ei osannut heitä kasvattaa oikein. Mies on edelleen korokkeella istuva sankari, joka ei tikkua ristiin laittanut perheessä saatikka sitten eronneena.
Tähän moni nainen alistuu, ja uskoo itse olevansa huono, koska ei jaksa taistella tuulimyllyjä vastaan. Tähänkin tulee ilkeitä vastauksia eikä asiallisia kommentteja, koska nainen on naielle susi ja katellinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
ja kun päätät elättää lapsesi ja itsesi ja muutat toiselle paikkakunnalle työn takia, olet itsekäs äiti, joka erottaa lapsen ja isän. Äitinä ei ilmeisesti ole enää oikeutta edes nauttia elämästä saati saada omistaa vaikka omaa asuntoa, koska sinun on elettävä siellä, missä lapsen isäkin, vaikkei ole työtä... Hänen ei tietenkään tarvitse muuttaa minnekään, koska hän on isä ja hänellä on työ.
Varmaan tuo on noinkin joidenkin kohdalla. Minun tapauksessa äiti on erittäin korkeasti koulutettu ja hyvässä ammatissa. On yhteishuoltajuus ja vuoroasuminen lapsilla. Rahaa riittä hänellä joka lähtöön. Vaan kun ei ole lapsille mitään muuta annettavaa kuin se raha ja sipsit. Illat laukkoo omalla vastuu viikollankin omissa harrastuksissaan ja miesystävänsä luona. Lomansa on suunnitellut siten, että reissaa miesystävänsä kanssa matkoilla eikä ole pyhittänyt päivääkään lasten kanssa olemiseen lomistaan. Itse olen jo sopinut työmenoni vuoroasumisen mukaan enkä voi lapsia ottaa kun on minun viikko. Lapset tyrkätään silloin vaan hoitoon. Ottaisin lapset luokseni noiden reissuviikkojen ajaksi vain jos voisin. Minulla ainakin on lapsilleni muuta annettavaa kuin rahat ja sipsi.
Toimeen tullaan juuri ja juuri vaikka en elareita saakaan.
Että kyllä niitä itsekkäitä ja julmiakin naisia on ja suuri osa miehistä laittaa todellakin tikkua ristiin ja ovat todella hyviä isiä.
Kukaan ei kiistä etteikö olisi myös julmia itsekkäitä naisiakin, mutta tässä taisi nyt olla kyse yleisestä suhtautumisesta yh-äiteihin. Valitettavan usein heidät yhä edelleen armon vuonna 2010 leimataan huonoiksi ihmisiksi, toisin kuin yh-isät joiden harteille sovitellaan sankarinviittaa.
Karu totuus on se että etävanhemmalla ei todellakaan ole muuta vastuuta kuin elatusmaksun maksaminen. Eikä lapsella ole oikeutta etävanhemman tapaamiseen, se oikeus on sillä etällä. Ja mikäli etä ei halua tavata, hänen ei tarvitse. Lasten oikeus molempiin vanhempiin jää kirkkaasti sen etän oikeuksien jalkoihin.
En minä ainakaan jäänyt paikkakunnalle eron jälkeen. Muutin lapsen kanssa 300km päähän exästä. No en tahallani vaan opiskelemaan ja paikkakunnalle missä on hyvä turvaverkosto. Exä ei perään huutanut, maksaa kiltisti elarin, mutta ei ota lasta luokseen. Alkuvuosina otti lapsen luokseen joka lomalla ja kesäisin. Mutta lapsen varttuesa ja itsenäistyessä ei enää ole halunnut tavata lastaan muutakun puhelimitse. Sääli, hän jää paljosta vaille.
Tiedän tunteen oikein hyvin! Minusta on väärin, kuinka hyvin usein ihmiset asioissta selvää ottamatta sanovat äidin olevan se paha. Minäkin erottuani miehestä sain ties mitä haukkuja niskaan, vaikka vain aluksi yritin saada isän yleensäkään tapaamaan lastaan. Minunkin exääni moni säälii ja surkuttelee, kuinka minä olen sekopää ja en anna tavata lastaan. Tosiasia on, että hän ei siis itse halua lastaan tavata minä en ole kieltänyt.
Onneksi kuitenkin omat läheiseni ja muut keille olen tilanteen selittänyt perinpohjaisesti, ovat tajunneet että isä se tässä paha on, en minä. Minä olen ainut kuka ajattelee meidän tilanteessa lapsen tulevaisuutta, joka ilmeisesti on isätön kun ei mies välitä.
Paljon voimia ja jaksamista kaikille äideille, jotka tämän pyörremyrskyn keskuksessa ovat! Tärkeintä on, että itse tietää tekevänsä oikein ja mikä on lapsen parhaaksi. Jos isää joku haluaa sääliä vaikkei siihen syytä ole, antakaamme hänelle se vapaus. Kuitenkin luultavasti kaikki meille läheiset ihmiset tietävät miten asiat oikeasti ovat, toivotaan ainakin niin!
Toisaalta - mies joutuu lähes aina menettämään lapsiaan jos tulee ero. Jäljelle jää elareita ja mahdollisesti tapaamisia jos exä suo. Äidit taas saavat jatkaa elämäänsä lastensa kanssa.
Totta tuokin. Mutta nyt puhuttiinkin aloituksessa äideistä, joita muut pitävät hirviöinä vaikka isä ei itse halua olla tekemisissä. Älä sekoita keskustelua.
Jotkut äidit toki estävät tapaamisia ja muutenkin hankaloittavat lapsen ja isän suhdetta vaatimalla yksinhuoltajuutta jne. Mutta eihän se aina ole äidin vika. Tilanne on vaan sellainen että eron jälkeen toista vanhenpaa potkitaan yleensä pois. Hänelle jää sitten vain elareita ja tapaamisia ja näillä eväillä on aika vaikeaa ylläpitää suhdetta lapseen.
Niin mutta tässä edelleenkin puhuttiin isistä, jotka ovat itse ottaneet ja lähteneet. Ei kukaan ole maininnut missään välissä, että isä olisi potkittu pois. Oletkohan sama joka kirjoitti tekstin uudenlaisesta erovanhemmuudesta? Jos olet, en edes viitsi kanssasi keskustella, koska muuten tämäkin keskustelu menee täysin jankkaamiseksi.
Niin, mitä vaihtoehtoja isällä on? Kitua huonossa parisuhteessa - tai erota ja siinä sitten menettää lapsensa?
Äideillä on enemmän vaihtoehtoja - voivat erota ja silti pitää lapsensa. Suurin osa eroista onkin naisten aloitteista, onhan naisilla vähemmän menetettävää erossa.
Pöhpöh. Jospa esim. puhutaan avioliitosta, isä tuskin menettää lastaan millään muotoa koska silloin on hyvät mahdollisuudet saada yhteishuoltajuus, ellei toisella vanhemmista ole painavia todisteita siitä ettei toinen olisi kyvykäs vanhempi.
Ja en itseaisassa käsitä miksi puhutaan siitä, kummalla vanhemmista on vähemmän menetettävää, kukaan ei muista lasta joka siinä menettää eniten jos isä ottaa ja häipyy. Ja huonoon tai vastoin hyvään parisuhteeseen tarvitaan aina kaksi osapuolta, joten turha sitä on äitiä siitäkin syyttää.
Ja lisäänpä vielä, että lue uudestaan vaikka pariin otteeseen ap:n kirjoitus. Hän nimenomaan mainitsi, että isä itse rikkoo tapaamissopimustaan jättämällä tapaamatta lastaan sovittuina aikoina. Miksi kukaan joka haluaa lapsensa elämässä olla, tekisi näin?
Ei kukaan syytä äitiä - totesin vaan että äideillä on vähemmän menetettävää ja sen takia yleensä naiset on se jättävä osapuoli. Suurin osa miehistä menettävät lähihuoltajuuden ja vuoroasuminenkin vielä kovin havinaista. Yhteishuoltajuus on lähinnä että saa viiden vuoden välein allekirjoittaa lapsen passihakemuksen.
Se on totta että lapsi siinä menettää eniten - ja toki isäkin kun joutuu luopumaan lapsesta. Mutta kun nykyjärjestelmässä on katsottu että toisesta pitää tulla etä ja häipyä lapsen elämästä niin minkäs teet.
Tuskin on lapsen elämässä olemista että saa joskus harvoin tavata lastaan. Ymmärrän hyvin ettei kestä sitä ja sitten häipyy. Lapsen menettäminen on kova pala ja kaikki eivät kykene kohtaamaan lapsensa sen jälkeen. Toivottavasti ap:n ex pääsee surusta yli ja pystyy myöhemmin tapailemaan lastaan.
On minusta hieman outo tuo teidän ajatusmaailmanne. Tunnen itse kaksi isää, joilla lapsia molemmilla kaksi entisestä suhteesta. Molemmilla on tapaamisoikeus ja lapset ovat isänsä luona ja hyvin heillä asiat on. En tajua mikä siinä on ongelmana, koska heillä tämä käytäntö ainakin toimii koska isä haluaa ottaa lapset luokseen ja olla läsnä. Ja mielestäni se on lapsen elämässä olemista kyllä, lapset tietävät että kuka on heidän isä. Mutta jos isä vastoin taas jää lapsen elämästä pois omasta tahdostaan, silloin ketään muuta ei voida syyttää kuin nimenomaan isää. Miksi asiat täytyy kääntää päälaelleen?
jos mies on löytänyt uuden naisen, on myös se joka yrittää estää isää tapaamasta lapsiaan ja saa aikaan exien välisen vihan toiminnallaan.
Kolmas on syyllinen useaan välirikkoon ja siihen että isän ja lasten tapaamiset ei suju ja loppuu kokonaan.
Tuo on niin totta! Omalla kohdalla lapsen isän uusi nainen ei hyväksy sitä, että isä tapaisi lastaan! Minusta on surullista, että jonkun täytyy alentua tuollaiseen touhuun, jos menee yhteen miehen kanssa jolla on edellisestöä suhteesta lapsi, tulisi asia käsitellä ensin ennen kuin koko touhuun ryhdytään.
paljon, jotka estävät miestä tapamasta omia lapsia, ja jos isät tapaa, uusio tekee heidän elämästään isin luona todella vaikeeta, että miettiä täytyy, että onko lapsen lainkaan hyvä olla isän luona vai pitääkö tapaamiset toteuttaa äidin luona. Lapset kyllä huomavat, jos eivät ole tervetulleita isän luo, ja eivät halua nähdä enää isää. Siksi on niin pajon isättömiä lapsia.
Nythän on niin paljon ongelmia lapsilla, kun eroja on valtavasti, että hyvin voi sanoa, että lasten ongelmat johtuu suurilta osilta juuri vanhempien eroista, ja siitä ettei toinen vanhempi enää välitä.
En ymmärrä miksi uusiot estää lasten tapaamisia isän kanssa, usea niistä uusioista on itsekin eronnut ja lapsia omaavia!! Mutta ehkä he kokevat miehen lapset ja exän suureksi uhkaksi. Mutta onm yös lapsettomia, jotka eivät tiedä lapsiperheen elämästä mitään.
Taas tyypillistä äidin panettelua kun on mustasukkainen exänsä uudesta!
Meillä eron tullessa minulla alkoi eron henkinen käsittely heti erotessani ja mielialani oli yhtä vuoristorataa...
Mies taasen etsi uuden asuinpaikan uuden naisen luota,kun ei itse saa edes asuntoa taikka töitä.
Minä olin lasten kanssa yksin ja hoidin kaiken.Oman kouluni,välillä töissä ja lasten kanssa vapaa-ajat lasten harrastukset ym.
Tapaamisissa olin kireä ja ilkeä suustani ensimmäisen vuoden ajan ja mies ihmetteli ärsyyntymistäni. Hän kun oli sotkenut elämäni maksamattomilla jutuilla,joita minä sitten maksoin.Samoin kuulin miten oli pettänyt jne.
Nyt pitemmän aikaa erosta olen selvitellyt asioitani ja oppinut ajattelemaan,että pääsinpäs hänestä ja nauttimaan elämästä,niin saan kuulla,että olen estänyt tapaamisia ja mies ottaisi,mutta minä olen hullu ja sekopää,josta ei koskaan tiedä...Eli ei tapaa enää lapsiaan...
Entä jos äidin tilalla olisi isä ja äiti olisi kirjoittajan analyysin kaltainen. Hei haloo, Suomessa on myös yksinhuoltajaisiä ja tuon kaltaisia äitejä jotka eivät välitä lapsista vähääkään. Turhaan äitejä yritetään nostaa jollekkin jalustalle paremmuudessa.
On toki yksinhuoltaja isiäkin. On tilanteita joissa äiti on ottanut ja lähtenyt, mutta ei siinä vaiheessa kukaan syytä isää samaisesta asiasta. Aivan sama kuin isälle sanottaisiin, että ei anna tavata lastaan vaikka äiti on häipynyt omille teilleen. Yhtä typerältä sekin kuulostaa. Jos toinen vanhemmista on siis itse päättänyt jäädä pois lapsen elämästä, on turha jauhaa ettei äiti anna isälle mahdollisuutta. Järjen käyttöä ihmiset hyvät.
Ei ketään olla nostettu jalustalle. Tosiasia vain on, että jos vertaillaan näitä asioita keskenään, kumpiko vanhemmista yleensä vain ottaa ja häipyy, voidaan todeta että ne ovat isät. Harvemmin käy niin, että äiti katoaa lapsensa elämästä, rikkoo tapaamissopimuksia jne. Hyvin harvinaista.
Tuohan johtuu siitä että harvemmin äiti joutuu luopumaan lapsista eron myötä. Äiti joko ottaa lapset kainaloon ja lähtee - tai mies joutuu lähtemään yksin kodistaan. 85% etävanhemmista ovat miehiä ja näin ollen isät ovat yleensä se häviävä osapuoli. En ole koskaan kuullut että äidit kirkuen olisivat valmiita luopumaan lapsistaan.
Niin no sille asialle sinäkään et mitään voi, joten lopeta ruikuttaminen. Ei ne asiat muutu sillä, että mollaatte äitejä täällä. Ikävä kyllä hyvin moni isistä, tapaamissopimuksista huolimatta rikkovat oikeuksiaan ihan oma-aloitteisesti. Ja niinhän se on iät ja ajat mennyt, että jos ero tulee äiti hoitaa. Nytkö te ihmiset olette vasta todellisuuteen heränneet?
Eihän kyse ole äitien mollaamisesta vaan kylmästä faktasta että useimmiten isä joutuu luopumaan lapsista jos tulee ero. Jos ei ole itse kokenut miltä se tuntuu niin voi olla ihan hiljaa. Jotkut toipuvat ja pystyvät sen jälkeen tapailemaan lapsiaan, jotkut taas ei.
En ole kokenut mutta kanna sinä ensin 9 kk lasta ja anna se sitten miehelle joka vähät välittää. Turhaan sinäkään puhut kaikkien suulla, mene muualle jauhamaan totuuksiasi. Mistään et mitään tiedä, luulet vain että kaikki isät ovat niitä "hyviksiä" ja äidit "pahiksia". Melko naiivi ajatusmaailma sinulla, surullista.
"Jotkut toipuvat ja pystyvät sen jälkeen tapailemaan lapsiaan, jotkut taas ei."
Riippuu kai ihan siitä, miksi ero tuli. Miksi mies lähti, tai miksi nainen lähti. Jos nainen on lähtenyt siksi, että mies on alkoholia kittaava välinpitämätön luuseri ja saa lapsen itselleen, niin sitten joku hyväkäs tulee puhumaan siitä että toipuuko isä ja tapaako lapsiaan enää? Selkärankaa se siinä vaiheessa vaatii eikä mitään toipumista. Ihme paskanjauhajia täälläkin liikkuu, olettekohan tietoisia ympärillä olevasta maailmasta ollenkaan, vain se mitä omassa elämässä tapahtuu on oleellista.
joka ei tiedä tapaamissopimuksen olevan lapsen oikeus tavata isää.
lapsen äidiltä.
Miksi isä ei voisi toipua alkoholismista ja tavata sen jälkeen terveenä lasta?
Ei kyse ole siitä että äidit tai isät olisivat hyviksiä tai pahiksia vaan siitä että miehet joutuvat yleensä luopumaan lapsistaan kun ero tulee.
o vaatii että miehen on jätettävä lapset.
se antaa kaksi vaihtoehtoa, joko lapset tai pilde.
Useasti se niin, että äiti ei hyväksy exän uutta ja vaatii isää jättämään uuden tai ei näe lapsia!
Ja sinulle itsellesi höpön löpön. Itse olen tilanteessa, jossa isä ei omasta vapaasta tahdostaan tapaa lastaan. Hänen uusi naisensa on kieltänyt, isä itse myönsi, ei tosin minulle mutta kuitenkin. Minulla ei ole mitään sitä vastaan jos ex mieheni jatkaa elämäänsä, niin minäkin teen. Ainut syy miksi häneen olen yhteydessä on meidän lapsi, jonka hän on tietoisesti hylännyt. Minun syyni se ei ole millään muotoa.
Niin, uskon kyllä että hän voikin, ja toivon sitä sydämeni pohjasta. Mutta koska muutosta ei ole parempaan tähänkään päivään mennessä tapahtunut, niin ei ole. Minä en siihen voi vaikuttaa, ehkä ajan kanssa hän muuttuu ja voi olla lapsensa kanssa paremmin tekemisissä. Mutta jos viina on nyt tärkeämpää kuin oma lapsi, siihenkään minä en voi vaikuttaa. En voi takoa hänen päähänsä järkeä, suhteemme aikana yritin monesti asiasta puhua mutta kuten alkoholistille yleensä tapana on, hän kielsi koko ongelman.
uusiot kieroilee niin, että kaikki käännetään miehenexän ja lasten syliin. Heissä ei ole koskaan vikaa... vikaa....
Se on muuten etän oikeus tavata lasta, ei lapsen oikeus. Mikäli kyseessä olisi lapsen oikeus tavata, etältä ei kyseltäisi että huvittasko sua nyt tavata vai ei. Valitettavasti kyseessä kuitenkin on nimenomaan etän oikeus, kaikista korulauseista huolimatta. Ja jos etää ei kiinnosta tavata omaa lastaan, hänen ei tarvitse, halusi lapsi tapaamisia tai ei. Missä se lapsen oikeus mielestäsi toteutuu?