Minkä sorttisia ystäviä teillä on? Ovatko pyytämässä kaveriseen ulos? Menetkö kun pyytää, vai pyydätkö itse kaveriasi lenkille? Lähteekö hän vai keksiikö tekosyitä vai onko tosissaan este lähtemiselle? Miten keksit itse syitä? Oletko sinä yli-ihminen joka osaa kaiken oikein?
Miten on sinulla?
Anjamiini
22287
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Oisin aina ulkona jos oisin alle viisikymppinen, enkä tarttiei ketään kaverikseni. Nyt en uskalla, paha nuoriso pitää huolen et pysyn kotosalla.
en oikein uskalla lähteä pimeän aikaan ulos, varsinkaan illalla mörön syötiksi. Tässä on kauppakeskus ja baareja ja pizzeria lähellä, eli levontonta iltasin. Poikean nyt asiasta: oli huonosti suunitelu se laki tupakointikiellosta baareissa/ravintoloissa, nyt asiakkaat ovat kadulla baarin edessä ja hakevat kaupasta juotavansa.
Ja sitten on sekin, millaset säryt on ollu yöllä, miten pitkän kiepin jaksan kävellä. Mieluiten kuljen yksin omaan tahtiini, en minä siihen höpöttelyseuraa tarvi ja voin suunnistaa mieleni mukaan.
Tulispa pian valosammat aamut, niin lähtisin varhemmin ulos. Joskus kesäsin käy niin, että kävelen bussipysäkille kilometrin päähän ja ajan bussilla kauppatorille ostoksille, sitten takas ja kävely kotiin.
Aamun valoa odotellen!
En lähe pyydettäessa ulos, enkä sisälle, osaan itsekkin ulos mennä ja tulla sisälle. Mun ystävät ei oo ulostavia ystäviä, riittää kun sisästävät edes. Mun ystäviini kuuluu ihan muita asioita kuin ulostaminen käsi kädessä. Ihan sama, keksiikö tekosyitä tai luomusyitä.
Ei tartte keksii minunkaan mitään tekosyitä, syitä on ihan luomunakin.
ystävistäni asuu toisella paikkakunnalla. Tänään on suunnistus ja yleensä olen ottanut naapurin (melko tuoreen ystävän) mukaan, mutta viikko sitten hän kaatui ja mursi ranteensa. Toisella mahdollisella ystävällä on lääkäri, on kolhinut olkapäänsä. Yleensä lähden, jos joku pyytää, mutta voin mennä yksinkin. Tänään aion heittää talviturkin.
Kyllä myös pääsen yksinkin.Eipä tuohon lenkkeilyyn juuri kavereita löydy.Olen aina tykännyt yksin käydä ja aikoinaan kävinkin erään naistuttavan kanssa,mutta rupes kaikenlaista tekosyytä löytyyn...Nyt en vuosiin ole tavannutkaan häntä,vaikka samalla paikkakunnalla asuu.Saa lähteä ja tulla miten lystää,ei ole kelloajoista kiinni.Nautin sellaisesta vapaudesta ja olen muutenkin vapaa.Tosin on myös sillaikin,kun tahtoisin kaveria jonnekin rientoihin,niin yhdellä on yhtä ja toisella toista menoa,ei siis tekaistua syytä.Sitten kun joku haluaisi kaverikseen,niin ei ole pienintäkään mielitekoa ja sanonkin sen suoraan.Jotta tasan ei käy mieliteot aina.
tuo ranteenmruskaaja, vaiko se on arvoni se ranteenmyrskaaja, kun toisella ystävällä on peräti lääkäri, joka "kolhii olkapäitä"
Mullakin on lääkäriystävä.
yli-ihminen, miten se liittyy kysymykseesi?
Jaa, että minkäsorttisia ystäviä minulla. On muutama oikein hyvä. Ei käydä lenkillä. En pyydä heitä eikä hekään minua.Lenkit teen koirani kanssa. Mutta muuten pidämme yhteyksiä ystävieni kanssa. Kahvittelemme, käydään leffassa, teatterissa taidenäyttelyissä jne. Soitellaan, s.postitellaan jne.
mulla on vaan apuhoitaja.
miten haluat. Hän vaurioitti olkapäänsä, kun kaatui. Kaupungin mestaruushiihdoissa oli 2 osallistujaa D70-sarjassa. He saivat odotella vuoroaan ja päättivät perua osanottonsa, kun kello oli jo 20. Maasto oli vaarallisen liukasta ja ystäväni kaatui. Hän meni vasta tänään lääkärille, kun joku oli peloitellut, ettei vauriota kohta voi korjata. Vaarallista on kuulua ystäväpiiriini, kun 130 km:n päässä ystävä oli kaatunut kotonaan ja ranne oli murtunut. Itse en harrasta saivartelua, vaan haluan aina tulkita kaiken mahdollisimman myönteisesti.
mullaki oli apuhoitaja vähä aikaa vaan sitte se löysi toisen ja paremman.
proffa
Kyllähän minulla on laaja ystäväpiiri... Lähinnä yhdessäolomme keskittyy viikonvaihteisiin karaoken ja hauskanpidon merkeissä vuoroin kunkin kotona... Ovat vaan kaikki niin paljon nuorempia että ovat vielä työelämässä kiinni... :)
Takuuvarma lenkkikaverini on tuo nelijalkainen "tyttöni"... Hiihdot alkavat olla hiihdetty ( yli 1000 km ), ja nyt pääpaino siirtyy lenkkeilyyn... Kyllä talvenkin aikana olen "tyttöni" vaatimuksesta lenkkeillyt päivittäin tuon liki viiden kilometrin aamulenkin... Nyt lenkki aamuin ja illoin... Hmmm, tuo Omronin askelmittarikin osaltaan "velvoittaa" liikkumaan... :)
Tänäänkin tuo "lenkkikaverini" tuli makuupaikaltaan viiden jälkeen makuuhuoneeseni pukkimaan kuonollaan minua hereille... Lehden haku yhdessä, pikainen lehdenluku kahvikupin kera, ja "lenkkikaveri" istuikin jo vieressä talutushihna suussaan... Ylös, ulos ja lenkille... Siitä se tämäkin päiväni alkoi... :)
pitää Sinut ilta unisena, - melko aikainen aamuherätys, vaikka aamustahan keväisen/kesäisen luonnon äänet on huikeimmillaan. Joko teillä siellä kuuluu soidinpulinat? Nehän on varhaisen kevät aamun ääniä.
Kyllähän aamu on päivästä paras kun luonto herää uuteen päivään... Kyllä teerien pulinaa kuuluu tuolta lahden takaa ja mustia pisteitä juoksentelee hangella...
Ensi viikonvaihteessa on luvassa pikku pakkasta yöksi... Yhden ystäväni kanssa on tarkoitus lähteä hiihtämään kairaan perinteisille metson soitinkankaille... Josko saisi joitain kuvia ja videota moisten "mekastuksesta"... :)
Noista ystävistäni kerrottakoon, että suurin osa on 40 ja muutama 50 ikäisiä... Vappuna juhlitaan taas erään heistä täyttäessä 50v... :) Osa avioliitossa, osa eronneita, osa sinkkuja... Samat ystävät ovat säilyneet, jopa lisääntyneet ja lähentyneet, jotka olivat kumppanini eläessäkin... :)
Olenhan minäkin eläkeliiton jäsen ja kävin muutaman kerran kerhossakin... Väsyin kuitenkin alle aikayksikön kun ainoa puheenaihe oli valittaminen ja tenttaaminen vaivoista... Tottakai kaikilla iän myötä noita vaivoja tulee, mutta valittamisesta huolimatta ne seuraavat mukana... Ehkäpä jotkut hakevat sympatiaa valittamalla ja onhan myös ihmisiä, joilla ei koskaan mene hyvin mielestään!!!
Mottoni onkin: "Ken vaivojansa valittaa, on vaivojensa vanki"!!!
kun sielä pääsee vielä hankia myöden suksimaan.
Noista kivuista olen aivan samaa mieltä, ei ne valittamalla parane ja eihän sitä oisi tervekään jos ei tässä iässä jo hieman kolottelisi kohtaa jos toistakin..:)
Tässä iässä osa ystävistä on jo siirtynyt rajan taa. Paljon tuttavia on mutta muutama todellinen ystävä on enää jäljellä.
Pari heistä asuu niin kaukana, että yhteisiä rientoja ei ole. Täällä asuvat ovat joko sairaita tai naimisissa, ei heistä ole lenkkiseuraksi. Sitä paitsi on mukavampi lenkkeillä yksin tai nelijalkaisen kaverin kanssa, saa itse määrätä ajan ja tahdin.
Ei juurikaan ole ulospyytäjiä, eli ei pahemmin tarvitse keksiä tekosyitä. Tuttavapiiri koostuu lähinnä pareista, vaikka 60% yli 65 vuotiaista suomalaisista asuu yksin, ja itse olen leski. Se ei ole ongelma, pääsen yksinkin minne haluan ja yleensä niissä paikoissa löytyy myös juttuseuraa halutessa.
En sotkeudu päällepäsmärinä toisten elämään, enkä salli toisten sekaantua omaani,. Jokainen taaplaa tyylillään. Oliko tuo se mitä yli-ihmisellä tarkoitit.
olevat todella niin sidottuja toisiinsa, ettei edes lenkille voi lähteä? Kyllä mulla on naimisissa olevia ystäviä, jotka voivat lähteä milloin minnekin ilman partneriaan. Toinen vakisuunnistuskumppaneistani asuu avoliitossa, mutta kun oikein ajattelen niin helpointa on saada mukaan sinkkukaveri. Mutta ystävyys edellyttä vastavuoroisuutta. Kohta lähden viemään naapuriani lääkäriin, hän vastaavasti ottaa ensi viikolla postini, kun olen matkalla.
, mutta ystäviä sopivasti, - kovin aktiiviseen seurapiirielämään ei tällä hetkellä ole oikein mahdollisuutta, eikä niin väliäkään.
Naapurissa käydään kutsuttuna, ja he kutsuen, spontaani kyläily ei ole enää täällä maillakaan "muotia".
Teatteri- ja konserttiseuraa saan ystävättärestäni, lapset asuvat 50 kilometrin säteellä kaikki ja heidän kanssaan ollaan "ystävyyssuhteessa", sekä sisaruksien kanssa kyläilemme toistemme luona melko tiheään, eli sen verran on "suhteita" kuin tällä hetkellä on aikaakin.
kunhan vain olisi aikaa ja aloitteellisuutta. Aloitteellisuuden olen huomannut vähentyneen vanhemmiten. Ei vaan saa aikaiseksi tapaamisia, vaikka ne iloa tuottavatkin. No, ystävilläni on yleensä paljon muita ystäviä, tai he ovat muuten aktiivisia, joten sen yhteisen ajan löytäminen on joskus vaikeata...
Olen itsekin aika aktiivinen ja liikun eri piireissä. Niissäkin muodostuu ystävyyssuhteita, jotka saattavat elää aikansa ja sitten jäädä siihen.
Kun elää parisuhteessa, se lenkkikaveri on omasta takaa, mutta minulle ei ole vaikeata lenkkeillä tai mennä jonnekin ilman seuraa. Se on joskus ihan kivaakin.
Takertuvia ystäviä minulla ei ole koskaan ollut. Teini-iässä minulla oli ystävä, jonka kanssa olimme aina kimpassa. Nyt kun olemme "vanhoina" tavanneet, emme ole oikein enää löytäneet yhteistä aaltopituutta.
Vähän etäisemmän lapsuudenystävän kanssa se on kyllä löytynyt.
Tuo aika on silläkin tavoin hupaa, että kun minulla on suuri suku ja sitten puolisoitten kautta tullutta sukua, heidätkin on otettava lukuun...
En hirveästi viitsi pohtia ystävieni mahdollisia tekosyiden keksimisiä eikä se sitäpaitsi kannata. Minä en ystäviäni muuksi muuta, eikä ole tarpeenkaan. Pyydetään joskus ulos ja joskus pyydän itse tai soittelen muuten vaan tai ystävät soittelevat tai käydään teatterissa tai ooperassa tai kahvilla tai matkoilla tai näyttelyissä jne. Milloin mitenkin, enpä ole laskenut. Lenkille menen itsekseni mieluiten, en siihen tarvitse ystäviä, sillä kävely sujuu oikeastaan paremmin yksin. Olen nopea askeltaja enkä jaksa odotella enkä jaaritella. Ystäviä kaipaan kuuntelemiseen ja he luuultavasti samoin, en tuomitsemaan, vaan kuuntelemaan. Kysyn yleensä, onko aikaa kuunnella ja ystävät samoin. En myöskään kaipaa jatkuvaa seuraneitiä.
Olen suoraan joskus joltakin kysynyt, kannattaako meidän olla ystäviä ja tavata, kun tapaaminen on ollut kerta kerran jälkeen jotenkin teennäistä. Ihmiset muuttuvat, ystävätkin vuosien saatossa. Kaikkien kanssa ei kuitenkaan voi nostaa kissaa pöydälle. Minä kykenen siihen, mutta kaikki eivät. Olen kuitenkin ottanut sen ohjenuoran itselleni, että en enää tuhlaa aikaa enkä mieti turhia hyvin vaikean tyypin kanssa. Se homma saa sitten jäädä, jos avoimuuteen toinen ei voi tai halua ryhtyä eikä asiasta edes voi puhua. Mitäpä sellaisella ystävällä tekisi eikä se mielestäni ole ystävyyttä, koska ystävyys perustuu vuorovaikutukseen puolin ja toisin. En keksi syitä, sanon suoraan, jollei huvita lähteä. Jotkut ovat ymmärtäneet, jotkut eivät.
Anteeksi pitää antaa paljon muille, ehkä sillä saa myös itse anteeksi. Ystävän tai tuttavan muutaman kerran omalaatuisesta käytöksestä tai välinpitämättömyydestä ei kannata silti lyödä hanskoja tiskiin, sillä meillä kaikilla on varmasti muutakin ajatelltavaa kuin jonkun ystävän asiat tai mielialat. Leben und leben lassen sanovat saksalaiset ja se pitää edelleen paikkansa.
Ja ilman muuta olen yli-ihminen, kuinkas muuten, Suomihan on meitä täynnä. Mikä on oikea tapa toimia ystävien kanssa tai yleensä oikea tapa toimia missään? Olen aina kuvitellut,että tapoja on monia ja oikeita tapoja ovat kaikki ne, joihin itse pystyy tuntematta siitä häpeää tai tekemättä tietoisesti väärin toista kohtaan - myös itseään. Että tervetuloa meitin täytellisten joukkoon! Tehdä oikein on yhtä kuin sinun tapasi tehdä asioita omissa ratkaisuissasi omassa elämässäsi, ei sen kummempaa. Muut ovat yhtä oikeassa oman elämänsä suhteen.
Eipä noista oikein osaa sanoa. Paremminkin tuttavia. Missä ja miten se tuttavuus muuttuu ystävyydeksi?
Joku satunnainen skypeilykaveri on, mutta ei monta. Joku napuri tai muuten tuttu sanoo päivää tai pyytää jotain jeesausta silloin kun apua tarvitsee. Sellaista ei ole, jolta itse voisin jotain apua pyytää, kaikki ovat liian vanhoja tai jotenkin vaivaisia.
Saattaa ollakin yksi ystäväpariskunta olemassa.
Kaikki asuvat kaukana.
Taitaa olla mielikuvituksen tuotetta ja toiveajattelua koko ystävähömppä.