SEL:n lakko;

oletteko huomanneet lakon vaikutusta kaupoissa?

Itse en ole. Kävimme juuri kauppareissulla (käymme yleensä kahdesti viikossa isommissa kaupoissa, lähikaupasta sitten esim. maitoa tms. ostamme välipäivinä), kaikkea oli tarjolla. Esim. leipäosastolla ei huomannut lakon vaikutusta. Liha- ja kalatiskikin oli kuin yleensäkin.

Mitään en hamstraa, kuivatuotevarastolla (säilykkeitä, pastaa ym.) pärjäisimme varmastikin reilun kuukauden ( 3 aikuista), sama koskee pakkastuotteita. Ja tuoremehuja sun muita.

Leivon itse, tosin ainoastaan sämpylöitä ja croisantteja, niitäkin vain innostuksen tullen. (kuivahiivaakin löytyy kaapista, eli nou hätä jos leipä kaupasta loppuu). Tuorepastaa jos oikein innostun.

En tiedä oliko ihmisillä ns. normiostokset kärryissään, kovin oli täysiä kärryjä. Ymmärrän että esim. lapsiperheissä ostetaan maitojauhetta ym.
8216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyllä ne vielä loppuvat siis tuoretuotteet, itseki varauduin lakkoon jo eilen, niin teki moni muukin.

Äänestä
  • tulisi mieleenikään hamstrata.

    Äänestä

Elintarviketeollisuuden lakko hiljensi keskiviikkona Saarioisten Valkeakosken keskuslähettämön, pitsatehtaan ja lihatehtaan. Kangasalan Sahalahden tehtaalla tuotanto pysähtyi lukuun ottamatta broileriteurastamoa.

Työt pysähtyivät 57 ruokatehtaassa eri puolilla maata.

Saarioinen Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Mäkelä uskoo, että kolmipäiväisen lakon vaikutukset näkyvät nopeasti ruokakaupoissa. Ensin tulee pula tuoreesta lihasta ja lihajalosteista. Myös tuore leipä voi olla vähissä.

- Lakko on niin laaja, että viimeistään perjantaina se näkyy myös ruokakauppojen hyllyillä, ja tilanne muuttuu huonommaksi viikonloppuna.
www.aamulehti.fi/

Äänestä
  • kauaa lakkoilla,tai ihmiset alkavat ryöstelemaan kauppoja.Kaikilla ei ole varaa hamstrata,hyä kum saa seuraavan päivän ruoan.ira¤Tietty jotakin kuiva aineita on kuten jauhija,hiivaa,ja maitojauhetta sekä muutama säilyke purkki.-Ehkä se on opetusta tämän päivän ihmiseille,jotta ottaa sitä leipää mitä on tarjolla.Kyllä sieltä kaupasta ainakin jotakin syöpävää saa,ellei ole liian ronkeli.

    Äänestä

  • ira¤ kirjoitti:

    kauaa lakkoilla,tai ihmiset alkavat ryöstelemaan kauppoja.Kaikilla ei ole varaa hamstrata,hyä kum saa seuraavan päivän ruoan.ira¤Tietty jotakin kuiva aineita on kuten jauhija,hiivaa,ja maitojauhetta sekä muutama säilyke purkki.-Ehkä se on opetusta tämän päivän ihmiseille,jotta ottaa sitä leipää mitä on tarjolla.Kyllä sieltä kaupasta ainakin jotakin syöpävää saa,ellei ole liian ronkeli.

    nyt ei enää ole mikään lakko, vaan työnantajan työsulku, kaksi eri asiaa...

    Äänestä

  • että näin.. kirjoitti:

    nyt ei enää ole mikään lakko, vaan työnantajan työsulku, kaksi eri asiaa...

    ruokaa ei tule.Pitäisivät vaikka vuoden työsulun,niin jopa loppuisi muutaman tunnin työpäivät,jolla palkalla ei tule toimaan.Nyt vielä kin pitävät muutamaa kauppaa ympäri vuorokauden auki,niin mitä siinä yksi kassa voi tehdä,kun porukat tulevat varkaisiin.

    Totta puhut. Mikähän meitä "nykyihmisiä" oikein vaivaa. Ennen kaupat meni kiinni 17.00 arkisin ja lauantaisin 13.00 ja hyvin pärjäsi.

    Äänestä

  • mukavuuden halua kirjoitti:

    Totta puhut. Mikähän meitä "nykyihmisiä" oikein vaivaa. Ennen kaupat meni kiinni 17.00 arkisin ja lauantaisin 13.00 ja hyvin pärjäsi.

    tottunut tulemaan vähällä toimeen niin ei paljoa haittaa,jos kaupasta ei kaikkea saa.Leivät ja sämpylät leivotaan itse,jauhot ja ryynit ei kaupasta lopu.
    Pakastimesta löytyy vielä viime kesän marjaa ja kellarissa juureksia.
    Yleensäkkin käymme kaupassa vain 2.kertaa viikossa,kerralla kaikki tarvittava,joskus maitopurkki sitten lähikaupasta ja näin pärjää hyvin 4.henkinen perhe.
    Lisukkeeksi saa järevestä kalaa jota jo talvipilkkimisen jälkeen pakastin "täynnä".

    Toivottavasti työntekijäpuoli ei anna periksi siinä,että heiltä vaaditaan 6.päivän työviikkoja sen kustannuksella,että kaupat on myös sunnuntaisin auki.
    Kenellä voi olla niin suunnaton shoppailu himo,että täytyy sunnuntaisinkin ostoksille päästä.
    Kaikki ehtivät tehdä ruoka ostokset viikolla,minun mielipiteeni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

miten on, kirjoitti:

oletteko huomanneet lakon vaikutusta kaupoissa?

Itse en ole. Kävimme juuri kauppareissulla (käymme yleensä kahdesti viikossa isommissa kaupoissa, lähikaupasta sitten esim. maitoa tms. ostamme välipäivinä), kaikkea oli tarjolla. Esim. leipäosastolla ei huomannut lakon vaikutusta. Liha- ja kalatiskikin oli kuin yleensäkin.

Mitään en hamstraa, kuivatuotevarastolla (säilykkeitä, pastaa ym.) pärjäisimme varmastikin reilun kuukauden ( 3 aikuista), sama koskee pakkastuotteita. Ja tuoremehuja sun muita.

Leivon itse, tosin ainoastaan sämpylöitä ja croisantteja, niitäkin vain innostuksen tullen. (kuivahiivaakin löytyy kaapista, eli nou hätä jos leipä kaupasta loppuu). Tuorepastaa jos oikein innostun.

En tiedä oliko ihmisillä ns. normiostokset kärryissään, kovin oli täysiä kärryjä. Ymmärrän että esim. lapsiperheissä ostetaan maitojauhetta ym.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu