Pitseria

Kävinpä eräs kaunis päivä hetken mielijohteesta puolisoni kanssa syömässä pitsan puoliksi eräässä Kajaanissa sijaitsevassa pitseriassa, jota pitävät jotkut ulkomaalaiset miehet.

No, ensin tuli aivan väärä pitsa. Se ei ollut edes paistunut kunnolla päältä. Valitin tietysti asiasta. Odotimme sitten oikeaa pitsaa. Se tuotiin jonkun ajan päästä, jälleen hieman raakana. Pahoilla mielin saimme syötyä pitsan. Annoin palautetta pitsan raakuudesta, niin sain vastaukseksi jotain selitystä KIIREESTÄ. Siis: eihän kiireellä saa pilata maksavien asiakkaiden ruokia!

No, saivatpahan meistä entisiä asiakkaita samantien. :(
292945
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Minulla samat kokemukset mutta yrittäjät ovat olleet pääsääntöisesti suomalaisia ketjuja. Että ei se kansallisuudesta ole kiinni jos kerran saat huonon pizzan.

Äänestä
  • Jos on tuommosta, ja mitä olen kuullutkin muualta Kajaanista, niin nämä pizzamyyjät saavat mun puolesta syödä spermansa aivan itse tästä lähtien. En ole rasisti kuitenkaan. Toivottavasti tämä on vain joku yleinen vitsi.

    Äänestä

  • Pizza.... kirjoitti:

    Jos on tuommosta, ja mitä olen kuullutkin muualta Kajaanista, niin nämä pizzamyyjät saavat mun puolesta syödä spermansa aivan itse tästä lähtien. En ole rasisti kuitenkaan. Toivottavasti tämä on vain joku yleinen vitsi.

    Sehän oli ihan lehdissä asti, labrassa tutkittu ja siemennestettä oli todettu. Se pitzeria lähti Oulusta, varmaan vääräuskoiset nielee spermaa nyt jossain etelä-Suomessa.

    Äänestä

  • totta se on kirjoitti:

    Sehän oli ihan lehdissä asti, labrassa tutkittu ja siemennestettä oli todettu. Se pitzeria lähti Oulusta, varmaan vääräuskoiset nielee spermaa nyt jossain etelä-Suomessa.

    nuita näkynyt Kajaanissakin roskiksia tonkimassa,saadaan asiakkaille tuoretta salaattia.

    Äänestä

  • noin kaameeta?
    Kyllä Muhoksella ja Vaalassa saa teiltä eri hyvää pitzaa, kaikilla mausteilla ja ystävällisellä tarjoilulla ja juttelulla.
    Kebabit ja ym. on todella riittäviä.

    Mitä hittoo Kajjaanilaiset valittaa, en ymmärrä?

    Äänestä

  • Osta meiltä kirjoitti:

    noin kaameeta?

    Mo heiii, kato tää on: Kajaani!

    Äänestä

  • frontierseppo kirjoitti:

    Mo heiii, kato tää on: Kajaani!

    Mitä itse olen kajaanissa ollessani syönyt pitsoja, ni ei niissä ole valittamista ollut, sama on kuhmon pitsoissa. Sotkamoon en ole pysähtynyt syömään, kun ei ole kertaakaan ollut nälkä sillä kohden. Ja olen kulkenut työkeikkojen takia ympäri Suomea ja syönyt kaiken näköstä roskaruokaa sillon tällön, mutta voin sanoa sen että kyllä matkalainen saa hyvää vatsantäytette sillon ku tarvitsee.

    PS. Seuraavan kerran kun tulen sinne päin niin Mantan Grilli kutsuu ja harmi vaan kun Kuhmossa ei ole enää Sirkan Grilliä.

    Äänestä

  • Minä vaen kirjoitti:

    Maahanmuuttjia vaaditaan työllistymään ja sitten kun laittavat pitserian niin ei oo hyvä. Mikä on hyvä? jos suomalainen ei laita ptseriaa niin ei mitään puutu kuitenkaan. Kummallista porukkaa. Oli niin tai näin, aina väärin päin.

    Äänestä

  • Osta meiltä kirjoitti:

    noin kaameeta?
    Kyllä Muhoksella ja Vaalassa saa teiltä eri hyvää pitzaa, kaikilla mausteilla ja ystävällisellä tarjoilulla ja juttelulla.
    Kebabit ja ym. on todella riittäviä.

    Mitä hittoo Kajjaanilaiset valittaa, en ymmärrä?

    Niin, Kajaanissa on todella maankuulut kebabit.
    Ja se paikka on... tiedätkö missä.
    Se ei ole Kauppakadun tuntumassa, se on Mantan grilli Palokankaalla.
    Maankuulua laatua, isot annokset.
    Ja Mantan kotimaisuutta ei tarvitse valikoivan asiakkaan arvuutella.

    Äänestä

  • re kirjoitti:

    Maahanmuuttjia vaaditaan työllistymään ja sitten kun laittavat pitserian niin ei oo hyvä. Mikä on hyvä? jos suomalainen ei laita ptseriaa niin ei mitään puutu kuitenkaan. Kummallista porukkaa. Oli niin tai näin, aina väärin päin.

    Oletko kuullut, että veronkierto ja pimeä työvoima on väärinpäin,
    teki sen sitten koti- tai ulkomainen yrittäjä.
    Jotkut kunnostautuvat siinä enemmän kuin toiset.
    Pizzan hinnasta voi lähteä asiaa miettimään eteenpäin....

    Äänestä

  • Manta Mahtavat kirjoitti:

    Niin, Kajaanissa on todella maankuulut kebabit.
    Ja se paikka on... tiedätkö missä.
    Se ei ole Kauppakadun tuntumassa, se on Mantan grilli Palokankaalla.
    Maankuulua laatua, isot annokset.
    Ja Mantan kotimaisuutta ei tarvitse valikoivan asiakkaan arvuutella.

    Yhden ainoan kerran ollaan käyty mantan grillillä , toista kertaa ei mennä, ei ollu hääppöstä pöperöä.Et turha mainosttaa samalaista paskaa kuin muutki grillituotteet.

    Äänestä

  • Vertaahintaa kirjoitti:

    Oletko kuullut, että veronkierto ja pimeä työvoima on väärinpäin,
    teki sen sitten koti- tai ulkomainen yrittäjä.
    Jotkut kunnostautuvat siinä enemmän kuin toiset.
    Pizzan hinnasta voi lähteä asiaa miettimään eteenpäin....

    Hyviä ovat pizzat olleet, ei valittamista kun ei ota maahanmuuttajilta

    Äänestä

  • ===== kirjoitti:

    Yhden ainoan kerran ollaan käyty mantan grillillä , toista kertaa ei mennä, ei ollu hääppöstä pöperöä.Et turha mainosttaa samalaista paskaa kuin muutki grillituotteet.

    Gallupin mukaan se oli rankattu suomen parhaaksi.
    Muttasillehän emme voi mitään, että makuja on erilaisia.
    jos ei ylipäätään grilliruuista pidä, niin eihän se sitten
    maistu.
    Mutta gallupille et voi mitään, tulos oli tämä.

    Äänestä

  • gallup tehty kirjoitti:

    Laitappas semmoinen galluppi missä se on rankattu parhaaksi

    Äänestä

  • ===== kirjoitti:

    Laitappas semmoinen galluppi missä se on rankattu parhaaksi

    No voihan vinetto, pitäskö mulla olla kaikki lehtijutut tallessa?
    Ei oo, mutta niin se vain oli. Äläkä ota niin vakavasti jos joku
    höpsistä lehti tekee galluppia, mutta jotain suuntia se
    antaa. Mikä siinä nyt niin pipoa kiristää, jos noin on.
    Armeija pojjjaat on varmaan ollu asialla vastailemassa.

    Äänestä

  • ===== kirjoitti:

    Laitappas semmoinen galluppi missä se on rankattu parhaaksi

    mainitaan asiasta.
    http://www.mantangrilli.fi/

    Äänestä

  • mumsmums kirjoitti:

    mainitaan asiasta.
    http://www.mantangrilli.fi/

    Joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään.

    Äänestä

  • gallup tehty kirjoitti:

    Gallupin mukaan se oli rankattu suomen parhaaksi.
    Muttasillehän emme voi mitään, että makuja on erilaisia.
    jos ei ylipäätään grilliruuista pidä, niin eihän se sitten
    maistu.
    Mutta gallupille et voi mitään, tulos oli tämä.

    "Gallupin mukaan se oli rankattu suomen parhaaksi."

    Joo ja sen gallupin tuloksen julkistamisen jälkeen annokset pieneni ja hinnat nousi.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    "Gallupin mukaan se oli rankattu suomen parhaaksi."

    Joo ja sen gallupin tuloksen julkistamisen jälkeen annokset pieneni ja hinnat nousi.

    No joka tapauksessa on todistettavasti rankattu Suomen parhaaksi grilliksi,
    mikä tosiasia täällä heti kyseenalaistettiin.

    Mutta miten on, mahtoikohan sen jälkeen omistaja vaihtua? Kävikö niin, että uusi omistaja ei sitten
    ole ymmärtänyt pitää kokoa yllä Näin siitä on kirjoitettu, päivämäärää ei kirjoituksessa näy:
    ***Tulivat kepab annokset ja LAPSENPÄÄN kokoiset hampurilaiset ! VOI PYHÄ JYSÄYS !
    Kepabissa on lihaa enemmän kuin hautausmaalla keskimäärin ja maku on kohallaan ! ***
    Lainaus on otettu täältä
    http://kalarauta.pointblog.fi/MANTAN-Grilli-KAJAANISSA-SUOMEN-PARAS-Todistetusti-.html

    Pitääpä käydä testaamassa, miten on.

    Äänestä

  • Mantan isot kirjoitti:

    tällähetkellä parhaimmat pizzat ym. tuotteet makoisimmat, käyppä edes ohikulkumatkallasi toteamassa ne!
    on kebabbia monenlaista, ja kanaa salaatein niin isoin ateriain, ettei jaksa syödä samana päivänä...todella maukasta. mmmm

    Kertoo lähes vakisyömärit ja muut kävijät...siinä oli mullekkin kahden päivän ateria samalla, kanaa ym...kertoo naissyömäri ja noin seven egua... jee

    Äänestä

  • että Vaalassa nyt kirjoitti:

    Vaalassa ei saa muuta kun selkäänsä. Portsaritkaan ei päästä ulkopaikkakuntalaisia sisään kun "saatte vaan turpaanne". Tuskin ravintoloitsijatkaan ulkopaikkakuntalaisille mitään myy.

    Äänestä

  • 2nft76 kirjoitti:

    Vaalassa ei saa muuta kun selkäänsä. Portsaritkaan ei päästä ulkopaikkakuntalaisia sisään kun "saatte vaan turpaanne". Tuskin ravintoloitsijatkaan ulkopaikkakuntalaisille mitään myy.

    Hienoo kun porukka haukkuu täällä pizeriaa kuulopuheiden perusteilla.

    "Jos on tuommosta, ja mitä olen kuullutkin muualta Kajaanista, niin nämä pizzamyyjät saavat mun puolesta syödä spermansa aivan itse tästä lähtien. En ole rasisti kuitenkaan. Toivottavasti tämä on vain joku yleinen vitsi. "

    Mikä vittu teitä kajaanilaisia vaivaa? Huuteletta vaan laajakaistan takaa, ja trollaatte minkä kerkiätte.

    Ottakaa ite asioista selvää enneku rupeette palstalla mitään kirjottelemaan.

    Äänestä

ählämi baarin. .. tee akkas kaa ite safka kotona !

Äänestä

puoliso, jos se olikin pano, ja tuntu niin väärältä koko touhu?
raaka akka ja sulla kiire panemaan??

Äänestä

ählämi lätyt maistuu ihan hielle:D

Äänestä
  • Onkos casa Bianca olemassa. Kävin siellä vuonna 1984.

    Äänestä

Pystyssä on ja kevyesti kaupungin parhaat pizzat. Pannupizzat ihan mahtavia!

Äänestä
  • Onko vielä puhvettipöytä?

    Äänestä

Alanya, Pariisi ja sit se Lohenpyrstön pizzeria.
Siinä Kajaanin ykkösmestat.
Sitä parempaa, mitä enempi se maksaa, mutta tähän ei pidä mennä sotkemaan tätä vaasalaista pizzaparonia mitenkään. Sen lätyt on vain säälittäviä savikiekkoja näihin "etnisiin" verrattuna.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

PETTYNYT SIELU kirjoitti:

Kävinpä eräs kaunis päivä hetken mielijohteesta puolisoni kanssa syömässä pitsan puoliksi eräässä Kajaanissa sijaitsevassa pitseriassa, jota pitävät jotkut ulkomaalaiset miehet.

No, ensin tuli aivan väärä pitsa. Se ei ollut edes paistunut kunnolla päältä. Valitin tietysti asiasta. Odotimme sitten oikeaa pitsaa. Se tuotiin jonkun ajan päästä, jälleen hieman raakana. Pahoilla mielin saimme syötyä pitsan. Annoin palautetta pitsan raakuudesta, niin sain vastaukseksi jotain selitystä KIIREESTÄ. Siis: eihän kiireellä saa pilata maksavien asiakkaiden ruokia!

No, saivatpahan meistä entisiä asiakkaita samantien. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu